ÄRSYTTÄVÄN YKSITYISKOHTAINEN TARINA KOTITEOLLISUUDEN LEVYN SYNNYSTÄ

ALKU
Kotiteollisuus aloitti uuden materiaalin työstämisen kesällä 1999. Olin tehnyt demoja ja tyrkytin näitä raakileita sitten pojille. Kuitenkin ensimmäinen biisi, jonka saimme valmiiksi oli Vihattu ja se syntyi silkalta jamipohjalta.

Jos sanon syntyi sitten. Sekin lähti jammailusta, johon sitten ujutettiin aikaisemmin kesällä syntynyt kertosäe. Työnimi oli "Itä-saksa- biisi", lähinnä säkeistön discomaisuuden vuoksi. Levyn sanoitukset lähtivät tästä biisistä liikkeelle. Biisin sanat syntyivät eräänä valoisana kesäyönä juostessani treenikämpiltä kotiin. Vaikka matkaa on vain 5 kilometriä, kerkesin ajatella paljon asioita. Tällä kertaa ajatukset olivat positiivisia.

Näin kolme rusakkoa matkalla. Ne loikkivat keskellä Lappeenrannan keskustaa. Tuli hyvä fiilis. Että ei sitä kuitenkaan asu kovin kaukana metsästä, vaikka kaupunkilainen muka onkin.

Esitimme samaista biisiä jo muutamilla keikoillakin syksyn aikana ja kritiikki oli murhaavaa, "pojat soittaa iskelmiä"- tyyppistä. Kritiikistä huolimatta uskoimme biisiin. Muutimme kuitenkin kertosäkeen toiseen sävellajiin, jolloin pystyin huutamaan sen edes jotenkin vakuuttavasti.

Tämän jälkeen biisihanat aukesivat totaalisesti. Enkeli, Kirjoittamaton, Valonarka, Rautaportti, Virret soi, Väsyneen kuva, Selkä taittuu ja Pyörä syntyivät. Lähinnä jammailemalla ja yhdistemällä jo valmiita säkeistöjä ja kertosäkeitä. Sanoja näihin biiseihin tipahteli aika mukavaan tahtiin ja vaivattomasti pitkin syksyä. Sovitimme nämä biisit omasta mielestämme valmiiksi ja suuntasimme Imatralle tekemään demoa.

Matkalla kävimme Alkossa.

Aaltosen Miitri äänitti. Päivämäärät olivat 9.-10.11. Aika kului kuin siivillä. Saimme paljon hyvää aikaan, mutta huomasimme myös tehneemme silkkaa paskaa. Aaltonen auttoi kun miksasin biisit 28.12.1999. Tajusimme, että kymmenen biisin ryppäästä viisi oli valmiita, loput vielä vahvasti keskeneräisiä musiikkiesityksiä.

"Aikuisen miehen tuskaa" oli sanonta, jolla kuvasimme tuon session aikaista toimintaamme.

JATKAMME HARJOITUKSIA
Tammikuu 2000
Ennen kuun puoliväliä Valonaralla oli uusi kertosäe, Selkä taittuu oli muuttunut, Rautaportti oli muuttunut täysin ja Pyörä oli hylätty liian perusrockina. Vihatusta emme olleet varmoja. Pidin sitä vähän junttina, enkä oikein osannut tehdä siihen sanojakaan. Lisäksi syntyivät Kädessäni, Itkussa, Graniitti, Yksinpuhelu, "nopee rokki", ja Ruumiinlaulaja. Ruumiinlaulaja oli biisi, jota työstettiin lähinnä ideatasolla. Emme jaksaneet hieroa sitä kämpillä. Tempo on nimittäin sen verran hidas, että olisi tarvittu eväät ja retkeilyvarusteet, jotta siitä olisi selvinnyt läpi. Se ei ollut enää tavallinen biisi. Se oli seikkailu...

TOIMINTAA TUUSULASSA, PAHUUDEN KELLARISSA
1. sessio
Menin Karmilalle tammikuun 19. päivä. Aloimme tehdä pohjia aikaisemmin valittuihin kappaleisiin. Samalla Karmila teki hieman karsintaa materiaalista, jota nyt alkoi olla liikaa. Yksinpuhelu ja "nopee rokki" karsiutuivat pois jatkosta.

Lauantaihin 22.1. mennessä olin ollut rankassa kuumeessa yhden illan ja rankassa humalassa toisen. Olin hypnotisoinut Nellin, Karmiloiden tyttären. Olin tutustunut Keravan yllätyksiä täynnä olevaan päivä- ja yöelämään. Olin kuunnellut Killing Joken Pandemonium- levyä kuin riivattuna. Lisäksi olimme tehneet myös, yllätys, yllätys, rankasti töitä. Vittumaisen kuuloisia kosketinsoitinääniä, rumpuluuppeja ja muuta suhinaa. Käsittelyssä olivat: Jos sanon, Enkeli, Kirjoittamaton, Selkä taittuu, Kädessäni ja Vihattu, jota Karmila ei antanut meidän missään nimessä hylätä.

Tämän jälkeen alkoi herra Sinkkosen henkilökohtainen rumpuhelvetti.

SINKKONEN, HYNYNEN +3
2. sessio
Aloimme treenata biisejä klikin kanssa. Jari halusi olla varma, ettei rumpujen kanssa tulisi ongelmia äänitysvaiheessa. Ei nimittäin ole aivan yksinkertaista soittaa valmiiden konepohjien päälle. Varsinkaan, kun on perustanut koko soittouransa lähinnä punkpohjalle. Olimme katsoneet Mikon kanssa jokaiselle biisille tempon, joiden mukaan sitten treenasimme kämpillä. Homma toimi onneksi ilman sen suurempia ongelmia.

Helmikuun 10. päivä menimme koko porukka Finnvoxiin äänittämään rumpuja ja muutakin. Se päivä menikin lähinnä kamoja kasaillessa ja soundien etsimisessä. Ja krapulassa. Ja Ultra Bran sinne jättämien nuottien ihailemisessa. Ja ihmetellessä sitä, että Eppu Normaalin kakut, eli "toivottavasti joskus ilmestyvän uuden levyn" äänitetyt kelanauhat lojuivat yhä studion hyllyssä. Ne olivat siellä jo vuonna 1997, kun aloitimme Aamenen tekemistä. Tämä sessio alkoi siis samalla tavalla kuin pari aikaisempaakin: Hynynen kumarsi syvään Eppujen kelojen suuntaan, ja pyysi anteeksi sitä, että täällä hieman metelöidään...

Näistä rituaaleista huolimatta Jari sai kaksi biisiä soitettua nauhallekin: Jos sanon ja Enkeli.

Karmilan kommentti Jarin soiton ja konepohjien yhteensopivuudesta: "Kuulostaa vitun hyvälle, ihan ZZ Topille!" Kommentti aiheutti pelonsekaisia tuntemuksia Hynysen rinta-alassa.

Seuraavana päivänä Jari soitti kaikkien loppubiisien rumpupohjat. Autoimme Ameban kanssa sen verran, että soitimme niissä biiseissä mukana, joissa konehässäköitä ei ollut. Työskentelimme siis vanhalla hyvällä tyylillä. Pussikaljaa ja rentoa soittotoimintaa. Illan aikana Ameba sai uuden lempinimen: +3. En vaivaudu selittämään sitä. Se liittyy kuitenkin kyseisen herran kokoon ja Tavastian vieraslistaan.

Lauantaina oli paha olo. Aloitimme siis kitaratalkoot. Soitin kaksi raitaa peruskitaroita kaikkiin biiseihin lauantain ja sunnuntain aikana. Pojat juttelivat sillä välin Tommi Läntisen kanssa kahviossa. Heistä tuli ylimmät ystävykset. Osoitteita ja puhelinnumeroita vaihdettiin sunnuntai-iltana, traagisen eron hetkenä. Nähtiinpä Jari Sinkkosen poskella kyynelkin. +3 oli katkera. Hän ei viinan juomiseltaan kerennyt soittamaan yhtäkään nuottia nauhalle tämän session aikana.

Poistuessamme Finnvoxista sielumme maisemat olivat autiot ja tyhjät. Oli 13.2.2000.

HEVITAIVASTA ODOTELLESSA
En koske kitaraan yli kahteen viikkoon. Se on pitkä aika. Mutta ikävä ei ole. Levyn nimestä alkaa tulla ideoita.Muutama vaihtoehto pyörii mielessä. Hommaan kuntosalikortin. Onko tämä niitä kolmenkympin kriisin ilmentymiä? Suunnittelemme Kotiteollisuudelle kotisivuja.Ja joku hullu suunnittelee meille taustakangasta. Master Kompostista (Pronssisen Pokaalin kitaristi) tulee isä. Lappeenrannan tatuointiliikkeellä on bileet. Master Kompost tarjoilee pirtua lattianpesuämpäristä. Pirtu käy hyvin kulmaan.

Levyn nimeksi tulee Tomusta ja tuhkasta. Syntyy idea introsta ja mahdollisesta piilobiisistä. Hylkään idean. Viinanjuontilakko. Armotonta paneutumista urheilun maailmaan. Tutustun Timo K. Mukan tuotantoon. Perkele, miksi vasta nyt? Levyn nimi alkaa varmistua lopullisesti. Törmään siihen yhtenään.

Treenisessiot 23.-26.3. Sovittelen ensimmäistä kertaa kunnolla biisien sanoja suuhuni. Tutustumme +3:n kanssa kappaleittemme rakenteisiin. Havainto: uudet biisit ovat vaikeita laulaa ja soittaa. Varsinkin laulaa. Sunnuntaina 26.3. biisit kulkevat kuitenkin täysin ilman hankaluuksia. Paitsi, että Vihattuun ja Valonarkaan pitää taas tehdä uudet sanat. Valonarasta tulee Jää makaamaan.

Nyt ne saatanan sanat saavat luvan olla valmiita. En jaksa sorvata niitä enää. On 2.4.2000. Kello on 7.

HEVITAIVAS AVAUTUU, LOHIKÄÄRMEET SYLKEVÄT TULTA JA VERTA
3. sessio
Talkoot jatkuvat, vihdoinkin. Päivä on maanantai 24.4., ja on helvetillinen helle. Sikari palaa, viiniä kuluu. +3 on joutunut kuskiksi tällä kertaa. Yleensä minä ajan. Syy: huomenna on basso-päivä. Tavoitteena on soittaa kaikki tulevan levyn bassot yhden päivän aikana, koska Mikko haluaa tehdä ne Finnvoxilla. Ja siellä saamme olla enää tuon huomisen päivän.

Se saatanan hullu soittaa bassot tiistaina, yhdessä päivässä. Ja minä olen kuski tällä kertaa...

Keskiviikkona siirrymme studio 303:een Malmille. Täällä on tarkoituksena tehdä loppuviikko kitaroita ja lauluja. Aloitamme kitaroista. Soitan Kädessäni - biisin kertosäkeeseen kitaran, joka aiheuttaa Jarilta jo lähes legendaariseksi muodostuneen kommentin: "Meinasit sitten, Hynynen, saada tällä biisillä pillua!"

Jos sanon muuttuu "Ritari-ässäksi". Tässä vaiheessa Hynystä alkaa pelottaa. Jäljet näyttävät johtavan anjovistehtaalle...

Torstaina menee viihteelle ja vahvasti. Illalla soittaa Maj Karman Kauniit Kuvat Tavastialla ja se on pakko nähdä. Ja hyvähän se onkin. Tavastialla perustamme uuden bändin: Pahuuden Hylkeet. Ylpöstä ei oikein saanut selvää, että haluaako se olla mukana vai ei. Pronssisen Pokaalin Sivenius ei ainakaan halunnut olla. Hän perustikin oman orkesterinsa nimeltä Hyvyyden Norpat. Hyvä lukija. Tämän olisi tarkoitus olla hauskaa...

Perjantai 28.4. on välipäivä äänityksissä. Pronssinen Pokaali soittaa silloin Jyrkissä ja illalla Nosturissa. Hynynen ja Sinkkonen ovat siis estyneitä. Jyrkin show on hyvä, Nosturin "ihan hyvä". Master Kompost ja Hynynen kämmäilevät. Kitaran soitto on vaikeaa.

Lauantaina Hynynen aloittelee laululla. Sehän lähtee yllättäen hyvin, kun ottaa huomioon taustat. Edellisen päivän perintönä on huomattava määrä keskiolutta ja Leijona-viinaa. Eikös levyjä tehty tällä tavalla joskus 80-luvulla? Noloa...

Sinkkonen ja Hongisto poistuvat takaisin Karjalaan. Saatana, jättävät minut Helsinkiin yksin.

Vappu-aattona laulut jatkuvat. Iltapäivällä muutamme Karmiloille, Pahuuden kellariin. Loput äänitetään siellä. Tämän päivän osalta siirrymme kuitenkin vappulauluihin.

Vappupäivänä kasailemme Pahuuden kellaria äänityskuntoon. Ja äänittelemme hieman syntikoita, helvetillistä sinfonia-hässäkkää Ruumiinlaulajan loppuun. Epäselväksi jää, että käytämmekö niitä. Lueskelen jotain Beatles-kirjaa, jossa on kerrottu kaikki Beatlesien äänityssessiot kellon tarkkuudella. Tätä samaa kirjaa olin lueskellut jo tammikuussa täällä ollessani. Se on yhä samasta kohtaa auki, mihin olin sen jättänyt.

Torstaihin 4.5. saakka laulujen, kitaroiden ja syntikoiden äänittelyä. Ja rauhallista perhe-elämää, josta kiitos Karmilan perheelle!

Jälleen kerran joudun toteamaan itseni erittäin huonoksi laulajaksi. Huudot ja kitarat menevät lähes yhdellä otolla sisään, mutta "oikeita" kertosäkeiden lauluja joudumme hieromaan tosissamme. Erittäin vittumaista hommaa. Mutta jollain perverssillä tavalla myös hauskaa.

Pahuuden kellarissa äänitetyt kitarat tehdään muuten Sakari Pesolan (Kolmas Nainen, Luunelonen) vahvistimella. Vahvistimella, jolla on soitettu kaikki Kolmannen Naisen levyt. Suuri kumarrus. Tosin en soita sillä mitään "oikeaa", vain pelkkää kitarakiertoa. Mutta sitä tulee paljon.

Selviää, että Jää makaamaan jää makaamaan tulevan singlen bonusbiisiksi. Se on liian poppi, vaikka yritämme pilata sitä kertosäkeeseen tulevalla "vittuilukitaralla".

Huomaamme, ettei kaikkia lauluja keretä kuitenkaan tehdä annetussa ajassa. Osa taustalauluista jää kesällä tehtäviksi. Sovitaan, että ne äänitetään Imatralla Aaltosen Miitrin avustuksella. Kasaan Pahuuden poikakuoron, johon kuuluvat minä, Jean HysZ ja Aaltonen. Näillä voimin käymme taustojen kimppuun.

PAHUUDEN POIKAKUORO
4. sessio
Suuntaamme +3:en ja Jean HysZn kanssa Imatralle 13.6. Aaltonen odottaa meitä asennossa ja valmiina palvelukseen. Aloitamme lauluhelvetin, jonka emme vielä tässä vaiheessa tiedä vievän erittäin pitkää ja tuskallista pätkää elämästämme. Tosin Aaltosella oli asiasta jo kalpea aavistus. Hän kertoi heräilleensä öisin omaan huutoonsa: "Aaaaargh! Kirkkokuoroja! Ja kahdessa päivässä!"

Lopulta päiviä menee kolme. Mutta hyvää jälkeä tulee. Kahdeksaan biisiin tehdään taustalauluja, niihinkin, joihin olin jo niitä aikaisemmin kerennyt tehdä. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Nauramme erittäin paljon. Taustalaulut ovat iloinen asia. Niillä saa ujutetuksi paljon huumoria vakavampaankin musiikkiin. Puhumattakaan rock-musiikista.

Ruumiinlaulaja karkaa käsistä aivan totaalisesti. Sen loppu oli jo ennestään valtava spektaakkeli, mutta nyt se on sitä potenssiin 10. Sen lauluja tehdään useita tunteja, lähes koko päivä. Jean HysZ laulaa ja me muut ideoimme hänen kanssaan aina vain uusia ja uusia laululinjoja. Kunnon Queenia. Tai ei Queenia, olen aina vihannut sitä. Oikeasti haemme siihen sellaista kirkkomaista hartautta. Käsittääkseni onnistumme siinä.

Itkussa saa myös uutta väriä. Jean HysZ, tuo stemmalaulujen suvereeni taitaja, laulaa sen riffin päälle "munkkikuoron", jonka melodian Karmila on aikaisemmin ideoinut. Suunnittelemme tätä kuoro-osuutta nettisivujemme aloitussivulle. Aaltonen tekeekin siitä nopean, riittävän hyvän miksauksen.

Rautaportti jää viimeiseksi. Aristelemme sitä hieman, sillä kenelläkään ei ole siihen mitään ideaa. On olemassa ainoastaan tietoisuus siitä, että jotain lauluja siihen täytyy tehdä. Alamme kehitellä ja lopulta Aaltonen laulaa siihen hienon päälaulua tukevan laulumelodian, oikeastaan useammankin. Tylsähköt säkeistöt saavat nyt aivan uutta väriä, ja ehkä hieman yllättäen, kirkkomaista tunnelmaa. "Kirkkomeininki" tuntuu olevan näiden sessioiden avainsana, ratkaisu, johon päädymme usean biisin kohdalla. Se on se tunnelma, joka näissä raskaimmissa biiseissä on pinnalla jo soitonkin puolesta.

15.6.2000 äänitykset on tehty. Miksaukset alkavat vasta elokuun alussa. Toisaalta se on helvetin hyvä, näin saamme etäisyyttä materiaaliin. Toisaalta se taas on huono, sillä nyt tulee koko kesä vietettyä odotellen.

Karmilaa käy sääliksi. Tavaraa on niin tolkuttomasti lähes jokaisessa biisissä. On vaikea tehtävä saada sieltä kaivettua oikeat asiat esille ja piilottaa taustalle ne vähemmän oleelliset. Täytynee yrittää olla mahdollisimman paljon avuksi (tarkoittaa selvin päin). Tosin Mikon mielestä olemme eniten avuksi jos pysyttelemme kaukana miksauspaikasta.

On vähän tyhjä olo.

äänitysten loppumista pitäisi kai jotenkin juhlia. Nyt ei kuitenkaan huvita.

Perusrockia ja äärimmäisen raskasta heviä, siinä tulevan levyn perussuunnat. Oikeastaan aika sama meininki kuin kahdella aikaisemmallakin. Se on hyvä, mitä sitä hyväksi todettua linjaa muuttamaan. On tässä kuitenkin jotain uuttakin. Ainakin sovituksiin on käytetty huomattavasti enemmän aikaa. Treenasimme paljon enemmän kuin edellisiä levyjä tehtäessä. Ja muutamissa biiseissä on konehässäkkää mukana. Lauluihin käytettiin nyt kunnolla aikaa, niin päälauluihin kuin taustalauluihinkin. Kitaroissa on enemmän "sävyjä", erilaisia soundeja.

Tai paskat on, samanlaista runttausta se on alusta loppuun. Tai ehkä kuitenkin...

Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että kaikki ovat olleet jotenkin enemmän paneutuneita asiaan kuin aikaisemmin. Kaikki on ollut paremmin suunniteltua. Hölmöily on jäänyt. Onneksi se ei kuitenkaan ole hävinnyt tai edes häviämässä. Se on kuitenkin yksi Kotiteollisuuden olemassaolon peruspilareista.

Hölmöilyä tai ei. Joka tapauksessa, taitaa olla aika helvetin hieno levy tulossa...

Hynynen kesäkuussa 2000