2.1.2015
------------
KOMMENTTI: Moikka. Taivaankaunis biisin sanomasta oon kirjottanu ennenkin, että miten se koskettaa. itseasiassa oon sen bviisin löytäny parin viime vuoden aikana enemmän. Se kolauttaa kuten moni muukin siun teksti. Sen tuoma lohtu ja turva omalla laillaan on tälläkin viikolla auttanu minnuu. Oon ollu tosi uupunu ja ahdistunu, aika kauan jo. Musiikki on ollu monta vuotta jo muutenkin se turva, lohtu ja voima! Mutta sen avulla saan irtautua ees vähän raskaastata vuoristoradasta (kuten elämästä joskus sanon). Moni musiikki, monen tyylinen, ei pelkästi teiän. Tässä nyt yritän irtaantumista pari päivää ja osaks musiikin avulla sitäkin. En löytäny Taivaankauniin synnystä. Se on kyllä todella kaunis teksti. Oot onnistunu monessa tekstissä (soundit loistavat mukana) loistavasti. Toivon teille kaikille kaikkkee hyvää ja niin, niitä jaxuhalejakin, varmasti on paljon tekemistä. Ehkä työ ootte omalla lailla sankareita, tai kai jokainen on omassa elämässään tai sitten ei. Mutta miulle työ ootte omanlaisia sankareita, musiikin sankareita.
VASTAUS: Puliukkoja me ollaan. Sekin teksti, ja kertosäkeen melodia, on tehty Holopaisen Tuomaksen sohvalla ihan vitun kovassa krapulassa, kun piti saada uuteen biisiraakileeseen parempi kertosäe puolen tunnin viiveellä ennen lauluosuuden demotusta.
------------
KYSYMYS: monelta alkaa tämän illan keikka?
VASTAUS: Olisko seitsemältä hyvä ja yllättävä?
------------
KOMMENTTI: Raskas kantaa!! Kantturat kiittävät pellejä Sirkuksen vedosta!
VASTAUS: Aikamoista sirkusta tässä vedetään, joo.
------------
KYSYMYS: Morjensta Te olette tulossa Jyväskylään Lutakkoon keikalle 12.12 niin aattelin kysäistä maestrolta itseltään kun en ole muilta tahoilta saanut vastausta siihen että oisko mahdollista ennen keikkaa tavata pari jäpikkää jotka on tulossa keikalle ja juhlimaan synttäreitä? Eli kyseessä on mun poitsu jolle tätä vähän niinkuin yllärinä kyselen Sais parit kuvat ja nimmarit (äiskälle kans ) Toivottavasti onnistuis
VASTAUS: Sanotaanko vaikka näin, että muistakaa ottaa jatkojohto mukaan, pitäkää siitä lujasti kiinni ja älkää toki huolestuko jos meitä ei näy. Tästä tapauksesta täytyy vielä kertoa sen verran, että oikeasti kyseessä oli pari yli kaksikymppistä kollia, jotka olivat lopulta tulossa takahuoneeseen heti keikan jälkeen täydessä kännissä kortilla "asiasta on sovittu Hynysen kanssa". Arvatkaa pääsivätkö sisään? Vittu mitä taneleita.
------------
KOMMENTTI: Vitun jätkä!! Menin ostamaan teidän soitinyhtyeen entisen transitin. Kokeillaanpas onko teitillä lukutaitoa, ainakaan markkinointi ei ole hallussa. Myyjälle olitte tajunneet kyllä jättää kaikenlaista krääsää mutta transittiin ette tajunneet jättää läjää omia cd-levyjänne tai muita! Amatöörimäistä! Luulette tietysti olevanne jo Jumalasta seuraavia eikä markkinointia enää tarvis tehdä? Käsittämätöntä. Voin toki antaa yhteystietoni jos haluatte virheenne korjata. ps. kerran olin teidän keikalla, oikein Jyväskylässä asti. Ensin siellä soitettiin jotain sellaista keski-ikäisten ihmisten poppimusaa ( jolta lavalla hippaa leikkineet pitkätukatkin näyttivät) mutta onneksi yleisöstä kovaääninen katsoja muisti huomauttaa keikan olevan kuin POPPIKEIKKA ja tämän jälkeen soittimistanne tulevat äänet alkoivat edes muistuttaa musiikkia.
VASTAUS: stand upin uusin ja kuumin nimi. Not.
------------
KOMMENTTI: Soon Moro! Palautetta liittyen aihe kentässä liitttyneeseen live piipahtamiseen Mikkelissä. Introa ei sinänsä ollut, Hynynen kyllä tervehti kohteliaasti. Mikä lieneen tämän, onko hänen taiteilija nimensä Mitro? Haistatteluun niin haluaisin tietää mikä miestä vaivasi. Taiteilijoita ei esitelty ja touhu oli jotenkin ylimielistä. Miksi keikka alkaa yli puoli tuntia myöhässä jälleen kerran? Ostimme etukäteen hyvissäaijoin liput artistien esiintymiseen. Kuten Hynynen on joskus todennut "silloin kun alkaa olla taiteilija niin homma kusee". Jäi kyllä huono maku koko keikasta ja ei pelkästään minulle. Onhan se varmaan raskasta duunia ja ei aina satu askelmerkit kohdallleen, mutta kaikki keskarin näyttämis hommat ja muut ylimielisyyden kilkkeet olisi hyvä karsia ammattikunnian edessä nöyrästi pois. Vaikuttiko 6.12 pvm esiintymiseen , en tiedä? Keikan aloituksesta ja väleistä voi kehitellä idän suunnan uhkaa ja siihen liittyvää ainestä? Tälläinen hikeä ja tunnetta pubikeikka on esiintyjien kannalta varmaankin erilainen. Kuuma, hikinen ja läheinen, en osaa edes arvailla tuntoja? Seuraavaa mikkelin keikkaa jos se on tullakseen, emme katso. Jos tähtimerkit sattuvat kohdillen, ehkä jossakin festareilla ehkä kuulemme Teitä. Ystävällisin terveisin Marko Mikkelistä
VASTAUS: Vittu, mikä kermaperse. Ja urpo vielä kaiken lisäksi. Arvaa kaipaammeko Markoa Mikkelistä meidän keikoille? Itkemme itsemme uneen, kun sinua ei näy. Pari pointtia, apinakasvo: 1. Meillä oli monta minuuttia kestävä intro, josta alkoi suoraan Kone-niminen biisi. Mut ethän sie moista kännipäissäs huomaa. 2. Keikan alkamisajankohdan määrää ravintola, ei bändi. Yleensä keikka alkaa silloin, kun ravintolan ulkopuolella oleva jono on purkautunut sisään. 3. Keskisormea meidän keikoilla on näytetty puolin ja toisin jostain vuodesta 1997. Jos et kestä sitä, niin mene katsomaan Yötä. 4. Ylipäätäänkin voit suksia vittuun, äläkä missään nimessä tule enää meidän keikkoja häiritsemään groteskeilla piirteilläsi ja mielipiteistäsi, jotka tuskin kiinnostavat edes naisystävääsi. Jos tuollainen idiootti edes naista saa.
------------
KOMMENTTI: oli ihan kiva keikka ja kärrynpyöriä.
VASTAUS: Tämän viestin otsikko oli "Tavastian keikka". Mielenkiintoisen tästä viestistä teki se, että viesti tuli viikko ennen kyseistä vetoa. Neroutta.
------------
KYSYMYS: Hei. Mää oon ehkä tulossa teiän keikalle joskus niin voitteko soittaa joitain biisejä? Ja ois mahtavaa jos katsoisitte yleisöön? Kiitti jo etukäteen. Ja jos tuutte mun synttäreille niin saatte kiljua.
VASTAUS: Minä saan kiljua omilla keikoilla ihan tarpeeksi. Heko heko.
------------
KYSYMYS: Onkos sedät saanut tarpeeksi pillua? Että jaksatte soitella vuoden loppuun. Tietoisku--kokeilkaa köyrimistä välillä pilvessä! On huomattavasti hienompaa ja aistikkaampaa kuin kännissä
VASTAUS: Uuh, poika rupee neuvomaan kohta 45-vuotiasta miestä. Meinaatko ettei ole kokeiltu? Tässä iässä on nussittu kaikissa mahdollisissa aineissa.
------------
KYSYMYS: Milloin pojat tekee joululevyn:D? Vielä kerkeää hei!
VASTAUS: Joululevyt tehdään yleensä jo kesän aikana, viimeistään alkusyksystä. Eli ei kerkeä.
------------
KOMMENTTI: Vittu teillä menee hyvin! Keikkakalenterin mukaan keikkaa pukkaa niin paljon, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Lisäksi tuli uusi kokoelmalevykin joulumarkkinoille.
VASTAUS: Rahaa ei ole tullut pariin vuoteen. Keikkaliksat eivät kata edes kaikkia kuluja, eikä levymyynnillä ole tienattu koskaan. Hommaa tehdään puhtaasti rakkaudesta lajiin tällä hetkellä.
------------
KYSYMYS: Meinasitteko vielä joskus tehä raskaamman puoleisen levyn, ehkäpä jopa metallin suuntaan?
VASTAUS: Miksi? Kaikki vitun maidenit ja bodomit on suunnattu lapsille.
------------
KYSYMYS: Terve Jouni! Selkäranka on ehdottomasti Maailmanloppu levyn paras kappale, vaikkei se varsinaiselle levylle tullutkaan. Kyselisinkin nyt, että onko nettisivuillenne tulossa biisin tabit joskus?
VASTAUS: Ei, ellei joku ulkopuolinen tee. Me ei osata.
------------
KOMMENTTI: Moi! Kiitosta taasen, kerrassaan timanttinen veto Tavastialla lauantaina! Eivätkä kyllä kalvenneet syksyn muutkaan keikat, tiukassa keikkakuosissa olette jälleen kerran. Hetken aikaa oli fanilla taas mieli huoleton, kiitos siitä. Teidän livekeikat ja musiikki ovat kyllä parasta stressiterapiaa koskaan. Levollista joulunaikaa teille kaikille ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
VASTAUS: Pusi, hali ja kaikkea muuta sellaista höpöä.
------------
KYSYMYS: Hey ! facebook has pointed out on my Timeline that we have some pretty killer friends in common with each other. As such, and if you have nothing against it of course, was wondering if you'd be interested in being facebook friends as well
VASTAUS: I´m not interested. I don´t know you, so we can´t be friends.
------------
KOMMENTTI: Hei karvanaama! Tulin henkilökohtaisesti kiittämään siuta/teitä Eri vaikee vuosi takana..menin sen voimabiisin avulla..Tuonelan koivut! Napit yöksi korviin ja biisi soimaan. Kiitos Mahtavaa loppuvuotta ja aina vain parempaa uutta vuotta! Morjes..
VASTAUS: Jaxuhali. T: Jaxupuli
------------
KOMMENTTI: Mainio keikki tavastialla.
VASTAUS: Meni nappiin.
------------
KYSYMYS: VOisitteko tänään soittaa Tavastialla viimmeisenä biisinä Itken seinään päin niin voi lähteä sitte itkien räntäsateeseen
VASTAUS: Emme voi. Siinä siulle itkemisen aihetta.
------------
KYSYMYS: Uusi ac/dc? miltäs kuulostaa kt:n miesten korvaan? vai onko ac/dc:n kohdalla turha kysymys...
VASTAUS: Kuulematta paras. En ole vielä kerennyt levykauppaan, on "vähän" hommaa tässä.
------------
KOMMENTTI: Hei mussut! On taas se aika vuodesta kun toivotellaan kaikille Merry Lemmyä vanhan syyläposken syntymäpäivän kunniaksi 24.12., joten piparintuoksuiset terveiset koko bändille ja menestystä tulevalle vuodelle 2015! Toivottavasti näemme pian!
VASTAUS: Nainen, se lienee siusta kiinni.
------------
KOMMENTTI: Spotifyssä: "You listened to Kotiteollisuus. Here's an album you might like: Jari Sillanpää - Parhaat" Hyvät naurut, mutta tottahan se on, lisäsin molemmat soittolistaan Homon Kosketus.
VASTAUS: Ai, siulla oli sellainen soittolista jo ennestään? Vittu mikä kesäverhojen vaihtaja.
------------
KOMMENTTI: Tykkäsin ekasta ja tokasta Sotakoirasta, kolmas ei iske. Kokoelma muuten kahden levyn osalta loistava.
VASTAUS: Niin? Ja sitten? Et siis pidä Hongiston ja Sinkkosen laulusta? Pitäisikö tämän hetkauttaa minua johonkin suuntaan?
------------
KYSYMYS: Kuuntelin Pirkka-Pekka Peteliusta YLE/RadioMfian henkilökuvassa Miten minusta tuli minä. Gösta, Juice etc. suosittelen. Miksei ole jo Jouni Hynynen? Tai Janne Hongisto? Tai Jar Sinkkonen? Täytyykö odottaa jonkun kuolemaa että tosiasioista ja vaikuttavista henkilöistä voiu puhua. yle.fi
VASTAUS: Jollekin kanavalle minusta tehtiin tuollainen jo vuosia sitten. Olga Ketosen tekemä juttu.
------------
KOMMENTTI: Hyvä keikka taas Oulussa, pojat näytti olevan vedossa! Raskas kantaa oli mukava kuulla pitkästä aikaa. Tuo uus Superpark vaikutti olevan ihan ok keikkapaikkana. Hyvät joulut ja uuetvuojet koko apinalaumalle, teidän paluutanne odotellaan jo. PS. Paskannitko housuus?
VASTAUS: En. Mutta lähellä oli.
------------
KYSYMYS: Terve! Ei mitään faniasiaa, joten ota lunkisti... Ajattelin, että pistätkö pahakses jos laitetaan Kotiteollisuus-coversysteemi pystyyn frendien kanssa. Soitettais teiän musaa kokoonpanolla basso, kitara, laulu ja rummut. Laulaja on sama ku laulaa Corona Skies:ssä ja Los Bibbaloksessa, kitaristi on hyvä tyyppi Turun konsalta ja rumpali myös. Noitten kanssa oon paljon soitellu. Ois kiva saada joku siisti prokkis kevääks ennenkun valmistun konsalta. Voidaan kuvata jottain treenejä ja annat synninpäästön jos asiat toimii hyvin. Jos vituttaa, ni sano. Jotain vaan tarttis keksiä et pääsis tuolta pois.
VASTAUS: Tehkää pois, mutta en mie siitä mitään videota halua.
------------
KOMMENTTI: Rytmikorjaamo 20.12.2014. Kiitos koko porukalle, jälleen kerran. Lisää muistoja kansioon "memories of a lifetime".
VASTAUS: Muistojen kansio on housuissas.
------------
KOMMENTTI: Isot kiitokset kaikesta!! Huppari oli magee, pikkuhousut supermageet. Me like! ensi vuoteen...
VASTAUS: Kuvaliitteet messiin, kiitos. Tai hupparista ei tarvitse.
------------
KYSYMYS: Tervetuloa Ouluun huomenna stna monelta alkaa keikka ja monelta tuutte Ouluun super pari areenallae ?
VASTAUS: Sitten kun sinä opit kirjoittamaan.
------------
KOMMENTTI: ootte nii hyvä yhtye et
VASTAUS: Hieno näkemys.
------------
KOMMENTTI: Moro. Ostin Teille pullon kossua Oulun Areenan takahuoneeseen. Toivottavasti tulee tarpeeseen!!!
VASTAUS: Juotu on. Kiitos.
------------
KYSYMYS: Ens vuoden keikat näkyy missä vai näkyykö?
VASTAUS: Ei vielä missään. En minäkään niitä vielä tiedä.
------------
KOMMENTTI: Kiitokset eilisestä keikasta seinäjoella.
VASTAUS: Sekin meni nappiin.
------------
JOULUASIOITA: Suomen rautaiselle miehistölle jouluun kiireettömyyttä, rauhaa, lepoa ja kaikkee hyvää! Kiitos tästä(kin) vuodesta!
Pöö. Tiedättekö muuten kuka on voittanut suomessa eniten kenossa? No tietenkin Harri Kirvesniemi! Ei mulla muuta. Hyvää joulua!
rauhallista joulua ,kotiteollisuus♥ toivottavasti oulu on teillä kartalla ensi vuonna niinku yleensäkkin on ollut.ollaan vieläkin liekeissä siitä parkin keikasta. eli myös rokki rikasta uuttavuotta!
Hyvää Joulua ja riehakasta uuttavuotta koko kt väelle !!!
Hyvää joulua! Kiitos menneistä keikoista, uusia odotellaan
VASTAUS: Kiitos lämmin.
------------
KOMMENTTI: Palautetta teidän taiteiluistanne, arvoisa Kotiteollisuus ja arvoisa Putous-Hynynen! Olin helvetin tyytyväinen teidän levyynne viimeksi silloin kun julkaisitte Iankaikkisen. Sen jälkeen on alkanut tuntua että teidän piisinne on kaikki niin iloisen kuuloisia että tekstitkin menee ohi korvien. Hongisto vaikuttaa homo-etuliitteensä ansiosta teistä ainoalta mieheltä. Tai no 'ttu jos Perankoskea vetää niin siitä ansaitsee kyllä hatunnoston muttei tätä nykyä paljon muusta. No prskele unohdin sen mainita että Haltin häät oli hieno veto ja se sopi teidän bändillenne. Ton tyylistä KT:tä olis kivempi kuunnella kuin tätä poppikertsirokkipändiä joka näyttelee keskaria ja huutelee itsensä myymisestä kaikille muusikoille joille tarjotaan paremmat diilit.
VASTAUS: Mitkä vitun diilit? Ei tässä maassa mitään diilejä tehdä, urpo. On vaan artisteja, jotka jakavat persettä joka suuntaan ja sitten niitä, jotka eivät jaa. Sinä pidät ensin mainituista. Hyvää uutta vuotta vaan sinnekin.