KOTKA, BEPOP perjantai 20.3. (loppuunmyyty)
Hynynen tapaa Hongiston, tuon rock´n´rollin tuttiritarin, Green Applessa ennen kahta. Hynynen hörppii valkoviiniä, Hongisto puolestaan juo lonkeroa. Pian Sinkkonen tulee hakemaan miehiä autollaan. Sen takapenkillä on laatulukemistoa: pari Fingerpori -sarjakuva-albumia sekä pino 70-luvun Rattoja.

Bussi on ollut Lappeenrannan Scanialla huollossa. Nyt se on kunnossa taas, ainakin periaatteessa. Scanian pojat alkavat olla meille niin tuttuja, että he ovat jättäneet Hynyselle tervehdyksen yläkerran etuistuimelle. Nauramme sille aikamme, kunnes näemme huoltolaskun suuruuden. Hynynen pyyhkii kyyneleensä ja siirtyy nukkumaan.

Perillä. Jätkät purkavat auton ja alkavat rakentaa settiä kasaan. Taiteilijat siirtyvät ruokaravintolan puolelle syömään. Jumalauta, kun on hyvät ruuat! Ehdottomasti parhaat bändisafkat koskaan. Jätkät ovat niin täynnä ruuan jälkeen, että soundcheckiin siirtyminen tuntuu ylivoimaiselta. Ruokailun lomassa on tehty myös yksi haastattelu johonkin paikalliseen, homoeroottiseen julkaisuun.

Äänenpaineentarkastusta tehdään pitkään ja hartaasti. Läskit höllyvät lavalla ja toiminta on verkkaista. Kun viimein saadaan homma pakettiin, onkin aika siirtyä huoneisiin. Muista ei ole tietoa, mutta Hynynen käy suihkussa ja torkkuu hetken. Kello 23 hän siirtyy Tammen kanssa takahuoneeseen, jonne muutkin tulevat pian. Alkaa raivoisa kossupullon tyhjennys. Jotkut luonnonsuojelijat syövät myös hedelmiä. Takahuoneesta löytyy nimittäin valtava hedelmälautanen.

Outo keikka. Yleisö on kyllä liekeissä, mutta Hynynen ei kuule oikein mitään, eikä tiedä missä vika lopulta on. Kitara ja laulu tulevat kuin jostain usvan takaa. Olo on siis hieman epävarma. Sinkkonen ja Hongisto puolestaan pitävät vetoa erittäin hyvänä. Kai se sitten on sellainen. On tai ei, vedämme kaksi encoresettiä eli yhteensä 7 biisiä ylimääräistä ja poistumme takahuoneeseen yli puolentoista tunnin soiton jälkeen.

Asetumme istumaan ja puuskuttamaan, ja samalla tarjoilijatyttö tulee komentamaan (ystävällisesti tosin), että meillä on 15 minuuttia aikaa poistua takahuoneesta. Se ei ole kuulemma anniskelualuetta. Käyhän se meille. Otamme viinat sekä hedelmälautasen kantoon ja siirrymme baarin puolelle. Asetumme lavalle katsomaan yleisöämme ja sitä, kun tekniikka purkaa soittokamoja. Juomme takahuoneviinat kuleksimasta ja hedelmät tarjoillaan lavan edessä parveileville tytöille. Kotkan poikii ilman viiksii parveilee seassa myös, mutta heille tarjoillaan vain karatea.

LAHTI, FINLANDIA-KLUBI lauantai 21.3. (loppuunmyyty)
Hynynen soittaa herättyään ensitöikseen Hongistolle jos hänestä saisi vaikka kaljotteluseuraa. Ei saa. Mies ajelee jo kohti Helsinkiä Virtasen autolla tarkoituksenaan mennä ostamaan itselleen uusi Citroen-merkkinen henkilöauto. Hynynen houkuttelee Sinkkosta. Nyt nappaa ja miehet tapaavat hotellin baarissa. Hynynen nauttii aamiaista myös ruuan muodossa.

Matka Lahteen on pian tosiasia. Se menee punkia kuunnellessa ja kaljotellessa. Perillä laitamme saunan lämpimäksi ja käymme nukkumaan.

Äänenpaineentarkastus on tietenkin klo 7. Hongistokin saapuu siihen mennessä auto-ostoksiltaan. Tunnelma on rento ja leppoisa, eikä ongelmia ole. Kerrankin Finlandia-klubin lavan soundi tuntuu toimivan ilman erillistä vääntöä. Alamme oppia. Olemme tyytyväisiä ja siirrymme saunaan.

Olemme juuri saaneet kesän alustavan keikkalistan ja ihmettelemme sitä porukalla saunassa. Ensi kesänä ei sitten saunoa tarvitsekaan, sillä hiki tulee ilmankin. Mutta se on vain hyvä.

Soittoaika on jo puoli kymmenen. Valumme lavan taakse jännittämään. Yleisöstä kuuluu saatanallinen meteli. Nautimme siitä aikamme, lompsimme lavalle ja vedämme ihan perkeleen kovan keikan pienen alkujännittelyn jälkeen. Hynysellä menee nimittäin neljä ensimmäistä biisiä täristessä. Lava tuntuu näin äkkiseltään aivan liian isolta. Mutta mies tottuu siihen nopeasti ja loppu onkin suomalaisen rockkonsertoinnin historiaa. Ainakin se on tätä kirjoitettaessa sitä. Menneisyyttä. Eturivissä meitä ilahduttaa tyttö, joka katselee koko keikan rinnat paljaina. Aluksi se on hauskaa, mutta puolen setin jälkeen siihenkin jo kyllästyy. Liika on aina liikaa, muistakaa se, tytöt. Vähän saa vilautella, mutta ei liikaa.

Kahden encoresetin jälkeen avaamme toisen kossupullon ja alamme nauttia tunnelmasta. Kuulemme Virtaselta, että kitarasoundit ovat olleet hieman oudot. Selviää, että toisen kitarakaapin mikki on siirtynyt soundcheckin jälkeen, eikä kukaan ole huomannut sitä. Mutta tämä tieto ei meitä haittaa, huonot soundithan ovat yleisön ongelma.

Jotkut käyvät jopa saunassa, mutta Hynynen ei enää jaksa nousta pullon äärestä. Asiat on siis laitettu tärkeysjärjestykseen.

Kamat ja jätkät autoon ja kokka kohti uusia kokemuksia. Ajamme Lappeenrantaan. Matkalla ostamme perkeleellisen määrän halpoja huoltoasemalevyjä. Loppumatka meneekin sitten Stray Catsejä sekä Freukareita kuunnellessa. Hynynen ja Hongisto kerkeävät perillä vielä baariinkin.

Siellä ei mene hommat aivan putkeen. Hynynen vikittelee humalapäissään jotain viehkeän näköistä naista yrittäen päästä hänen luokseen yöksi, kunnes misu tokaisee: “Vitun urpo! Ootsie niin kännissä, ettet vaimoas tunne?”

No vittu, eihän noita akkoja toisistaan erota.

PORI, KINO torstai 26.3.
Saavumme Poriin, tuonne Länsi-Suomen Imatralle, joskus ennen viittä. Kuulemme, että Maj Karma on paikallisella Sokoksella nimmarinjakotilaisuudessa. Sinnehän on pakko mennä ilkkumaan. Nopean kuulumisten vaihdon jälkeen kaappaamme sieltä taiteilija Lehtisalon mukaamme ja suuntaamme paikalliseen nauttimaan parit kaljat. Lehtisalo yllättää ja kutsuu meidät kotiinsa. Haemme Valintatalosta pari eväspulloa ja siirrymme hänen asuntoonsa juomaan olutta ja katsomaan Thor-dvd:tä. Se on nerokas, katselemme sitä murahdellen. Toteamme olevamme miehisyyden ytimessä.

Huvi loppuu kuitenkin pian. Meidät kutsutaan äänenpaineentarkastukseen. Valumme paikalle ja hieromme soundeja muutaman biisin verran. Hynynen ehdottelee Varjonkukan treenausta, mutta jätkät eivät jaksa. Mutta Piru irti soitetaan ja nyt se tuntuu kulkevankin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa. Ehkä sen voisi ottaa settiin taas.

Siirrymme hotellille syömään. Soittajapojat yrittävät syödä kevyesti, sillä keikkaan on enää pari tuntia. Vedämme pastaa naamaan, käväisemme huoneissamme ja näemme aulassa tuntia ennen keikkaa. Hynynen nauttii yhden Jallukolan, Hongisto yhden Gintonicin ja näiden jälkeen siirrymme takahuoneeseen.

Hynynen avaa kossun. Syöty ruoka alkaa heti pyrkimään ulos. Närästys on sensaatiomainen. Tuntuu siltä, että tänään ei uskalla lavalla huutaa.

Mutta uskaltaapa kuitenkin, kipu häviää kuin taikaiskusta. Keikka menee hyvin, soitto ja laulu kulkevat. Porukkaakin on kuulemma parhaiten, mitä meillä on ollut täällä koskaan. Jengi on vain oudon hiljaista, ja kun ensimmäisen encoresetin jälkeen ei enää taputuksia kuulu tarpeeksi meidän makuumme, niin päätämme jättää homman tähän. Mikäs siinä, pääsemme nopeammin ryyppäämään.

Ja näinhän tapahtuu. Baarista on vain hämäriä muistikuvia. Rättö ja Lehtisalo siellä kuulemma ovat. Ja pari Karman miestä. Ja koko Kotiteollisuuden porukka ympäripäissään.

TURKU, CARIBIA perjantai 27.3.
Hynynen herää aamulla huoneestaan ja toteaa, että sotku on melkoinen. Minibaaria on tyhjennetty huolella, mutta kukahan sen on tehnyt. No, sitä mies ei jaksa pohtia vaan kävelee respaan ja maksaa sen kiltisti pois. Samoin eiliset punaviinit, jotka olemme kuulemma ruokailun yhteydessä unohtaneet maksaa.

Emme näe krapulasta muuta ulospääsyä kuin hyökätä täydellä voimalla sitä päin. Avaamme siis oluet bussissa, laitamme Juicen soimaan ja nautimme kyydistä. Matka Turkuun menee leppoisissa merkeissä.

Eihän se siihen jää tietenkään. Orkesterin pojat odottelevat äänenpaineentarkastuksen alkamista baarissa lonkeron merkeissä. Paikalle eksyvät myös toimittajat Säynekoski sekä Hirn. Kaappaamme miehet matkaan ja suuntaamme salin puolelle soundeja tarkkailemaan muutaman biisin ajaksi.

Hynynen ehdottaa jälleen Varjonkukka ja Piru irti –kappaleita. Ei mene läpi. Hongisto alkaa olla jo siinä kunnossa, ettei mitään riskejä kannata kuulemma ottaa edes soundcheckissä. Tyydymme siis perusbiiseihin. Hyvältä maistuu, kuuluvuus on perkeleen hyvä. Valumme syömään ja sen jälkeen huoneisiimme lepäämään. Hynynen nukkuu pari tuntia.

Tapaamme tuntia ennen vetoa takahuoneessa. Edessä on tuttu rituaali: kossun avaus. Päiväunien tuoma kohmelo alkaa hävitä välittömästi.

Lompsimme lavalle ja vedämme aivan perkeleen hyvä keikan. Porukkaa on aika tasan tuhat, joten meteliä piisaa. Aivan kuin festareilla vetäisi ja tällaisen baarirundin keskellä se tuntuu perkeleen hyvältä. Lahdessa ei vielä ollut näin, mutta äkkiä siihen näköjään tottuu.

Setin jälkeen, ennen ensimmäistä encoresatsia, suututamme Hongiston visioimalla, että miltä mahtaisi näyttää elokuva, joka tehtäisiin hänen ajatusmaailmastaan tyyliin Being John Malcovich. “Mitä helvettiä, vittuiletteks työ?” on reaktio, kun visioimme maisemaa, joka koostuisi lähinnä erämaasta tai linnanneidoista. Hynynen juoksee Hongiston nyrkkiä pakoon lavalle ja aloittaa Taivas tippuu –kappaleen. Lopulta vedämme 7 biisiä ylimääräistä ja poistumme takahuoneeseen.

Siellä olemmekin sitten aamuun asti. Ei jaksa liikkua mihinkään baariin. Jossain vaiheessa loppuu viina ja haemme sitä bussista lisää.

EURA, OSMAN TUPA lauantai 28.3.
Hongisto on kadonnut. Hynynen lompsii hotellin aulaan ja tapaa muut siellä. Tajuamme, että Hongisto on mennyt Hirnin kanssa kylpylän puolelle. Hynynen ja Sinkkonen päättävät ottaa sen kunniaksi aamujuomat. Sinkkonen juo lonkeroa, Hynynen valkoviiniä. Tekniikka lähtee etsimään itselleen ruokaa.

Hongisto saapuu viimein. Hyppäämme bussiin ja ajamme Turun keskustaan syömään pitkän ja kostean lounaan. Tunnelma on hilpeä, sillä mehua kuluu. Päiväkännäys on tosiasia.

Päätämme jatkaa sitä bussissa. Laitamme Fredin levyn soimaan. Homma menee niin pitkälle, että lopulta kännäys jatkuu vielä perilläkin. Kun tekniikka kasaa kamoja, niin Hynynen, Hongisto, Sinkkonen ja Hirvonen tuhoavat bussista löytynyttä Sorbus-pulloa eläimen raivolla. Se ei riitä, päätämme vielä siirtyä baarin puolelle äänenpaineentarkastusta odottelemaan. Siellä filosofi Hongisto heittää ilmoille kuolemattoman totuuden: “Vittu, sie oot sie ja mie oon mie.” Pitää muuten paikkaansa.

Äänenpaineentarkastus meneekin sitten ihan spedeilyksi. Soitamme laiskanpulskeasti pari biisiä ja siirrymme majoitustiloihin. Nyt on aika ryhdistäytyä. Käymme saunassa ja menemme nukkumaan.

Huotari herättää Hynysen tuntia ennen keikkaa. Hynynen herättää Sinkkosen. Miehet yrittävät herättää Hongiston, mutta mitään ei tapahdu. Ukot päättävät antaa miehen nukkua vielä hieman.

Hynynen avaa kossun ja yrittää sen tyhjennyksen lomassa herätellä Hongistoa. Mies ei liikahdakaan. Lopulta, noin kolmannen yrityksen jälkeen, ukko nousee sänkynsä laidalle istumaan. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, Hongisto nukkuu istuma-asennossa. Pienen, vähän räväkämmän ravistelun ja huutamisen jälkeen mies kuitenkin havahtuu ja siirtyy keittiön puolelle tekemään itselleen keikkadrinkkiä. Keikkaan on aikaa enää 10 minuuttia.

Työvoitto on totta. Vedämme mallikkaan setin, jossa ei juuri taukoja pidetä. Jopa Loveen langennut, joka on äärimmäisen herkkä ja laulunsa puolesta aika vaikea vedettävä, tuntuu kulkevan siedettävästi. Vedämme kaksi encoresettiä ja poistumme takahuoneeseen voittajina, mutta erittäin väsyneinä. Sinkkonen suuntaa vielä saunaan, mutta Hynynen ei jaksa edes sitä. Mies on aivan poikki ja Hongistokin nukahtaa pöydän ääreen heti keikan jälkeen.

Seuraava havainto on klo 7 aamulla keikkabussissa. Sataa räntää. Hongisto on sammunut bussin etuosastolle. Hirvonen ja Hynynen kuuntelevat Freukareita ja juovat jallukolaa.

Tunnelma on mykistävä. Pitäisiköhän hankkia jostain ihan oikeita töitä? Mie en, saatana, jaksa kohta enää.