FIZZ RATKAISEE KANAALIN ARVOITUKSEN!

KOTITEOLLISUUDEN KEVÄTRÄNNI JATKUU, PAHENEE JA KULKEE KOHTI VÄÄJÄÄMÄTÖNTÄ LOPPUAAN

TURKU, VENUS NIGHTLIFE pe 31.03.2017
Viikko on mennyt jännittäessä käden kuntoa Sastamalan kaatuilun jälkeen. Testaan soittokättä (onneksi se on vasen, ei vaikuta siis runkkaamiseen) työhuoneella kitaran kanssa pitkin viikkoa, eikä hyvältä tunnu. Kipu on kova, mutta taltutan sitä Voltarenilla loppuviikosta, kun tajuan, ettei tilanne näytä muuttuvan. Sinkkonen ja Aaltonen miettivät jopa tuuraajan ottamista kepin varteen, mutta vakuutan homman hoituvan vaikka väkisin.

Matka Turkuun on tosiasia, säätäna. Pääsemme Paska-Halisen (”lempinimi” ei tule muuten Suvin luonteesta, vaan siitä, että hän soittaa bussissa niin paskaa musaa) jonnekin Kehä kolmosen kupeeseen, käymme ostamassa juotavaa ja hyppäämme juuri sopivasti paikalle saapuvan Ukonhaudan kyytiin.

Vaihdamme kuulumisia, hörpimme viinaa. Se maistuu yllättävän hyvälle jälleen kerran. Viina siis, ei kuulumiset.

Perillä taas samaa vanhaa paskaa: kirjautuminen hotelliin, ruokailu, kielten vaihto kitaroihin ja tsekki, jonka aikana tajuan, että ranne on to-del-la-kin ihan vitun kipeä yhä. Muuten ongelmia ei ole. Tai Miitrillä on vissiin jotain kitarakamahässäkkää, mutta en minä niistä mitään tajua.

Käväisen romaanissanikin mainitussa Bar Kukassa moikkaamassa tuttuja. Meininki on kohdillaan. Siirrymme takahuoneeseen odottelemaan keikkaa. Meininki ei ole kohdillaan.

Ei vaan, on se. Yleisöä on näköjään taas niin perkeleesti ja soitto kulkee. Aristelen ensin rannettani, mutta muutaman kossun jälkeen se vertyy. Loppukeikasta en tunne kipua ollenkaan ja vedämme pari encoresettiä yleisölle, joka mylvii kuin kiimaiset hirvet.

Mikäs siinä sitten. Lärvit ruttuun ja sitä rataa. Ei muuta kuin akkaa karille.

MÄNTSÄLÄ, COTO GRILL & BAR la 01.04.2017
Suuntaan aamupalan jälkeen Kouluun. Turkua tuntevat tietänevät, että kyseessä on baari. Orastava krapula taittuu välittömästi, vaikka moukkamaisesti juonkin viiniä pienpanimon tiloissa.

Muutaman tunnin reissun ja unien jälkeen ihmettelen, että missä vitussa me olemme. Kuulen paikkakunnan olevan Mäntsälä. Huomaan, että keikkapaikka on nimestään huolimatta aikamoinen spektaakkeli, iso mesta, isompi kuin Sinkkosen Ugon naama. Ja se on vitun iso.

Suuntaamme syömään. Tarjoilija kantaa viinaa pöytään antaumuksella ja sehän sopii meille.

Tsekki menee sinne päin, mutta teknisesti ei ongelmia ilmene. Minä suuntaan bussiin huilaamaan hetkeksi.

Huomaamme, että jengiä valuu paikalle niin helvetisti. Mäntsälä yllättää, säätäna! Zombiet nousevat haudoistaan, kuolleet katakombeistaan. Isät ovat päästäneet nuorison ulos maakellareista.

Keikka on hieman heikompi kuin eilen. Meikäläisen demppikäsi hakee ja rannekin tuntuu kipeämmältä. Hiihdämme puolentoista tunnin setin kuitenkin tyylikkäästi läpi ja yleisö kiittää taputtamalla encoret ja heiluttelemalla palmunlehviä. Jää hieno fiilis. On pakko käydä baarin puolella jututtamassa alkuasukkaita, ja niitä nimittäin riittää.

Ilo loppuu kuitenkin kuin seinään, kun takahuoneessa keikkaliksoja kinutessamme tajuamme, että meille tarjotut ruokaviinat vähennetään liksasta. Sehän ei meille käy, koska meitä ei siitä varoitettu niitä pöytään kannettaessa. Taivumme lopulta pienen huutamisen jälkeen. Tai Hongisto taipuu ja maksaa ne omistaan.

Sammun välittömästi bussin startatessa kohti Karjalaa. Muistaakseni. Unessa käytän akkaa kanaalissa.

JYVÄSKYLÄ, A-SALI pe 07.04.2017
Jyväskylä on kiva paikka. Ja se on ollut meille aina hyvä. Nyt kuitenkin pyörimme kuin puolukka pillussa etsiessämme tietä keikkapaikalle, joka on meille täysin uusi. Viimein se löytyy, ja bändin jätkät suuntaavat läheiseen baariin. Teerenpeli tarjoaa erikoisoluita, mutta se ei käy minulle ja Aaltoselle. Miitri ottaa peruskuraa, minä kuivan valkoviinin ja kossun. Jari tilaa jonkun fiinin pienpanimo-oluen, Hongisto huoria. Niitä ei näy, vaikka odotamme baarin terassilla pitkän tovin.

  

Ruokailemme ja sen jälkeen tarkkaillaan ääniä. Selviää, että keikkapaikka on itse asiassa aika perkeleen hieno sali, jossa ei kuitenkaan tarinan mukaan ole järjestetty juuri muuta kuin nuorisodiskoja. Se ei meitä häiritse, eikä sound checkissäkään ilmene ongelmia. Kaikki on siis hyvin.

Käväisemme hotellihuoneissa, joihin on jätetty hotellin henkilökunnan puolesta mukavia tuliaisia, olutta ja pikkupurtavaa. Kun palailen keikkapaikalle, jään tarkkailemaan tilanteita. Jengiä valuu hissukseen paikalle ja jossain vaiheessa vaikuttaa siltä, että sali jää lähes tyhjäksi. Alkaa hirvittää. Ja nyt ei puhuta halusta sekaantua eläimiin.

Lavalle mennessä selviää, että jengiä on kuitenkin. Ei salin täydeltä, mutta sen verran ettei vituta. Keikastakin tulee helvetin asiallinen. Ei kuitenkaan lähellekään tämän kevään parasta, mutta sen verran hyvä kuitenkin, että pitää käydä baarin puolella näyttäytymässä alkuasukkaille.

Mikäs siinä, mimmejä on paljon, tosin etupäässä kutovia . Oikein kiva ilta.

OULU, NIGHTCLUB TÄHTI la 08.04.2017
Aamu alkaa aamiaisella, pienellä lepäilyllä ja sen jälkeen tapaan Aaltosen aulabaarissa. Seuraan liittyy myös Presidentti, lyyli, joka on nähnyt meiltä kai jo melkein kolmesataa keikkaa. Hän luovuttaa meille matkajuotaviksi kaksi pulloa kossua.

Se on virhe.

Käy nimittäin niin, että demoja kuunnellessa molemmat pullot juodaan vauhdissa matkalla Ouluun. Perillä teen radiohaastattelun, josta en muista mitään. En muista mitään myöskään sound checkistä. Mutta sen muistan, että tsekin jälkeen horjun hotelliin nukkumaan.

Herään tuntia ennen keikkaa ja suuntaan takahuoneeseen. Mieli on matala, pää täynnä tuhansia tunnekuohuja. Mitähän vittua tästä tulee?

Takahuoneessa on kaksi mimmiä. Se piristää kummasti, ja keikasta tulee timanttia! Totaalinen työvoitto. Jengiä on jälleen kerran sen verran hyvin, että meteliä irtoaa kunnon encoreihinkin. Hyvä Oulu!

Kotimatkasta en muista mitn. Saavun kuitenkin kotiin Voisalmeen joskus yhden jälkeen iltapäivällä ja ralli jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

Sillä onhan niin, että koirat haukkuu, hallit kulkee.

KUOPIO-NILSIÄ, PLAZZA TAHKO to 13.04.2017
Olen juuri ja juuri toipunut edellisestä viikonlopusta ja alkuviikosta, kun on taas aika lähteä. Se on kai meikäläisen duuni.

Herään bussin takaosasta jossain lähellä Nilsiää. Eturitsillä on täysi musarinki käynnissä, jota pyörittää lähinnä herra Aaltonen. Se tarkoittaa runsasta grunge-tarjontaa. Kuuntelemme musaa, katsomme toisiamme ja alamme nauraa, kun tajuamme, että meillä kaikilla on flanellipaidat yllä.

Tahko on meille uusi paikka. Ihmiset laskettelevat! Olemme ihmeissämme, vaihdamme kielet (jopa Hongisto vaihtaa omansa, ensimmäistä kertaa sitten Vieraan vallan -sessioiden), syömme ja tarkkailemme soundeja. Ne ovat kohdillaan. Hulppeaa tarkkailla takahuoneen parvekkeelta lahden toiselle puolelle, jossa tiedämme Klamydian vetävän tänään. Olen sopinut aikaisemmin tällä viikolla Vesku Jokisen kanssa, että porrastamme esiintymisiämme sen verran, että joku hullu voi halutessaan nähdä molemmat pumput. Me aloitamme klo 23, Klamydia klo 00.30. Tulee vaan mieleen, että miten matka Klamydian keikkapaikalle kuljetaan. Hiihtämällä pimeän lahden yli? No, se ei ole meidän ongelmamme.

Käymme tsekkaamassa majoitustilamme ja suuntaamme takahuoneeseen mököttämään. Mökötys vaihtuu kuitenkin riemuksi, kun havaitsemme, että huone on täynnä alkoholituotteita, vaikka alkuillasta niitä ei näkynytkään. Alkaa armoton viinaralli. Kisälli suuntaa vahvassa sivuluisussa kohti valopistettä, Spete puhuu kieliä. Isotalo on puhunut niitä jo koko päivän. Hyvältä näyttää.

Ja hyvältä kuulostaa, ainakin lavalle. Vedämme saatanan hienon keikan yleisölle, jota olisi saanut olla enemmänkin. Tyhjää tilaa on jonkin verran, mutta alun järkytyksen jälkeen en anna sen häiritä suoritusta. Suoritusta, jonka aloitamme Kone -kappaleella, jota emme ole alkunauhoineen soittaneet helvetin pitkään aikaan. Sanat hakevat kovasti, mutta soitto menee suht hyvin ihan kylmiltään. Miksei menisi, olemmehan rautaisia musiikin ammattilaisia.

Yhdet encoret ja sitten baariin naurattamaan naisia. Se onkin homma, diskoinferno on täydessä käynnissä. Jossain vaiheessa joku lyyli hiihtää niin liki, että kaadun baarijakkaralta suoraan selälleni lattialle. Siinä vaiheessa päätän poistua.

Mikä vittu naisia riivaa? Eikö ne tiedä mitä intiimiraja tarkoittaa? Ei muuta kuin bussiin, mökille ja nukkumaan.

Sinne minut vie Hilajoen Antti.

TAMPERE, OLYMPIA pe 14.04.2017
Ensimmäinen ajatus aamulla on: ”Missä vitussa mie olen?”

Okei, olen mökillä, ja käyn keskusteluja tuuraavan paitamyyjämme Okin kanssa. Kolli kertoo, että itse asiassa tempo 240 on ihan oo ja koo. Asiasta tietämättömille kerrottakoon, että meidän biisien tempot menee yleensä välistä 80-140. Kaikki tavallaan.

Sitten taas ajellaan. Menemme jonnekin syömään, en tiedä minne. Ruuan jälkeen minä päätän ottaa pienet painajaiset.

 

Herään perillä, olemme Tampereella. Keikkapaikka löytyy helposti. Paska-Halinen on meitä vastassa, paitamyyjä Oki on kuulemma heitetty jossain Jyväskylän kohdilla vauhdissa metsään. Paikalle saapuu myös virallinen valvoja Wurpsi, joka on tullut tarkistamaan jatkojohtotilanteet Tampereelle näin pääsiäisen kunniaksi.

Jumalauta, kun on hieno keikkapaikka! Sali on tyyliä ”vanha liitto”, ja koko vanhan hotellin viides kerros on meidän käytettävissämme. Pelkän fiiliksen suhteen heitän mestan Suomen keikkapaikkojen top vitoseen.

Lavakaan ei tuota pettymystä. Saamme Hongiston jollain omituisella tavalla herätettyä äänenpaineen tarkastukseen, teemme tsekin ja toteamme, että homma on täysin nipussa. Ei muuta kun syömään ja elpymään.

Käyn kylillä pyörähtämässä, istun viinilasillisen verran paikassa nimeltä Roska. Ihan helvetin hyvä baari, mutta se johtuu lähinnä siitä, ettei siellä ole ketään muita kuin minä. Nautin itseni seurasta, pidän joka hetkestä.

Sitten takahuoneeseen ja lavalle. Hongistokin on jo pirteänä ja vedämme keikan, joka menee tämän kevään parhaimmistoon. Aloitamme taas Koneella, ja se kulkee jo varmemmin kuin eilen. Jengiä on perkeleesti ja sali raikaa! Vaatii pari encoresettiä, pienen puhaltelun takahuoneessa ja siirtymisen alakerran baariin. Kun siirrymme takaisin kerrokseen, päätämme, että hissi nuljaa.

Mukava ilta taas, kerta kaikkiaan. Yleensä olen nauttinut keikoilla vain soittamisesta, mutta nyt vapaa-ajan toimintakin maistuu.

HELSINKI, TAVASTIA la 15.04.2017
Aamulla on vähän hiljaisempaa. Virallinen valvoja Wurpsi herää samasta asennosta takahuoneen istuimelta kuin on siihen sammunutkin. Minä herään sängyltäni vaatteet päälläni, joka vituttaa, sillä minulla on erektio. Ei auta muu kuin pistää sauna lämpeämään ja rientää takahuonepurtavien nauttimisen jälkeen löylyihin kurittamaan kalua. Sessio jää kesken, sillä puhelin pirisee kiivaasti. Pitäisi kuulemma jo mennä.

No, mehän mennään: ensin syömään jonnekin Akaan kupeeseen, jossa Hullu Ukko ja Kotiteollisuus on muuten joskus 90-luvun alussa tehnyt ensimmäiset demonsa, ja sitten minä suuntaan nukkumaan bussin perälle.

Herään Mannerheimintiellä, tajuan, että nyt ollaan himassa. Yritän ryhdistäytyä ja suuntaan Ilvekseen. Välillä käyn seuraamassa, kun jätkät kasaavat kamoja. Ihmettelen Spete Salon hiljaisuutta. Tarjoudun auttamaan kitarakamojen kasauksessa, josta hämmentyneenä mies tuijottaa minua hetken ja toteaa: ”Jouni, mie oon niin kännissä, etten pysty puhumaan.”

Päätän jättää miehen rauhaan ja palaan Ilvekseen.

Keikka on jo 21.15., jota ennen kerkeämme käydä Pub Ikkunassa, ottaa satsin valokuvia Tavastian takapihalla (Finnvoxin Jussila ja Soundin Isoaho kuvaavat) ja jauhaa paskaa takahuoneessa. Kaikki saapuvat paikalle ajoissa ja suuntaamme lavalle.

Saatana, Tavastia näyttää hienot puolensa! Sali on täynnä, samoin portaat, vain yläritsi ammottaa tyhjyyttään. Eturivin mimmit näyttävät törkeän hyviltä, yleisömeteli on kohdillaan! Aloitusbiisi Kone menee helvetin hyvin. Demppikäsi toimii. Hongisto on iskussa, Aaltosesta ja Sinkkosesta puhumattakaan. Ainoa asia mikä ei toimi on minun peräsuoleni. En ole muistanut käydä paskalla pariin päivään, ja se kostautuu nyt. Lavalla haisee paska ja kuolema!

 

Säätäna, kevään hienoin keikka Hervannan, Tampereen Olympian ja Kiuruveden ohella sattuu päätöskeikkaan Tavastialle. Se vaatii muutamat encoret, kunnon takahuonejatkot sekä pettymyksen siitä, että tämä kaikki keskeytyy taas muutamaksi viikoksi. Juuri kun pääsimme vauhtiin.

Mutta onneksi kesä on lähellä. Lähellä kuin kuolema.

Takahuoneessa annan palautetta Hongistolle hienosti menneen kevään johdosta. Tunnustan oman pienuuteni ja totean, että hän on tämän bändin hotkiva pomo.

Kiitti taas, jengi! Teihin voi luottaa. Ja tietäkää, että niin voi meihinkin.