HELSINKI, VIRGIN OIL pe 8.11.2013
Aktiviteettiä on taas riittänyt. Pyörähdin torstaina Maikkarin aamussa heti kahdeksan jälkeen. Yhdeltätoista olin jo Ylellä Radio Suomen Levylautakunnan äänityksissä. Sen tein kossupullon voimin. Tämän jälkeen varastin Ylen pihalta jonkun köyhän toimittajan pyörän ja poljin sillä Keskuspuiston läpi hevon vittuun.

Mutta nyt on jo perjantai ja istun jossain Punavuoressa aamuoluella. Olen matkalla levy-yhtiöön kuulemaan selittelyä siitä, että miksi monivuotinen yhteyshenkilömme Rikalan Sami on poistunut rivistöstä. Me olemme tehneet levyjemme promot kimpassa jo jostain Helvetistä itään -levystä lähtien, joten ihan pikkuasiasta ei ole kyse. Myös muut soittajan rentut ovat tulossa paikalle. Tekniikka on mennyt kasaamaan Virgin Oiliin kamoja jo puoliltapäivin jonkun yksityistilaisuuden takia.

Kunnon vastauksia emme levy-yhtiöstä saa, mutta päätämme odotella rauhassa. Seuraaviin aktiviteetteihin levytyksen saralla on kuitenkin sen verran aikaa, että tilanne kerkeää muuttua vielä monta kertaa. Juomme firmassa parit oluet ja suuntaamme Radio Rockin haastatteluun Sanomataloon, jossa kyseisellä kanavalla on uudenkarheat tilat yhdessä Radio Aallon ja ties minkä muiden kanavien kanssa.

Saamme sieltä kultalevyt Maailmanloppu-levystä. Ainoastaan muutaman kuukauden myöhässä. No hyvä, että edes nyt. Kävelemme Helsingin keskustassa kultalevyt käsissämme. Hävettää. Valumme Virginiin tarkkailemaan soundeja.

Ne ovat entisellään. Myös Ruokosen Janne, tuo Lappeenrannan lahja Helsinki-punkille, on paikalla. Treenaamme hänen kanssaan kolme biisiä, sillä mies on mukana keikalla. Ai miksi? No, ihan vaan huvikseen ja koska se on sen verran hyvä jätkä. Tai jäbä, niin kuin Helsingissä sanotaan.

Käymme syömässä, näemme Rikalaa, joka kertoo omia näkemyksiään Universal-tapauksesta. Näemme myös Scharinin Akia, joka ensimmäistä kertaa vuosiin ei tehnytkään viimeisimmän levymme kansia sopimusteknisistä syistä. Perkele, eikö näitä hommia tehdäkään enää kaveripohjalta? Rahako ratkaisee vai mistä perkeleestä kaikki kiikastaa? Pitää vissiin itsekin lopettaa hommat ja ruveta vaikka keinosiementäjäksi, saatana.

Suuntaamme takahuoneeseen. Se onkin jo täynnä porukkaa, kuten Helsingin keikkojen yhteydessä aina. Pullot aukeavat, alkaa latautuminen.

Keikka on timanttia, yhtä juhlaa suorastaan. Ja se on pitkä. Ja porukkaa riittää.

Vedän lärvit ruttuun. On ilon aika.

UUSIKAUPUNKI, AQUARIUS la 9.11.2013
Aamupalaksi kanaa ja riisiä. Ja keskiolutta. Minut ja naiseni haetaan Haagasta ja suuntaamme kohti Uusikaupunkia. Kuulen samalla, että Hongisto on humalapäissään antanut bussikuskillemme Joonakselle kenkää. Mutta pian miehet ovat väleissä taas ja bussi liikkuu. Alkaa näköjään jatkuva reissaaminen ja kilometrit vaikuttaa. Ja viina. Mutta toisaalta riidan aihe oli merkittävä. Hongiston farkkuliivit, jotka jäivät Forssaan ja joita Joonas ei suostu tällä matkalla hakemaan. Farkkuliiveihinkö tämä bändi hajoaa? Miesten meininkiä. Perkele vaadin, että minun rintaliivini haetaan Kemistä ja nyt heti!

No, konflikti on perillä jo unohtunut. Suuntaamme Aquariuksen keilaradalle. Meidän keilatessamme jätkät aloittavat raivokkaan kasaamisen. Hongisto ei ole nukkunut koko yönä, joten hän siirtyy hotellihuoneeseen. Hän nukkuu myös äänenpaineen tarkastuksen yli. Miitri testaa basson. Kaikki on kunnossa.

Takahuone menee tämän maan takahuoneiden ykköseksi. On sauna, poreallas ja hierova nojatuoli, jonka varastamista keikkabussiimme suunnittelemme. Hanke kaatuu siihen, ettei kukaan suostu kantamaan sitä. Tai totuus on se, että kellään ei riitä lihakset. Ei edes vaikka kantaisimme kimpassa.

Keikka on perkeleen hyvä, taas. Porukkaa on ehkä eniten mitä Uusikaupungissa (taivutetaanko se muuten noin?) koskaan. Soitamme kaksi encoresettiä, kuten muuten myös eilen, ja suuntaamme takahuoneeseen elpymään ja syömään leipiä ja juomaan viinaa. Tai lähinnä minä juon. Ihan vain lääkkeeksi. Huomaamme tv-tarjontaa katsoessamme, että meidät mainitaan Ylpön uudessa videossa. Nomikäettei!

Matka kotiin on pitkä. Olemme perillä kymmenen aikoihin aamulla.

MIKKELI, VAAKUNA pe 15.11.2013
Koska olen niin perkeleen merkittävä kulttuuripersoona, olen ollut jälleen torstain Helsingissä. Tällä kertaa kävin katsomassa Halosen Jarin Kalevala-pätkän. Pidin. Hieman erikoinen, kuten Halosella tapana on, mutta hyvä. Erilainen. Ehkä jopa merkittävä. Hämmentävä. Ehkä hieman tanniininen, aavistuksen verran kirsikkainen ja täyteläinen. Hyvä bukee kerta kaikkiaan.

Ajan illaksi Lappeenrantaan, avaan valkoviinin ja laitan punkkia soimaan. Kuulen krapulaa potevalta Sinkkoselta, että Hongisto on tulossa Joensuusta täydessä kännissä. Alkaa pelottaa.

Jätkät tulevat hakemaan minua kahdeksan aikaan illalla. Hämppy ajaa, Hongisto puhuu sekavia ja kuuntelemme musiikkia. Pyörityksessä on uusin Seremonia, Red Fang sekä Radiopuhelimien kokoelma.

Tekniikka on mennyt Mikkeliin jo kahdelta kasailemaan. Näin siksi, että Vaakunassa on illalla joku perkeleen yksityistilaisuus, pikkujoulut tai jotain. Siis amatöörien ryyppäysilta on aiheuttanut sen, että meillä on äänenpaineen tarkastus vasta klo 22. Ovet aukeavat klo 23.

No, se ei aiheuta ongelmia. Mutta se aiheuttaa, että Hongisto soittaa jatkuvasti puoli tahtia jäljessä. Ei muuta kuin basso hiljaisemmalle ja tulta päin. Kossu auki ja keikkaa odottamaan.

Alkukeikka menee hyvin, mutta sitten Hongiston kunto romahtaa. Mies laahustaa jäljessä kuin itsensäpaljastaja lenkkipolulla. Uggeli tekee parhaansa, mutta tällä kertaa se ei aivan riitä. Mutta saahan mies tästäkin keikasta arvokkaita kokemuksia. Niistä voi olla hyötyä jatkossa, jos mies vain pääsee harjoittelemaan terveenä seuraavaa kautta varten. Dopingtestiä ei tarvitse keikan jälkeen tehdä, aineiden käyttö näkyy päälle.

Jengiä on kivasti. Encoreitakin taputetaan, mutta päätämme pärjätä yhdellä encoresetillä. Yhdistämme kaksi settiä jättämällä nopeimmat pois, vedämme viisi biisiä ja poistumme takahuoneeseen.

Hongisto on kuin maansa myynyt. Vittuilemme aikamme ja siirrymme sitten alakerran karaokebaarin puolelle sovintoa hieromaan. Kriisipalaverit viinan voimalla ovat siinä mielessä nerokkaita, ettei niitä kukaan enää huomenna muista. Paitsi minä, joka marisen näillä sivuilla kaikesta mahdollisesta.

Väsyttää.

LAHTI, FINLADIA-KLUBI la 16.11.2013
Suussa maistuu paska. Herään Hongiston kuorsaukseen. Käyn aamiaisella ja suuntaan Aaltosen kanssa baariin. Myös Hongisto tulee mukaan.

Korjaamme krapulan pois häiritsemästä ja kuuntelemme hyvää musaa. Asiallinen palvelu. Sitten hyppäämme bussiin ja minä otan perinteiset krapulatorkut. Nukun Lahteen saakka. Siellä päätämme Aaltosen ja Hongiston kanssa hypätä taksiin ja käydä Roosterissa ja Torvessa, joka poikkeuksellisesti on auki jo nyt. Joudun nostalgiaryöpyn valtaan. Täällä soitimme viimeiksi vuonna 2001, kun Isometsä oli juuri jäänyt kiinni kielletyistä aineista Lahden MM-kisoissa. Huudatin yleisöä "hemohes" -huudoilla. Saman viikon sunnuntaina kuulin Turun keikan jälkeen taksin radiosta, että myös Myllylän näytteissä olisi jotain tutkittavaa. Karpaasit my ass!

Äänenpaineen tarkastus on osaltani hieman tokkurainen, mutta ok. Ruokaa, saunaa ja perusmeininkiä. Selviää, että täällä on tänään lämppärikin, joku Sykäys.
 

Kalliomäen Tapsa, Lahdessa vaikuttava näyttelijä, tulee moikkaamaan ja tuo meille pullollisen votkaa. Sehän passaa. Mutta ihan vielä sitä ei uskalla maistaa. Päätämme keskittyä Uuno armeijan leivissä -elokuvaan. Siihen keskitytäänkin sen verran hartaasti, että pian joku huomaa keikkaan olevan enää 3 minuuttia aikaa. Tulee vähän kiire. Vaatetta niskaan ja pikakeskittyminen.

Helvetin hyvä keikka on tosiasia. Lopussa demppikäsi alkaa vähän hyytyä, mutta se ei vaikuta perustunnelmaan, joka on katossa. Yleisö tuijottelee vähän hiljaisena, mutta soitamme silti pitkään ja hartaasti. Jää hyvä maku, vaikka lievää kirkko- tai teatterimeininkiä yleisössä onkin.

Kossu maistuu hyvälle myös. Niin hyvälle, että kun muut lähtevät Karjalaan minä päätänkin paikalle saapuneen naiseni kanssa jäädä Lahteen. Ja tietenkin sammun. Sillä olenhan suuri rrrrrrrrrrrrakastaja!

HANKASALMI, REVONTULI pe 22.11.2013
Missähän helvetissä Hankasalmi sijaitsee? No, sillä ei liene väliä. Hyppään Aaltosen kyytiin kotioveltani ja meidät viedään hänen vanhempiensa toimesta Viipurin portin ABC:lle, jossa bussi odottelee ja jätkät sen mukana.

Edellinen yö on mennyt demoja äänitellessä ja kuunnellessa. Huomaan, että minulla on kasassa 9 uutta biisinraakiletta. Niistä viimeiset kolme alkaa olla jo hyviä, muita pitää vielä miettiä, tuleeko muista biiseistä mitään vai ei. Onneksi on aikaa, mikään kiire seuraavan levyn äänityksiin ei vielä ole. Jos minulta kysytään, tässä kohtaa voisi pitää parinkin vuoden tauon, mutta en tiedä onko meillä siihen varaa. Tai tiedän: ei ole.

Otan torkut ja herään pimeyteen. Eikä mitään aavistusta, missä ollaan. Miitri kertoo, että jo tunti sitten oli näkynyt kyltti Hankasalmi 48, mutta perillä emme ole vielä yli puoleen tuntiin. Olemme aikaluupissa. Silkkaa mystiikkaa. Mystiikkaa pimeydessä.

Viimein saavumme, no, johonkin. Paikka näyttää varsin asialliselta ja vieressä on keilahallikin, jota päätämme käydä heti kokeilemassa. Pari olutta ja pallo alkaa vieriä niin hyvin, että teen oman henkilökohtaisen kierrosennätykseni, 170 pistettä. Kolmen kierroksen yhteistulos on 435. Maistuu.

Äänenpaineita tarkkaillaan hetken aikaa. Kaikki on kunnossa, paitsi Janne tapailee hieman. Ehkä mies on ylikunnossa. Emme välitä siitä, sillä keikkaan on vielä aikaa. Siirrymme ruokapöytään ja syömme vuoden ensimmäisen jouluaterian. Maistuu sekin. Tämän jälkeen siirrymme bäkkärinä toimivaan mökkiimme ja menemme saunaan. Maistuu taas. Hankasalmi on makuelämys!

Porukkaa on paljon, mutta sali ei ole läheskään täynnä. Se ei meitä haittaa, alamme roiskia. Käymme hyökkäykseen ja tunnelma on hyvä. Hongisto, tuo Hongister of sorrow, järjestää pienet arpajaiset bassonsa kanssa keikan loppuvaiheessa, mutta se ei ole paha. Minun tilanteeni on paljon pahempi. Monitorikuuluvuuteni on huomattavasti heikompi kuin tavallisesti. Yritämme Peten kanssa pelata laulun kanssa, mutta ei sitä oikein kuulumaan saada. Vedän siis selkäytimellä. Toivottavasti edes sinne päin.

Ilmeisesti näin käy, sillä saamme parit encoret kuitenkin, meteli on sen verran kova. Hyvä Hankasalmi! Missä se sitten ikinä sijaitsetkaan.

OULU, CLUB TEATRIA la 23.11.2013
Tapaamme aamiaisella. Paikalla on stand up -koomikot Patrosen Matti sekä Zaani. Jätkät ovat olleet eilen Kuopiossa keikalla ja saapuneet illalla katsomaan keikkaamme. Kävivätpä pojat lavallakin pyörähtämässä. Ja saunassa käytiin tietysti myös. Siellä katsastimme miesten munat. Tuntuivat olevan kunnossa, kivekset olivat laskeutuneet.

Minä olen sammunut yöllä jo hyvissä ajoin. Silti unet jatkuvat vielä bussissakin. Herään lähellä Oulua ja alan selvitellä asioita. Tarkoitus on treffata Riku Mattila, levy-yhtiömme edustaja, joka on Oulussa Alangon Ismon kanssa keikalla. Sovimme treffit alkuiltaan ja tapaamme keskustassa parin viinilasin merkeissä. Juttelemme niitä näitä. Levy-yhtiössämme puhaltelee vähän omituiset tuulet ja me emme oikein tiedä missä mennään. Kokemuksia on vaihdettu niin asianomaisten kuin Tervomaan Jonnankin kanssa, eikä kukaan muukaan tunnu tietävän yhtään mitään. No, tähän sopii karjalainen sanonta "kassellaan".

Teemme äänenpaineen tarkastuksen ja huomaamme, että toinen vahvistimeni käy puolitehoilla, puolet putkista on pimeänä ja pölyisinä kuin vanhan naisen pillu. Se lähtee siis keikan jälkeen Lappeenrannassa remonttiin.

Teen yhden haastattelun ja sitten hörpimme takahuoneessa lonkeroa. Odotamme illan pääaktia, joka on tämän maan kovin livebändi. Radiopuhelimet. Jostain syystä he lämmittelevät meitä, vaikka asian pitäisi tietysti olla juuri päinvastoin.

Ihan vitun kova keikka, jonka saan, kiitos oululaisille, katsoa rauhassa. Mahtavaa, arvostan isosti! Muutenkin Oulu on paikka josta tykkään. Se on jollain tavoin vähän saman tuntuinen mesta kuin Joensuu. Totuus on, että paikallinen Bryssel Kaupallinen on vaikuttanut meidänkin bändimme syntyyn aika perkeleesti. Kuten myös Radiopuhelimet ja varsinkin heidän Maalla-levynsä. Vaikka ei sitä meistä poppareista uskoisi.

Sitten onkin meidän vuoro. Jengiä on tullut pirusti lisää ja meteli on alusta saakka kova. Radiopuhelimien jälkeen on paha mennä lavalle, mutta homma kulkee silti mallikkaasti ja jossain vaiheessa alkaa puhekin luistamaan ja ujostelu katoaa. Rivakka ja hyvä keikka kahdella encoresetillä. Ja helvetin hyvä yleisö. Ja kaunis.

Alkaa viinan juonti Radiopuhelimet-leirin edustajien kanssa. Jossain vaiheessa tekniikka raahaa meidät väkisin bussiin ja matka Karjalaan alkaa. Minähän nukahdan tietysti heti alkukahinoissa ja heräilen vasta siinä vaiheessa, kun Aaltonen hyppää ulos bussista Lappeenrannan länsialueella. Minulla on tänään Aaltosen kanssa kimppakeikka Astia-studiolla, joten sovimme näkevämme myöhemmin illalla, kunhan olemme hetken elpyneet.

Minä aloitan elpymisen Kolmesta Lampusta. Hongisto on mukana ja saamme Hämpyn kuskiksi. Pari olutta ja sitten kotiin nukkumaan. Suomeksi sanottuna menen kuuntelemaan The Lords of the New Churchin kokoelmaa, teen vahvan kossupaukun ja sammun sohvalle.

Herään joskus iltapäivällä ja laitan punkkia soimaan. Hörpin kossua. Minut haetaan alkuillasta ja suuntaamme baarin kautta Astialle, jossa yllätämme meillekin tuntemattoman syntymäpäiväsankarin iloisesti. Soitamme vajaat kymmenen KT-biisiä akustisesti. Viihdytämme. Ja jostain syystä viihdymme itsekin.

Mikäs siinä. Siitä sitten karaokebaariin, snagarille ja himaan.

Koti on kiva ja turvallinen paikka. Siellä voi vaikka paskantaa housuun. Näin tapahtuu ja teen johtopäätöksen:

Lienee syytä rauhoittua hieman. Mutta se on mahdotonta. Vajaan viikon päästä on tupla-Joensuu.