- On pidelly hyviä ilmoja, nähtävyydet ovat mykistäviä ja kalja on halpaa! Terveisiä tutuille ja perheille, tullaan joskus kuukauden päästä kotiin! Täällä huojuvat koivut ja me! T: Kottarin pojat + tekninen enemistö

ÄHTÄRI, B 52`S perjantai 7.10.2005
Matka Ähtäriin on pitkä, niin pitkä. Ja tylsyydessään ainutkertainen.

Perillä Hynynen ja Sinkkonen lähtevät tutustumaan paikallisten alkuasukkaiden tapoihin. Miehet menevät baariin kaljoille, ja saavat todistaa hämmästyttävää näytelmää nimeltä Pillun vonkaaminen. Humalainen mies kourii humalaisen naisen jalkoväliä röyhkeällä määrätietoisuudella pöydän alta, ja molemmat nauravat räkäisesti. Se on meille hieman liikaa, ainakin näin alkuillasta. Juomme kaljat ja juoksemme takaisin keikkapaikalle.

Hongisto saapuu, hän on matkalla omineen. Kitarat ovat saapuneet huollosta ja testaamme niitä. Rojut toimivat moitteettomasti.

Äänentarkastuksen jälkeen saamme kokea jälleen ammattimme suomia etuisuuksia oikein olan takaa. Pääsemme keikkapaikan laskuun nakkikioskille syömään. Wau! Vetiset ranskalaiset makkaralla toimivat aina. Tämän jälkeen menemme bussiin istumaan, jätkät katselevat Muppet Show -elokuvaa ja Hynynen keskittyy maistelemaan viskiä varovaisesti muovimukista. Maistuu ihan samalle kuin lasistakin. Hämmästyttävää. Tämän jälkeen alamme tarkkailla Kotiteollisuus -DVD:tä, jonka pitäisi alkaa olla siinä kunnossa, että sen voisi laittaa painoon. Huomaamme, ettei se ole. Viilattavaa on vielä pirusti.

Tästä huolimatta keikalle. Ja siitähän tuleekin mahtava veto, vaikkakin välispiikit meinaavat olla hieman levottomia. Mutta muuten meininki on kohdallaan ja soitto kulkee. Ja laulukin ajoittain.

Keikan jälkeen tapahtuu kummia. Sinkkonen lastaa Hynysen laukun täyteen takahuoneessa olevia kondomeja. Nautimme drinkkejä (no, siinä nyt ei mitään kummallista ole). Oudointa on kuitenkin se aikuinen naishenkilö, joka lipuu tonteille kuin alus satamaan.

- Saako teitä häiritä, haluaisin nimmarin?

- No, onnistuuhan se.

Kirjoitamme nimmarit, ja asian pitäisi siis olla hoidettu. Erehdymme.

- Mie istun nyt tähän. Otan tuosta yhden lonkeron.

Kuuntelemme aikamme kun tämä nainen, jota luulimme aikuiseksi, käy synkkää monologiaan. Siirrymme baarin puolelle. Istumme nurkkapöytään. Olemme iloisia, mutta onneksi sitä olotilaa ei tarvitse sietää kuin hetki. Nainen seuraa ja yrittää survoa istumaan Sinkkosen ja Hynysen väliin. Ilmeisesti nainen ei osaa päättää kumman haluaisi. Me osaamme. Poistumme baarista.

Matkaa majapaikalle on muutama kilometri. Katselemme ja tarkastamme vielä tulevaa DVD:tämme. Siinä olisikin mennyt koko yö, mutta lopulta muu porukka kantaa Hynysen väkisin hotelliin.

Hyvä että kantavat. Omat jalat eivät nimittäin pidä alla.

OULU, TEATRIA lauantai 8.10.2005
Aamulla olo muistuttaa etäisesti krapulaa. Ei muuta kuin bussiin sitä potemaan.

Teatria on valtava paikka. Ihmettelemme sitä aikamme. Muutama sata ihmistä täällä on kuin kärpäsen paska aavikolla. Tai Norjassa.

Teemme äänentarkastuksen, juttelemme mukavia YUP:n ja Brysselin miesten kanssa, Hynynen tekee yhden haastattelun, ihailemme tyttöä, joka vastaa takahuonejuomista ja -ruuista ("tuosta ei valuvirheitä löydy", toteaa YUP:n Tynkkynen. "Tuommoselle vois sanoa, että suu auki, nyt rakastellaan!") ja sen jälkeen suuntaamme kaupungille. Hynysen päätä särkee vieläkin, ei muuta kuin särkylääkkeiden ostoon. Ja sitten syömään Pannu -nimiseen ravintolaan.

- Nyt on sitten Hongistokin pannu, toteaa Sinkkonen ruokailun jälkeen.

- Onkohan Pannun pannupitzat pantu?

- Pannu kiinni, tai kohta tulee pannuun.

- Onkohan kukaan pannu Pannussa?

- Vittu, mie en ole pannu pitkään aikaan.

Krapulassa kaikki tämä naurattaa suuresti. Tapaamme kadulla Bar 45:sen henkilökuntaa, ja saamme kutsun iltakahville. Otamme tarjouksen vastaan. Lopulta tulee juotua muutama viski ja parit kaljat. Ja keikkaan on vielä aikaa, soittoaika on vasta yhdeltä. Ei auta muu kuin vetää hihnat kiinni ja valua keikkapaikalle. Ihailemme YUP:n lavaliikehdintää ja soitantaa, kun Atte Blom saapuu paikalle. Siirrymme takahuoneeseen. Viinin kittaamiseksihan se menee.

Keikka on muuten hyvä, mutta hieman liian känninen, se on pakko myöntää. Olo on laiska. Hoidamme kuitenkin homman rutiinilla, mutta vähän paska fiilis siitä jää. Yleisöäkin on ihan kivasti, joten vituttaa ettemme pystyneet ihan parhaimpaamme. Tai ainakaan Hynynen ei pystynyt.

Yöllinen ajomatka Karjalaan on pirun pitkä. Se menee, ja sen sietää, kun juo suruunsa. Ja nukkuu muutaman tunnin.

KUOPIO, COTTON CLUB perjantai 14.10.2005
Saavumme Kuopion kupeeseen iltapäivällä. Sataa vettä. Betonilähiö näyttää sateisen ikkunan takaa aivan helvetin esikartanolle. Olemme saapuneet Petoseen, lähiöön, joka sijaitsee muutaman kilometrin Kuopion keskustasta johonkin suuntaan. Alaspäin, veikkaamme. Ja siihenhän nimikin viittaa.

Baari on vielä kiinni, tekniikka soittaa jollekin, joka sanoo tulevansa avaamaan joskus. Tyypillistä savolaista toimintaa. Aika ei kuitenkaan käy pitkäksi, sillä saamme todistaa Kuopion nuorison älyn valovoimaa.

Paikalle kaartaa kaksi hyppyritukkaa iskän Corvetella (tai joku semmonen asfalttinuoliainen se oli). Kuski kävelee reteesti Neuvostoliiton ovelle, ja kysyy:

- Oisko tuo törkeetä, jos piäsis vähän sisälle kahtelemmaan paikkoja?

- Ois, vastaa Pete, ja laittaa oven kiinni.

Poju kävelee autolleen, käynnistää sen ja polttaa minuutin verran kumia edessämme. Tämä primitiivinen riitti tekee vaikutuksen. Nauramme kippurassa.

Kuluu muutama minuutti. Auto kaartaa takaisin pihalle, ja sama hyppyritukka kävelee sixpäckin kanssa bussille.

- Tässä ois vähän lahjuksia. Saiskohan teiltä lippuja, keikka kun on jo kuulemma myyty loppuun.

Kerromme pojulle hieman ääntä korottaen, että kaljaa meiltä löytyy kyllä omastakin takaa, ja että me emme vastaa illan lipunmyynnistä. Poju kävelee vähän matkan päähän, vetää housut nilkkoihin ja alkaa kusta. Mykistymme miehen älykkyyden edessä. Mieshän on nero!

Ovet aukenevat viimein, ja jätkät pääsevät aloittamaan roudauksen. Hyppyritukka ilmestyy yllättäen kiehnäämään jätkien kylkeen kysellen baarin pitäjältä, että "missähän täällä on se bäckstage?" Pojalle ilmoitetaan, että baari ei ole vielä auki. Samalla vihjaillaan hienovaraisesti ulko-oven sijaintipaikasta.

Baarin pitäjä jättää meidät keskenämme kasailemaan kamoja. Hynynen vaihtaa kitaraansa kielet ja vastailee samalla baarin puhelimeen. Ihmiset soittelevat ja kyselevät, että monelta keikka alkaa ja vieläkö löytyy lippuja. Hynynen vastailee asiallisesti. Jostain syystä vastapuolella "puhelinlankaa" mennään aika hiljaiseksi, kun Hynynen ilmoittaa kuka puhuu.

Hongisto saapuu paikalle kesken äänentarkastuksen. Kokeilemme uusia riffejä ja treenaamme jotain todella vanhoja biisejä. Mm. Ruumiinlaulajaa kokeillaan, mutta kukaan ei muista kuinka sen loppu menee. Helvetin mukavaa soittelua. Jammaillessa syntyy kaksi uutta riffiäkin, sellaista Neurosis -kamaa.

Käymme keskustan hotellilla, ja syömässä jossain harvinaisen miellyttävässä ravintolassa. Otamme kyytiin järkyttävän määrän joensuulaisia ystäviä, jotka ovat saapuneet hölmöilemään kaupunkiin. Me saamme toimia hölmöilyn taustamusiikkina. Se on otettava kohteliaisuutena.

Setti menee täysin uusiksi. Mukana on Kivipää, Virret soi ja Soin, jota ei ole soitettu muutamaan vuoteen. Myös Ikuisesti on setissä. Ja Rautaportti. Keikka on ehdottomasti tämän syksyn parhaita.

Perkele, että sen jälkeen maistuu viina tutussa seurassa. Ja turvallisella seuralla on turvalliset vaikutukset. Hynynen ei muista mitn.

ESPOO, TAPIOLA GARDEN lauantai 15.10.2005
Elämän puzzlen palat ovat kateissa Hynysen herätessä. Ei muuta kuin kasailemaan. Ja aamiaisen jälkeen vielä pienet tirsat, kunnes on aika lähteä Hongiston ja Tammen kanssa aamulonkerolle.

Pari lonkeroa ja bussiin torkkumaan. Ja katsomaan tulevan DVD:mme toista testiversiota läpi. Siinä samalla menee parit juomat. Hynynen alkaa huolestua, nyt näyttää viina vievän miehiä.

Perillä Espoossa Virtanen soittaa paikalla istuvalle synttäriporukalle Itä-Saksaa todella kovaa. Niin kovaa, että se kuuluu hotellin kolmanteen kerrokseen. Perseen tärinästä Hynynen päättelee, että kohta on äänentarkastuksen aika.

Se vedetään rutiinilla, Hynynen ja Hongisto ovat selvinneet. Miehet ottavat taksin ja suuntaavat keskustaan, jossa Aki Scharin taittaa NO SORI! -lehteä kasaan. Lehti tulee liitteeksi tulevalle DVD:lle, ja se on tarkoitus saada nippuun tämän illan aikana. Menemme paikalle, tarkistamme julkaisun ulkoasun ja toteamme sen hyväksi. Sen kunniaksi otamme parit kaljat ja viskit Salvessa.

Pieni känni puskee päälle saapuessamme keikkapaikalle. Aulassa odottelee mm. Hietalahden Hissu, joka ei tunnu olevan selvin päin hänkään. Sen kunniaksi nautimme hieman viskiä.

Keikka menee päin helvettiä kuten arvata saattaa. Tai sanotaan näin, että se on ihan hyvä rutiinisuoritus, mutta olo on veltto. Ei näin keikkoja tehdä, saatana. Pakko ryhdistäytyä vähän.

Ei paljon naurata kotimatkalla. Jotain pitäisi tehdä. Mutta ei auta, kaikki maailman viina on juotava. Ja se on meidän tehtävämme.

JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO torstai 20.10.2005
Henkilökunta vaihtuu. Virtanen on taas alkoholiparantolassa, ja tilalle tulee Viltsu. Tapaamme miehen Lutakossa. Lutakossa, joka ei ole remontista huolimatta muuttunut juuri ollenkaan. Tai ulkoisesti kyllä paljonkin, mutta fiilikseltään ei lainkaan. Hyvä niin.

Hynynen ja Sinkkonen käyvät kylillä shoppailemassa. Kassiin kertyy DVD -tuotteita. Studio Julmahuvit sekä Sin City. Ja muutama plektra, jotka ovat jostain syystä päässeet loppumaan. Hynynen ei niitä juurikaan faneille jakele, joten tästä on syytettävä tekniikkaa.

Normaali äänentarkastus. Ruokailu. Hotellille saunomaan, makailemaan ja katsomaan Kotikatua. Petosalmi ilmoittelee itsestään, ja tapaamme miehen hotellin aulabaarissa. Hyvä meininki tärähtää käyntiin välittömästi. Valumme Lutakkoon.

Fisu on päivän sana. Liotamme litran pulloon Leijonaa yhden pussin Fisherman´s Friendejä. Toimii kuin tauti. Itse asiassa liiankin hyvin.

Keikka ei ole niin hyvä kuin yleensä Lutakossa. Hongiston bassokamat pätkivät, ja jos ne eivät pätki niin Hynynen käy vahingossa tallomassa miehen piuhoja jotta pätkisi. Se häiritsee vähän, mutta loppua kohti fiilis paranee. Encoret menevätkin sitten todella hyvin, mutta harmi, että onnistumisen tunne tulee vasta niin myöhään. Soitamme silti parit encoret. Muistaakseni. Setti on taas vähän räväkämpi, hittejä ei juuri kuulla.

Baarissa tarjoamme toisillemme kierroksia kilpaa. Tai ainakin Hynynen tarjoaa muille ja itselleen kuvitellen, että joku myös tarjoaa hänelle. Näin käykin, ja jossain vaiheessa pöydässä on niin paljon viinaa, ettei kukaan pysy laskuissa. Tulee uni.

KOUVOLA, RIVIERA perjantai 21.10.2005
Hynynen hortoilee kylillä krapulaisena, kun ohi ajava auto meinaa säikyttää hänet hengiltä tööttäilemällä. Kohta soi puhelin.

- Rautiainen täällä terve. Sinulle ne vaan autot Jyväskylässä tööttäilee kuulemma.

Mies kertoo olevansa matkalla Nightwishin keikalle Helsinkiin, ja krapulainen Hynynen Jyväskylän katukuvassa oli kuulemma ollut erittäin viihdyttävä näky. No, mikä ettei.

Matka menee taas pilkkiessä. Perillä Kouvolassa pidämme lyhyen äänentarkastuksen ja pitkät treenit. Hinkkaamme Käärmeiden historian soittokuntoon (tarkoittaen yhtä soittokertaa), ja kokeilemme paria uutta riffiä. Hyvin toimii, ja paha poistuu hikenä ruumiista. Hynynen päättää samalla, että nyt alkaa ryhtiliike. Ei enää liikaa alkoholia ennen keikkaa, kuten muutamalla edellisellä keikalla on ollut tapana.

Linnoittaudumme takahuoneeseen katsomaan Studio Julmahuveja ja saunomaan. Rohkeimmat syövät pizzaa. Saamme tekstiviestin, jossa kerrotaan, että keikkamyyjämme Korhonen on valittu Tampereen Musiikki&Mediassa Vuoden keikkamyyjäksi. Laitamme miehelle viestin:

- Onnea, Hannu! Kukas valittiin toiseksi parhaimmaksi? Otamme häneen yhteyttä, jos se ei myisi niin paljon keikkoja Pohjanmaalle.

Vastaus on hannumaisen tyly:

- Haistakaa paska!

Baari on aivan tukossa kun hiihdämme lavalle. Viltsun huumorintaju on pistämätön, mies soittaa alkunauhana Mission Impossiblea. Näiltä pohjilta emme voi muuta kuin onnistua.

Ja näin käykin. Ihan vitun hyvä keikka. Soitto kulkee mallikkaasti, niin mallikkaasti, ettei huvita lätkyttää paskaa biisien välissä juuri ollenkaan. Ihan saatanan hauskaa.

Nopea sauna, hätäiset hörpyt viinaa ja baarin puolelle kaatuilemaan. Iloista kertaryyppäystä Kouvolan yössä.

EURA, OSMANTUPA lauantai 22.10.2005
Aamu on ankeahko. Se menee Lista -ohjelmaa seuratessa. Pornoakin yritetään katsoa, mutta se alkaa nopeasti ahdistamaan.

Sinkkonen ja Hynynen hörppäävät pikkaset kahvit sillä aikaa kun jätkät roudaavat. Nousemme bussiin, lueskelemme fanien etulasiin jättämän söötin kirjeen ja nauramme itsemme kuoliaaksi. Nykyajan teinit ovat hulluja.

Hynysellä ei ole aavistustakaan missä ollaan kun hän herää. Asia ei selviä koko loppumatkan aikana. Nyt ollaan viidakossa. Vikkelimmät teistä jo varmaan arvaavatkin, että tänään Jouni pouni on Tarzan, apinoiden kuningas.

Osmantupa osoittautuu hyväksi keikkapaikaksi. Bengalin Viidakkopartion päämaja sijaitsee aivan lähistöllä. Samoin kuin Kuiskiva metsä. Iso lava, iso baari ja majoitus aivan vieressä. Siellä on sauna odottamassa, ja ruokaakin tulisi pian. Tänään syödään antilooppia.

Äänentarkastuksessa vedetään Minä olen, sitä kun ei ole soitettu pitkiin aikoihin. Kulkee. Muuta ei tarvita. Sen jälkeen ruokaa naamariin ja muutaman tunnin unet. Löylyt. Studio Julmahuveja ja Simpsoneita DVD:ltä. Keskiolutta, punaviiniä ja Leijonaa. Alkaa tuntua hyvältä. Niin hyvältä, ettei kukaan muista viedä pöydälle jäänyttä vieraslistaa baarin ovelle. Ja niin kauan kuin me sitä askartelimme. Kirottua.

Ja jälleen, baari on tukossa. Ja ihan saatanallinen keikka. Vedämme kaikki hitit, setti on muuttunut taas täysin. Mukana on Jos sanon, Minä olen, Rakastaa/ei rakasta, Routa ei lopu, vittu kaikki! Ja jostain syystä tuntuu, että niitä on jopa kiva soittaa. Viimeisen biisin, Rautaportin aikana Hynynen tajuaa seisovansa keskellä baaria kahdella jakkaralla soittamassa biisin lopun monotonista riffiä. Sitä ennen hän on käynyt tiskiltä tilaamassa oluen. Hämmentävää.

Käymme nopeasti kämpillä saunassa ja sen jälkeen baariin istumaan. Kerkeämme vetää aikamoiset pleksit, ennen kuin jätkät kertovat kamojen olevan autossa ja matkan kotiin alkavan.

Siitä matkasta Hynynen ei taaskaan muista mitn. Se kuulemma on mennyt kielillä puhumisen merkeissä. Mutta sehän on ihan ilmeistä, mieshän puhuu nykyisin sujuvaa bengalia.

Oon muuten aika hilpeässä viskikännissä tätä kirjoittaessani. Ei näitä enää selvänä jaksa.

Palataan taas.