HELSINKI TUSKA perjantai 16.7.2004
Herrat Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen valuvat Helsinkiin junalla jo heti aamusta. Tarkoitus on ottaa promokuvia jossain Malmilla. Kuvat ottaa Mika Vuoto, sama mies joka otti Helvetistä itään -kansilehdykän valokuvat. Vuoto on hullu.

Yritämme aamulla varata hotellihuonetta Helsingistä. Eräs hotelli, jonne olemme muinoin hankkineet keihäskarnevaaleja viettäessämme porttikiellon, päättää ottaa meidät pienen harkinnan jälkeen vastaan. Sovinto on siis tehty, menneet ovat menneitä.

Kuvat otetaan. Kesken session Pikku-Ville soittaa meille ja kertoo, että Apinoiden planeetan tankki on ajettu edellisellä reissulla niin tyhjiin, että auto on jäänyt treenikämpän pihaan. Tämän takia mies tulee myöhästymään keikalta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että emme saa omia soittokamojamme ajoissa paikalle. Paniikki iskee. Tekniikka alkaa järjestää asiaa Markkasen Jounin ja Reinin avustuksella. Puhelinliikenne on kiivasta ja pelimanneja vituttaa. Se näkyy luultavasti seuraavissa promokuvissakin.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen selviää, että saamme omia kamojamme vastaavat vehkeet Tuskan lavalle. Olemme helpottuneita, mutta silti hieman pelottaa. Omat vehkeet ovat kuitenkin rakkaimmat, senhän tietävät koiratkin. Nehän nuolevat omia perseitään.

Hyppäämme taksiin ja ajelemme Kaisaniemeen. Teemme parit haastattelut ja saamme kuulla, että on kuitenkin pieniä toiveita saada ainakin omat soittimet ajoissa paikalle. Hermostuksissaan Hynynen ja Hongisto alkavat juoda Campari-tuoremehua isoista tuopeista. Ilmassa alkaa leijua katastrofin aineksia. CMX:n miehet soittavat ja kertovat olevansa juuri Lappeenrannassa. Yrjänä kehuu lilluvansa hotellihuoneensa ammeessa punaviinilasi kädessään. Mies osaa tunnelmoinnin, vain kynttilä puuttuu - perseestä. Sovimme, että huomenna vedetään kimpassa Satu peikoista Tampereella.

Saamme kuin saammekin omat kitaramme, vahvistimia vain ei keretä virittämään lavalle. Nikulan Jone kuuluttaa meidät lavalle. Sisään vaan vaikka ei seisoiskaan. Alamme louhia hieman epävarmoin ottein, mutta muutaman biisin jälkeen homma alkaa olla nipussa. Tosin auringonpaiste, Kotiteollisuus ja mustiin pukeutuvat hevarit eivät välttämättä kuulu yhteen. Mutta vedämme silti hyvän setin, ei kesän parasta, mutta hyvän kuitenkin. Siihen on nyt tyytyminen. Ja kyllä ne hevaritkin näköjään osaavat laulaa Minä olen -biisiä, tunnelma karkaa lapasesta heti soittaessamme sen. Olemme yllättyneitä. Meitä ei teloitetakaan, vaikka emme olekaan heviä. Ei ainakaan omasta mielestämme.

Teemme vielä muutamat haastattelut ja nappaamme nipun ystäviä matkaamme ja alamme juhlia levy-yhtiömme edustajan, herra Rikalan, polttareita. Niistä tulee kosteat juhlat. Loput voitte lukea Alibista.

TAMPERE TAMMERFEST lauantai 17.7.2004
Elämä on yllätyksiä täynnä. Aamulla on krapula.

Sinkkonen ja Hongisto ovat heränneet ostoksille heti aamusta, Hynynen puolestaan nukkuu myöhään. Miehet kohtaavat Ilveksen edessä klo 15 tarkoituksenaan syödä ennen lähtöä, mutta eihän se ole vielä auki. Maalaiset eivät ikinä opi Ilveksen aukioloaikoja. Näin on käynyt monta kertaa aikaisemminkin.

Syömme jossain vitun trendikahvilassa, joka on täynnä japanilaisia Stratovarius -faneja. Haistatamme niille vitut ja poistumme paikalta.

Hynynen herää perillä Tampereella. Kävelemme Ratinan stadionin takahuonekopeille, ja vastaan tulee A.W. Yrjänä himonussijan laseissaan ja basso olallaan. Hynynen kysyy, että monelta CMX:n veto on.

- Ääh, mitä väliä? vastaa Yrjänä ja hymyilee vittumaisesti päälle. Pohjoisen miehiltä ei saa selkeitä vastauksia mihinkään. Mutta miksi sitä on niin tyhmä, että yleensä kysyy lappalaisilta jotain? Sama kun puhuisi savolaisen kanssa, tosin pohjoisessa ymmärretään paremmin vittuilua. CMX:llä viedään kesän viimeistä keikkaa, äijät pääsevät lomille. Otamme sen kunniaksi drinkit.

Alamme maistella alkoholituotteita enemmänkin. Päivän tuote on vodka jaffalla ja jäillä. Se toimii helvetin hyvin pitkästä aikaa, tosin närästää hieman. Hynynen käy katsomassa ceeppareiden keikan yleisön puolelta, ja pienistä teknisistä ongelmista huolimatta se on rautaa. Loppu jää näkemättä, sillä pitäähän sitä jossain välissä valmistautua omaankin työvuoroon.

Eli ei muuta kuin haalarit niskaan ja tutustumaan Sinkkosen tekemään settiin. Se näyttää täysin samalta kuin eilinen Tuskan veto, vain viimeinen biisi ja encoret ovat vaihtuneet.

Nyt kulkee. Vedämme parhaimman keikkamme tänä kesänä, ehkä koskaan. Fiilikseltään täysin ylivoimainen, Imatrakin jää kakkoseksi. Hongisto intoutuu jopa riisumaan paidan päältään ja esittelemään sitä yhtä ainoaa vatsalihastaan. Yrjänän ja Halmkronan mukaantulo Satu peikoista -biisiin vain lisää vauhtia. Nyt sekin toimii paljon paremmin kuin Himoksella, se veto meni vielä treenatessa ja tunnustellessa, että mahtuuko niin monta isoa egoa edes samalle lavalle? Mahtuu näköjään. Ja kevyesti.

Ja nyt tulee jymypaukku: Jopa miksaajamme Virtanen hakkaa innosta nyrkkiä takahuonekopin pöytään halkaisten sen kahtia. Mies väittää keikkaa parhaaksi koskaan. Tosin se johtunee siitä, että Virtanen on kerrankin tyytyväinen PA -kamoihin, niillä sai kuulemma luukuttaa kunnolla.

Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen hyppäävät CMX:n bussiin ja suuntaavat heidän kyydissään Tampereen keskustaan. Tarkoitus on napata parit kaljat samalla kun tekniikka pakkaa meidän autoamme lähtökuntoon, meidänhän täytyy lähteä jo yötä myöten kohti Joensuuta. Kerkeämme juuri Pakkahuoneen narikkaan ja suu napsaa niin vitusti hakien huurteisen oluen aromeja, kun Hynysen puhelin soi. Siellä on Pikku-Ville.

- No niin, pojat. Auto on tässä Tulliklubin edessä, eiköhän lähdetä.

Wittu, jätkät ovat pakanneet auton nopeammin kuin Hynynen kerkeää laueta. Se on nopeasti. Pitää palkata jotain saatanan tumpuloita ensi syksyksi.

Matka Joensuuhun menee viinaa juodessa ja painiessa. Muodostamme läskikasoja bussin käytävälle ja sänkyjen päälle. Soitamme ihmisille vittuilupuheluja keskellä yötä. Olemme neroja.

JOENSUU ILOSAARIROCK sunnuntai 18.7.2004
Aamulla on krapula. Ihailemme Hongiston kanssa hotelliamme vastapäätä olevan talon parvekkeilla aurinkoa ottavia naisia. Tiirailu loppuu, kun Hongisto huutaa ikkunasta katkerana ja itkunsekaisella äänellä:

- Vitun huorat!

Janne tietää kuinka naisia käsitellään.

Meidät haetaan ennen puolta päivää Laulurinteelle johonkin helvetin futismatsiin. Rokkarit vastaan Urheilijat on homman nimi. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Laulurinteen hornankattila kiehuu jännityksestä. Me olemme edellisen yön painimisista vielä niin pyörryksissä, ettemme osaa olla edes hermostuneita. Ehkä juuri sen takia Hynynen tekee Rokkareiden ensimmäisen maalin oltuaan vasta kolme sekunttia kentällä. Siitä alkaa Rokkareiden vahva nousu. Voitamme matsin lopulta 5-1 ja Sinkkonenkin pääsee vielä maalaamaan. Ketkähöhän ne muut maalit teki? Sillä ei liene väliä, jotain vitun hippejä ne oli kuitenkin.

Nippu haastatteluja ja sitten alkaa valmistautuminen keikkaan. Jossain on edellisenä iltana sovittu, että myös Mokoman Aalto ja Saikkonen tulevat kitaroimaan Saattoväki -kappaleessa. Hynynen kuulee tästä vasta nyt. Se ei haittaa, käymme biisin pikaisesti läpi takahuonekopeilla. Samalla sovitaan, että Saikkonen tuleekin kehiin jo Minä olen -biisissä. Sitä emme vaivaudu treenaamaan.

Hirveä meininki tärähtää käyntiin jo ennen keikkaa, kun meitä kuulutetaan lavalle. Ihan käsittämätön meteli. Alkaa jännittämään vähän helvetisti, Hynysen leuka väpättää, kun krapulainen mies yrittää pidätellä tunnekuohua. Älö iskee kitaran kaulaan (nykyisin meidän ei tarvitse itse edes kantaa kitaroita lavan reunalle, homma on vähän turhan isolla jos minulta kysytään) ja sitten mennään. Yhtä juhlaa, saatana, alusta loppuun. Vähintään yhtä hyvä veto kuin eilen Tampereella. Saikkosen ja Aallon vierailukin sujuu mainiosti, vaikka he osaavatkin soittaa. Keikka kuvataan ja YleX äänittää vedon, joten ehkä siitä vielä kehitellään joskus jotain ikuisuusprojektillemme - DVD:lle - joka ilmestynee ehkä joskus vissiin kai.

Telttalava on ääriään myöten täynnä. Tunnelma on lievästi sanottuna hikinen. Keikan jälkeen lentää laatta. Mutta perkele kun on kivaa. Taas. Pitää pitää huoli siitä, ettei tule tavaksi.

Keikan jälkeen on poutasää. Hynynen tarkkailee YUP:n Mannosen perseihottumaa, keskustelee Nollapisteen Liimatan kanssa mystisestä lampaasta, joka lähetetään pahuus sisällään planeetalle, jossa pahuutta ei tunneta (voiko sellaista paikkaa olla?), juo viinaa ystäviensä - ja onhan siinä Hongistokin - kanssa, ja suuntaa loppuillasta Kerubin kuppilaan, jossa esiintyvät Black Audio ja Maaginen munuaiskone. Munuaiskone esittää Kotiteollisuuden kappaleita kotiurkuversioina. Pokka ei pidä.

Mies sammuu joskus kahden aikaan. Samaan hotelliin, jossa niihin aikoihin aloittaa Peer Gynt settinsä. Se jää taas näkemättä. Aamulla vituttaa. Ja on autossa kiva lukea Iltasanomista, että mitä sitä taas on tullut Ilosaarirockissa tehtyä. Pelattiin muka futista? Paskapuhetta sanon minä.

SAARIJÄRVI KIRMOT torstai 22.7.2004
Lähdemme matkaan tiedemiehen tarmolla, innokkuudella ja kokeilunhalulla. Päätämme vetää terhakkaat päiväkännit. Tarvittavat tarpeet käymme ostamassa Mikkelin Alkosta. Ensimmäinen Campari tyhjenee kymmenessä minuutissa. Ennen Saarijärveä Hynynen on kerennyt jo kerran sammua.

Paikalla on tuttuja. YUP:n Tynkkynen ottaa meidät vastaan, hän on jonkinnäköinen ykkösmies paikalla. Olemme ihmeissämme. Hipille on annettu luottotehtävä.

Saarijärvellä haisee epätoivo. Muutamia ihmisiä lompsii paikalle. Kaljanjuonti alueella on sula mahdottomuus, sitä ei saa rauhassa tehdä. Kun Hynynen on ostamassa kaljaa - ja tekniikkamme tekee samalla soundcheckiä - kysyy kaljanmyyjä, että joko se Kotitalous nyt aloittaa. Toisaalta tuollainen on välillä piristävääkin. Asiat eivät ole aina niin selviä kuin hippi olettaa.

Keikka runnotaan läpi eläimen raivolla. Ja itse asiassa keikka osoittautuu jopa hyväksi sellaiseksi. Tunnelma vaihetelee leppoisan ja aggressiivisen välillä, ja soitto ja laulu kulkevat. Ei siihen näköjään tuhansia ihmisiä vaadita. Ja miksi vaadittaisikaan?

Polkaisemme jatkoille jonnekin korpihotelliin. Kerkeämme istumaan paikallisessa yökerhossa vähän yli puoli tuntia, ja siinä ajassa kiskomme alkoholituotteita niin paljon kuin kerkeämme. Kuuntelemme Iron Maidenia. Tämän jälkeen tekniikka ryhtyy töihin ja hakee bussista stereot ja virittää ne hotellihuoneeseemme. Kuuntelemme kantria ja bailaamme ankarasti läpi yön. Paitsi Hynynen, joka alkaa oksentelemaan hotellin parvekkeelta pitkiä kaaria nurmikolle. Ei muuta kuin lapset nukkumaan, jätkät jatkavat aamuun asti jossain rantasaunalla ja järvellä soudellen.

Mahtava meininki meneillään.

JUVA PUUSTOCK perjantai 23.7.2004
Kun tekniikan pojat kantavat stereovahvistinta ja kaiuttimia aamulla respan ohi bussille, ei kommentoinnilta voi välttyä.

- Teistä on tullut valituksia.

- Jaa, jätkät toteavat, jättävät huoneen avaimet ja jatkavat matkaa. Puheliaita miehiä. Neljä ruusua saapuu paikalle myöhemmin illalla ja kuulemme, että heihin suhtaudutaan respassa jostain syystä erittäin nihkeästi todeten, että "tänään ei sitten mitään juhlia pidetä, hipit".

Bussimatka Juvalle on hämmentävä. Jätkät sortuvat ryyppäämään. Hynynen herää hurjaan rairatteluun ja joutuu lopulta itsekin liittymään rinkiin. Ihan vain sen takia, että pullon pyörimisvauhti ringissä hieman hidastuisi.

Se kiihtyy.

Teemme yllättävän lenkin ja käännymme Mikkelin jälkeen Puumalaan. Tarkoitus on tappaa aikaa kauniilla maisemareitillä ja vaihtaa vanha bussimme uuteen Pistohiekalla. Uimisen, biljardin peluun ja makkaran paiston jälkeen näin tapahtuukin. Imatran hurjat ajavat upouuden bussin paikalle, ihailemme autoa aikamme, siirrämme kamat vanhasta uuteen ja alamme ajella kohti Juvaa. Uusi bussi on kaksikerroksinen, ja hipit valtaavat heti toisen kerroksen etuikkunapaikat. On nimittäin hurja tunne istua ylhäällä kun bussi huristaa matalan sillan ali. Väkisin menee karskikin mies kyyryyn, puhumattakaan tällaisista homoista.

Ristimme bussin Neuvostoliitoksi. Se on iso, kaunis ja se ruhjoo kaikki pienemmät alleen säälittä. Sen saavat kokea niin ihanat pienet pupuset, siilit kuin oravatkin. Puhumattakaan kotieläimistä ja lapsista.

Perillä Juvalla on väsynyt joukkio. Uusi bussimme herättää kauhua ja ihmetystä. Vilkkumaan basisti Niko käy polvilleen maahan ja aloittaa kumartelun. Mustajärvi käy ovella ja huutaa:

- Piti tulla kattomaan, että mikä vitun lentokone tänne oikein laskeutui!

Aaltonen katsoo parhaimmaksi jäädä Neuvostoliittoon nukkumaan, muut ryntäävät Hotelli Juvan huoneisiin pitkälleen. Hynynen käy sitä ennen kuitenkin tarkastelemassa Vilkkumaan keikkaa, tällä kertaa edestä päin. Toimii paremmin kuin takaa.

Hynynen herää puolilta öin helvetilliseen meteliin Popedan aloittaessa settinsä. Pikainen suihku, hieman närästyslääkettä huuleen ja juoksujalkaa kaljateltalle, jossa mies kuvittelee pystyvänsä katsomaan keikan. Se olisi ensimmäinen kerta kun mies näkisi Popedan. Se jää vain haaveeksi, kaiken maailman kaljupäät tulevat välittömästi huutamaan korvaan ja naiset roikkumaan reiteen. Ei muuta kuin kalja tyhjäksi ja lavan taakse norkoilemaan.

On vakuuttavaa seurata Mustajärven toimintaa hänen tullessaan Costellon lauluvuorolla lavan taakse huilaamaan. Mies kävelee tarjoiluteltalle, oksentaa, ottaa kaljaa, pyyhkii suunsa hihaan ja ryntää takaisin lavalle. Näin toimii osuuskauppaväki!

Ja tuleehan se meidänkin vuoromme viimein, puoli kaksi yöllä. Olo on omituinen, joku väsymyksen ja parin kaljan pöhnän välimuoto. Ei muuta kuin louhimaan. Meininki yltyy helvetilliseksi, meidät otetaan hyvin vastaan. Loppuvaiheessa keikkaa yleisön sekaan lentää niin vesipulloja kuin taustalaulajien kalsareitakin. Biisit jyrätään läpi koneen tarkkuudella, jostain löytyy jälleen se vaihe, jolla väsymys sivuutetaan. Jälleen mahtava keikka, jo ties mones tänä kesänä. Vittu, myö ollaan kovassa kunnossa. Tosin hiki valuu taas aivan norona, ei tahdo saada märkää paitaa pois päältä keikan jälkeen. Housuja Hynynen ei edes yritä ottaa.

Järjestäjät kantavat Neuvostoliittoon tarvittavia piristeitä. Aloitamme niiden nauttimisen ennakkoluulottomalla asenteella. Samalla tehdään yksi haastattelu (siitä tuli varmaan helvetin hyvä), painitaan Paten tyttöystävän kanssa ja hävitään, katsotaan kuinka se haastaa riitaa ja viimein sammuu hotellilla, käymme epämääräisiä puheluita, painitaan keskenämme. Suomeksi sanottuna bailaamme ankarasti läpi yön. Muistikuvat jäävät lopulta aika hämäriksi.

Aamulla Pate kävelee Hynysen luo ja toteaa:

- Viimeinkin. Aletaanko heti tappelemaan?

Miehet eivät tappele. He halaavat.

OULU QSTOCK lauantai 24.7.2004
Ensimmäinen pysähdys Juvan jälkeen on Kuopiossa, josta nappaamme toimittaja Isoahon kyytiin. Samalle teemme juomatäydennyksiä paikallisessa Alkossa. Vastoin tapojaan Hynynen aloittaa Camparin juomisen jo päiväsaikaan. On niin mukava kesäpäivä, ettei kiusaukselta voi välttyä. Muut syövät mäkkäripaskaa ja juovat pirtelöä. Nössöt luokkaretkellä.

Iisalmesta otetaan lisää väkeä kyytiin, tällä kertaa Hynysten serkkupoika - tai ei se enää mikään poika ole - ja matka jatkuu. Aaltonen on jäänyt Juvalle odottelemaan Mokoman poikia, hän miksaa heidän keikkansa siellä. Tänään vedetään siis vain yhdellä taustalaulajalla. No, joskus sekin on liikaa. Nyt varsinkin kun taustalaulajankin sukunimi sattuu olemaan Hynynen.

Matka Ouluun menee leppoisasti päiväkännäyksen merkeissä. Oulussa törmäämme ongelmaan. Neuvostoliitto on niin korkea bussi, ettei sillä meinaa päästä koko kaupunkiin. Sillat ovat liian matalia. Viimein reitti löytyy. Pian törmäämme kuitenkin toiseen ongelmaan. Neuvostoliitto on niin iso bussi, ettei sillä meinaa päästä festivaalialueelle. Lopulta tämäkin onnistuu, kovan vauhdin kanssa. Herätämme jälleen ihmetystä, kun saavumme alueelle. Vilkuttelemme kuninkaallisesti bussin ikkunasta ihmisille ja huutelemme "köyhät!".

Isoaho ottaa meistä nipun kuvia. Käyttötarkoitusta emme vielä tiedä. Syömme ja alamme valmistautua keikkaan. Teemme sen katselemalla PMMP:n keikkaa aitiopaikoilta - takaapäin. Hynynen jatkaa samalla teemalla tekemällä tyttöjen kanssa jonkun haastattelunkin. Samalla tulee vallattua heidän takahuonekoppinsa ja syötyä tarjolla olleet hedelmät. Niin pienet tytöthän eivät vielä ymmärrä viinan päälle, joten sitä ei ole tarjolla.

Ja ei muuta kun lavalle. Meren mutaa lähtee vakuuttavasti käyntiin, kun Hynynen soittaa yhden tahdin verran väärää biisiä - Helvetistä itään -biisin riffihän on melkein sama. Se ei kuitenkaan haittaa, kone käynnistyy kuitenkin. Ja loppu onkin yhtä hurmosta, muistikuvia ei juurikaan jää. Muuta kuin sen verran, että perkeleesti oli porukkaa ja aika hämärää. Ja että Sinkkonen mokasi pari kertaa. Kerrankin niin, se on nimittäin helvetin harvinaista.

Keikan jälkeen lentää taas laatta. Siitä ei tunnu naiset välittävän, pari humalaista roikkuu heti reidessä kiinni, eivät anna edes pientä hetkeä aikaa toipua. Pitää vissiin tosissaan ostaa se kärpäslätkä. Ja joku pimu näyttelee tissejä kun poistumme alueelta. Luuliko hän kenties tekevänsä sillä vaikutuksen meihin? En tiedä, mutta kyllä teki.

Kotimatka on todella hämärä. Jätämme Hynysen serkun Iisalmeen. Hynynen ajelee bussilla Kuopion rautatieasemalla, johon jätämme Huotarin. Jätämme Hongiston Tikkalaan, ja sen jälkeen Hynynen tipahtaa. Perillä treenikämpillä joskus puoli kymmenen aamulla. Soitto kotiin, että täältä tulee nyt aika humalainen mies, piilota siis teräaseet ja mene komeroon piiloon.