...MUT EN OO HOMO! -PÄÄSIÄISKIERTUE

Mukana toiminnassa:
Hynynen: kitara, laulu, huuto, oksentelu keikkojen jälkeen, pleksit
Hongisto: iskä, basso, mylvintä, totaalipleksit, uudella autolla elvistely ja kielillä puhuminen
Sinkkonen: rummut, henkinen tuki
Virtanen: miksaajahahmo, autoilu, spedeily
Pikku-Ville: valot, autoilu, irokeesi
Viltsu: monitorihahmo, helvetilliset lompakkokettingit, puukengät
Älö: backline, autoilu Hongiston uudella autolla
nuorempi Hynynen: taustalaulut ja kaatuilu Tampereella
Aaltonen: taustalaulut Tampereella ja Britney Spears -imitaatiot + Mokoman miksaus
+ Mokoma ja Viikate omine porukoineen ja autoineen

HELSINKI, TAVASTIA, keskiviikko 7.4.2004
Sinkkonen noutaa Hynysen kymmeneltä aamulla. Miehet ovat väsyneitä, sillä takana on parin päivän rankka treeni/ilottelurupeama Joensuun laulumailla. Treeneihin käytimme muutaman tunnin, alkoholiin kaksi päivää. Toimiiko aikuinen ihminen näin? Kyllä! Ja vaikka ei ole edes pakko. Ehkä vain innostuimme siitä, että molemmat Tavastian keikat on myyty loppuun jo ennakkoon, samoin kuin Pakkahuone. Kelpaahan noista lähtötelineistä ponnistaa tartanille.

Treenikämpän pihassa odottaa surullinen näky, Peer Gyntin keikkabussi Kouvolasta. Tiedämme kokemuksesta, että sen sisällä on kylmempi kuin ulkona. Siellä nimittäin tuulee, ja kurkkukipu tulee olemaan tällä reissulla tosiasia. Lohtua antaa ainoastaan se seikka, että eipä olisi Hynysen poika 80-luvulla uskonut tekevänsä keikkoja samalla bussilla kuin Peer Gynt, silloisten ensikännien taustabändi.

Hongisto ja Älö saapuvat suoraan Joensuusta Hongiston upouudella Ladalla, joten teemme matkaa neljästään Imatran hurjien Pikku-Villen ja Peten, joka tällä kertaa tekee Viikatteen monitoreja, kanssa. Me olemme napanneet monitorilandian hallitsijaksi Viltsun, tuon keravan kollin, ja ihan puhtaasti sen takia koska sillä on ihan vitun hyvä perse. Pitäähän se erotiikka meidänkin jostain repiä.

Matkalla täytämme vieraslistaa Tavastialle, ja huomaamme, että nimiä tulee taas aivan liian paljon. Jokaiselle bändille on annettu mahdollisuus viiteentoista nimeen, meillä niitä tulee ilman levy-yhtiön listaa jo yli 50. Ja kaikki niistä ovat parhaita kavereitamme, onhan se wittu varma.

Haemme valokalustoa ja sähläämme muuten vain. Perillä Tavastialla olemme joskus neljän jälkeen. Olemme ensimmäisenä bändinä paikalla. Käymme näyttäytymässä henkilökunnalle ja poistumme Sinkkosen kanssa kaljottelemaan. Hynynen kerkeää käymään Loosessakin tutustumassa paikallisten alkuasukkaiden heimorituaaleihin ja katsomassa kun Maryland heittää puoliakustista hissuttelua. Hinttien vinkumista, mutta ihan pätevää. Oikeastaan Hynynen on vähän katellinen kun ei itse osaa soittaa noin hiljaa. Samalla tulee ratkottua pöytäseurueen kanssa Bodom-järven murhatkin. Emme tienneet vielä tässä vaiheessa, että Sinkkonen heittäisi parin päivän päästä aivan uuden käänteen murhatutkimuksiimme. Tampereella mies nimittäin kertoo, että murhaepäilty Nils Gustafson onkin todellisuudessa Peukaloinen ja apurina veriteossa oli Martti-hanhi. Joo-o, tää on ihan tosi juttu.

Mutta vitut murhista, kun alkoholin maailmassa on tutkimista ihan tarpeeksi. Siinä sivussa tulee tehtyä soundcheck ja tervehdittyä Viikatteen ja Mokoman rentut. Ilmassa on jälleennäkemisen riemua, perse-, kusi-, pillu- ja paskajutut alkavat lentää välittömästi. Nyt on juntit liikenteessä, eikä ne tajua edes hävetä itseään. Kalle tapailee ennen Viikatteen checkiä kitarallaan Spinal Tapiä, ja riffi jää pyörimään Hynysen päähän moneksi päiväksi ajaen miehen lähes hulluuteen. Kiitti vaan, Kalle. Kiitti witusti.

Hynynen, Älö ja Hongisto rientävät hotelliin saunomaan ja polskimaan alasti uima-altaassa. Uima-altaaseen on kiva piereksiä, siitä nousee jänniä kuplia. Myös saunassa on asiallista päästää muutama hassu paukku, esimerkiksi löylykauhaan (siitä lähtee hassu ääni) tai löylyvesisaaviin. Ja parhaitenhan pieru toimii silloin, kun sen päästää lipumaan pakaroiden välistä juuri ennen kuin astuu täyteen hissiin. Nämä kaikki tuli testattua.

Hetki makailua hotellilla, sitten Tavastialle. Mokoma vetää jo kun saavumme paikalle. Jännittää taas niin saatanasti ettei kummankaan bändin soittoa pysty seuraamaan. Pitää vaan istua takahuoneessa ja tuijottaa seinää. Rempseät karjalaiset ovat tulleen kirkolle tuijottelemaan seiniä. Mahtava meininki. Alamme kinuta lisää viinaa taakse, jotta pääsisimme tunnelmaan. Sitä tuodaankin, ja itse Merimaakin käy tervehtimässä. Kävihän se kuulemma viime syksynäkin, mutta silloin kukaan meistä ei edes huomannut tuota hiljaista miestä.

Ensimmäiset kolme biisiä ovat yhtä helvettiä, kädet iskevät hapoille, mutta sitten Hynysellä alkaa irrota. Sinkkosella alkaa irrota vasta kuudennen biisin kohdalla ja Hongisto panikoi koko keikan ajan. Silti meininki on hyväntuulista ja keikka on keskimääräistä parempi. Vedämme aika perussetin, hieman pitkän tosin. Aika pitkälle toista tuntia. Mutta viihdymme lavalla pienestä panikoinnista huolimatta. Soitamme jopa pitkään huilaamassa olleet Kädessäni ja Jos sanon -biisit. Pari päivää myöhemmin Hesari kehuu settiämme mahtavaksi. Ei se ehkä ihan niin hyvä ollut, mutta aika helvetin hyvä kuitenkin.

Keikkatauko näkyy välittömästi keikan jälkeen oksentelulla, jota Hynynen harrastaa lähes tunnin verran. Mies ei saa ilmaa. Vituttaa kun ei pääse edes viinaan käsiksi. Pikkuhiljaa olo kuitenkin tasoittuu ja alamme rentoutua. Karmila saapuu paikalle mahtavine silmäpusseineen, mies on miksannut Nightwishiä 30 päivää. Taitaa olla Suomen ennätys. Seuraavaksi miehellä on työn alla Kari Peitsamo. Maailmasta toiseen.

Mokomat häviävät järkevinä, työssäkäyvinä ihmisinä nukkumaan, Viikatteen leiri lepäilee myös, jotkut hotellissa toiset taas Storyvillessä, mutta me - älyn faaraot - löydämme itsemme Lostarista, jonka jonossa meinaa viuhua nyrkki. Hynynen tuntee itsensä aika huonoksi vittuilijaksi seuratessaan, kun eräs naispuolinen nuorisolehden päätoimittaja haukkuu jotain pariskuntaa:

- Vittu, säkin näytät ihan Matti Nykäseltä. Ja sä oot sitten varmaan Mervi. Pitäkää se turpa kiinni tai kohta tummuu läski.

Päästiin sisään, ihme kyllä. Ja aamuun menee että paukahtaa.

HELSINKI, TAVASTIA, torstai 8.4.2004
Hynynen herää omasta hotellihuoneestaan outojen, eksoottisten makujen maailmasta. Suussa maistuu nimittäin paska ja aika railakkaasti. Ei muuta kuin suihkuun ja valmistautumaan palaveriin levy-yhtiön kanssa. Sitä varten täytyy herättää myös herrat Sinkkonen ja Hongisto, jotka ovatkin yllättävän pirteitä. Hynysen ei aina tarvitse olla yksin se tekopirteä paskiainen.

Yhdeksi konttorille ja sitten syömään. Sovimme tulevalle levylle ajankohdan, samoin DVD -julkaisulle. Mutta näistä sitten myöhemmin. Lähin julkaisu näyttäisi menevän ensi syksyn alkuun, siihen mennessä jos saisi ep:n kasaan. Se riippuu siitä, miten taiteilijoilla on tuo viina maitilla kevään ja kesän aikana.

Tämän jälkeen Sinkkonen käy hakemassa itselleen lisää peltejä Musamaailmasta, Hongisto häviää uuden autonsa kanssa jonnekin ja Hynynen menee treffien jälkeen hotelliin koisimaan. Nokoset jäävät kuitenkin lyhyeksi, sillä klo 18 on treenit Tavastialla. Tarkoitus on treenata vähän vanhempia biisejä tämän illan settiin.

Vedämmekin kunnon treenit, krapula poistuu kirkuen ruumiista. Päätämme uudistaa setin kokonaan tätä iltaa varten, ihan vain sen takia, että viihtyisimme itse vielä eilistäkin paremmin. Huono puoli tässä on se, että se lisää myös jännitysmomenttia iltaa kohden. Jopa siihen malliin, että Hynysen suoli tyhjenee useaan otteeseen illan aikana. Ja liruna.

Keikkamyyjämme Korhonen saapuu hotellille seiväs ja moukari kainalossaan. Viimeksi heittelimme eräässä toisessa hotellissa keihästä, nyt on aika tehdä lajimuutoksia. Tämä villi, yllätyksellinen valttikortti tuo joukkoomme kihelmöivää jännitystä, iloinen supina kuuluu pitkin käytäviä. Emme tiedä vielä, että loppujen lopuksi käytössä tulee olemaan vain nahkaseiväs, sekin vain kusemistarkoitukseen. Niin, tai seiväs ja seiväs. Ehkä pitäisi käyttää käsitettä "noin sentin pätkä räjähtänyttä rustoa".

Katselemme lätkää ja toivomme Kärppien voittoa. Jopa Hynynen meinaa innostua lajista. Sinkkonen ajelee ammeessa Hongiston tukkaa hieman lyhyemmäksi eli kaljuksi. Aktin jälkeen mies näyttää jälleen itseltään - saksalaiselta kuulantyöntäjänaiselta.

Hynynen menee edeltä Tavastialle täydentämään vieraslistaa, joka on taas saanut vähintääkin Raamattumaisia piirteitä. Oma syy, mitäs ollaan niin vitun kilttejä. Joku kerta me tehdään vielä kuten ollaan jo pitkään suunniteltu. Sisään ei pääsisi kuin alastomat naiset. Voisi olla aika hiljaista.

Mokoman keikkaa ei kauan voi katsoa, usko omaan osaamiseen katoaa muuten. Puhummekin Kallen kanssa keikan aikana, että meillä ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin laittaa soittimet myyntiin. Mutta kun eihän niistä paskoista saa edes kunnon korvausta.

Nyt kulkee. Vedämme aivan taivaallisen hyvän keikan. Vanhat biisit maistuvat helvetin hyvälle, Eeva ja Saattoväki varsinkin. Paitsi, että Saattoväen "miksi en tunne mitään" -huuto saa Hynysen itkemään lavalla. Mutta sitä ei kukaan huomaa. Eikä sitä koskaan saa kukaan tietääkään, eihän näitä meidän keikkapäiväkirjoja kukaan oikeasti lue. Vedämme vasta encoreissa uuden levyn hittejä, joten on siellä varmaan muutama juntti katsomossa ihmetellyt, että mitä vitun biisejä ne oikein setissä soittaa.

Mutta hauskaa oli. Olemme riemuissamme keikan jälkeen ja alamme kiskoa yllättäen viinaa. Nyt Hynysellekin riittää vain muutama öykkäys, sitten olo tasoittuu. Mokoman miehetkin ovat nyt mukana toiminnassa ja meteli alkaa kasvaa aika infernaaliseksi.

Teemme kuten kunnon miehet tekevät ja suuntaamme homobaari Feveriin jatkoille. Totuus on se, ettemme jaksa kävellä pitemmälle. Mukana on myös Apocalyptikan Eicca vaimoineen, ja joudumme pitämään naisparalle Hongiston kanssa pienen puhuttelun. Meitä nimittäin vituttaa se, että hän on niin ilkeä Eeva Mäkimaalle Kotikadussa. Ei päästä naisparkaa perheensä pariin. Ja vehtaa sekä Jannen että Teemun kanssa! Mitä witun peliä se semmoinen on? Mistään vitun Headhuntersista me emme tiedä vittuakaan, ne on jotain nykyajan höpöhöpö -sarjoja.

Jatkot hotellilla. Tuhoamme Kossun jämät, Kallen Jaloviinan ja Hirvosen Kimmon venäläistä vodkaakin keretään maistamaan. Hongisto uhkaa vetää Hynystä turpaan kun hän pyytää miehen käteen minuutiksi juuttunutta Kossua itselleen. Lopulta Hongisto ojentaa pullon ja sammuu samantien lattialle. Nukahtaessaan hän puhuu kieliä.

Tämä älymystön palaveri jatkuu pitkälle aamuun. Ulkona on valoisaa kun Hynynen alkaa harkita nukkumista. Sinkkonen ei tipahda silloinkaan, hänellä menee koko aamu nostaessaan Hongistoa lattialta sänkyyn. Sarjassamme työn sankareita - tänä aamuna Jari Sinkkonen. Ja ei muuta kun Paulig-mainokseen.

TAMPERE, PAKKAHUONE, perjantai 9.4.2004
Hyvästelemme kaikki ne tuhannet naiset, jotka löytyvät hotellihuoneistamme ja hyppäämme bussiin, jonka Pikku-Ville on ystävällisesti ajanut oven eteen. Ei tarvitse taiteilijan vaivautua kävelemään kuin muutama metri. Wittu, meillä on todellisia ammattilaisia tekniikassa!

Mokoman Tuomo soittaa, että hän on kerännyt Hynysen rannenauhat ja keikkapaidan Tavastian takahuoneesta talteen, mies kun ei itse niitä edellisen yön kiireiltään muistanut ottaa. Wittu, meillä on todellisia ammattilaisia ja herrasmiehiä soittokavereina!

Hynynen on kiitollinen minkä horrokseltaan pystyy, valuu bussin nukkumatilaan ja herää vasta perillä Pakkahuoneen pihalla. Wittu, meillä on todellisia ammattilaisia myös bändin jäsenistössä!

Penis Minores on tänään mukana toiminnassa vetämässä stemmoja. Sen kunniaksi treenaamme Pakkahuoneella tosissamme, vedämme checkissä kokonaisen yhden biisin, siinäkin on vain toinen taustalaulajistamme mukana. Wittu, meillä on todellisia ammattilaisia myös taustalaulajissa!

Viikate saapuu paikalle, Kalle katsoo itseään peilistä ja toteaa:

- Perkele, taas on peilit kaventuneet.

Ruokailu ja sen jälkeen hotellille tuijottamaan telkkaria. Se on ihmeellinen keksintö. Laatikko, josta voi katsella liikkuvaa kuvaa. Ja äänikin sieltä kuuluu. Käsittämätöntä. Sitä ihmettä täytyy oikein seurata monta tuntia ennen kuin tajuamme Hongiston kanssa mennä Telakalle juomaan iltalonkerot. Pakkahuoneelta kuuluu jo helvetillinen meteli, Mokoma vetää niin perkeleesti.

Valumme Mokoman setin loppuvaiheessa takahuoneeseen ja jälleennäkemisen riemua on ilmassa. Paikalla ovat soittajanretkujen lisäksi myös illan juontajat herrat Riekki ja Aadolf, nuo suomihevin Hiku ja Naku. Miehet alkavat olla jo juontotyöstä väsyneitä ja puhuvat kieliä. Onhan takana kokonainen yksi juonto. Toinen juonto menee miehiltä ohi, sillä Viikate aloittaa salakavalasti takavasemmalta ja vetää pätevää settiä. Hynynenkin uskaltautuu lavan takaa hetkeksi kurkkaamaan. Hyvät perseet jätkillä.

Rautiainen soittaa Hynyselle Nosturista ja pyytää jättämään heille edes jämät Pakkahuoneesta, Niskis on paikalla huomenna. Lienee liioiteltu toive, eiköhän me olla hyvinkin altavastaajia tässä tilanteessa. Hynynen lupaa, että jätämme ainakin savuavat rauniot jos ei muuta.

Wittu, että Pakkahuone on vaikea paikka vetää. Viime syksynähän me vedettiin täällä hyvinkin keskinkertainen veto pienien kitaraongelmien ja tottumattomuuden takia. Nyt lavan koko ei aiheuta mitään ongelmia, saamme tilan haltuun heti ensimmäisestä biisistä lähtien, mutta jossain vaiheessa settiä kontakti yleisöön katoaa. Se ei kuitenkaan haittaa soittoa, se kulkee mahtavasti, samoin laulu. Tämä pätee myös taustalaulajiin, jotka tulevat viidennen biisin alussa paikalle ja vetävät koko setin loppuun asti hyvinkin improvisoiden. Varsinkin Yö päivää keinuttaa menee aivan erityisen hyvin, sen vetäminen on oikeastaan ensimmäistä kertaa yhtä juhlaa. Ja setin loppupuolella löytyy se välillä kadonnut yleisökontaktikin. Siihen on hyvä resepti. Etsii katseellaan jonkun tyttölapsen - mieluummin edes siedettävän näköisen - ja tuijottaa tätä onnetonta valittua vähän aikaa suoraan silmiin. Siitä se lähtee.

Loppujen lopuksi aivan helvetin hyvä keikka, vaikka Hynysen toinen kitaravahvistin onkin kuulemma ollut neljän ensimmäisen biisin aikana pois päältä. Nämä ovat kuitenkin vain pieniä, teknisiä sivuseikkoja. Laitamme asiat tärkeysjärjestykseen ja alamme kiskoa viinaa. Mokoman Annala ja Tuomo kärsivät kuumeesta, joten Tuomo joutuu sekoittamaan Jaloviinansa sekaan teetä. Mokoman leiri alkaa haukkua miestä tämän takia homoksi. Tästä sikiää tämän kiertueen kiteyttävä sanonta "mut en oo homo". Tämä pitää todeta aina jos aikoo tehdä jotain esim. hygieniaan liittyviä toimintoja. Tai Tuomon tapauksessa juoda teetä:

- Kaadatko sitä teetä tähän mukiin? Öö, en oo homo, mut silti!

Ilta jatkuu tällä teemalla. Valumme helvetillisellä porukalla Hellään, matkalla ja paikkaan jonottaessamme juomme Jaloviinapullon pois. Hongisto alkaa puhua jonon perällä kieliä. Samoin nuorempi Hynynen. Ilmassa kajahtavat "en oo homo!" -huudot. Sisällä baarissa isoveli joutuu vähän väliä nostamaan veljeään lattialta, mies ei pysy tuolilla. Kalja ei tunnu pysyvän herra Aaltosen suussa, se valuu rinnuksille ja parralle. Herra Isoaho pitää huolen, että taiteilijoilla riittää juomaa. Hynynen ei helvetillisen närästyksen takia pysty kiskomaan sitä haluamaansa tahtiin, eikä se tunnu käyvän kulmaan ollenkaan. Sen verran se kuitenkin käy, ettei mies edes jaksa käydä tutustumassa tähän viihtyisän tuntuiseen baariin, mies jää seurueen kanssa istumaan portaiden yläpäähän pääsemättä koskaan oikeastaan perille. Vähän sama ongelma kuin rakastellessa. Riekki alkaa olla hiljaista poikaa, toisin kuin hänen serkkunsa, jolla tuntuu olevan witusti asiaa Hynyselle. Hynynen ei jaksa enää kuunnella, mies nyökkäilee vain. Jaloviina alkaa maistua, samoin kalja. Lopulta niitä täytyy seikoittaa samaan lasiin. Silloin se ei enää maistu niin hyvälle. Meteli alkaa lisääntyä, Hynynen ja Riekki taistelevat syvällisestä aiheesta, että onko se Metallican uusin hyvä vai ei. Hynysen mielestä on. Sen kunniaksi on otettava lisää viinaa. Mahtava homma, alkoholia tuntuu riittävän, eikä sitä tarvitse edes itse tilata. Sisällä baarissa tanssii kuulemma puolialastomia naisia häkissä, mutta tässä vaiheessa se ei enää Hynystä kiinnosta. Nyt on vain kaksi asiaa - alkoholi ja hän. Kumpi voittaa? Taistelu jää lyhyeksi, valomerkki painaa päälle juuri kun asia alkaa todella kiinnostaa.

Valomerkin jälkeen Hynysen veljekset polttavat baarin edessä Raamatun pääsiäisen ilosanoman kunniaksi. Tämän jälkeen alkaa hoippuva taival kohti hotellia. Isompi Hynynen tipahtaa nopeasti tuhottuaan minibaarista vain yhden vodkan.

Alkoholi on voittanut.

TURKU, CARIBIA lauantai 10.4.2004
Aamu on täynnä taikaa. Suussa maistuu omituiselle. Mikäköhän tämä outo maku on, miettii Hynynen? Puoli tuntia raakaa pohdintaa ja se paljastuu alkoholin ja runsaalla valkosipulilla maustetun pizzan sekoitukseksi. Tuloksena on mursun henkäys.

Lähtö on kello 11 Pakkahuoneen edestä, ja ihme kyllä, kaikki saapuvat ajoissa paikalle. Hynysen seuraava havainto onkin vasta Turusta, keikkapaikan pihalta. Tutustumme Sinkkosen kanssa tilaan, juomme kahvit, kirjoittaudumme kylpylähotelliin sisään ja päätämme lähteä Viikatteen karjujen kanssa kaupungille. Ei muuta kuin taksi alle.

Eksymme johonkin sarjakuvabaariin kaljoille. Yllättäen juoma maistuukin aivan helvetin hyvälle, johtunee nestehukasta. Päätämmekin sen kunniaksi juoda useamman nesteannoksen. Enemminkin olisi juotu, mutta kun Älö soittaa ja käskee meitä saapumaan soundcheckiin. Olemme pettyneitä.

Vielä enemmän joudumme pettymään, kun matkalla keikkapaikalle käymme kolkuttelemassa Alkon kiinni olevia ovia. Kuola valuu Hynysen rinnuksille. Paratiisi on niin lähellä, mutta kuitenkin täysin tavoittamattomissa. Järkytys on suuri, tunnelma laskee välittömästi. Miksei kukaan kertonut? Meitä on petetty!

Soundcheckissä vedämme muutaman biisin ja ruokaa odotellessamme päätämme yllättäen vetää muutamat kaljat. Homma otetaan kuitenkin haltuun heti ruokailun jälkeen, siirrymme huoneisiimme nukkumaan. Hynynen nukkuukin lähes kolme tuntia, käy suihkussa, ja on kuin uusi mies kun on aika siirtyä keikkapaikalle alakertaan. Tästä todistaa se, että ensin kylpylän asiakkaat luulevat häntä Tommy Tabermaniksi, sitten Tom Jonesiksi ja lopulta joku tunnistaa hänet Conan Barbaariksi.

Mokomat valittavat omaa keikkaansa, Viikate vetää lavalla vakuuttavasti. Me valmistaudumme omaamme - olkaa valmiina, nyt räjähtää pommi - juomalla viinaa. Ja venyttelemällä. Ja odottelemalla Hongistoa, joka on hävinnyt yllättäen juuri ennen Viikatteen keikan alkua kaupungille. Mies saapuu kuitenkin ajoissa. Mukanaan mies raahaa jotain witun karvaturpia. Olisi nyt edes naisia tuonut.

Nyt on kivaa. Vedämme erään parhaista keikoistamme koskaan. Biisit kulkevat ja suut ovat virneessä jatkuvasti. Hyväntuulisuutta edistää se, että kesken Kuningas Mammonan Älö saapuu lavalle kumisessa sumopainijapuvussa. Lavalla käydään hyvän ja pahan taistelu kun Hynynen yrittää puskea pahaa kumoon siinä kuitenkaan onnistumatta. Jossain vaiheessa Älö onnistuu siinä itse, näemme kuinka äijä pyörii lavan takareunalla pääsemättä ylös. Minä olen menee hieman harakoille, sillä pokeri pettää Annalan kantaessa kesken biisin lavalle valtavan palmun. Paikalla olevaa isompaakin palmua oli kuulemma harkittu, mutta sitä jätkät eivät jaksaneet kantaa. Mahtava meininki. Ilmassa on päättäjäisjuhlien tuntua.

Nyt pitää korjata pieni asiavirhe. Suen keikka-arviossa, joka sinällään oli varsin hyvä ja totuudenmukainen, väitettiin, että soitimme setin loppuvaiheessa Pieni -nimisen biisin Aamen -levyltä. Se ei pidä paikkaansa. Kyseessä oli joku toinen biisi. Mikä? Sitä Hynynen ei enää muista.

Keikan jälkeen puuskututtaa taas niin vitusti. Hynysen pitää pidätellä oksennusta, juoda viinaa ja olla sosiaalinen yhtä aikaa. Se vaatii nimittäin taitoa se, Hynynen alkaa olla tämän taidon mestareita. Näinköhän pääsisi Paulig-mainokseen?

Caribian baarit ovat kuulemma helvetin kalliita, päätämme siis suunnata keskustaan. Kerkeämme juomaan parit hätäiset. Kaiken tämän sählingin keskellä Hynynen tajuaa, ettei ole ottanut koko reissun aikana yhtään kuvaa. Olisihan tällainen reissu pitänyt kuvin ikuistaa, saada nämä kolme bändiä samaan valokuvaan edes. Mutta kun ei. Oli niin paljon tuhoamatonta alkoholia, se tehtävä tuntui jostain syystä kiinnostavammalta. Juntti mikä juntti. No, onneksi Isoahon Timpalta sai muutaman kuvan Pakkahuoneelta, että on edes jotain kuvitusta tähänkin surkuhupaisaan tarinointiin. Kiitos vain. Ja kiitos kuuluu myös Mokoman pojille, jotka noukkivat meidät seuraavana päivänä kyytiinsä 50 km ennen Lappeenrantaa bussin hyydyttyä pientareelle.

Joskus uusiksi, ehdottomasti. Mut en oo homo!

hynynen huhtikuussa 2004