Virtanen: miksaus, vittuilu, autoilu
Koho: valot, krapulapeikko, autoilu
Viltsu: monitorimiksaus, autoilu, paini
Riiali: paitamyynti, kaatuilu, epileptiset kohtaukset

MIKKELI, SCOOP-ROCK 5.9.2002
Yli kuukauden tauko takana. Treeneissä sitä ei huomaa, vanhat biisit kulkevat kuin tuuli. Samoin +-0, jota me ei vielä kesällä oikein saatu rullaamaan. Nyt rullaa. Ja vähän hitaasti. Uusiakin biisejä koetamme treeneissä jo kasata, mutta ei siitä mitään tule. Kaikki kuulostavat Klamydialta. Pitänee odottaa parempia fiiliksiä. Tai tehdä parempia biisejä. Paineita, paineita...

Rakas bussimme, Viihdekeskus, rantautuu Joensuusta Lappeenrantaan herra Krapulapeikon toimesta ajallaan. Menemme treenikämpälle ja suoritamme pikaisen roudauksen. Saamme kuulla, että +-0 on juuri jostain syystä soinut radiossa. Olemme ihmeissämme, julkaisuhan on vasta viikon kuluttua. Ei tällaista ole ennen tapahtunut. Että biisi soi radiossa ennen julkaisua. Tai että se ylipäänsä soi radiossa.

Mikkeli, tuo älyn ja vankilahuumorin kehto, avautuu edessämme täysin ajallaan. Kerrankin hippiretkueemme on paikalla ajoissa. Mitä vittua, alkaako ote lipsua. Paikalliset alkuasukkaat katselevat ihmeissään lähitalon ikkunoista kun Viihdekeskus rantautuu tontille. Täällähän on oikein stagemanagerit ja kaikkea. Ja takahuonepalvelutkin ovat kohdallaan. Mutta itse paikka on ongelma, oikea miksaajan painajainen. Betoninen parkkihalli. PA on vitsi. Virtanen ja Viltsu pitävät järjestäjille saarnan. Onneksi paikalla on Sub Urban Tribe, joilla sattuu olemaan omat PA:t mukana. Saamme lainata niitä. Ja järjestäjä maksaa vuokran, pari pulloa viinaa Subbareitten tekniikalle. Homma toimii.

Vedämme soundcheckissä muodon vuoksi pari biisiä. Virtanen valittelee, ettei kitarakanavia kannata edes pitää auki. Vahvistimet huutavat niin kovalla, ettei niiden soundi mikittämällä tällaisessa betonihelvetissä parane. Hetken mietimme vahvistimien hiljentämistä, sitten tulemme järkiimme.

Hotellihuoneet jakoon ja yläkerran saunaan. Porealtaat odottavat. Törmäämme saunatiloissa Sub Urban Triben Villeen, joka kertoo muiden makailevan krapuloissaan huoneissaan. Ovat tulossa Kuopiosta ja ilta oli yllättäen venähtänyt vähän pitkäksi. Polskimme porealtaassa kuin hylkeet. Tunti vierähtää, vähän toistakin, ennen kuin pääsemme ylös. Katselemme hotellin ylätasanteelta Mikkelin maisemia, hörpimme kaljaa, polttelemme tupakkia ja päätämme, että seuraava Mikkelin keikka onkin sitten edessämme röhnöttävässä punatiilisessä rakennuksessa, Mikkelin keskusvankilassa.

Tällä menolla se ei jää vitsiksi.

Lompsimme takahuoneeseen valmistautumaan. Sinkkonen hankkii Subbareitten Villelle hänen kaipaamansa opiskelijahaalarit (tämä on haalaritapahtuma), mutta mies alkaa pyörtää saunassa antamaansa lupailua siitä, että hän pitäisi niitä lavalla keikan aikana. Järkimies, sittenkin. Annamme myös järjestäjien pyynnöstä Subbareille yhden punaviinipullon omistamme, ettei pojat jää ihan kuivin suin.

Jengiä on mukavasti ja niistä tuntuu lähtevän ääntäkin. Se ei ole meille enää uutta, mutta Mikkelissä se on sitä. Keikka lähtee innokkaasti käyntiin ja alun ujostelun jälkeen alkaa jo kulkeakin. Settiä on tietenkin kesästä hieman muutettu ja tuntuu, että se loksahtaa heti lähes kohdalleen. Yleensähän eka keikoilla oleva setti muovautuu paljonkin ennen kuin sen saa toimimaan. Nyt ei tarvitse vaihtaa kuin +-0:n paikkaa, setin puolivälin jälkeen sitä ei enää pysty laulamaan. Se päätetäänkin keikan jälkeen siirtää hieman alumpaan jo heti huomenna. Hämäriä muistikuvia Subbareitten takahuoneesta, hotellin yökerhosta ja salmiakkikossuista Joutsenniemen seurassa. Sitten ei mitään.

Aamulla Sinkkonen kertoo, että Hynynen vietti yökerhossa pitkän ajan nukkumalla hänen olkaansa vasten. Valehtelee. Miten se kehtaakin, vanhalle miehelle? Mies oli itse vetänyt kuulemma aamuun saakka herra Joutsenniemen kanssa.

Aika velikultia.

HELSINKI, CAN YOU FESTIVAL, VR:n MAKASIINIT 6.9.2002
Olemme päässeet jo businekseen, nyt marssimme kurkoina Megikseen. On askeleemme kovin lattea, kun tottelemme vain Attea. Eli klo 16.00 krapulaiset miehet lompsivat Hämeentiellä sijaitsevaan rakkaan levy-yhtiömme päämajaan hakemaan juuri painosta tulleita sinkkuja. Sitten taksi alle ja Radio Helsinkiin antamaan asian tiimoilta haastattelua. Puhumme paskaa. Se me osataan.

Kerrankin kunnon majoitus. Hotelli Intercontinental Mannerheimintiellä. Käymme syömässä hotellin ravintolassa, jossa meitä palvelee tarjoilija, jolla on hoono soomi. Mukana menossa on levy-yhtiömme Sami ja toimittaja Liekki, joka kertoo matkastaan Nightwishin ja Charonin mukana Espanjassa ja Ranskassa. Hynyselle tulee hiki jo kuunnellessa Miten tuo mies on vielä elossa? No, se hiki pakkaa otsalle muistakin syistä. Hynysellä jää jälkiruoka syömättä kun maha tärähtää krapulan voimasta sekaisin heti pääruuan jälkeen. Pakko karata hotellihuoneeseen paskalle. Ja kyllä sitä tuleekin, voi helvetti. Ja liruna.

"Rokkitähden" arkea.

Soundcheckissä ei ilmene ongelmia. Istumme sen jälkeen Viihdekeskuksessa ja katsomme kun väkeä ryntää sisälle sekä bussiin että makasiineille. Teemme omituisen haastattelun, jossa kysellään omituisia kysymyksiä. Mitä mieltä olette tehomaanviljelystä? Mikä on miehen tehtävä? Syöttekö McDonaldsissa? Mitä Jeesus teille merkitsee? Hiki helmeilee taas Hynysen otsalla. Onpahan vähän vaihtelua niihin iänikuisiin kysymyksiin, että mistä tää teidän bändi on saanut nimensä. Karmilakin tulee paikalle. Stratovariuksen miksaukset on kesken, eikä mies kuulemma voi sen takia ottaa. Pitää olla aamulla skarppina. Hynynen ymmärtää miestä ja ojentaa hänelle kaljan ja pullon Camparia.

Juuri ennen keikkaa Markkasen Jouni kantaa takahuoneeseen yllätyksen. Siistissä paketissa oleva Jaloviinapullo on rantautunut! Salaperäinen Putelinainen on iskenyt jälleen! Hynynen tarkkailee pulloa hämillään. Alkoholi, mitä se on? Miten tähän tulisi suhtautua? Hynynen hivelee hellästi lasista pintaa. Kuolaa tipahtaa suunpielestä, sieraimet yrittävät laajentuen ja supistuen aistia mahdollisia hajuaromeja. Sierainkarvat värisevät tuulessa. Silmiin ilmestyy haaveileva katse, katse, joka kertoo pään sisällä tapahtuvasta pienoisesta aivotyöskentelystä. Aivokonferenssista suorastaan. Muistoja tulvahtaa Hynysen mieleen kuva kerrallaan. Kyllä, tätä juodaan ja tämä on hyvää ja siitä tulee
hyvä olo. Mutta vasta keikan jälkeen.

- Lopeta tuo vitun neiteily ja avaa se saatanan pullo, keskeyttää Hongisto Hynysen tunnelmoinnin.

Porukkaa on taas ihan helvetisti. Keikka kulkee soiton ja tällä kertaa jopa laulunkin puoleen. Mutta tunnelma on hieman jännittynyt. Tyly. Hynynen ei tällä kertaa jaksa keskittyä välispiikkeihin, joka vaihteeksi on erittäin hyvä asia. Pitäisiköhän ottaa tavaksi, ei tulisi lauottua typeryyksiä mahdollisille yleisön joukossa oleville ihmisraunioille ja huonon itsetunnon omaaville? Jos ne vaikka ottaakin spiikit ihan tosissaan. Kuten esimerkiksi Aktivist- lehti keväällä teki. Tai jonkun keskisuomalaisen paikallislehden toimittaja kesällä Ilosaaren päälavan keikan jälkeisessä keikka-arviossaan. Kyllä, varokaa urpot mitä kirjoitatte. Hynynen seuraa kirjoittelua kuin haukka ja painaa nimet muistiin. Vittu, Hynynen tietää missä te asutte!

Setti on muotoutunut kohdalleen. Vielä kun saisi Käärmeen pään ujutettua johonkin väliin niin sitten olisi hyvä. Ja Rautaportin. Ja Kädessänikin olisi ihan asiallista vetää. Hynynen ei tiedä. Ei auta kuin katsoa.

Karmilan emäntä kantaa sammumispisteessä olevan miehensä kotiin nukkumaan.

Hynynen herää aamulla yksin bussista. Jäi kalliit hotellihuoneet ja maukkaat hanhenmaksapallerot sitten väliin.Vituttaa ja vähän hitaasti.

NIVALA, TUISKULAN LAVA 7.9.2002
Automatka tuntuu ikuisuudelta. Lähtö on aamulla kymmeneltä ja perillä olemme klo 18.00. No, se kahdeksantuntinen menee torkkuessa. Käydään me jossain syömässäkin, mutta tarkempia muistikuvia Hynysellä ei ole. Riiali ostaa Hynyselle sympaattisen, sydämen muotoisen rintanapin jossa lukee: Ahdistaako? Perillä Hynynen herää ja tiedustelee, että missähän sitä mahdetaan olla.

- Keravalla, vastaavat tekniikan pojat. Vittu, mitä humoristeja. Hynynen lähes kuolee nauruun.

Paikalliset lippisalkuasukkaat ajelevat rinkiä Tuiskulan lavan ympärillä jo ennen meidän soundcheckiä. Hurja meininki! Punaisesta Skodasta tulee suosikkimme. Se tulee kerta toisensa jälkeen siistissä
sladissa pihaan, hiljentää bussimme kohdalla ja kiihdyttää sitten taas. Ja perä pyörii niin helvetisti.

Soundcheckin jälkeen riennämme paikalliselle urheilukentälle urheilemaan. Työnnämme kuulaa ja hyppäämme korkeutta. Sinkkonen ja Viltsu hyppäävät 135 cm, me muut joudumme tyytymään kymmenen senttiä
pienempään tulokseen. Hongisto loukkaa kätensä riman jäädessä hänen massiivisen ruhonsa alle. Urheilu on vaarallista.

Huvittelemme ennen keikkaa liittymällä bussillamme mukaan pillurinkiin. Autoja kiertää niin helvetisti ja porukkaa on piha täynnä. Kierrämme pari kierrosta, Viltsu ajaa kuolemaa halveksuen. Myöhemmin myös Ville haluaa tuntea pilluringin hurman. Hänelle riittää yksi kierros. Yhden kierroksen ajan kulkuamme johtaa tuo jo
liki legendaarinen Skoda, josta jo aikaisemmin oli puhetta. Pojanklopit tunkevat kroppansa ikkunasta ulos kesken ajon haluten paljastaa meille finniset, lippiksen koristamat kasvonsa ja hienoin resorinahkatakein verhoillut yläruumiinsa. Ja käsissä on kaljapullot, totta helvetissä.

Keikka on hyvä, soitannollisesti paras näistä kolmesta. Fiilis on kuitenkin jälleen hieman hakusessa. Tanssilavameininki kun on se, että suurin osa porukasta on diskon puolella käyden vain välillä kurkkaamassa, että ketkä helvetit ne siellä lavalla meluaa. Asiaan vihkiytyneet puolestaan tarkkailevat salissa keikkaa kädet puuskassa, koska porukkaa on sen verran vähemmän, ettei kukaan uskalla edes kunnolla taputtaa. Porukkaa on siis vähemmän mihin on viime aikoina totuttu. Hynynen ja Hongisto miettivätkin keikan jälkeen saunassa, että onko sitä tottunut jo liian hyvään. Eikö sitä enää saakaan täysiä fiiliksiä jos sali ei satukaan jostain syystä olemaan täynnä? Tätä on syytä pohtia.

Tai vittuako sitä pohtimaan. Sen kun painaa täysillä vaan.

Ulkona on kuitenkin lauma teinejä kirkumassa kun kuljemme kevyttä hölkkää bussiin tekniikan poikien tönimänä. Ville, Viltsu ja Virtanen sopivat ajovuoroista. Hynynen käy nukkumaan välittömästi. Hän herää yöllä kun Virtanen jarruttelee rajusti. Tuulilasissa vilahtaa hirven perse.

JOENSUU, ILOSAARI 11.9.2002
Hynynen alkaa tottua. Tuntuu jo helvetin mukavalle lähteä keikalle. Hän jopa ajaa bussia. Tosin vain Imatralle saakka, jossa herra Krapulapeikko hyppää puikkoihin. Hynynen lueskelee Gibsonin kitaraesitettä ja ihailee erilaisia malleja. Pitäisiköhän kysellä edustusta? Hynynen olisi varmaan Gibsonin tallin ainoa edustaja, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä kitaran soitosta.

Saavumme paikalle ajoissa. Tapaamme Virtasen ja Viltsun, jotka ovat olosuhteiden pakosta joutuneet tulemaan Virtasen maantiekiitäjällä. Matka oli kulunut kuolemaa halveksuvissa nopeuksissa. He käyvät vilkaisemassa etupäätä ja monitoriosastoa ja palailevat hymy huulillaan.
- Sympaattista, toteaa Virtanen.

Ei niille, saatana, kelpaa mikään.

Katselemme bussista ulos lavan eteen ja homma näyttää säälittävältä. Pari haalaripimua tanssii lavan edessä. Lavan sivulla oleva kalja-alue on aivan täynnä. Ketään ei näytä kiinnostavan lavalla oleva akti, mikä se sitten onkin. Mietimme Sinkkosen kanssa, että miten kansa reagoisi jos heidän joukkoonsa heittäisi valtavan rantapallon. Tai pommin. Tuskin mitenkään. Helvetin kylmä ilma. Näpit jäätyvät kitaraa viritellessä. Hynynen vaihtaa muutamia sanasia Kumikameli- miesten kanssa. Tutustumme uuteen tuotteeseen nimeltään Jaloviina. Hm, todella hyvää, toteaa Hynynen. Mistäs tätä saa ja kuinka tämä vaikuttaa? Koponen ja Ema vastailevat kysymyksiin kärsivällisesti. He tietävät vastaukset, he ovat ammattilaisia.

Jengiä on yhtäkkiä ilmestynyt silmänkantamattomiin. Keikka on aivan helvetin hyvä. Parhaimpia pitkään aikaan. On nautinnollista soittaa kun yleisö on messissä ja soitto kulkee ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Kyllä tämän keikan jälkeen sikari ja viina maistuu. Paitsi, että ensimmäinen puoli tuntia menee puuskuttamiseen ja palautumiseen lavan takana. Hynynen ei pysty liikkumaan, saatikka sitten puhumaan kenenkään kanssa. Hynynen ja Sinkkonen hyppäävät Virtasen maantiekiitäjään ja lähtevät kohti Lappeenrantaa. On kiire, Helsingin kollien pitää keretä seuraavaksi aamuksi töihin. Sinkkonen ja Hynynenhän eivät mitään töitä tee, he ovat hippejä.

Kamat jää Joensuuhun. Tarkoitus on tulla viikolla 39 sinne treenaamaan uusia biisejä. Kotona siitä ei tule mitään, lämpimien lihapatojen tuoksu käy nokkaan liian kutsuvana. Uusia biisejä jauhava kone ei käynnisty nyt muuten, ellei sitä näin keinotekoisesti käynnistetä.

Viltsu soittaa meille matkalla Zen Cafén uuden levyn. Kuulostaa messevältä, mutta se parin biisin putki siellä levyn puolivälin jälkeen alkaa ahdistaa Hynystä. Toisessa biisissä mies hakkaa emäntäänsä ja toisessa isä poraa tytärtään. Nämähän on huomattavasti rankempia tekstejä kuin ne Kotiteollisuuden ainaiset tuonelat, manalat ja perkeleet. Miten laittaisi paremmaksi/pahemmaksi, miettii Hynynen? Jos seuraava levy käsittelisi vaikka rekkamiesten välistä seksielämää?

Rankkoja ja ahdistaviahan niiden tekstien on kuitenkin aina oltava, eikö niin. Muuten ei ole uskottava.

Kotona Lappeenrannassa Virtanen ja Viltsu hyökkäävät Hynysen kimppuun aivan kotinurkilla. Mies lentää kanveesiin kun Viltsu suorittaa täydellisen selätyksen.

Taiteilija on voimaton.