Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
OSTA! OSTA! OSTA!
LEHDISTÖTIEDOTE 19.1.2011

JULKAISUVAPAA HETI


KOTITEOLLISUUDEN UUSI ALBUMI VALMIS
- Ensimmäinen sinkku radioihin tulevana maanantaina

Kotiteollisuuden uusi, järjestyksessään jo 11. studioalbumi on vihdoin valmis.  Pelkkää Kotiteollisuus -nimeä kantava levy äänitettiin Kiteellä ja miksattiin Finnvox ja Sonic Pump -studioilla Helsingissä yhtyeen luottomiehen Mikko Karmilan toimesta.  Vierailijoina äänityksissä kävivät mm. Tuomas Holopainen, Miitri Aaltonen, Antti "Hyrde" Hyyrynen sekä Ismo Alanko, joka soittaa yhdellä levyn kappaleella selloa.

Kolmen kuukauden äänitys- ja miksausurakka oli sen verran rankka, että yhtye on nyt vetäytynyt takaisin Lappeenrantaan lepäämään ennen kevään pitkää kiertuetta ja albumin promokiireitä. Albumin ensimmäinen single ”Soitellen sotaan” jaellaan radioihin ensi maanantaina 24.tammikuuta.

Lopputulokseen yhtye on erittäin tyytyväinen. ”Hyvää levyä lähdettiin tekemään, mutta tulikin paras. En valita”, toteaa Kotiteollisuuden laulaja/kitaristi Hynynen. ”Viimeisen vuoden aikana pyörityksessä on ollut vähän yli 40 biisiä, joten karsinta on ollut kovaa. Ja kyllä tuosta määrästä jo hyvän levyn luulisi syntyvänkin.”

Kotiteollisuuden edellinen, kultaa myynyt albumi Ukonhauta julkaistiin alkuvuodesta 2009. Loppuvuodesta 2010 yhtye julkaisi vuodet 2003-2010 kattavan tupladvd:n Itärintama.

INFO:
Sami Rikala / Johanna Kustannus Oy                        
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puh. 0400 766 879