KOTITEOLLISUUS – BÄNDI, JOKA HALKAISEE ATOMIN!

PULU ON KAATUNUT! - Jari Sinkkonen, rumpali

PÄÄOSISSA:
Kossu-Hönönen
Kangisto eli Tikkalan tahmatassu eli Spermakäpälä eli Janne Hoo Moilanen
Sönkkönen
Pexter eli Spete eli Pepe Salonen
Pieni, pullea, ilkeä hobitti eli Obelix
Tampereen extra terrestial eli Min mamma heter eli Sly eli Mihu
Touho
Ville Virtanen

KOUVOLA, VAAKUNA perjantai 28.11.2008
Hynysellä on krapula. Edellinen päivä on mennyt Helsingissä levyn masteroinnissa. Se jäi vielä kesken, mutta periaatteessa Jussilan Mika ja Karmila saivat sen läjään. Asiaa piti juhlia. Hynynen kännäsi yksin junassa ja jatkoi juopottelua vielä Lappeenrannan kuumimmassa yökerhossa. Eli Kolmessa lampussa.

Ajelemme ajoissa Kouvolaan, sillä meillä on siellä videopalaveri Medialouhoksen poikien ja tyttöjen kanssa. Suunnittelemme levyn ensimmäisen singlen videota. Jotain kehitelläänkin, mutta sekin asia jää kesken. Innostumme nimittäin juomaan Viikatteen Kallen kanssa kaljaa. Se maistuu hyvälle. Alamme kehitellä Sig-tribuuttia, jonka nimeksi tulisi Sig heil! Terhakkaat iltapäiväkännit on tosiasia.

Teemme lyhyen äänenpaineentarkastuksen, syömme hyvät sapuskat ja juomme vähän viiniä. Joku herrashenkilö tulee ehdottamaan Hynyselle, että meidän täytyisi keikalla muistaa 60 vuotta täyttävää Leilaa. “Oha se varma”, toteamme ja Hynynen pieraisee kovaäänisesti miehen viinilasiin. Hahmo poistuu murtuneena.

Pieru vielä housussa pyörien siirrymme saunomaan. Saunassa on poreallas. Toteamme, että läski kelluu hyvin.

Porealtaasta siirrymme lähes suoraan keikalle, tosin maistelemme hieman kirkkaita ensin. Kalle maistelee niitä vähän enemmänkin. Miehen kieleen ilmestyy laastari, puhe alkaa olla puuromaista.

Porukkaa on aivan vitusti. Vedämme hyväntuulisen keikan kahdella encoresetillä. Hynynen alkaa olla sen verran simassa, että ehdottaa viimeisissä encoreissa alasti lavalle menoa, mutta Hongisto tyrmää ajatuksen typeränä. Vitun intellektuelli. Huomaa kyllä, että miehellä on akateeminen koulutus.

Keikan jälkeen takahuone täyttyy hahmoista. Käymme kylmässä saunassa ja lillumme porealtaassa pitkälle toista tuntia. Niin kauan, kunnes meidät häädetään huoneisiimme nukkumaan.

Kun Hynynen astelee huoneeseensa, käytävällä tepastelee vastaan Kalle. Mies on aivan pyörryksissä. On kuulemma nukkunut huoneessaan jo useamman tunnin ja etsii nyt itseään ja jatkoja. Niitä ei löydy. Kumpaakaan.

HELSINKI, NOSTURI lauantai 29.11.2008
Hynynen tekee sen taas! Hän juo siiderin matkalla Helsinkiin. Paskaltahan se maistuu. Mies ei ikinä opi.

Kesken matkanteon Huotari saa kohtauksen ja päättää soittaa kotiinsa. Käsittämätöntä heikkoutta ja tunteilua. Hän saa uuden lempinimen: Tampereen E.T.

Hynynen vaihtaa kitaraansa kielet Nosturin takahuoneessa. Tämän jälkeen teemme harvinaisen pitkän äänenpaineentarkastuksen. Kokeilemme uutta biisiä, jonka nimi on Taivas tippuu. Tuntuu kulkevan, vaikka soitamme sen ensimmäistä kertaa livenä koskaan.

Bassosoundi on aivan perseestä. Siihen on vaihettu kielet aivan vähän aikaa sitten, mutta Tikkalan tahmatassu eli spermakäpälä on tahrinut ne jo käyttökelvottomiksi. Kielet vaihdetaan ja äänenpaineentarkastus jatkuu. Soundi paranee huomattavasti.

Nopea ruokailu ja taksi tilaukseen. Taksia odotellessa Hynynen törmää vanhaan armeijakaveriinsa Hytin Vesaan. Nopeassa kuulumisten vaihdossa selviää, että Hytti on armeijan jälkeen nussinut satoja naisia Hynysen luvun ollessa vain kymmenissä. Päätämme jatkaa kisaa elämämme loppuun asti. Päivitämme tilanteen taas vuoden päästä.

Hotelli Presidentin aulassa tapaamme Väestön Niksun, joka on luvannut näyttää meille Helsingin kuumimmat pornobaarit ennen keikkaa, sillä mikään ei ole mukavampaan kuin mennä kulli kovana lavalle. Viemme kamat huoneisiimme ja löydämme itsemme Ilveksestä kaljoilta. No, käyhän sekin erotiikasta, sillä tapaamme siellä Mariskan. Mariska on ihana.

Kometa veivaa jo Nosturin lavalla, kun saavumme paikalle. Kuulostaa pirun hyvälle, liikutaan jossain räkäpunkin ja QOTSA:n välimaastossa. Vilahtaapa välissä joku Pronssisen pokaalin riffikin, mutta tämän karmean virheen annamme mennä läpi sormien. Kaiken lisäksi pojat osaavat käyttäytyäkin. Käyvät oikein kiittämässä meitä keikkansa jälkeen, vaikka meidänhän tässä kiittää pitäisi. Pieraisemme kiitokseksi.

Juuri ennen vetoa meille ilmoitetaan, että paikka on myyty loppuun. Siihen päälle on hyvä vetää keikka, joka on syksyn paras tähän asti. Sanoja vähän unohtuu, mutta meininki on pirun hyvä. Olemme liekeissä. Uskallamme jopa toisessa encoresetissä vetää Taivas tippuu –kappaleen, nyt siis toista kertaa elämässämme.

Kun saavumme takahuoneeseen, tapaamme Karmilan. Jälleennäkeminen ei ole riemuisa, sillä mies nukkuu. Se ei meitä haittaa, alamme juomaan alkoholia tositarkoituksella. Tämä on suhde, jonka kanssa ei pelleillä. Kyse ei ole yhden yön jutusta vaan koko loppuelämän kestävästä, pysyvästä parisuhteesta. Parin tunnin ryyppäämisen jälkeen Karmilakin herää ja osallistuu talkoisiin. Mies juo kaljan, sopertaa jotain sujuvalla norjan kielellä ja sammuu uudestaan.

Puoli Lappeenrantaa kävelee tonteille. Herrat Mosse, Riikonen sekä Vuorela tulevat takahuoneeseen, kävelevät viinakaapille, avaavat kaljapullot ja toteavat: “Ei myö teidän keikkaa nähty, tultiin vasta. Mut kai näitä viinoja voi silti juoda?”

Kyllähän niitä voi. Aamuun menee.

Seuraavana iltapäivänä Hynynen tärisee Helsingin rautatieasemalla, kun herrat Sinkkonen ja Hongisto ovat jo matkalla lentoasemalle. Miehet ottavat aikalisän ja suuntaavat Espanjaan. Hynysellä ei riitä sellaiseen toimintaan kunto. Sovimme näkevämme Radio Rock Finlandiassa seuraavana perjantaina. Katsotaan miten käy.

HELSINKI, RADIO ROCK FINLANDIA ja
HÄMEENLINNA, SIRKUS perjantai 5.12.2008
Lievä krapula kaivertaa Hynystä. Edellinen yö on mennyt kotisivuja päivittäessä sekä viskiä nauttiessa. Sekä muissa kirjoitushommissa.

Hynynen herää Hämeenlinnassa. Kasaamme kamamme Sirkukseen, otamme vain henkilökohtaiset soittimet mukaamme ja ajelemme Helsinkiin. Radio Rock Finlandian keikan soitamme vuokra-backlinellä.

Tuttuja on niin perkeleesti. On pirun mukava nähdä Karmoja ja Mokomia pitkästä aikaa. Kaikki ovat vaan niin perkeleen yliasiallisia, Hynynen saa kitata kaljaa yksin. Muut tuntuvat olevan töissä. Vitun ammattilaiset. Nykyajan rokkareissa ei ole muuta rokkia kuin ulkonäkö. Eikä aina edes se.

Onneksi kahteen hahmoon voi aina luottaa. Sinkkonen ja Hongisto saapuvat tärisevinä ihmisraunioina paikalle. Eipä ole Espanjan aurinko miehiin tarttunut, molemmat ovat kalpeita kuin haamut. Hongisto raapii nivusiaan ja herpes runtelee Sinkkosen kasvoja. Mies on ollut nenineen siellä missä muut yleensä ovat munineen.

Teemme huteran äänenpaineentarkastuksen. Sinkkonen lyö rumpua hiljempaa kuin normaalisti. Hongisto soittaa bassoaan kuin mandoliinia. Muuten hyvä meininki. Saliäänen tekee tänään Aaltosen Miitri, Virtanen on ääniautossa hääräämässä vastaten koko konsertin telkkariäänestä.

Vähän kossua huuleen ja lavalle. Vedämme kahdeksan biisiä kuulemma noin viisituhantiselle yleisölle ja poistumme. Kaikki on ohi niin nopeasti, ettemme kerkeä edes huomaamaan. Televisiolähetykseen päätyy kuulemma kolme biisiä. “Se on sama meille”, toteamme, pieraisemme ja hyppäämme bussiin. Matka Hämeenlinnan keikkapaikalle alkaa saman tien.

Olemme Hämeenlinnassa tasan 21. Ovet aukeavat samaan aikaan ja jengiä valuu sisään. Äänenpaineentarkastus kuitataan Taivas tippuu –kappaleella, muutama paikalle kerennyt katselee ja kuuntelee toimintaa ihmeissään. Tämän jälkeen siirrymme hotelliin saunomaan.

Valumme keikkapaikalle takaisin klo 23 ja halkaisemme atomin. Avaamme siis viinapullon.

Keikasta tulee syksyn kovin. Se alkaa vakuuttavasti. Pyydämme lavalle pari eturivin lyyliä leikkaamaan Sinkkosen pitkähköiksi venähtäneet hiukset. Tämän spektaakkelin jälkeen alamme louhia. Vedämme mm. Velhonaisen älä salli elää –kappaleen ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan. Pitkän setin ja kahden encoresetin jälkeen siirrymme takahuoneeseen puuskuttamaan. Kuulemme, että paikalla on ollut ennätysmäärä yleisöä koskaan. Paikan omistaja tuo meille sen kunniaksi kaksi pulloa viinaa. Ne tuhotaan.

Aamuyö meneekin sitten oksennellessa. Vähän turhan rankka päivä pullukalle.

HIMOS, AREENA lauantai 6.12.2008
Hynynen nauttii aamiaista iltapäivällä. Tulee ikävä Yrjänää ja miehet käyvät kiihkeän tekstiviestineuvottelun, jossa käsitellään luonnon tuhoamista sekä nyrkkiseksiä.

Hynynen vetää päiväpöhnät. Kehittelemme uutta nuortenkirja-sarjaa, Enid Pythonin kirjoittamaa Viisikko kohdussa –kimaraa. Ensimmäisen kirjan nimi on Kadonneen kromosomin arvoitus. Toinen on Lapsivesilagunin istukkahirviö ja kolmas Napanuoralla tanssija. Nyt tarvitsisi vain kirjoittaa nämä merkkiteokset.

Päiväkänni täytyy nukkua pois ennen äänenpaineentarkastusta. Soundcheck on nopea, sillä täällä se on lähes turha. Himos areena on niin iso, että kaiku tyhjässä salissa on aivan sietämätön. Parin biisin jälkeen päätämme siirtyä syömään ja saunaan. Sitä seuraa makailua hotellihuoneessa ja Linnan juhlien seurailua. Kenellä on Linnan juhlien kaunein puku? Kuka lausuu kuluneimmat latteudet? Kiinnostaa ihan vitusti.

Kosovon tuttavamme, herra Hobitti, tulee moikkaamaan meitä takahuoneeseen ennen keikkaa. Tullessaan hän tuo kaksi pulloa viinaa. Ilmassa tuoksuu katastrofi. Pakkohan sitä viinaa on ottaa, kun sitä kerta on! Ehkä paras selitys juoppoudelle.

Keikan alku on tahmea, aivan kuin töissä olisi. Yleisö on kipsissä myös. Jossain vaiheessa alamme kuitenkin päästä tunnelmaan, sekä me että yleisö, ja loppu onkin sitten yhtä riemujuhlaa. Olemme etukäteen päättäneet, että tänään soitamme vain yhden encoresetin ja näin tehdään. Vedämme varsinaisen setin jälkeen neljä biisiä ja poistumme, vaikka yleisö pitää helvetillistä meteliä. Hyvä meininki, mutta sovittu mikä sovittu. Sitä paitsi Kuolla elävänä jälkeen on mahdoton mennä lavalle.

On muuten hieno tunne tulla lavalta takahuoneeseen, kun siellä olevasta telkkarista näkyy Tuntemattoman sotilaan viimeiset kuvat ja Finlandia-hymni pauhaa. Lievästi juhlavaa.

Vedämme viinaa minkä kerkeämme. Saamme viehättävää naisseuraakin takahuoneeseen, mutta ei auta. Hyppäämme bussiin ja suuntaamme Karjalaan. Naiset jäävät vilkuttelemaan valkoisilla nenäliinoillaan.

Yö menee bussissa kännätessä ja uutta levyä kuunnellessa. Tajuatteko ihmiset, se on valmis?! Kolmen kuukauden äänitys- ja miksausrupeama on takana. Sitä sitä edeltänyt noin yhdeksän kuukauden sävellys- ja sanoitushelvetti.

Nyt vasta Hynynen alkaa tajuta sen itsekin. Mies nukahtaa omaan itkuunsa.

OULU, 45 SPECIAL keskiviikko 10.12.2008
Viimeisiä viedään. Hämmentävää.

Hynynen ja Hongisto kohtaavat Lappeenrannan rautatieasemalla aikaisin aamulla. Hongisto räplää innolla uutta puhelintaan, jonka toimintaperiaatteet alkavat viimein parin viikon käytön jälkeen avautua. Mikä ettei.

Matka Ouluun on perkeleen pitkä, sillä Oulu on kaukana kaikesta. Matka sinne menee näitä kirjoitellessa sekä nukkuessa. Sinkkosella ja Hongistolla se menee uusia puhelimia räpläten. Hynynen ottaa matkalla kahdet päiväunet. Tai kauneusunet, miten vain. Perinteitä kunnioittaen käymme Takkatuvassa syömässä.

Jätkät roudaavat ja taitelijat suuntaavat kaljoille. Sinkkonen ja Hongisto räpläävät uusia puhelimiaan ja Hynynen räplää muniaan ja keskittyy keskiolueen. Se maistuu namille.

Äänenpaineentarkastus on nopea. Lavasoundi on primitiivinen, aivan kuin ennen vanhaan. Lava on niin pieni, että Hynysellä on tänään käytössään vain yksi vahvistin. Soitamme checkissä mm. Itkussa –kappaleen. Se kulkee niin hyvin, että harkitsemme sen ottamista settiin pitkästä aikaa.

Kuulemme, että keikka on jo kymmeneltä. Otamme tiedon vastaan iloiten. Käymme nopeasti hotellilla saunomassa ja tulemme takaisin keikkapaikalle. Paikka on tukossa. Kamat niskaan ja lavalle.

Omituinen keikka. Emme pääse niskan päälle missään vaiheessa. Hynynen tekee omituisen paljon soittovirheitä, eikä laulukaan ole aivan kohdallaan. Hynynen ei kuule sitä kunnolla koko keikan aikana, vaikka sitä säädetään pitkin matkaa. Yleisökin tuntuu olevan vähän horroksessa. Jää vähän outo maku, vaikkakin kuulemme jälkeen päin Terveiden käsien jätkien terveiset, että keikka oli hyvä. Ja luulisi, ettei ne miehet puhu paskaa.

Joka tapauksessa meistä se ei ihan sitä ollut, korkeintaan kelvollinen. Hynystä vituttaa niin paljon, että hän kävelee takahuoneesta suoraan hotellille. Taiteilija tuittuilee.

ROVANIEMI, TIVOLI torstai 11.12.2008
Kiukuttelu jatkuu. Hynynen kävelee apteekkiin, ostaa närästyslääkkeitä ja sen jälkeen mies vetää päiväkännit ja käy yksin syömässä. Otto Donner ruokailee samassa ravintolassa. Kevyt tissuttelu jatkuu bussissa.

Perillä Rovaniemellä taiteilijat suuntaavat baariin juomaan parit minttukaakaot. Se kuuluu Rovaniemen keikan traditioihin.

Äänenpaineentarkastus on miellyttävä. Soitamme Voimakkaan ja Tuonen joutsenen, molemmat pitkästä aikaa. Tämän jälkeen siirrymme syömään ja hakkaamaan pajatsoa hotellin ravintolaan. Sitten jokainen siirtyy tahoilleen. Hynynen nukkuu päiväpöhnänsä pois.

Tapaamme tuntia ennen Tivolin takahuoneessa. Helvetin leppoisa tunnelma. Ja tätä leppoisaa tunnelmaa seuraa aivan helvetin kova keikka. Ehdottomasti tämän syksyn kovin. Sitä ei edes häiritse se, että toisen encoresetin ensimmäisen biisin aikana (Taivas tippuu) Hongisto lähtee hortoilemaan yleisön puolelle, eikä muista tulla lavalle tarpeeksi ajoissa. Mies liittyy mukaan biisiin vasta toisessa kertosäkeessä.

Olemme iloisia, suorastaan liekeissä. Menemme baarin puolelle ja vedämme lärvit ruttuun. Ja villit, aamuun saakka kestävät jatkot hotellilla on tosiasia.

TORNIO, UMPITUNNELI perjantai 12.12.2008
Aamu alkaa iloisella tapahtumalla hotellin respassa. Hynynen maksaa minibaarilaskun, joka on lähemmäs sata euroa. Edellinen yö tuntuu nupissa asti, mies on vielä täydessä pierussa. Täytyy ryhtyä parantelemaan.

Hongisto ja Hynynen suuntaavat baariin, kun jätkät lastaavat autoa. Baarista poistuminen on tyylikäs, Hongisto vetää pitkää kaarilaattaa keskellä kävelykatua. Mies tekee tämän tempun pariinkin otteeseen. Paikalliset katsovat kauhuissaan ja Hynynen nauraa räkättää kippurassa. Rovaniemeläiset saavat täyden rock´n´roll –shown.

Bussikeskustelu käsittelee vakavia aiheita. Teemme päätelmän, että tunteet, nuo meille tuntemattomat käsitteet, sijaitsevat rinnoissa, perseessä sekä pillussa. Nyt tekisi mieli etsiä niitä kovasti. Tekee niin paljon naista mieli, että sen virkaa kelpaisi melkein täyttämään kuka tahansa rouva, jolla vain sokeri suussa sulaisi.

Sinkkonen heittää ilmoille mystisen lauseen: “Miulla on tässä kolme Tuplaa, sie saat, Jouni, näistä toisen.” Hynynen hämmentyy täysin. Olemme matemaattisen mysteerin äärellä. Hongisto puolestaan ostaa huoltamolta laatumusiikkia: Moottorilintujen levyn.

Vedämme tukevan annoksen riistaa, käymme hotellilla ja teemme äänenpaineentarkastuksen. Kitarasoundi on omituinen, sitä väännetään hiukan. Muuten ei ole ongelmia.

Siirrymme saunaan ja uimaan. Tapaamme P. Isometsän, CMX:n entisen kitaristin. Mies puhuu sujuvaa norjaa, hän on jossain pikkujouluseurueessa. Sovimme näkevämme myöhemmin keikkapaikalla.

Muitakin entisiä CMX:läisiä on paikalla. Takahuoneeseen tulevat myös herrat Kanniainen sekä Suomalainen. Ilmassa alkaa olla katastrofin ainekset. Kanniainen tuo tullessaan kolme pulloa kotiviiniä. Myös Terveiden käsien Lene on paikalla. Hyvä meininki.

Vedämme helvetin hyvän keikan, olemme aivan liekeissä. Ensimmäisten encoreitten jälkeen taputetaan niin perkeleesti ja haluaisimme mennä vielä lavalle vetämään muutaman biisin, mutta DJ on toista mieltä. Hän laittaa popit soimaan. Olkoon hän kirottu ikuisesti.

Jatkotoimintojen arvaamiseen ei korkeaa älykkyysosamäärää tarvita. Toimita keskittyy alkoholiin, ex-CMX:läisten kanssa saunomiseen sekä naisten naurattamiseen baarin puolella. Halkaisemme jälleen atomia.

Oikeasti tekisi mieli halkaista parta.

NIVALA, PUUSTELLI lauantai 13.12.2008
Hynynen käy aamiaisella yhdeksän jälkeen ja nukahtaa sen jälkeen uudestaan. Hän herää joskus puolen päivän jälkeen ja huomaa, että joku on edellisenä iltana letittänyt hänen hiuksensa baarissa. Omituista, miehellä ei ole tästä mitään muistikuvaa.

Ei muuta kuin bussiin nukkumaan. Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen heräävät vasta perillä Nivalassa. Syömme runsaan aterian ja jätkät alkavat kasaamaan kamoja. Taiteilijat kirjoittavat keikkamyyjä Korhoselle perinteisen terveisiä Nivalasta –kortin ja suuntaavat huoneisiin lepäilemään. Hynynen kirjoittelee tätä ja Hongisto tärisee sängyssään. Miehellä on niin kova krapula, ettei siitä selvitä edes rahalla.

Vedämme checkissä Taivas tippuu ja Kivireki –kappaleet ja suuntamme huoneisiimme. Sitä ennen ja sen aikana meitä lahjotaan. Mika ja Henrika tuovat meille joululahjaksi pullon konjakkia. Lupaamme sijoittaa sen kunniapaikalle bussiimme. Puustellin respatyttö puolestaan tuo meille pussillisen pipareita sekä pari pulloa viinaa. Olemme liekeissä. Tuntuu oudolta, että meistä välitetään näin. Vanhoista väsyneistä miehistä.

Hynynen menee saunaan ja Hongisto jatkaa tärisemistä. Edessä on monen tunnin odottelu. Jossain vaiheessa kyllästymme makailuun ja käymme alakerrassa nauttimassa jollekin pikkujouluseurueelle katetun jouluaterian. Pullukat satsaavat ravintoon tällä kertaa, jo toinen ateria muutaman tunnin sisällä. Hynynen maistelee Jägermeisteria, mutta muuten ei ollenkaan tunnu siltä, että edessä olisi vuoden viimeinen keikka ja helvetin raskaan vuoden ja työrupeaman päätös. Hynynen on kuitenkin tehnyt vakaan päätöksen: hän bailaa vaikka väkisin.

Tuntia ennen keikkaa takahuoneeseen. Siellä on perkeleen kylmä. Sinkkonen kirjoittaa settiä, me muut tärisemme. Muut kylmästä ja Hongisto krapulasta. Se ei ole hellittänyt vieläkään, mies ei pysty edes juomaan viinaa. Surullinen näky.

Notkumme lavalle. Soitto kulkee, mutta tunnelma on hakusessa, ainakin aluksi. Jossain setin puolivälin kohdilla Hynynen uskaltaa jo ottaa kontaktia yleisöönkin, siihen saakka on vedetty suht putkeen kaikki biisit. Kontaktin otto auttaa aina, meininki muuttuu paremmaksi. Lopussa mennään jo niin kovaa, että Sinkkonenkin innostuu vetämään Veri valuu maahan –biisin sellaisella tempolla, että hän joutuu jättämään kaikki fillit ja aksentoinnit väliin ja soittamaan suoralla Hurriganes –meiningillä. Naurattaa pirusti.

Yleisö metelöi kiitettävästi. Kahden encore-setin jälkeen siirrymme tyytyväisinä takahuoneeseen ja sieltä huoneisiimme. Hongistokin alkaa toipua ja laittaa saman tien saunan tulille. Hotellihuone täyttyy kiihkeistä naisista. Emme välitä heistä, riisuunnumme, käymme pokkana saunassa, vedämme kuteet niskaan ja hyppäämme bussiin. Jälleen jäävät naiset heiluttelemaan nenäliinojaan hyvästiksi. Olo on kuin tukkijätkällä.

Bussissa avautuvat viinapullot. Ensimmäisen pysähdyksen aikana Hongisto ostaa pari laatulevyä: Mikko Alatalon sekä Joukon ja Kostin kokoelmat. Niitä kuunneltaessa Hynynen luovuttaa ja siirtyy nukkumaan, samoin Hongisto. Sinkkonen jatkaa ankaraa bailaamista.

Aamuinen näky perillä Lappeenrannassa joskus kymmenen jälkeen: Hynynen ja Tammi istuvat taksissa ja näkevät sen ikkunasta, kuinka Sinkkonen riehuu kaljakori käsissään kotitalonsa pihalla, kusee hakaristiä lumihankeen ja ajaa perhettään pakkaseen.

Se on täytetty. Nimittäin mirri. Kiitos ihmiset! Nyt tapahtuu seuraavaa: levyn masterointi saatetaan päätökseen (Mikko, kuuntele se levy!), Scharin painii cd:n sekä vinyylin (jeah, tuleva julkaistaan myös vinyylinä!) kansien kanssa, Hynynen asettaa itsensä kuivumaan muutamaksi viikoksi, jotta ylimääräinen alkoholi poistuisi kropasta, urheilee itsensä kuntoon ja kirjoittaa ehkä pari kesken olevaa kirjaa valmiiksi, Sinkkonen lähtee Afrikkaan nauramaan neekereille ja Hongisto jatkaa varsinaista siviiliammattiaan – Tikkalan siitossonnina oloa. Jos yllätykseksemme huomaamme, että tämän syksyn keikoista on jäänyt jotain käteen, niin maalautamme bussimme valmiiksi. Tammi-helmikuussa on edessä videon, ehkä kahdenkin, teko sekä helvetillinen mediarumba (jos meistä ja KT:n uudesta levystä mikään media nyt enää kiinnostunut on) ja maaliskuussa alkaa levyrundi. Sitten kohtaamme taas.

Lukitkaa vaimonne ja tyttärenne! Ja lammasfarmarit – hankkikaa ase! Meille kelpaa villa kuin villa.

- hynynen Lappeenrannassa Alatalon Vicky Leen päässä soidessa 17.12.2008