MAALLA, MERELLÄ JA NORJASSA -kesäkiertue 2016

KUKA VITTU ON VESA-MATTI LORDI?

...TAI ONAN BARBAARI?

LEMI, JALKOSALMI la 02.07.2016
Hei, mussukat! Tästä on aikaa, päiväkirjoista siis. Tarkistin juuri, että olen viimeksi kirjoittanut tänne tulevan levyn miksausten aikaan toukokuussa.

On tapahtunut paljon. Levy on viimein valmis. Promokuvia on otettu, lisää kai otetaan vielä. Meistä tehdään dokumentti-elokuvaa, mutta siitä myöhemmin. Levyn vinyyliversion kannet valmistuvat näinä hetkinä, cd-version kannet valmistuvat elokuussa. Romaani on valmis, muutamaa pilkkua viilataan vielä elokuun aikana.

Hongisto tuli kaapista ja tunnusti olevansa homo. Umpihomo.

Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä liikenteeseen. Availemme konetta minun takapihallani Aaltosen ja Sinkkosen kanssa, treenaamme akustisen setin kasaan. Esitämme sen Duo Kummitusjunan nimellä perjantaina 1.7. Suvi-Saimaa -laivaravintolassa Lappeenrannassa, samana päivänä, kun olen käynyt Kesäpoikailemassa Radio Rockilla Helsingin Tuska festareilla.

Keikka menee hyvin, botski on täynnä.

Kokoonnumme koko bändin kanssa Lemillä Jalkosalmen lavalla lauantaina iltapäivällä ja pidämme pitkät PA-treenit. Vedämme noin kymmenen biisiä ja toteamme, että homma on hallinnassa, turha riehua enempää. Vaihtelemme kitaroihin kieliä, otamme rennosti. Nälkäiset syövät, minä juon. Käymme vielä himassa vaihtamassa farkut verkkarihousuun ja suuntaamme takaisin Lemille.

Keikka toimii. Vähän jännäkakkaa lorahtaa housuun alussa, mutta sekin ajatus unohtuu muutaman biisin jälkeen. Olemme erittäin tyytyväisiä ja vilautamme paikalle saapuville Mokomille hymyt. He ihmettelevät, mistä nyt tuulee.

Me vastaamme, että Norjasta.

Mokoma aloittaa, me karkaamme paikalta. Se ei ole mikään statementti. Se on merkki siitä, että vanhuksia väsyttää.

Ja paskat: suuntaamme Lemin paikalliseen vetämään kunnon naamiot.

IISALMI, OLUSET pe 08.07.2016
Tiukka viikko takana taas. Radio Rock Kesäpojat -harmia ja muuta sählinkiä Helsingissä, muun muassa romaaniin liittyvät promokuvat. Hyppään torstaina junaan, loikkaan Kuopiossa vanhempieni kyytiin ja suuntaamme tutkimaan juuriamme Iisalmeen, Sonkajärvelle ja Paisuaan. Tapaan mummoni yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja kun kerron 99-vuotiaalle naiselle kuka olen, vastaus on tyly: ”Etkä ole!”

En anna sen häiritä. Suuntaan serkulleni Iisalmeen ja katselemme Faith No Moren ja System of a Downin keikkoja läpi yön.

Musiikin kuuntelun lieveilmiönä suussa maistuu aamulla konjakki. Lähden siis lenkille. Loogista, eikö totta.

Suuntaan keikkapaikalle joskus viiden aikaan, muut ovat jo paikalla. Kaikki tuntuu olevan hyvin, ja onkin. Alamme virittäytyä tunnelmaan. Se tarkoittaa sitä, että teemme drinkit.

Sitä ennen halaan kuitenkin Maija Vilkkumaata. On se ihana.

Ihan vitun hyvä keikka! Yleisö on alkukeikasta baarikatoksen alla sateelta suojassa, hiekkakenttä on tyhjänä, mutta kun sade loppuu, täyttyy myös kenttä. Loppukeikasta tunnelma on yhtä hurmosta. Ihan saatanan hauskaa ja hieno yleisö. Kesän paras veto tähän asti, onhan nyt sentään jo kesän toinen veto. Vedämme muutaman encorebiisin meille olevan soittoajan puitteissa.

Keikan jälkeen rauhoitumme. Yritän käydä katsomassa Vilkkumaan keikkaa yleisön puolella, mutta pian tajuan, ettei toivoa ole. Jengi repii hihoista, sitä on jonoksi asti, ja päätän suunnata muihin aktiviteetteihin.

Se tarkoittaa sitä, että suuntaan serkkuni kanssa rantabaariin ryyppäämään. Hongisto on kadonnut jo aikaisemmin, muut jäävät katsomaan Neljää Ruusua, jotka minäkin toki olin käynyt jo bäkkärillä moikkaamassa. Nyt päätän kuitenkin satsata sukulaisiin ja alkoholiin.

Ensimmäiseen tapojeni vastaisesti, toisena mainittuun vanhasta tottumuksesta.

MÄNTYHARJU, KORPIROCK la 09.07.2016
Herään aamulla, en tiedä mistä. Oven takaa kuuluu lapsen ja naisen ääntä. Mietin, että ei saatana, mitä vittua mie nyt taas olen tehnyt, olenko mokannut.

En ole. Tajuan pian, että olen näyttelijä Ismo Apelin hotellilaivalla, jolla ei ole vielä Iisalmen kaupungin lupaa virallisesti majoittaa ketään, maksua vastaan siis. Pian selviää, että olemme paikalla, koko bändi siis, ystävinä. Vedämme aamiaiset ja nautiskelemme tunnelmasta. Leikin hetken lattialla Ismon lapsen kanssa. Rakennamme paperista teipin ja saksien avaulla hienon kalaverkon.

Tai ainakin minun mielestäni se on hieno.

On aika päiväkännin. Suuntaamme keskustaan, tilaamme juomat. Pian selviää, että Hongisto on ollut paikalla jo yhdeksän aikaan aamulla tanssimassa cowgirlien kanssa rivitanssia.

Mistä helvetistä tuo mies repii energiansa? Luultavasti juuri sieltä.

Suuntaamme satamaan ja bussille. Lähdemme kohti Mäntyharjua. Minä otan pitkät unet, herään vasta perillä. Samalla tajuan, että vaikka keikkataukoa on ollut pari kuukautta, mikään ei ole kohdallani muuttunut. Uni maistuu yhä parhaiten keikkabussissa. Se ei johdu siitä, että seura olisi tylsää. Se johtuu minusta.

Käyn hitaalla, teen drinkin ja katselen ikkunasta ulos. Paljon tuttuja: Viikatetta ja Eläkeläisiä, mutta en jaksa vielä mennä juttelemaan. Yritän saada silmiä auki.

Ne aukeavat viimeistään silloin, kun Viikatteen Kalle astelee bussiin. Juttu lentää taas siihen malliin, että olemme tunnelmassa välittömästi. Ei muuta kuin takahuoneeseen keskittymään hetkeksi ja kone käyntiin.

Sitä ennen täytyy kuitenkin käydä paskalla. Edellisestä kerrasta on aikaa vuorokausi, muistelen.

Menemme lavalle, kone käynnistyy. Alku on hankala, ei niin hyvä veto kuin eilen, mutta täydelliseen on paha verrata. Mokaan Soitellen sotaan kertosäkeen, sen soinnut eivät tule mieleen, mutta viimeinen kertosäe menee jo lähdes oikein. Jengi on kuitenkin hyvin messissä ja palkitsemme heidät muutamalla encorella. Loppukeikka on jo niin hauska, että meinaa hymyilyttää. Työvoitto.

Ihme hommaa. On niin kivaa, että on pakko karata kotiin kesken bileitten.

KORIA, PIONEERIFESTIVAALI pe 15.07.2016
Paluu rikospaikalle on totta. Herään perillä ja saan Hongiston kanssa välittömästi takaumia 90-luvun alun armeija-ajoista. Hylsy lentää.

Mikäs siinä, käymme taloksi, tai bäkkäriteltaksi oikeastaan. Vettä sataa, tunnelma on ankea. Paikalla on sopivasti dokumenttiryhmä tätä ankeutta kuvaamassa. Paikalla on myös helvetisti tuttuja: kokkimme Tumppi naisensa Kirsin kanssa, ulkomaan ihme Pätäri, bussilorttomme Irmeli Rönkkö, Aaltosen naiset ja ties ketä. Joutuu olemaan hetken sosiaalinen.

Vaihdamme Aaltosen kanssa kielet, annamme kameroille haastattelua ja hengailemme. Jätkät kasaavat kamoja. Vaihtoaika on kerrankin tarpeeksi pitkä, puolitoista tuntia.

Se ei kuitenkaan minimoi ongelmia. Juuri ennen keikkaa Aaltonen ja Salo tajuavat, ettei Aaltosen kitarakamat toimi. Ongelma ratkaistaan ottamalla käyttöön Viikatteen Kaarlen kamat.

No, alamme leipoa ja ongelmia tulee. Aaltosen soundi on tietenkin aivan eri kuin normaalisti. Hongisto hämmentyy, soittaa jatsia. Minä hämmennyn, unohtelen parin ensimmäisen biisin sanoja. Mutta kun soundi saadaan kohdilleen, loppukeikka meneekin sitten niin kuin Liitossa on sovittu.

Se tarkoittaa, että hyvin. Yleisöäkin on sateeseen nähden helvetin mukavasti. On syytä juhlia ankarasti. Teemme sen yöllä bussissa samalla kun siirrymme kohti Ilosaarta.

JOENSUU, ILOSAARIROCK la 16.07.2016
Herään aamulla yhdeksän jälkeen Tikkalassa. Olemme saapuneet sinne kuulemma joskus neljän aikaan aamuyöstä. Minulla ei ole asiasta mitään havaintoa, tietenkään.

Syömme aamiaista ja siirrymme Joensuuhun. Matkaa on noin nelkyt. Ai, kilometriä? Ei vaan senttiä.

Tumppi alkaa miettiä ruuan laittoa, kun kuulemme järjestäjiltä, että paikalla on joku ulkomaalainen bändi, joka ei voi kestää lihan tuoksua. Meitä kielletään siis grillaamasta. Vittumaisuuden ilmapiiri leijailee kaiken yllä.

Se ei meitä häiritse. Kävelemme tukossa olevan Tähtiteltan lavalle ja vedämme ihan helvetin hyvän keikan. Puolivälissä pidämme tupakkatauon, jonka aikana Eläköön Elämä -yhtye Lappeenrannasta vetää yhden kappaleen. Jengi tutkii tilannetta montut auki. Jatkamme keikkaa ja loppuveto on yhtä hurmosta.

Ihan vitun hauskaa! Nyt ollaan himassa.

Teemme nipun haastatteluja, käymme hoitamassa tunnin kestävän nimmarointisession, sovin toimittaja Isoahon kanssa, että teemme syksyksi uuden NoSori! -lehden ja Aaltonen paskantaa housuun, ja vielä omiinsa. Minä simahdan, vetäydyn bussiin ja nukun kolmen tunnin päiväunet. Herään siihen, kun bussi poistuu alueelta.

Yölliset bussibileet on totta. Ja siihen liittyy aina Levyraato.

Havahdun soittavani The Exploitedin Troops of Tomorrowta täydellä volumella.

...jatkuu klo 7. Norjassa.