KOTITEOLLISUUS - BÄNDI, JOKA TUO IHMISTEN ARKEEN ULOTTUVUUKSIA

"SIEHÄN SEN KEKSIT - VEDETÄÄN PLEKSIT!"
- Jari-Markus Juhani Sinkkonen - ajattelija, taiteilija ja ihminen


KAARINA, SAARISTO OPEN AIR pe 6.6.2014
Keikkakesä alkaa sitten Kaarinasta. Voisihan se paremmastakin paikasta alkaa.

Mikäs siinä. Istumme bussissa ja vaihdamme kuulumisia. Kaikki muut paitsi Isotalo, joka tulee paikalle suoraan Turun homoeläinporno-messuilta.

Lomailu on ollut tehokasta. Niin tehokasta, että vituttaa. Oli nimittäin haaveissa tehdä nippu uusia biisejä syksyllä alkavaa levytystä varten, mutta loman päätyttyä huomaan, että en ole tehnyt muuta kuin ryypännyt, matkaillut ja remontoinut uutta taloa. No, ehkä hyvä niin. Tuntuu nimittäin helvetin hyvälle tarttua pitkästä aikaa kitaraan ja puhdistaa se homeesta ja vaihtaa siihen kielet samalla kerraten Sinkkosen tekemän setin biisejä. Tuntuvat olevan etäisesti hallussa.

Äänenpaineen tarkastus on silti painajaista. Ääni ei kulje ollenkaan. En kerta kaikkiaan muista miten lauletaan. Ääni värisee, eikä siinä ole ollenkaan voimaa. Miten tällaisen perusasian voi unohtaa alle puolessatoista kuukaudessa? Näköjään helposti.


Ratkaisu löytyy vanhasta tutusta ja aina luotettavasta kossusta. Perkele, että maistuu hyvälle! Itsevarmuus löytyy jo parin huikan jälkeen.

Ei muuta kuin täysillä viihteen etulinjaan! Olemme festarin ensimmäinen bändi ja porukkaa ei ole katsomassa kuin kourallinen. Pikku hiljaa porukka kuitenkin lisääntyy ja runttaamme hyvän setin, joka loppuu siihen, että Sinkkosen viimeinen rumpuisku paukahtaa sekunnilleen tunnin päästä setin alkamisesta.

Näin toimivat ammattimiehet. Jätkät pistävät kamat kasaan ja minä juon kossuni loppuun ja kyttään Erinin persettä. Totean sen hyväksi. Muodokkaaksi.

Jukka Poika kaartaa city-maasturillaan alueelle, kun me lähdemme kohti seuraavaa keikkapaikkaa. Tunnelma on hyvä siitä huolimatta.

UUSIKAUPUNKI, AQUARIUS pe 6.6.2014
Vajaan parin tunnin kuluttua olemme perillä. Alkaa raivokas kamojen kasaus ja me popparit suuntaamme keilaamaan. Paitamyyjämme Ville kiilaa ohitseni viimeisellä heittokierroksella ja voittaa pelin. Vituttaa. En, perkele, osta tuolta jätkältä koskaan yhtäkään paitaa! Älkää tekään ostako.

Testailemme soundeja. Tuntuvat olevan olemassa. Ja jopa kohdillaan.

Lepohetken jälkeen näemme takahuoneessa. Avaan kossun, tuon ainoan ystäväni. Ystävän, joka muodostaa kanssani saumattoman ja sanattoman liiton. Rakkauden liiton.

Samaisessa liitossa on sovittu, että keikka alkaa lähempänä yhtä. Valumme paikalle ja jälleen kerran paikalla on vain kourallinen väkeä. Se ei kuitenkaan meitä haittaa, vaan vedämme vielä päiväkeikkaakin paremman setin. Kulkee mainiosti ja hiki virtaa, eturivin tytöt ja heidän mehukkaat rintansa ajavat meidät uskomattomiin, jopa virtuositeettimäisiin, suorituksiin. Soitamme encoret, yhteensä viisi biisiä, ja suuntaamme takahuoneeseen vetämään lärvit.


KANKAANPÄÄ, CLUB AMERICANO la 7.6.2014
Aamu alkaa räjähtävällä toiminnalla. Tapaan aamupalalla Jussi Raittisen, joka kysyy: "No, Hynynen, miten meni keikka?" Totean, että mitä vittua se sinulle kuuluu pullukka, kasaan aamiaistani ja pieraisen. Oikeasti kuitenkin olen otettu, koska legenda tuntee minut. Juttelemme hetken vakavasti ja teemme yhteisen johtopäätöksen. Naisilla on tissit, perse ja pillu ja ne kiinnostavat niin vanhaa kuin sitäkin vanhempaa miestä.

Liitosta tuli aamulla uudet määräykset. Niiden mukaan lähdemme hotellilta vasta kahden jälkeen. Kaappaan naisen kainalooni ja suuntaamme keskustaan. Se on virhe. Uusikaupunki on sekaisin, siellä on jotkut vitun markkinat. Ihmiset ovat täydessä kännissä ja joudumme tykistökeskityksen kohteeksi. Nimmareita, valokuvia ja kättelyitä. Huomaan, että nuoret miehet osaavat käyttäytyä parhaiten. He käyvät kättelemässä, kehuvat musiikkia ja keikkaa ja poistuvat. Hieno meininki. Ei mitään sönkötystä.

Teemme toriostoksia. Kuskimme Hese löytää itselleen pyörän ja hyppäämme bussiin. Alkuillasta olemme perillä. Minä suuntaan syömään ja hotellille panemaan. Itseäni.

Soittoaika venyy jälleen. Aloitamme puoli yhden jälkeen. En näe saliin kunnolla, mutta tuntuu, että porukkaa ei taaskaan ole kuin kourallinen, ehkä vähän toista sataa. No, se ei meitä haittaa, taaskaan. Rykäisemme hyvän, hikisen keikan, soitamme muutaman encoren ja poistumme puuskuttamaan takahuoneeseen.

No joo. Vähän nihkeä kesän alku. Vedän sen kunniaksi kunnon sunnuntaikännit.


VAASA, VAASA POP FESTIVAL pe 13.6.2014
Havahdun Jyväskylässä. Agenda on odotella Mikaa. VR on yllättänyt miksaajan ja jätkä on rajusti myöhässä. Se ei haittaa, sillä tämä viikko on mennyt vahvasti ryypätessä muun muassa Lappeenrannan Levykauppa Äx:n "pane kaikkea mikä liikkuu, ja mikset panisi vaikkei mikään liikukkaan" -viikolla, joten krapula ja kivistys nivusissa on sen mukainen.

No, odotamme siis Mika Isotaloa, tuota Jumalan kouraa. Teemme Aaltosen ja Kisällin kanssa ainoan luonnollisen ratkaisun: suuntaamme baariin. Kisälli potee korvatulehdusta. Korvasta tulee mätää ja kipu on kova. Se vaatii siis kossua. Minulle ja Aaltoselle.

Hongisto on tullut paikalle moottoripyörällä ja särpii olutta bussin luona, kun palailemme sinne pienessä myötäisessä. Pyörä jää parkkiin, loikkaamme autoon ja suksimme kohti vittua. Ja sen yli.

Liitossa ei ole puhuttu tästä mitään. Siitä, että keikka voi yllättää muusikon. Vaasassa on ihan helvetin kylmä ja tuuli on todella rajua, jotain 20 metriä sekunnissa. Stig "soittaa", kun saavumme paikalle. Katsomassa on viisi ihmistä. Indica vetää Stigin jälkeen ja Hämpyn laskujen mukaan heitä katsoo 32 ihmistä. Plus me, jotka kyttäämme lavan takaosassa heidän perseitään. Hyvältä näyttää, pakko myöntää. Ja kuulostaakin.

Tilanne ei ole meidän osaltamme yhtään parempi. Jengiä on hieman Indican keikkaa enemmän, kun aloitamme. Minä olen joutunut vetämään kelin takia jopa alushousut jalkaani. Se on harvinaista. Nyt pitäisi kuitenkin olla kesä, enkä minä käytä pöksyjä talvenkaan keikoilla. Nyt käytän, mutta tunnelma on silti perkeleen hyvä ja yleisö lisääntyy biisi biisiltä. Mutta ei sitä paljon lopulta ole, ehkä vajaat sata. Mutta meillä on hauskaa ja homma toimii täysillä.


Fiilis on niin hyvä, että päätämme vetää yllättäen kunnon lärvit. Näin tapahtuu, totta vie! Ja se tapahtuu niin tehokkaasti, että minä sammun bussiin, vaikka bussi on täynnä Indican väkeä. Tytöt rankaisevat välittömästi ja sotkevat minut jollain perkeleen luomivärillä, tai jollain, ja suuntaavat jätkien kanssa Vaasan keskustaan baariin. Minä nukun onnellisena bussissa, enkä edes tajua, että vituttaa.

Aamuyöstä ajamme Jyväskylään. Olemme päättäneet nukkua siellä. Tai Hongisto on päättänyt.


KITEE, KARHU la 14.6.2014
Olen aamiaisella kello kuusi. Sen jälkeen kevyttä makailua (lue: tissuttelua, Facebookissa oloa ja punkin kuuntelua), aamuoluet Aaltosen kanssa ja sitten bussille. Matka Kiteelle voi alkaa. Siitä en muista mitään. Ilmeisesti olen nukkunut. Toivottavasti siis.

Perillä suuntaan Aaltosen ja Sinkkosen kanssa naima... ööö, syömään siis. Hongisto ajelee Jyväskylästä pyörällä ja ilmoittaa, että jalat ja kädet ovat niin jäässä, että hänen on pakko jättää soundcheck väliin. Annamme armon käydä oikeudesta ja toteamme, että haista sinä kermaperse mahdollisimman pitkä vittu. Mies iskee luurin kiinni. Se iskeytyy korvaani kuin miljoona volttia.


Mikäs siinä, nauratamme (tai yritämme ainakin) tyttöjä terassilla ja tsekkailemme ääniä. Kaikki on kunnossa. Ukko Perkele treenataan soittokuntoon. Meillä ei ole yöpaikkaa, joten vietämme aikaa bussissa ja takahuoneessa. Pian Hongistokin saapuu paikalle. Mies on vieläkin niin jäässä, että kyrpä seisoo yhä. Ja kyrvästä tuli mieleen Jussilan Mika, masteroijamme, joka saapuu kauniimman puoliskonsa kanssa paikalle myös. Ihanaa, Jussila, ihanaa!

Onneksi tuli käytyä alkuillasta Alkossa. Karhussa kossut tarjoillaan shotti kerrallaan. Sekin käy, mutta pullosta sitä on helpompi annostella. Juomme siis pari pulloa shotteja ja annostelemme omista pulloistamme hieman lisää keikkaa varten. Sitten alkaa olla kiva ja normaali olo.

Väitän, että kyseessä on tämän kesän paras veto tähän asti. Jotenkin niin törkeän rentoa ja tarkkaa toimitusta, ettei mitään järkeä. Jussila käy vetämässä vähän stemmoja encoreissa ja yhtäkkiä tajuan, että elämähän on ihan siedettävää. Yleisöäkin on hyvin ja heidän rintansa heiluvat innokkaasti.

Sehän riittää meille.



KOTITEOLLISUUS STUDIOSSA, EKA KERTAA IHAN VITUN PITKÄÄN AIKAAN 2014

TIISTAI 17.6.2014
Huilailusta ei ole tietoakaan. Vedän sunnuntaina keikan Aaltosen kanssa Ruokosen Jannen isän 60-vuotispäivillä ja parantelu jatkuu vielä maanantainakin. Meno on mahtavaa. Haemme soittokamat Imatralta maanantai-iltana ja matka kohti Helsinkiä alkaa aikaisin tiistaiaamuna. Vahvassa krapulassa. Yritän tarjota Sinkkosen autossa Suomen Poliisit -yhtyettä soittimeen, mutta parin biisin jälkeen autoseurueen kiinnostus loppuu. Hämppy, Hongisto ja Aaltonen menevät edellä pakettiautolla.

Tapaamme Finnvoxilla. Kaappi on täynnä viinaa ja alamme miettiä, että mitä helvettiä tänään pitäisi tehdä. Tarkoitus on tehdä yksi uusi biisi ja viimeistellä toinen, joka on jäänyt yli Maailmanloppu-levyltä lähinnä sen takia, etten ollut keksinyt sille tarpeeksi hyvää laulumelodiaa. Nyt sellainen on olemassa.

Normaalia suhinaa. Soitan demokitaran koneelle uudesta biisistä ja Jari paukuttaa rummut päälle. Ei mitään ongelmia.

Tämän jälkeen minä soitan peruskitarat, Hongisto vetää bassonsa hienosti ja Aaltonen vetää kitaransa. Homma on lauluja vaille valmis joskus illalla kymmenen jälkeen. Sinkkonen, Hongisto ja Hämppy pakkaavat kamamme ja aloittavat kotimatkan Jarin autolla. Minä suuntaan Aaltosen kanssa baariin. Kotiin menosta en tietenkään muista mitään.


KESKIVIIKKO 18.6.2014
Aamulla olo on nöyrähkö. Käyn tarkistamassa alakerran ja huomaan, että Aaltonen on siellä missä pitääkin. Eli sohvalla housut kintuissa.

Teen aamiaisen, kirjoitan molemmat biisit puhtaaksi ja tulostan ne, syömme aamiaisen ilolla ja suuntaamme Finnvoxille. Aloitan laulutalkoot.

Se lähtee käyntiin votkan avulla. Suoritus paranee kerta kerralta ja lopulta meillä on perusraidat kasassa. Aaltonen vetää stemmat ja soittaa hieman pianoa ja kasaamme taustaköörin Finnvoxilla hengailevasta epämääräisestä porukasta ja laulatamme heillä toisen biisin kertosäkeen. Homma menee vaivattomasti. Ihan saatanan hyvä meininki. Miitri kasaa kamansa ja poistuu.


Minä vedän vielä sen "vanhan biisin" kertosäkeen uudestaan ja tämä alkaa olla tässä. Otamme taksin ja vien Karmilan himaan. Itse alan olla niin poikki, että en näe muuta mahdollisuutta kuin suunnata himaan lepäämään.

Nukahdan telkkarin ääreen.

TORSTAI 19.6.2014
Herään joskus ennen puolta päivää. Pakkaan naiseni kanssa kamamme ja suuntaamme kohti Lappeenrantaa. Edessä on ensimmäinen vapaa juhannus joskus 90-luvun lopun jälkeen.

Seikkailut jatkuvat siis kesäkuun lopussa.