KOSSUPILLIN PALUU JA KOSTO -SYYSKIERTUE 2014

KOTITEOLLISUUS JA MELANKOLIAN SHEITSEMÄN HUONETTA, SÄÄTÄNA!

- Mika Isotalon Aurajoki-sarja saa jatkoa. Ylittyykö miljoonan lukematta jääneen sivun raja jo tänä syksynä?

- Mukana menossa myös ”Massa toisesta maailmasta” sekä ”Pate 2.0”


HELSINKI, SANOMATALO/RADIO ROCK to 30.10.2014
Olen saapunut Haagan kotiini joskus kahden aikaan yöllä. Sen jälkeen yö on mennyt lemmen töissä sekä sängyssä pyöriessä. Ei tule uni. Odotan jatkuvasti kenelle kellot soivat. Ne soivat minulle, säätäna.

Kahdeksan jälkeen aamulla olen jo bussissa matkalla keskustaan. Kävelen sieltä Sanomatalolle, jossa jätkät jo kasailevat kamoja. Avaan Gambinan. Se toimii aamukahvina tänään, ja hyvin toimiikin. Juttu alkaa luistaa, tosin huonosti. Mutta pito on kunnossa.

Alan päästä tunnelmaan, säätäna. Teemme kymmenen aikaan kevyen ääntentarkastelutoimenpiteen ja avaamme kossun. Sekin toimii. Maailma on täynnä toimivia asioita. Ja vielä väreissä!

Yleisöä valuu paikalle sen verran kuin sitä sinne päästetään. Eli parikymmentä. Annan laukusta löytyvän toisen Gambinan heille kiertämään. Yleisön seasta kuuluu vaivaantunutta hekottelua. Eivät raukat ymmärrä minun olevan tosissani. Vittu mitä amatöörejä!

Vatsa kääntyy ympäri juuri ennen keikkaa. Jännitys on liian kova, samoin aamulääkkeet. Mutta ei auta, lavalle on mentävä. Vähähyypän Laura juontaa meidät lavalle ja vedämme viiden tai kuuden biisin keikan, en enää muista. Se menee olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Emme ole tottuneet rokkaamaan yhdentoista aikaan aamulla, mutta nyt sekin on koettu. Mutta tätä ei oteta tavaksi, se on pakko todeta.

Saan Gambina-pullon takaisin yleisöltä. Lähes puolet siitä on juotu. On siellä sentään joku ammattilainenkin ollut. Hyvä niin. Radio Rockin Koivusipilä kertoo tyhjentäessäni jäljellä olevaa puolikasta, että netin välityksellä keikkaa oli heti sen alkukahinoissa katsellut jäähallillisen verran porukkaa ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Se on hyvä. Pitäisiköhän ruveta järjestelemään areena-keikkoja.

Se oli vitsi, säätäna. Ei ikinä.

Juon jätkien kanssa pari päiväkaljaa (myös Holopaisen Tuomas saapuu tonteille suoraan Nightwishin miksauksista) ja sitten suuntaan kirjoittamaan kolumnia Suur-Tampereeseen. Jätkät jäävät kylille riehumaan. Minä en nyt jaksa.


HELSINKI, PRESSA pe 31.10.2014
Keikkapäivä alkaa siivoamisella. Sitten haen naisen töistä ja suuntaan hotelli Presidenttiin. Kello on kuusi illalla ja kamat alkaa olla kasassa. Soitamme kokeilumielessä muutaman biisin ja totean, että vaikka olen tentannut Haltin häät sekä Kone -kappaleiden sanoja koko päivän, ne eivät mielessä pysy. Päätämme soittaa ne silti, sillä olemme hulluja. Tämän jälkeen syömme ja siirryn kotiin lepäilemään.

Palailen Pressaan yhdentoista aikaan. Täällä on outo systeemi. Takahuoneessa ei ole muuta kuin Laitilan litkuja, joita minä en voi sietää. Tiukka viina ja viinit puuttuvat kokonaan. Se ei kuulemma ole talon tapa. Mitä vittua, kysyn minä? Tekisi mieli todeta, että me emme soita, koska ilman viinaa soittaminen ei ole bändin tapa. No, koska muistin viime kerrasta tilanteen olevan tämä, olen tuonut paikalle omat kossut. Litkimme niitä ennen keikkaa. Kaivan kossupillin laukustani ja annan sen Kisällille. Lyön hänet samalla kossupilli-ritariksi. Hänen vastuullaan on nyt se, että sen perintöä vaalitaan, ja että se pysyy tallessa.

Hermostuttaa helvetisti, mutta ei auta. Lavalle on mentävä. Koneen alkunauha soi, eikä minulla ole aavistustakaan miten sen sanat menevät. Ei hyvä juttu ollenkaan. Normaali rentous puuttuu.

Porukkaa on perkeleesti, se on tietty positiivista. Soitto kulkee hyvin, niin laulukin pääosin. Mutta matkan varrella unohtuu sanoja sekä Koneesta, Haltin häistä sekä parista muustakin. Se jää vähän harmittamaan, mutta muuten oikein hyvä veto. Paitsi toiset encoret olivat ehdottomasti liikaa, sekä meille että yleisölle.

Sen verran olen vittuuntunut sanojen mokailusta, että päätän lähteä suht pian keikan jälkeen himaan. Vaikkakin takahuoneessa on hyvät rähinät käynnissä.

Tai ehkä lähden juuri siitä syystä. Ei ainakaan tule ylilyöntejä.


ANJALA, MARI´S COFFEE la 1.11.2014
Heräilen joskus kahdentoista jälkeen. Suihku ja ihmettelyä. Katson sähköpostit. On tylsää. Otan kossupaukun. Ei ole enää yhtään tylsää. Pian olen vahvasti sitä mieltä, että olen itse itselleni parasta seuraa. Siitä huolimatta tekstaan Hongistolle ja sovimme treffit Pub Ikkunaan, tuohon legendaariseen räkälään joka sijaitsee aivan Helsingin ytimessä. Itse pidän Pub Ikkunaa Helsingin keskipisteenä. Loistava paikka, suosittelen.

Myös Miitri on Perspaskan (Heidi Bergbacka, Miitrin kauniimpi puolisko) kanssa paikalla. Juomme oluet, pekuloimme eilistä keikkaa ja toteamme, että kiertueen alkukeikka oli hyvä. Soundeja, valoja ja bändin soittokuntoa on kuulemma kehuttu monilta eri tahoilta. Valumme bussiin, otamme viiniä ja matkaamme kohti Anjalaa. Vasta matkalla minulle selviää, että Anjala on eri paikka kuin Anjalankoski. Aina oppii uutta.



Sinkkonen on antanut minulle aamulla uuden nimen. Olen kuulemma päivitetty versio Pate Mustajärvestä, Pate 2.0. Hongisto puolestaan on tästä edespäin Massa toisesta maailmasta. Nauramme näitä vedet silmissä. Erittäin leppoisa ja hyväntuulinen bussimatka siis.

Tajuan, että Anjala on ei missään. Totaalinen pimeys ympäröi meidät, mutta itse keikkapaikka on kyllä loistava. Kaksikerroksinen talo, jossa on mukava takahuone ja iso soittolava. Luimuilemme koko illan takahuoneessa ja lätkytämme paskaa. Minä syön irtokarkkeja, jotka olen hakenut paikallisesta lähikaupasta salmiakkihimoissani. Viiniä kuluu myös.

Äänenpaineen tarkastus on puoli ysiltä. Nyt muistan jo sanatkin, ja kaikki tuntuu muutenkin olevan kohdillaan. Hyvä ja normaalin rento fiilis. Jakelen nimmareita soittotilan ulkopuolella ja kuvia räpsitään. Aikaisemmin illalla minua on lähestynyt nainen, joka toi minulle tuoreen rieskan ja villasukat! Hämmentävä tunne, minusta välitetään. Ainakin täällä maalla. Tosin mielessä käy, että eihän sitä tiedä mitä myrkkyä se rieskakin sisältää. (Se oli helvetin hyvä, tuli syötyä hetkessä. Kirj.huom).

Keikka on aivan timanttia. Nyt kulkee saatanan hyvin ja sanatkin pysyvät mielessä. Eilisestä oppineina vedämme tällä kertaa vain yhdet encoret. Turha niitä toisia on vetää, jos jengi ei niitä välttämättä halua.

Kyllä. Eilen vähän vitutti keikan jälkeen, tänään ei vituta ollenkaan. Näin tilanteet muuttuvat. Nyt käynnistyy juhlat.


JÄMSÄ, HIMOS AREENA pe 7.11.2014
Edellinen yö, tai koko viikko oikeastaan, on mennyt demolauluja tehdessä ja kappaleita miksaillessa siihen kuntoon, että niitä voisi soittaa jätkillekin. Heillä kun ei ole aavistustakaan uusien biisien laulumelodioista. Ei ole kyllä oikein minullakaan, mutta kymmenen biisiä on jo jonkinlaisessa kuosissa. Tuorein niistä, aivan uusi, syntyi viime yönä. Kun Aaltosen kanssa kuuntelemme sitä aamulla, se tuntuu toimivan. Eli nyt uusia biisipohjia seuraavalle levylle on 17. Ja lisää on vielä tulossa. Pitää varmaan oikeasti julkaista kaksi levyä ensi vuonna, säätäna.

Väsyttää. Otan pari lasia viiniä ja suuntaan bussiin nukkumaan. Herään täydellisessä pimeydessä. Ei mitään tietoa missä olemme. Sitten saavummekin jo Himokselle. Rokkarit suuntaavat syömään, jätkät kamoja kasailemaan.



Ääntentarkastelutilaisuus sujuu ongelmitta. Treenaamme muutaman reservissä olevan kappaleen kuntoon, testaamme Koneen alkunauhan ja koko biisin ja suuntaamme lepäilemään.

Näemme takahuoneessa vajaat tuntia ennen keikkaa. Hyvä tunnelma, kossupilli ujeltaa. Sitten mennäänkin jo lavalle.

Jengiä on aivan vitun vähän, säätäna. Varmaan jotain parisataa, kun mestaan mahtuu kuitenkin tuhat. No, se ei saa vaikuttaa. Alkukeikka on tunnelmaltaan vähän nihkeä, mutta koska soitto ja laulu kulkee niin mallikkaasti pääsemme fiilikseen nopeasti. Saatanan hyvä ja napakka keikka, joka päättyy encoresettiin. Sen verran meteliä niistä perkeleistä kuitenkin lähtee.

Alkaa ankara bailaus. Intoudumme baarin puolelle. Sitten iskee väsy ja pakenen nukkumaan. Säätäna.


KUOPIO, RAUHALAHTI la 8.11.2014
Olen ihmeissäni, säätäna. Vähän aikaa pitää kelata, että missä herään, mutta sitten muistan paikan. Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja kohti bussia. Jossain vaiheessa tajuan, että puhelin on hävinnyt. Sitä metsästetään kissojen ja koirien kanssa ja viimein siivooja kiikuttaa sen minulle. Olen nukkunut pää ja tyyny sen päällä. Nerokasta.

Hongistoa odotellaan. Mies saapuu täydessä kännissä. Minäkin olen sen verran pyörryksissä vielä, että suuntaan nukkumaan. Herään perillä. Näin toimii ammattimies. Ei muuta kuin syömään. Normaalit ihmiset kutsuvat tähän aikaan ruokailua päivälliseksi, minä kutsun sitä aamiaiseksi.

Huilailen hotellihuoneessa ja tuijotan telkkaria. Järjestelen naiselleni ja muutamalle muulle pääsyä Apulannan Lappeenrannan keikalle. Hävettää kinuta nimiä listaan. Sitten tajuan, että saan kai minäkin niin edes kerran tehdä. Harvoin alennun moiseen, se on kuitenkin soittajapojilta pois.

Hongisto on yhä tokkurassa kun testaamme soundeja vähän ennen yhdeksää. Mies lupaa kuitenkin ryhdistäytyä keikkaan mennessä. Sitä ennen elämämme sisältää kuitenkin haasteita. Otamme alusvaatemainoskuvia Longplayn sivuille ja kinuamme, lypsämme suorastaan, keikkapaikkaa järjestämään meille edes yhden ison pullon kossua. Kuulemme täällä saman laulun kuin Helsingin Pressassa: ”Se ei ole talon tapa.” Viimein pullo järjestyy, mutta se vaatii Hongiston Jannen ihmetekoja. Se sisältää kaksi lausetta: ”Hynynen ei laula nuottiakaan, jos tänne ei ilmesty kossua. Ja vähän hitaasti.”



Puoli tuntia ennen keikkaa alamme operoida tätä liki legendaarista kossua tyhjäksi. Sitten lavalle. Huomaamme, että jengiä on ihan vitusti! Ja samalla minä muistan, että unohdin laittaa naiseni ystävän vieraslistaan. Sori, Sari.

Ilmassa on hyvää tuulta ja hienoa soittoa. Mutta pari perustavaa mokaa tapahtuu. Minä unohdan Yhtälön kitararytmityksen ja sen mukana sanat. Eturivin ja Hongiston (joka soittaa hienon keikan aikaisemmasta tokkurastaan huolimatta) avulla pääsen mukaan ensimmäisessä väliosassa. Aaltonen puolestaan unohtaa mistä kohdasta Helvetti jäätyy -melodia menee. Joudumme aloittamaan parin tahdin jälkeen biisin kokonaan alusta naurun raikaessa.

Ihan vitun hyvä yleisö. Meteli on kova ja pimut joraa. Olemme lähdössä ensimmäisten encoreitten jälkeen jo pois, mutta meteli yltyy niin rajuksi, että käymme vetämässä vielä pari biisiä. Sitten takahuoneeseen paita ja housut läpimärkinä ja kulli puolikovana.

Sehän on lähdettävä baarin puolelle. Juomme kossun tyhjäksi ja suuntaan Hongiston ja Aaltosen kanssa humuun. Eihän siellä rauhassa saa olla, savolaiset papattavat jonnin joutavuuksia ja toistavat humalaista itseään niin saatanasti, että hermot menee. Mutta puren hammasta, juon pari drinkkiä, hymyilen sujuvasti ja kirjoittelen nimmareita.

Valomerkin jälkeen bussi on valmis. Ei muuta ku haneen täältä!

Hieno kiertueen lähtö on tosiasia. Sitä pitää sunnuntaina, isänpäivänä, juhlia panemalla. Tiedä vaikka tulisi uusia jälkeläisiä.

Jotain negatiivistakin. Kisälli tunnusti Kuopion takahuoneessa, että kossupilli on kadonnut. Säätäna.