- kirjoittanut mammograafikko Jouni Hynynen

MIKKELI, VAAKUNA NIGHT perjantai 2.11.2012
Lähtö on puoli kolmelta ja paikka on vanha tuttu: ABC Viipurin portti. Siellä pikainen aamupala ja sitten bussiin torkkumaan. Hongisto ajaa, sillä Tammen veljekset eivät ole tällä kertaa käytettävissä. Ovat kuulemma nussimassa. Toivottavasti eivät toisiaan.

Kyseessä on tosiaan myöhäinen aamiainen, sillä minulla on mennyt aamuun asti. Olen nautiskellut muutaman lasin punaviiniä. Tai ollaan nyt rehellisiä: muutaman pullon. Olo on silti yllättävän hyvä, tosin hieman pehmoinen.

Perillä Mikkelissä harrastan miespuuhia. Vaihdan kitaraan kielet ja käymme syömässä lihaa. Sitten tarkastelemme ääniä ja ne todetaan hyviksi. Ei muuta kuin saunaan ja porealtaaseen. Se ei ole kovinkaan miespuuhaa, mutta kivaa silti.

Tapaamme takahuoneessa puoli tuntia ennen keikkaa. Sinkkonen on juuri herännyt päiväunilta. Yhdessä järjestäjän kanssa päätämme venyttää keikan alkua hieman, sillä väkeä valuu hissukseen paikalle. Hyppäämme lavalle hieman puolenyön jälkeen.

Jengiä on, mutta tupa ei ole täynnä. Se ei meitä häiritse, ei ole häirinnyt koskaan. Vedämme syksyn parhaan keikan tähän asti. Tuntuu, että epävarmuus sanojen ja sointujen muistamisesta on nyt historiaa, nyt alkaa nautiskelu musiikista. Jengi ei kuitenkaan taputa tarpeeksi, joten tyydymme yhteen encoresettiin. Olkoon, saaaaaaattana!

Sit alko juominen, sano Jamppa Tuominen. Paikalle valuvat myös Stam1nan Hyrde ja Peksi. Valumme alakerran karaokebaariin laulamaan ikivihreitä ja tanssimaan possujunaa.

Loppuyö on täynnä hämmentävää toimintaa. Hyrdestä tulee muumio. Se on aina yhtä hassua. Jopa meistä yli nelikymppisistä.

VARKAUS, Z-ONE lauantai 3.11.2012
Olihan se, saaaaaaattana! Nyt on nimittäin krapula. Ja tänään vaihtuu kuski. Se selviää meille, kun Hongisto soittaa aamulla minulle vastapäisestä baarista ja vaatii saapumaan potkujen uhalla paikalle. Valun paikalle tarkistamaan tilanteen. Se on normaali, mies on kännissä. Tilaan itsekin kahvin ja oluen, sillä ravitseva aamiainen on tärkeä.

Sen jälkeen nukahdankin bussiin. Herään perillä Varkaudessa. On jo pimeää. Pimeää, kuten Savossa aina.

Tarkastelemme soundeja, mutta pikaisesti. Homma tuntuu olevan hyvin hallussa. Käymme syömässä tuttavilla, ja sosiaalisena olentona otan siellä myös pienet torkut, kun muut keskittyvät saunomiseen ja hienostuneeseen keskusteluun. Sitten takahuoneeseen ihmettelemään.

Meininki siellä on infernaalinen, mutta jollain tavoin mukavan varma. Tänään kulkee, sen tietää jo etukäteen.

Ja kulkeehan se, ihan vitun hyvä meininki. Nyt tuntuu todella hyvältä, mutta jälleen kerran jengi ei taputa ensimmäisen encoresetin jälkeen tarpeeksi. Heitä ei kiinnosta. Jätämme siis viimeiset neljä biisiä soittamatta. Olkoon, saaaaaaattana!

Mitähän sitten tapahtuu? En tiedä, minulta häviää muisti. Joku minut on ilmeisesti kotiin vienyt, koska sieltä herään. Mutta vasta maanantaina.

TURKU, KLUBI perjantai 9.11.2012
Aamupäivä alkaa levyostoksilla. Käyn hakemassa Lappeenrannan Levymusiikista CMX:n Auringon juhlapainoksen sekä uuden Soundgardenin. Tämän jälkeen Sinkkonen hakee minut keskustasta ja ajamme Tammen Janin työpaikalle. Bussi starttaa ja sen takaosassa alkaa pyöriä Pulkkiset. Minä nukahdan kolmannen jakson jälkeen, vaikka sarja hyvä onkin. Vanha ei vaan nyt jaksa.

Heräilen jossain Turun moottoritien taukopaikalla. Käymme syömässä ravitsevat makkaraperunat ja matka jatkuu. Perillä olemme joskus viiden jälkeen. Jätkät aloittavat soittokamojen kasailun ja me soittajapojat menemme makailemaan hotellille hetkeksi. Tuijotan Nenäpäivä-gaalaa ja mietin, että taas on väkisin, hyväntekeväisyyden varjolla muka, keksitty telkkariin lisää "glamouria" ja "sisältöä". Ihan silkkaa paskaa, sori vaan. Mutta kai tänne kaamoksen keskelle täytyy media-alan ihmisille jotain piristävää keksiä. Vaikka sitten väkisin.

Valumme keikkapaikalle ja juomme kokkimme Tumpin tarjoamat kakkukahvit. Miehellä on synttärit, hän täyttää sata vuotta. Sitten keskitymme äänenpaineen tarkasteluun. Siihen menee reilut puoli tuntia. Jengi hajaantuu. Osa jää keikkapaikalle ja minä suuntaan treffeille parin kirjastotädin kanssa. Minua ja meitä houkutellaan taas vankilavierailulle ja ties minne, mutta minä en osaa vastata, sillä ensi vuoden kalenteri alkaa olla jo täynnä. Luova työ täyttää myös ne päivät, joihin ei ole merkitty mitään.

Sitä paitsi akuutimpiakin ongelmia on kuin tulevaisuus. Kurkku tuntuu juuri nyt "hieman" karhealta. Yritän saada sitä auki teellä ja jaloviinalla. Ja se tuntuukin auttavan.

Sitten keikkapaikalle. Tilaa näyttäisi olevan, mutta pikku hiljaa baari täyttyy. Aloitamme klo 23 aikoihin.

Sitten mennään ja lujaa. Homma lähtee alusta lähtien hienosti liikenteeseen. Jengi on aivan tulessa! Ihan saatanan riemukas keikka aina setin loppupäähän asti, jolloin ääneni pettää. Se ei menoa kuitenkaan ratkaisevasti huononna. Jengi metelöi sen verran rajusti, että kaksi encoresettiä on heitettävä. Ja mikäs siinä, teemme sen mielellämme. Onhan kyseessä syksyn paras veto tähän asti. Tämä pitää ilmoittaa yleisöllekin.

Kurkusta tulee keikan jälkeen pelkkää pihinää. Aloitan voitelun. Teen sen kossulla. Sitten baariin. Ja lentävä matto alle ja kauas jonnekin.

KOUVOLA, HOUSE OF ROCK lauantai 10.11.2012
Olen aamiaisella jo kahdeksan jälkeen. Kurkusta ei tule pihaustakaan. Olen menettänyt ääneni täysin. Ei muuta kun jatkamaan unia.

Lähtö on yhden aikoihin. Tai olisi, mutta toimitusjohtaja Hongisto antaa odottaa itseään. Mies on Tumpin kanssa jossain. Luultavasti kaljoilla. Yli puolen tunnin odottelun jälkeen miehet kuitenkin saapuvat ja matka kohti Kouvolaa, tuota Kymenlaakson murheenlaaksoa, alkaa.

Ääntä ei tule vieläkään. Soitamme Joensuuhun eräälle tutulle lääkärille. Hän tekee kähinäni perusteella nopean diagnoosin ja järjestää minulle reseptin Kouvolan apteekkiin. Ennen klo 18 olenkin siellä kinuamassa itselleni suuren määrän kortisonia sekä kolmio-yskänlääkettä. Taas alkaa voitelu.

Äänenpaineen tarkastus on toivoton. Kurkustani ei tule vieläkään ääntä, ei pihaustakaan. Soitamme keikkamyyjällemme ja kerromme, että luultavasti keikka joudutaan perumaan. Sovimme keikan järjestäjän, Hämäläisen, kanssa, että korvaava veto järjestetään ensi tilassa. Hämäläinen kiroaa, sillä keikka on myyty loppuun. Päätämme kuitenkin pitää vielä kamat lavalla ja odottaa jos ääni jollain ihmeellä palautuisi. Menemme syömään.

Hongisto ei tiedä kenelle tilanteesta voisi olla vihainen. Hän purkaa turhautumistaan punaviiniin. Minä höyryhengittelen takahuoneessa. Veto on sovittu alkamaan klo 23. Noin viisitoista minuuttia ennen kävelen takahuoneen keittiötilaan ja ilmoitan, että lähdetään yrittämään. Ääni ei kulje, mutta jotain pihinää sieltä kuitenkin kuuluu.

- No, voi vittu. Mie taidan olla liian kännissä vetämään keikkaa, toteaa Hongisto.

Huomaamme, että riskitekijät alkavat olla aika tapissa. Mutta mehän pidämme riskeistä. Riskeistä naisista nimittäin.

Eihän siitä mitään tule. Kone menee aivan harakoille, kähistessä. Mutta Kadun lait -kappaleen loppuhuudossa ääni alkaa yhtäkkiä osoittamaan elpymisen merkkejä. Ilmoitan, että keikka saatetaan joutua keskeyttämään, mutta katsotaan nyt miten pitkälle päästään. Neljännen tai viidennen biisin kohdalla homma alkaa toimia. Hongistokin selviää kuin ihmeen kaupalla ja palautuu maan pinnalle planeetalta Jazz. Loppukeikka on yhtä hurmosta. Hämäläinen kantaa kuumaa teetä ja jaloviinaa vahvistimeni päälle jatkuvalla syötöllä ja minä voitelen. Voitelen niin perkeleesti. Yleisö tuntuu symppaavan toimintaa täysillä ja saamme lisää virtaa. Lopulta on vedettävä kaksi encoresettiä ennen kuin pääsemme lavalta pois.

Teknisesti ei niin hyvä, mutta fiiliksen puolesta aivan loistava veto. Ja tämä tapahtuu Kouvolassa! Mitä helvettiä?

Maailma on täynnä ihmeitä.

PILIMANNI JOUNI HYNYNEN JA VAIENNUT VITTU

KOTITEOLLISUUS - BÄNDI JOKA HOITAA KEIKAT TUKKA KIINNI MUTTA PUHELIN AUKI

JÄMSÄ, HIMOS AREENA perjantai 16.11.2012
Todella vahva krapula. Yö on mennyt tietokoneen maailmassa. Olen käynyt demojani läpi ja miettinyt sinkkuvaihtoehtoa. Olemme nimittäin päättäneet, että sellainen äänitetään tämän kuun lopussa ja julkaistaan keväällä.

Tapaamme Tammen Janin työpaikan pihassa. Herra Hukka on tullut Porista kuskiksi. Paikalla on myös Aaltosen Miitri, joka tulee vetämään toista kitaraa ja laulamaan stemmoja loppurundin ajaksi. Olen käynyt eilen Miitrin kotistudiolla katsomassa miehen kanssa biisit läpi.

Sitten se tapahtuu, Himoksen ihme ja kirous toteutuu jälleen! Bussi leviää jonnekin Savitaipaleen ja Suomenniemen väliin. Taitaa olla kolmas tai neljäs Himoksen reissu, kun bussi leviää.

Odottelemme uutta bussia kaksi kolme tuntia. Tammen Joonas tuo Hämpyn kanssa sellaisen meille. Joonas saa jollain kumman ilveellä Ukonhaudan liikkeelle ja ajaa sen takaisin Lappeenrantaan. Meillä alkaa olla kiire Himokselle.

Kerkeämme sinne kahdeksaksi. Käymme syömässä, teemme hätäisen äänenpaineen tarkastuksen ja alamme odotella keikkaa. Minä menen Hongiston ja punaviinin kanssa mökille katsomaan telkkarista Blue Velvet -elokuvaa sekä Metal Evolution -dokumenttia, muut jäävät takahuoneeseen.

Hyvä tunnelma. Sovimme järjestäjän kanssa, että keikka alkaa viisitoista minuuttia jälkeen puolenyön.

Ääni on vielä hieman karhea ja heikko viime viikonlopun jäljiltä, mutta ei toivoton. Hyvällä sykkeellä mennään. Aaltonenkin muistaa biisit hyvin, joten valittamista ei ole. Timanttista settiä, jonka yleisö palkitsee kaksilla encoreilla.

Me taas palkitsemme itsemme muutamilla drinkeillä baarin puolella keikan jälkeen. Täydet lärvit.

KAUSTINEN, VIIHDERAVINTOLA KONSTA lauantai 17.11.2012
Herään mökistä. Hongisto hyräilee kalsareissaan ja lämmittää saunaa. Jengi on levällään eri puolilla mökkiä ja Himoksen aluetta, sillä mökin lisäksi meillä on pari hotellihuonetta varattuina, jotta edes kuskit saisivat nukkua rauhassa. Muistikuvia ei juuri ole, mutta juhlat ovat ilmeisesti olleet aika vaisut. Luultavasti olen nukahtanut heti mökille tullessani, muista en tiedä.

Katselemme läppäriltä Ketosia ja Myllyrinteitä, pukeudumme ja valumme bussille. Matka Kaustisille alkaa ja kestää koko perkeleen päivän.

Perillä palkitsemme itsemme ruualla ja parilla juomalla. Katselemme Syksyn säveltä. Aikamoista kuraa, mutta Mariskan veto mieskuoroineen tekee vaikutuksen. Muut ovat lähinnä säälittäviä.

Tarkkailemme soundeja. Hongiston basso hajoaa. Onneksi on varasoitin, mutta näkee, että bassotaiteilijaa vituttaa selvästi. Sitä ei helpota tieto siitä, että takahuoneraiderissa ei ole punaviiniä ja soittoaika on kuulemma vasta klo 01.00. Janne alkaa kiukutella. Otamme miestä kädestä ja viemme hänet vastapäiseen baariin drinkille. Joku paikallinen jätkä haluaa esitellä meille kylää ja lopulta Janne on meistä ainoa, joka jaksaa lähteä kierrokselle. Me muut palaamme takahuoneeseen odottelemaan keikan alkua.

Pitkä odotus kostautuu lievänä alkukankeutena. Demppi ei meinaa kulkea, sillä minä en osaa tyhmänä miehenä lämmitellä ennen keikkaa käsiäni ja sormiani, äänestä nyt puhumattakaan. Ensimmäisen biisin, Koneen, loppuvaiheessa alkaa kuitenkin kulkea, varsinkin kun kuuluvuus on nyt pirun hyvä ja kuulen Miitrin Siekkari-kitaroinnin. Se tuo virtaa ukkoon.

Loppukeikka onkin sitten taas yhtä hurmosta. Helvetin hyvä meininki ja vedämme jälleen kaksi encoresettiä, vaikka olisi ehkä kannattanut jättää yhteen. Mutta ei malta, ei malta. Into on niin kova.

Jätkät alkavat laitella kamaa nippuun, minä suuntaan baarin puolelle ottamaan parit drinkit ja naurattamaan paikallisia naisia. Käy siinä muutama jätkäkin.

Matka Karjalaan alkaa joskus aamuyöstä. Perillä olemme joskus yhdentoista jälkeen aamulla. Yllätämme itsemme Hongiston kanssa ja suuntaamme suoraan baariin, kunhan Hämppy on heittänyt Miitrin kotiin.

Sillä ensin oli suo, kuokka ja pullo.