HELSINKI, KORJAAMO perjantai 26.3.2010 (yksityistilaisuus)
Kotiteollisuus ei tee yksityistilaisuuksia – normaalisti. Nyt päätimme kuitenkin tehdä poikkeuksen, sillä tarvitsemme treeniä. Ja mikä olisi parempi paikka treenata kuin aliupseerikerhon järjestämät bileet. Suomen valtio keikan järjestäjänä takaa nimittäin varman keikkaliksan sekä takuuhyvän vastaanoton. Suomen armeijan henkilökunnasta löytyy kiihkeimmät KT-fanit. Osa heistä on jopa niin fanaattisia, että on syytä epäillä heidän seksuaalista suuntautuneisuuttaan.

Kotiteollisuus on soittanut yhdessä aika tasan kolme kuukautta sitten Helsingin Nosturissa. Muutenkaan emme ole juurikaan pitäneet yhteyksiä. Sinkkonen ja Hongisto ovat hengailleet kotonaan, Hynynen puolestaan vietti lähes viisi viikkoa etelässä urheillen, nussien, juoden, lukien ja autoillen. Tarkoitus oli kirjoitellakin hieman, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei kiinnostanut. Alkuvuodesta tehdyt 14 biisiä mies on heittänyt roskiin ja päättänyt, että niistä säästetään vain parhaita osia. Niitä ei ole paljon. Nyt ei auta muu kuin tehdä lisää.

Olemme viimeiksi nähneet toisemme Emma gaalassa Helsingissä helmikuun alussa. Ilmassa ei siltikään ole jälleennäkemisen riemua kun kokoonnumme Imatralle treenaamaan torstaina 25. päivä. Soittaminen maistuu kyllä (otamme haltuun vajaat kolmekymmentä biisiä), mutta kenelläkään ei tunnu olevan suurempia haluja lähteä esiintymään julkisesti. Tuntuu hyvältä, ettei tälle vuodelle ole sovittu kuin kahdeksan keikkaa. Se päätös tulee siis luultavasti pitämään. No, yksi yllätyskeikka on jo sovittu huhtikuun loppuun, mutta se tehdään pienessä paikassa ja pienelle porukalle kaukana sivistyksestä. Ja syksyllä tietysti teemme sen meille luvatun Killing Joke –lämppärikeikan, jos meidät sinne vielä halutaan ja jos emme ole silloin jo studiossa. Aika monta jos –sanaa. Aivan liian monta.

Emme katso tarpeelliseksi tehdä tätä reissua bussilla, sillä se tuskin mahtuisi laivaankaan, jonne olemme lauantaina menossa. Hyppäämme siis Hongiston pakettiautoon ja lähdemme kohti Helsinkiä perjantaina joskus puolilta päivin. Hynynen uhrautuu ja menee röhnöttämään tavaratilaan soittokamojen sekaan Hongiston, Sinkkosen ja Tammen istuessa edessä. Vanhat punk-ajat tulevat mieleen. Ei puutu kuin keskenkäynyttä kotiviiniä täynnä olevan mehutonkka. Ilman sitäkin matka menee yllättävän rattoisasti, vaikka Hynysellä onkin selkä jumissa saapuessamme perille. Hynynen alkaa olla niin vanha, että selkä jumittuu nykyisin jo nussiessakin.

Miehityksessä on muutoksia. Pete on tuoreena isänä (hän olikin viimeinen porukasta, jolla ei ollut tiedossa olevia jälkeläisiä) estynyt saapumasta tekemään monitoreja, joten ne tekee Sumppi (tuttu mm. CMX:stä ja Ismo Alangosta). Mies on tehnyt meitä ennenkin, joten huomaamme äänenpaineentarkastuksessa kaiken olevan kunnossa. Suuntaamme baariin, jossa kohtaamme Hissu Hietalahden, hirnismin ylipapin herra Hirnin sekä levy-yhtiömme Sami Rikalan. Juomme parit kaljat ja valumme takaisin keikkamestalle, jossa meidät on otettu aikaisemmin iltapäivästä erittäin hyvin vastaan. Harvoin tullaan heti kättelemään ja kyselemään, että onhan kaikki kunnossa. Näin toimivat upseerismiehet.

Keikka on jo yhdeksän jälkeen. Katse yleisöön ja järkytys: paikalla on myös naisia, vaikka odotimme pelkkiä kaljupäisiä sotapoikia. Tämä tarkoittaa sitä, että vedämme vatsat sisään ja skarppaamme. Kaikki ovat siviileissä ja sekin aiheuttaa hämmennystä. Tästä tuleekin ehkä lähes normaali keikka.

Tuleehan siitä. Vittuilu on pitkästä aikaa taas aika rönsyilevää ja soittokin kulkee mallikkaasti siihen nähden mitä sen eteen on tehty. Yhdet treenit näköjään riittävät. Soitamme aika perussetin, otamme vastaan puolustusvoimien meille tarjoamat lahjukset ja vedämme vielä muutamat encoret. Hyvä meininki.

Vedämme kännin päälle ja suuntaamme Pataässään laulamaan karaokea. Se on helvetti. Ja lähes poliisiasia.

JOKU VITUN BOTSKI, RADIO ROCK –RISTEILY lauantai 27.3.2010
Hynynen valuu joskus puolilta päivin Pub Ikkunaan. Hongisto on paikalla, mutta niin on muitakin. Miehen vieressä istuu Antero. Kuka vitun Antero, kysyy Hynynen. Selviää, että Hongisto on napannut tämän katujen miehen hotelli Presidentin edestä kaljaseuraksi. No, mikä ettei! Paikalle tulevat myös muut ja juotamme Anteron sellaiseen kuntoon, että kieli vaihtuu suomesta sujuvaksi norjaksi. Lopulta mies nousee ja katkokävelee ulos baarista. Me suuntaamme parilla kimmokkeella satamaterminaaliin jonkun pitserian ja ravintola Ilveksen kautta.

Olemme vaatineet mahdollisimman aikaista soittoaikaa, sillä laivalla hengailua ei kukaan aikuinen ihminen kestä. Makailemme takahuonetilassa ja yritämme olla koskematta alkoholituotteisiin. Se ei onnistu muilta kuin Sinkkoselta. No hyvä, että edes häneltä.

Hynynen ei muista keikasta mitään, mutta kuulemma se on mennyt kuntoon nähden yllättävän hyvin. Jengiä ainakin on niin perkeleesti ja meteli on kova. Juopottelu jatkuu keikan jälkeen raivokkaana. Hämäriä muistikuvia on 69 Eyesin takahuoneesta, jossa Hynynen kohtaa Nikulan parin vuoden tauon jälkeen. Ja joskus myöhemmin yöllä Hynynen voittaa man boobs-kilpailun. Lavalle muiden, yleisöstä koostuvan, ehdokkaiden joukkoon hänet taluttaa Hynysen nykyinen mies, herra Ylppö. Palkinnoksi “hyvistä” rinnoistaan mies saa peniksenkehittimen, joka kuitenkin häviää saman tien. Hynynen väittää, ettei tarvitse sellaista. Se on tietenkin liioittelua, ja tätä kirjoittaessa sen katoaminen harmittaa.

Aamulla Hynynen astuu ulos hytistään ja on aikeissa lähteä etsimään aamiaista. Käytävän päässä horjuu tuttu hahmo. Ylppö on tulossa jostain jatkoilta ja käytävä ei meinaa riittää. Päätämme etsiä laivan karaokebaarin ja nauttia aamiaisen nestemäisessä muodossa. Hynynen käy “laulamassa” Leevi and the Leavingsin Mäyrän ja Tavaramarkkinoiden Kevään. Tämän jälkeen miehet siirtyvät katsomaan Peer Gyntin keikkaa.

Laiva tulee satamaan – ööö – joskus. Osa porukasta poistuu autolla, suurin osa puolestaan siirtyy rautatieasemalle odottamaan junaa. Istumme On the Rocksissa ja paikalla on myös Herra Ylppö ja Ihmiset –kitaristi, joka sammuu pöytään. Myöhemmin hän katoaa jonnekin jättäen vain kitaransa paikalle. Luovutamme ne talteen Rocksin henkilökunnalle ja suuntaamme junaan ja kohti Karjalaa. Junassa huomaamme, että Hongistoa ei näy missään. Soitamme miehelle ja hän toteaa seisovansa asemalla odottamassa junaa. Kerromme, että se hänen odottamansa juna on menossa jo Pasilan kohdalla ja me istumme sen sisällä. “No, vittu! Mie otan sitten huoneen Seurahuoneelta”, toteaa mies ja sulkee puhelimen.

Illalla, kun istumme Lappeenrannassa baarissa, sovimme Sinkkosen kanssa, että tämä oli viimeinen kännikeikka jonka teimme. Melkein koko viime syksy meni vastaavanlaisessa sumussa. Ei kukaan sellaista jaksa. Emme me, eikä yleisö.

MUUTOSTEN TUULET PUHALTAVAT PÄIVÄKÄNNÄYKSEN AIKA ON OHI –PÄÄSIÄISKIERTUE 2010

VALKEAKOSKI, WALTIKKA torstai 1.4.2010
Waltikka on se paikka, jossa tapellaan. Aina. Tällaisia muistelemme, kun istumme autossa matkalla Valkeakoskelle. Kuskimme Jani miettii jotain ihan muuta ajaessaan Ukonhautaa. Ratin takaa kuuluu vahva kiroilu. Vaihdelaatikossa on taas jotain hämärää, eikä pienimmät vaihteet meinaa mennä päälle. Mikä ettei! Vastahan me sitä 8000 euron edestä Scanialla korjautimme, eikä se paska toimi vieläkään. Kyllä oli fiksua ostaa oma bussi. Ja korjauttaa se Scanialla, saatana.

Kokoonpano on taas normaali, tosin Aaltosen Miitrillä lisätty. Huotari tulee paikalle omilla kyydeillään, mutta muuten bussi on täynnä tuttuja urpoja. Vaihdamme kuulumisia. Niitä ei ole paljon. Kyselemme tuoreelta isukilta, Peteltä, isyyden riemuista. “Vittu, kun on siistiä”, on ainoa järkevä lause, jonka miehestä irti saamme. Ja sen, että pojan nimi on Irmeli.

Lahdessa kyytiin hyppää Eva Braun, tämän iltainen paitamyyjämme. Kimmo astuu remmiin vasta huomenna. Samalla otamme kyytiin myös äänentoistolaitteet. Hynynen nukkuu.

Perillä nautimme ensimmäisen oluen ja syömme. Jätkät kasaavat rojuja. Soittajapojat seuraavat tekniikan poikien hikoilua sivusta ja taputtavat tahtia. Tammi karkaa jonnekin. Ostamaan itselleen autoa kuulemma. Hynynen yrittää ottaa torkut hotellihuoneessa, mutta jostain syystä uni ei tule. Panettaa aivan hervottomasti. On pakko ottaa kylmä suihku erektion tainnuttamiseksi. Se ei taltu, ja lopulta Hynynen laittaa hotellihuoneessa olevan saippuan villasukkaan ja pieksee kalustaan perkeleet pihalle.

Normaali äänenpaineentarkastus. Ihmettelemme, että miksi vitussa Hynysen 5150 surisee niin perkeleesti. Lopulta joku tajuaa laittaa volumen hiljaisemmalle ja voilá – ongelma on ratkaistu. Biisit tuntuvat kulkevan ja stemmat raikuvat eetteriin, vaikka Aaltosen kanssa emme olekaan soittaneet sitten joulukuun.

Hynynen ja Aaltonen vetäytyvät takahuoneeseen puolitoista tuntia ennen keikkaa käymään Sinkkosen tekemää biisilistaa läpi akustisilla kitaroilla. Viinipullo avautuu. Muukin porukka valuu hissukseen tonteille. Tunnelma on leppoisa. Joku käy baarin puolella katsomassa ja toteaa, että jengiä on mukavasti. Tupa ei ole tukossa, mutta täynnä se on. Nikulan Jonekin saapuu takahuoneeseen vaihtamaan kuulumisia. Hän on ollut soittamassa levyjä baarin puolella. Lopulta hän tajusi millaisten punaniskojen kanssa on tekemisissä ja laittoi jonkun kantrikokoelman soimaan ja tuli kanssamme ryyppäämään. Näin mies ottaa yleisönsä.

Helvetin hyvä ja rento keikka. Soitto kulkee paremmin kuin aikoihin. Mieli on kirkas, jopa iloinen. Johtuisikohan siitä, että aineiden käyttö on pysynyt hyvinkin kohtuudessa? En tiedä, mutta vedämme pari encoresettiä ja poistumme takahuoneeseen. Huomaamme, että olemme soittaneet yli puolitoista tuntia. Tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia soittamisen iloa.

Nikula saapuu taas tonteille. Hän on rikkonut paikan cd-soittimen, joten hänen työnsä on tältä illalta ohi. Niin on meidänkin työmme. Päätämme keskittyä juomaan takahuoneen tyhjäksi. Siinä onkin tekemistä, sillä keikkajärjestäjä on hommannut paikalle niin paljon ylimääräistä viinaa, ettei sitä saada millään tuhottua. Mutta yritys on kova. Niin kova, ettei baarin puolelle tarvitse mennä. Jotkut urhoolliset käyvät saunassa, mutta Hynynen ei saa persettään irti penkistä ja silmiään ja huuliaan eroon houkuttelevista lasiesineistä.

Rakkautta ensi silmäyksellä.

MIKKELI, VAAKUNA NIGHT perjantai 2.4.2010
Aamulla on pakko korjata yhdellä kaljalla. Mutta koska Sinkkosen kanssa on sovittu, että Hynynen lopettaa päiväkännäyksen (Hongisto ei ole vielä sopimuksessa mukana, mutta uskomme esimerkin voimaan), korjailu jää siihen. Hynynen siirtyy bussiin nukkumaan ja herää jossain Tuuloksessa. Menemme syömään ja törmäämme eilen kiertueensa Lappeenrannasta (kuulemma loppuunmyyty, ja muutenkin hyvä meininki) aloittaneeseen Mokomaan. Helvetin kiva nähdä jätkiä pitkästä aikaa. Seuraa ankaraa kuulumisten vaihtoa. Puhumme lähinnä pilluista. Välillä keskusteluun eksyy myös sana tissi.

Perillä Mikkelissä otamme huoneet Vaakunasta ja siirrymme suoraan yläkerran saunatiloihin, jossa on, kuten ehkä aikaisemmista jorinoistamme muistatte, myös poreallas. Porealtaan ja saunatilat valtaavat herrat Hongisto, Hynynen ja Aaltonen. Sinkkonen karkaa jollekin kaverilleen.

Äänenpaineita tarkastellaan saunanraikkaina muutaman biisin verran. Vaakunan lava on paha. Ääni kimpoilee salin tolpista takaisin lavalle ja se aiheuttaa ongelmia. Lopulta päätämme, että kai se on vain totuttelukysymys ja annamme olla. Emme pura salin tukitolppia, vaikka joku sitäkin ehdottaa. Siirrymme syömään. Nautimme pitkän ja rauhallisen illallisen. Hyvä meininki. Tämän jälkeen Hynynen ja Aaltonen lompsivat Hynysen huoneeseen kitaroiden kanssa katsomaan biisejä läpi. Toteamme niiden kulkevan ja keskitymme lopulta vain paskan jauhamiseen ja viinipullon tyhjentämiseen.

Jumalauta, kun on hyvä keikka! Ehdottomasti paras Mikkelin veto koskaan. Tupa on myyty loppuun, aivan tukossa. Bändi on liekeissä. Ihan saatanan hauskaa ja rentoa toimintaa. Soitamme jälleen yli puolitoista tuntia ja keikan jälkeen on sellainen olo, kun olisi käynyt vaatteet päällä saunassa. Metelistä päätellen soitto maistui myös yleisölle.

Ja kas, keikan jälkeen Hynynen keskittyy viinapullon sisällön tyhjennykseen. Sen keskeyttää keikkajärjestäjä Jukka, jolla on miehelle yllätys. Hän palauttaa Hynysen pipon, joka on mystisesti löytynyt joskus helmikuun alussa jostain Mäntyharjun baarista. Mitä vittua? Hynynen on niin liekeissä (pipo on rakkaan ihmisen tekemä), että melkein lupaa Kotiteollisuuden soittamaan kesällä vielä kolmannen keikan Mikkelin Jurassicrockissa.

Onneksi pojat kerkeävät tässä kohdassa väliin ja taluttavat miehen nukkumaan.

JÄMSÄ, HIMOS AREENA lauantai 3.4.2010
Aamulla on taas pakko korjata tuopillisella. Mutta siihen se jää. Taito sekin. Ja ei muuta kuin bussiin maate.

Hynynen herää jossain Jyväskylän nurkilla. Bussi on pysähtynyt ja jengi valuu ulos. Hynynen lompsii perässä ja kuulee, että tuolla paskalla ei enää ajeta metriäkään. Vaihdelaatikko on tehnyt viimeiset temppunsa. Kävelemme jollekin huoltamolle suunnittelemaan jatkoa.

Hongisto tekee pari puhelua ja viimein meille järjestyy Maria Lundin bussi Jyväskylästä. Viimein se saapuukin huoltamon pihaan ja Hynynen juoksee välittömästi sen sisään. Hän haistelee punkat läpi, uskoo löytäneensä Lundin käyttämän punkan ja asettuu sinne selälleen heräten perillä Himos areenan edestä. Tai takaa, jos tarkkoja ollaan.

Soittajapojat siirtyvät kirjottautumaan sisään ja syömään. Tämän jälkeen laitamme mökin saunan lämpiämään ja käymme tekemässä äänenpaineentarkastuksen. Siinä ei ongelmia ole. Siirrymme saunomaan. Sitä seuraa rento makailu mökissä. Hynynen hörppii munasillaan hieman punaviiniä. Jossain vaiheessa joku ehdottaa verhojen kiinni laittamista, jottei joku utelias näkisi Hynysen pieniä vehkeitä. Mainehan siinä menisi.

Meteli on kova, jengiä on niin perkeleesti. Enemmän kuin meillä koskaan täällä. On polleaa mennä lavalle ja soittaa keikka, joka on – no, se on kevään paras tähän asti. Homma kulkee erittäin mallikkaasti. Vedämme taas pitkään ja hartaasti. Eturivit ovat täynnä kivan näköisiä tyttöjä ja Hynynen paljastaa heille kilttinsä sisällön. Eihän siellä ole muuta kuin munat. Näin juhlitaan pääsiäistä Kotiteollisuuden leirissä.

Yllätämme itsemme ja menemme keikan jälkeen – odottakaas, nyt seuraa yllätys – ta daa! BAARIIN ISTUMAAN JA JUOMAAN VIINAA! Emmehän me siellä saa rauhassa olla, mutta menemme kuitenkin.

Ja sitten katkeaa filmi. Jihaaaa!

LAHTI, FINLANDIAKLUBI sunnuntai 4.4.2010
Hynysen aamu alkaa aamiaisella, saunalla ja kaljalla, joka jää kuitenkin kesken. Ei maistu. Ei muuta kuin Maria Lundin punkkaan nukkumaan. Ja yllättäen mies herää vasta Lahdessa.

Takahuoneen sauna on tulilla. Ruoka on tulossa. Kaikki on hyvin. Teemme äänenpaineentarkastuksen, syömme, käymme saunassa ja kulutamme aikaa takahuoneessa. Hynynen ja Aaltonen kuluttavat sitä vaihtamalla kitaroihinsa kielet. Samalla syntyy pari aika lupaavan kuuloista kitarariffiä.

Tupa on myyty loppuun. Lompsimme lavan taakse, odottelemme siellä hetken ja hiihdämme lavalle. Keikka lähtee hyvin käyntiin, jatkuu sellaisena, mutta jossain vaiheessa fiilis jostain syystä laskee. Yleisö on omituisen harrasta ja hiljaista. Tuntuu kuin olisimme vetämässä iltahartautta. No, kai se tavallaan sellainen onkin, mutta olemme hieman ihmeissämme. Emme pääse kunnolla keikan päälle puolivälin notkahduksen jälkeen. Vähän kuin penis lerpahtaisi kesken yhdynnän. Kelpo veto silti, ja jälleen erittäin skarppi. Mutta tunnelmapuolella oli jotain häikkää. Emme soita tästä syystä kaikkia listan kappaleita.

Keikan jälkeen saunaan ja sitä perinteistä toimintaa: eli viinapulloon tutustumista. Nuorempi Hynynen käy mestoilla parin naisen kanssa. Toisella naisella on punainen tukka. Kotimatkalla jätkät miettivät, että onkohan kyseisen naisen häpykarvoituskin punainen. Ikuisia kysymyksiä. Hynynen ottaa haasteen vastaan ja päättää selvittää mysteerin. Hän kaivaa puhelimen käteensä ja soittaa veljelleen, pyytää häntä antamaan puhelimensa kyseiselle neidille ja kysyy asiaa. Vastausta ei saada.

Naiset ovat sellaisia. Ikuisia mysteerejä.

Yhtä kaikki: soittamisen ilo on löytynyt taas. Ja lopulta, kaiken tämän jälkeen, tuntuu hieman ahdistavalta, ettei keikkoja ole tänä vuonna enää kuin kaksi.

Palataan joskus.

- hynynen Lappeenrannassa 15.4.2010 klo 00.52