JÄRVENPÄÄ, RT PARTY HOUSE keskiviikko 15.10.2003
Saavumme Järvenpäähän, tuolle surkuhupaisten ihmiskohtaloiden näyttämölle, tuolle ihmisyyden nurjemman puolen paratiisisaarelle, joskus illansuussa. Taiteilijat poistuvat litkimään kaljaa tekniikan kasatessa areenaa. Kaljojen jälkeen suuntaamme hotellille makailemaan, kun emme muutakaan keksi. Panokset kovenevat, nyt alamme mankua natsihomoeläinpornoa. Turhaan, sitä ei kanavilta löydy.

Soundcheck ja tämän jälkeen Rikalalle iltaa viettämään. Saamme mahtavaa salaattia ja erittäin mahtavaa keskikaljaa. Ja naiskauneuttakin on paikalla kun Rikalan vaimoke ja Jalankulkuämpärin edustajia saapuu paikalle. Emme ala kuitenkaan tapojemme vastaisesti vonkaamaan ja taikatemppuja tekemään, olemme sentään vieraina toisten kotona. Ja myö ollaan niin ujojakin. Uskovaiset miehet.

Takahuoneessa parit kaljat ja parit hörpyt Jaloviinasta, tuosta aamuvirtsan keltaisesta ystävästä, lasisesta täyspakkauksesta, joka ei koskaan petä. Ei tälläkään kertaa, närästää niin vitusti. Jostain syystä sen maku alkaa olla jo ehkä liian tuttu.

Vedämme helvetin hyvän keikan, ehkä yhden parhaista tähän asti. Porukkaa on paljon, paikka ei kuitenkaan ole myyty loppuun. Kelan Anssia oli kuulemma puolet enemmän katsomassa. Aika yllättävää.

Taidamme vetää parit encoretkin, Hynynen ei tosin ole aivan varma. Loppukeikka meni nimittäin sellaisessa hurmiossa, ettei muistikuvia juurikaan ole. Lavalle eksyy myös jossain vaiheessa keikkaa yhdet naisten pikkupöksyt ja yhdet hieman pitemmän malliset sellaiset. Taitaa olla eka kerta meidän keikalla. Tekniikka tuo ne keikan jälkeen meille takahuoneeseen haisteltaviksi. Nehän haisevat ihan paskalta, mitä helvettiä! Illuusio on rikottu!

Keikan jälkeen Hynynen tapaa vanhan armeijakaverinsa Janhosen ja juttua riittää aamun tunneille saakka. Yllättävän paljon tarinaa lähtee kahdesta idiootista kun he kohtaavat yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Olemme jatkoilla jossain, Hynysellä ei ole aavistustakaan missä.

RAAHE, GINA torstai 16.10.2003
Aamulla Hynynen tuntee itsensä neroksi. Suussa maistuu paska. Taksilla hotellille, jossa makaavat Hynysen kaksi apinaystävää, Sinkkonen ja Hongisto. Ilmassa leijuu alkoholi, sitä pitää siirtää lapiolla edestä, jotta mies pääsisi omalle laukulleen.

Suuntaamme bussille, jonka tekniikka on jo aamun hämärinä tunteina pakannut. Nukkumaan ja vähän hitaasti.

Matka Raaheen on saatanan pitkä. Pitkien unien jälkeen alamme porautua nerouden ytimeen, Visa Mäkisen elokuvaan Vapaa duunari. Sitä ennen katsomme dokumentin tuosta väärin ymmärretystä nerosta. Mahtava meininki meneillään. Osa porukastamme on valmis ampumaan itseään mieluummin kuin tuijottamaan TVtä. Eivät ymmärrä hyvän päälle, moukat. Mutta mitä tekniikan pojilta nyt muuta voisi odottaakaan?

Raahessa vittumainen roudaus (apukantajia ei ole paikalla kuten yleensä, ruoka on paskaa) ja sitten pikainen soundcheck. Riekin Matti, tuo hevitoimittaja oman nimensä takaa, on kylillä ja kutsuu meidät serkkunsa luo saunomaan. Hynynen ja Hongisto saunafriikkeinä ovat heti valmiina, Sinkkonen jää potemaan flunssaansa.

Muutama hörppy Jaloviinaa, tuota perkeleen keksimää nerouden eliksiiriä kitusiin ja keikalle. Alku on jähmeä, mutta sitten lähtee. Eiliset pikkuhousut roikkuvat mikkitelineiden koristeina kun vedämme helvetin hyvän keikan. Porukkaa on ehkä vähiten tämän rundin aikana, noin 200. Mutta kelpaa meille sekin, emme ole nirsoja. Vielä. Tuonen joutsenen Hynynen soittaa taiteellista vaikutelmaa lisätäkseen naisten pikkupöksyt päässään. Taidespektaakkeli on valmis!

Neljän biisin encoret ja helvettiin. Teemme takahuoneessa pari haastattelua, jossa Virtanen vittuilee paikallisesta tavasta noudattaa keikkasopimuksissa olevaa pykälää kantoavusta. Haastattelijamies lupaa järjestää sellaista aamuksi, kun kamoja kannetaan takaisin autoon. Me suuntaamme baarin puolelle vetämään viinaa. Sitä vedetäänkin sitten yllättäen aamuun asti.

OULU, PUHALLA NOLLAT -TAPAHTUMA perjantai 17.10.2003
Aamulla Raahen keikkapaikan edessä on kymmenisen kollia valmiina kantoavuksi. Natsi-Virtanen on taas saanut haluamansa, tavarat liikkuvat autoon sutjakkaasti. Matka Ouluun voi alkaa, olemme seikkailun ytimessä vaikka emme haluakaan.

Pienen ajan päästä olemme perillä sympaattisen oloisella tanssilavalla, jonka nimeä Hynynen ei enää kuolemakseenkaan muista. Teemme soundcheckin ja haistelemme ilmaa. Siellä ei paljon viina haise. Meille kerrotaan, että Oulun keskustasta järjestetään tänne bussikyytejä, kaikki bussiin nousijat puhallutetaan poliisin toimesta. Selvä teinihelvetti edessä siis, natsimeininkiä Suomen syksyssä. Päätämme suunnata kylpylä Edeniin lepuuttamaan hermojamme.

Polskimme altaissa ja saunomme noin kolme tuntia. Ulkoallas ja aaltokone osoittautuvat Hynysen suosikeiksi. Mahtava meininki. Tämän jälkeen taksilla takaisin keikkapaikalle.

Teemme bussissa jonkun haastattelun ja katselemme paikallisten alkuasukasteinien pariutumisrituaaleja. Ujoja tyttöjä kun kävelevät keskenään käsi kädessä. Tästä tulikin mieleen, että Järvenpään keikallakin oli toisistaan tykkääviä tyttöjä paikalla. Mitä vittua tämä nyt sitten tarkoittaa? Vetoaako Kotiteollisuus seksuaalisiin vähemmistöihin? No, mikä ettei! Eikös homoudesta voi parantua? Otammekin sen elämäntehtäväksemme: KOTITEOLLISUUS HOMOJEN JA LESBOJEN ASIALLA! PARANNAMME SINUT SAIRAUDESTASI! Hyvä asenne, eikö?

Vedämme keikan hämmentävän yleisön edessä. Alaikäisiä pikkutyttöjä, poikia ja muutamat täysi-ikäiset jossain kaukana salin puolivälissä ja sen takana. Mutta helvetillinen meteli tällaisestakin yleisöstä lähtee, olemme ihmeissämme. Vedämme hyvän keikan, ja sen päätteeksi encoretkin, vaikka vähän tuntuu, että miksi vitussa. Mutta kovaan meteliin täytyy vastata.

Keikan jälkeen tuntuu oudolta jaella alaikäisille nimmareita. Aivan kuin Saatana nauraisi jossain olan takana. Kipeä viilinki. Ja takahuoneessa se olo vasta hämmentävä onkin. Tajuamme, että viinanjuonti on jäänyt todella minimiin, soittajatkin voisivat kerrankin puhaltaa ne nollat. Päätämme ottaa vahingon takaisin bussimatkalla Helsinkiin. Tekniikka on nimittäin päättänyt lähteä yötä myöten saman tien ajamaan kohti Tavastiaa, ei tule sitten kiire huomenna.

Matka onkin kostea. Poltamme Sinkkosen rumpumaton, joka on alkanut helvetillisen hikoilun seurauksena kasvaa sientä. Sama ilmiö on havaittavissa myös Hynysen ja Hongiston kitarahihnoissa. Milloinkohan nekin kokevat saman kohtalon? Katselemme Visa Mäkisen elokuvan loppuun ja Velipuolikuita sen päälle. Aamulla kahdeksan aikaan olemme Tavastian edessä Helsingissä. Hynynen tarkistaa saldon nukkumattoman yön jälkeen. Hynynen ja Hongisto ovat vetäneet yön aikana lähes kahdestaan kaksi pulloa punaviiniä, kaksi pulloa Leijonaa ja yhden Kossun. Ja muutaman kaljan tietenkin vielä päälle.

Hynynen päättää kävellä Hotelli Arthuriin. Mies juttelee matkalla Aleksis Kiven patsaalle, että "vittu, sie se olit hyvä mies". Tie ei meinaa riittää miehelle. Hongisto ja kumppanit ottavat taksin Hongiston räyhättyä asemalla Sinkkoselle, tekniikalle, ohikulkijoille ja puhelimeen, että "nyt se vitun auto tänne ja vähän saatanan äkkiä, minä olen taiteilija"!

Jälleen lupaava alku Tavastian keikalle. Katsotaan kuinka käy.

HELSINKI, TAVASTIA lauantai 18.10.2003
Hynynen herää kolmelta iltapäivällä. "Taitaa jäädä tuliaiset kotiin taas ostamatta", on miehen ensimmäinen ajatus.

Neljäksi Tavastialle. Suuntaamme heti Ilvekseen ja vedämme kunnon sapuskat. Päivä lähtee näin räjähtäen käyntiin.

Erittäin laiskan soundcheckin aikaan herra Halmkrona saapuu paikalle CMXn tulevan levyn kansitaide kainalossaan. Mies kuvaa meitä poseeraamassa sen kanssa, älkää kysykö miksi. Luultavasti kuvat julkaistaan uusimmassa Kallessa, tai jossain. Teemme vieraslistan valmiiksi (vain vähän yli 70 nimeä tällä kertaa, kiitti vaan kaverit, eihän me paljon rahaa sen takia menetetty) ja suuntaamme Looseen, tuohon Helvetin esikartanoon, ja juomme muutamat oluet. Kone tuntuu lähtevän käyntiin todella hyvin, niin hyvin, että Hynysen ja Hongiston on poistuttava bussiin ja hotelliin huilaamaan hieman. Ettei vaan menis överiksi.

Tapaamme takahuoneessa noin tunti ennen keikkaa. Kaikki tuntuvat olevan kondiksessa, kukaan ei ole käynyt salapullolla (ihan kun se meillä olisi tapanakaan, ei todellakaan, myö ryypätään rehdisti). Hongisto on aikaisemmin varannut ajan Sinkkosen kauneussalongista ja nyt on käsittelyn aika. Virtanen toimii assarina kun basisti saa uuden, hieman homohkon ilmeen. Tukka kaljuksi, himonussijan viikset ja keke-lasit. Illuusio Kakolasta karanneesta natsihomoköyrijästä on valmis.

Tunnelma on hilpeä nousessamme lavalle. Paikka on aivan täynnä, olihan se myyty loppuun jo viikkoa aikaisemmin. Vedämme aivan helvetin hyvän keikan, ehkä kiertueen parhaan tähän mennessä. Ja saatana, että on hauskaa. Mitä nyt Hongisto soittelee Helvetistä itään -säkeistön miten sattuu ja Hynysen kitarasärö pätkii toisen encoren aikana. Se ei kuitenkaan haittaa Saattoväen soittamista, itse asiassa vain parantaa sitä. Keikan ainoa todella vakava ongelma onkin yleisöstä johtuva. Kun keikan alussa eturivi on täynnä naisia niin jo toisen biisin aikana heidät on karkoitettu jonnekin kauemmas raavaan äijärivin tieltä. Äijät suorastaan polkevat pienet tytöt alleen, kourivat perseitä ja lyövät heitä kyynärpäillä sivuun. Älykästä toimintaa. Ja arvatkaa kumpia kiinnostaisi näin soittajan kannalta katsella enemmän, kauniita naisia vai nyrkkiä heiluttelevia, irvisteleviä finninaamoja? Tämä tuntuu olevan pääosin Helsingin seudun ilmiö, Espoossa oli sama ongelma, ei pienissä baareissa niinkään.

Keikan jälkeen tehokasta ryypiskelyä takahuoneessa. Olemme järjestäneet tällä kertaa takahuoneen ovelle portsarin, joka päästää sisään vain muutaman ihmisen (näin toimivat naurettavat suuruudet). Rakkaat ystävät. Tämä johtuu siitä, että olemme kyllästyneet siihen, että työ tuutte aina juomaan kaikki meidän viinat Tavastian keikan jälkeen. Nyt haluamme kerrankin juoda ne itse.

Onnistumme siinä hyvin.

jatkuu...