Pääsemme kuitenkin varsin nopeasti tunnelmaan. Normaalit alapääjutut raikavat jo muutaman minuutin matkustelun jälkeen. Aivosäkenöinti on täydessä käynnissä. Tai oikeastaan on mahdotonta puhua aivoista mitään, sillä ne ovat unohtuneet joka ukolla kotiin.

Pysähdymme Tampereella. Hynynen käy Soundin toimituksessa otattamassa itsestään muutaman valokuvan lehden jo lähes legendaariseen tietokilpailuun, jossa Hynynen tietää pärjäävänsä huonosti. Varsinkin nyt kun kysymykset käsittelevät pelkästään ulkomaan rokkia. Siitä Hynynen ei ymmärrä paskaakaan.

Matkalla Sevillaan, jossa muut pojat ovat odottamassa, Hynynen tapaa Kari Peitsamon. Miehet vaihtavat muutaman sanan, Karilla on kova kiire naisiin ja viinan pariin, kallisarvoista röpöttely- ja pumppausaikaa ei ole juurikaan tuhlattavaksi. Tämän Hynynen saman alan miehenä ymmärtää oikein hyvin ja jatkaa matkaansa äsken mainittuun ravintolaan, jossa joutuu puoliraaan pastan uhriksi. Vittu, että oli paskaa pastaa, selvästi kiireessä tehtyä! Alkaa vituttaa. Onneksi paikalla on nuori pojankloppi, joka on ahkeroinut meille helvetin hienoja vyönsolkia myytäväksi yli-innokkaille faneille. Ne ovat niin hienoja, että huolimme sellaiset jopa omaan käyttöömme, toisin kuin esim. paitamme, joita ei aikuinen ihminen ilkeä ulkona pitää. Ne soveltuvat parhaiten kotikäyttöön saunan jälkeen, juuri ennen kuin alkaa raju rakastelu. Kenen kanssa? No, oman käden tietenkin. Se on aitoa, puhdasta rakkautta! Ja tosimiesten hommaa, vähän kuten homoilukin.

Tekniikka roudaa ja Hynynen, Hongisto, Sinkkonen ja Riiali rientävät tutustumaan paikallisiin alkuasukkaisiin. Parhaiten se tapahtuu paikallisessa räkälässä aivan keikkapaikan vieressä. Jussi Hakulisen aikainen Yö soi ja me nauramme kippurassa paikallisten persevakoäijien ärinöille.

Herra Ylppö ottaa yhteyttä ja valittelee, ettei pääse katsomaan keikkaa oman DJ- keikkansa takia. Hynystä se ei häiritse, sillä Moon TV:tä hotellilla katsoessa silmiin osuu Venomin video, joka saa tunnelman nousemaan kattoon.

Keikka menee mainiosti. Porukkakin on hyvin messissä aina siihen asti kun Hynynen muistaa vertailla SaiPan ja Ässien liigasijoituksista. Jääkiekkovittuilu toimii aina, vaikka Hynystä koko laji ei oikeasti kiinnosta paskankaan vertaa. Aikuiset miehet luistelevat kumisen esineen perässä. Välillä vähän tapellaan. Vittu, eihän siinä ole mitään järkeä.

Jäämme keikkapaikalle ryypiskelemään, ensin takahuoneeseen, ja tilanteen hieman rauhoituttua viimein baarin puolelle. Saamme olla rauhassa vaikka pommitammekin DJ:tä Black Sabbath- ja Led Zeppelin -toiveilla.

Hynynen herää aamulla viiden jälkeen siihen, että hotellin respassa työskentelevä mieshenkilö potkii häntä kylkiin aamiaiskabinetin lattialla. Se tuntuu ikävältä, unet jäävät kesken. Mutta vielä ikävämmältä tuntuu epätietoisuus siitä, että miksi vitussa Hynynen nukkuu pöytien alla. Se jää mysteeriksi miehelle itselleenkin.

Kai se on niitä rokkihommia.

AIVOKONFERENSSIN 9. KOKOUSPAIKKA
KOTKA, LIVINGSTONE 14.11.2002
Matka menee nukkuessa, Hynynen herää vasta perillä. Tekniikka roudaa ja me pelaamme biljardia. Sinkkonen juttelee puhelimessa samalla talokaupoista ja remonteista. Arki iskee kuin miljoona volttia. Mutta mistä vitusta se on muka saanut niin paljon rahaa, että voi talon ostaa? Hongistokin on juuri ostanut kartanon Tohmajärveltä. Tohmajärveltä siksi, että siellä asuu Seppo Räty. Herää katkerahko kysymys: tienaako tällä bändillä kaikki muut paitsi Hynynen?

Käymme jälleen tarkkailemassa paikallisia alkuasukkaita paikallisessa räkälässä. Nyt valitsemme kuitenkin liian mukavan paikan, urpoja ei näy. Koitamme järjestää itsellemme saunaa, mutta kaupungin ilmeisesti ainoa vuokrasauna on varattu. Meidän keikkapaikkamme DJ on varannut sen itselleen ja seurueelleen, onhan hänellä tänään meidän takiamme vapaapäivä. Kiroamme miehen alimpaan helvettiin.

Tyydymme siis hotellin suihkuihin. Telkkarissa on TikTak. Haukotuttaa. Pari lonkeroa vie kuitenkin nopeasti liian velttouden pois. Ai, miksi juomme lonkeroa, sehän on tyttöjen juoma? Hynynen ei tiedä. Kalja ei vaan nyt ole maitilla.

Onneksi takahuoneesta löytyy myös oikeiden taiteilijoiden juomaa eli punaviiniä. Se piristää mieltä kummasti. Siinä punaviiniä naukkaillessamme teemme uutta keikkasettiä. Olemme tällä kiertueella pyrkineet lähes joka kerta muuttamaan sitä hiukan, ettei tulisi rutiineja. Niin tälläkin kertaa.

Paikka on aivan tukossa. Turvamies saattelee meidät lavalle. Kolmannen biisin aikana Hynynen tajuaa, että se uusi, tarkkaan suunniteltu keikkasetti jäi sitten kuitenkin sinne takahuoneeseen. Onneksi Riiali tajuaa homman ja järjestää sen lavalle nopeasti.

Virtanen on kusessa miksauspöydän takana. Pöytä on nimittäin ravintolan vaatimuksesta sijoitettu päin vittua. Se on niin sivussa, ettei sinne voi kuulla PA:ta oikein. Lisäksi ravintolapäällikkö vittuilee miehelle kovasta volumesta, Kotkassa kun ei ilmeisesti ole ollut tapana soittaa rokkia. Vai, että muka kovaa? Ilman PA:ta pelkkä soittimista lähtevä meteli on meillä aina yli 100 db, vieläkö tätä pitää joillekin selitellä. Virtanen ei tietenkään välitä paskan vertaa, lisää vain volumea.

Keikka on hyvä ja maistuukin jopa hyvälle. Eipä siitä sen kummempia. Keikan jälkeen juodaan tietysti vähän viinaksia. Olemme niin älykkäitä ja täynnä mielikuvituksellisia ideoita. Muutamiin paikallisiin alkuasukkaisiinkin tulee tutustuttua, ihan mukavaa väkeä. Kotkalaisiksi.

AIVOKONFERENSSIN 10. KOKOUSPAIKKA
ÄHTÄRI, CLUB B 52 15.11.2002
Paikalliset alkuasukkaat yllättävät jälleen! Kävellessämme kohti paikallista anniskeluräkälää kiitää ohitsemme vanha, kunnon ralli-Datsun. Karvanopat heiluvat, jätkillä on lippikset vinossa ja kaiuttimista raikaa, yllätys yllätys, Kotiteollisuuden Rakastaa/ei rakasta. Hynynen on oikeasti otettu. Ehkä uran hienoimpia kohteliaisuuksia. Tämän takia näitä hommia jaksaa tehdä.

Paikallisessa pöytäämme istuu vanha heimopäällikkö. Mies haisee helvetille ja lehmän paskalle. Hän ottaa kontaktia. Valtavat sieraimet värisevät, sierainkarvat roikkuvat villeinä muodostaen lähes rinnuksille saakka yltävän rihmaston. Mies nuuhkii ilmaa ja yrittää arvioida muukalaisten ikää, voimakkuutta ja mahdollista vaarallisuusastetta. Hongisto kehuu miehen takkia.

- Haista paska, on vastaus.

- Menehän, Reiska, omaan pöytääs, pyytää baarinpitäjä tottuneesti, ilmeisesti helvetin monen vuoden kokemuksella. Mies menee, murahtelee mennessään. Poistumme paikalta.

Yritämme jälleen etsiä saunaa soundcheckin jälkeen. Menemme paikalliseen hotellikompleksiin mutta siellä aikaa olisi vain puoli tuntia jäljellä ja hinta aivan järjetön. Jätämme saunan väliin, nautimme kuitenkin saunakaljat. Hanski on tullut tekemään monitoreja Saastamoisen tilalle ja yritämme saada häntäkin kuulemaan alkoholin viehkeää kutsua. Mies empii hieman, mutta nähdessään hotellin baarissa soittavan humppabändin hänkin tarttuu tuoppiin. Bändi nimittäin herättää kipeitä muistoja. Paljastuu, että miehellä on humppatausta, hän on soittanut Tiina Ruuskan bändissä rumpuja. Nyt hän tekee siis mm. meille, YUP:lle, Kirkalle ja Tapani Kansalle monitoreja. Niin se elämä heittelee. Jälleen seurueessamme on paljastunut uusi, traaginen elämänkohtalo.

Kehittelemme kiertueelle AIVOKONFERENSSIa osuvampaa nimeä. Aivoista ei nimittäin ole ollut tietoakaan koko aikana. MITÄÄ EI OO OTETTU - tour kiilaa ehdotusten kärkeen ohi Pikku-Villen ehdottaman SYMPATIA- kiertueen.

Menemme takaisin keikkapaikalle. Jengiä valuu sisään hiljakseen. Tajuamme, että tänään tulee olemaan hiljaista kuin perseessä jouluna. Lopulta paikalla on vajaat sata maksanutta kun aloitamme. Homma lähtee huumorilla käyntiin kun Piiriin suunniteltu disco-osio lähtee Sinkkoselta päin helvettiä. Se vaikuttaa miehen fiiliksiin koko keikan ajan, vaikka se ei Hynystä ja Hongistoa häiritsekään.

Aivan pätevä keikka joka tapauksessa. Se pieni porukka, joka paikalla on, on hyvin mukana. Kyllä heille kelpasi vetää. Keikan kohokohta on kuitenkin se, kun jonkun biisin jälkeen Hynynen tajuaa Virtasen heiluttavan taskulamppua ja osoittavan Pikku-Villen paitaa. Mies on pukeutunut valomiesten ikivanhaan asusteeseen, Karhu-olut T-paitaan. Mies näyttää aivan siltä, kuin olisi linnasta lomilla. Tai karkuteillä pikemminkin.

Keikan jälkeen pitkä ajomatka kotiin. Muut pääsevät nukkumaan omaan sänkyyn, paitsi Pikku-Ville ja Pete, jotka joutuvat nukkumaan autossa Lappeenrannan liepeillä.

AIVOKONFERENSSIN 11. KOKOUSPAIKKA
LEMI, TAPIOLA-TALO 16.11.2002
Äijillä on jo kamat lähes pystyssä kun saavumme Virtasen kyydillä muutaman tunnin yöunien jälkeen Lemille. Ville ja Pete ovat ahkeroineet. Niin pitääkin, nukkuminen on nimittäin homojen ja tyttöjen hommaa.

Meillä on lähes koko kiertueen ajan ollut ADAT-nauhurit mukana ja keikkoja on vedetty nauhalle. Lemin keikka jää nauhoittamatta, sillä täällä on toinen pöytä käytössä. Live-materiaalia on nauhalle tulossa kuitenkin runsaasti. Katselemme myöhemmin saako niistä mitään aikaan.

Kuulemme, että Mokoman keikka täällä on peruuntunut joidenkin henkilökohtaisten syiden takia. Mitä tämä tarkoittaa? Onko olemassa bändejä, joiden jäsenillä on muka muutakin elämää kuin bändielämä? Hynynen on kummissaan. Pitäisikö harkita sellaisen elämän hankkimista? Myöhemmin kuitenkin kuulemme, että Mokoman jätkät soittavat ilman Annalaa Mind Riotin ja Slumgudgeonin materiaalia. Olemme innoissamme.

Käymme vielä kotona ennen keikkaa ja sovimme tapaavamme Grand Starissa kahdeksan aikaan illalla. Se on baari. Siellä on hulluja töissä. Riialikin suunnilleen asuu siellä nykyisin, Hynynen käy erittäin harvoin. Mitä sitä nyt uskovainen, raitis mies baareissa juoksemaan.

Virtanen ja Sinkkonen, nuo ydinfyysikkokaksoset, katselevat väliajan Taru Sorbusten Herrasta -DVD:tä. Hynynen ei ole saanut tarpeekseen baarielämästä vaan menee sinne äsken mainittuun, jo lähes legendaariseen Grand Stariin hieman aikaisemmin törmäten matkalla Ismo Alangon seurueeseen, eli bändiin, joka soittaa Nite Trainissa tänään. Alanko sanoo reippaasti "päivää", Hynynen nyökkää ujosti. Se on niin pelottava mies se Alanko.

Lemillä asetumme jonkun paikallisen bändin treenikämpille. Se toimii paikan toisena takahuoneena, tilana, jossa voi nauttia virvokkeita. Niitä ei kuitenkaan nyt tule juurikaan nautittua. Alkoholikiintiö alkaa nimittäin olla kolmen aikaisemman keikan jäljiltä täynnä. Katselemme kun nuoremmat ryypiskelevät. Juovat kuin tytöt, saatana. Pieniä kulauksia mehujuomia. Näyttää siltä, että paikalla oleilevat pari pikkutyttöä juovat eniten. Mutta toisaalta, niistä tuntuu lähtevän myös kovin ääni. Emme tohdi tehdä normaalia temppuamme ja tyhjentää takahuonetta ennen keikkaa, olemmehan nyt vieraan alkuasukasheimon alueella. Olkoon nyt näin tämän kerran. Sopeudumme tilanteeseen, emme ala leikkimään sitä mitä olemme normaalisti. Eli Rokkitähtiä isolla ärrällä.

Katselemme Mokoman poikien hevi-shown ja jälleen kerran on ihailtava poikien soittomeininkiä. Hyrkäs hakkaa rumpuja kuin alkuasukas kiimassa, Aalto soittaa yhtä kiivaasti kuin kanit rakastelevat, Saikkonen soittaa ja karjuu kuin parittelukumppania etsivä homo-hirvi, ja kaiken yllä leijuu bassoa pompottelevan Hot Lips- Kärkkäisen valtava varjo. Saatana, kun ne vetää Levitationin, niin alkaa Hynysenkin jo vuosikaudet ruosteessa olleet lantiot heilua. Tosin vain vähän, vain vähän.

Oma keikka on vaikein koskaan. Alku menee spedeilyksi kun kitarahihna pettää taas. Kolmannesta biisistä alkaa sujua, mutta koskaan ei ole valunut hiki näin norona. Ville on kehitellyt paikalle sellaiset lamput, että meininki on kuin Las Palmasissa. Krapulapeikon kosto, osa 100! Saatana, joka biisin jälkeen tuntuu siltä, että täältä on pakko päästä pois hankeen jäähtymään. Osuutensa on varmaan myös krapulalla, joka vanhoilla miehillä saa aineenvaihdunnan toimimaan tavallista vilkkaammin. Keikka on kuitenkin hyvä, tosin Virtasen mukaan tänään tuli hiljempaa kuin koskaan johtuen vieraista kamoista. Sen verran väsymys kuitenkin vaikuttaa, että jouduimme skippaamaan nopeimmat biisit pois setistä. Emme vetäneet Lemin teineille Virret soi ja Kivipäätä tämän takia. Näiden sijaan Hynynen kyllä koitti vittuilla täydeltä laidalta perunoista ja lampaista. Ja lemiläisten vanhempien kasvatusmetodeista, näiden lapset kun tuntuivat kiroilevan keskimääräistä enemmän. Varsinkin tytöt. Mihin tämä maailma on menossa? Mikä on Lemin, tuon hiljakseen kuolevan maaseututaajaman tulevaisuus, jos se annetaan näiden rääväsuiden käsiin?

Valot olivat kuulemma näyttäneet erittäin hyvältä. Sen Hynynen kyllä uskoo, se tuntui kropassa. Jopa niin kovin, että puhuminen keikan jälkeen takahuoneessa tuntuu täysin mahdottomalta. Laatta etsii reittiään ulos Hynysen ruumiista. Se ei onneksi sitä löydä.

Hyppäämme autoon niin nopeasti kuin Hynynen pystyy ja suuntaamme Lappeenrannan keskustaan katsomaan Alangon keikkaa. Matkalla alkaa jo viinakin maistua ja perillä Hynynen pystyy täyspainoiseen alkoholisuoritukseen. Keikasta näemme pelkät encoret, ehkä joku viisi biisiä, mutta se ei paljon kaatuilua häiritse. Hyvä ilta.

Riiali sammuu baarin sohvalle, Hongisto Hynysen olohuoneen lattialle.

AIVOKONFERENSSIN 12. KOKOUSPAIKKA
OULU, 45 SPECIAL 20.11.2002
Istumme 11 tuntia bussissa. Hirveä keli, lunta sataa aina Jyväskylään saakka aivan simona. Pojat pelaavat Play Stationilla formulaa. Aikuiset miehet, saatana! Hynynen katsoo kummissaan. Välillä koitamme katsella 5th Element ja Ilmestyskirja. Nyt -elokuvat, mutta eihän siitä mitään tule. Formuloiden kutsu käy liian kiivaana. Hynynen tyytyy siis nukkumaan ja täyttelemään ristikoita. Rokkihommia, rokkihommia.

Perillä Hynynen ja Hongisto käyvät tutustumassa paikallisiin alkuasukkaisiin Olutravintola Korhosessa. Se on nimetty keikkamyyjämme mukaan, hän kun kerran humalapäissään osti koko paskan meidän keikkaliksoilla. Emmehän me voineet siitä hänelle suuttua, meniväthän rahat hyvään tarkoitukseen. Baarielämän edistämiseen siis.

Hotellin respa ilmoittaa, että osalla meidän porukasta on samanlaiset paidat kuin hänen pojallaan. Me kysymme, että miten hänellä voi olla niin vitun tyhmä lapsi, että se ilkeää näin paskaa bändiä mainostaa. Respan täti ei vastaa, katsoo vain kauas horisonttiin hotellin ikkunasta ja pyyhkii poskelle vierähtävän kyyneleen.

Keikkapaikka on aivan tukossa. Jengiä on ulkopuolella niin perkeleesti. Valittavat, etteivät pääse sisään, että voimmeko auttaa. Eihän me voida. Raivaamme tiemme baarin läpi takahuoneeseen ja se osoittautuukin yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Joku pojanklontti toteaa, että "raha haisee" meidän kävellessämme ohi. Hynynen pitää näistä Oulun alkuasukkaista. Rehellinen meininki. Ja ovat oikeassakin.

Jyräytämme hyvän keikan. Nyt Hynysen ääni meinaa pettää, mutta emme anna sen häiritä. Homma menee tyylikkäästi läpi. Hynynen joutuu vittuilemaan porukkalle, että "eihän me mikään Sentenced olla", kun vaikuttaa siltä, että kiusallisen moni laulaa ja taputtaa mukana. Paikallisbändivittuilu toimii lähes yhtä hyvin kuin jääkiekkovittuilu. Vai, onko Sentenced Oulusta? Hynynen ei tiedä muuta kuin sen, että siinä bändissä on vähän vitun pitkiä jätkiä.

Hyvän vedon jälkeen maistuu muutamat saunakaljat. Paikalle ilmestyy myös herra Kiiskinen, mies, jonka päältä Hynynen viimeiksi Oulussa ollessamme repi Niskalaukaus-paidan. Purki sen viimeiseen rihmaan asti. Nyt miehellä on saman bändin paita, ja Hynynen uhkaa repiä senkin jos mies ei tajua lähteä vaahtoamasta siitä. Kiiskinen ei tajua. Hynynen tarttuu kaulukseen. Kiiskinen tajuaa. Mennessään hän kysyy kuitenkin, että missä meillä on seuraava keikka. Vastaamme kaikki yhteen ääneen, että "Norjassa!". "Vittu, mie lähen mukaan!", huutaa Kiiskinen.

Kelpo veijari. Oikeasti mukava mies, mutta eihän humalaisen jorinoita kukaan kauan jaksa. Sen tajuaa myös Krapulapeikko Ville, joka poistuu pöydästämme nukkumaan aikansa meitä kuunneltuaan.

AIVOKONFERENSSIN 13. KOKOUSPAIKKA
IISALMI, VILLIKISSA 21.11.2002
Aamupala Oulussa on helvetti. Hynynen istuu yksin ja kuuntelee viereisessä pöydässä istuvan naisseurueen höpinöitä. Nelikymppiset naiset ovat lähteneet vähän irrottelemaan keskenään. Ollaan oikein hotellissa yötä. Vittu, Hynynen ei voi ymmärtää, että kun akat lähtee keskenään "bailaamaan" (vittu, että Hynynen vihaa sitä sanaa mutta juuri sitä ilmaisua nämä naiset käyttävät) niin kaikki aika käytetään siihen, että keskustellaan omista miehistä, lapsista, koirista ja ihanasta kodista. Eikö naiset osaa ollenkaan irrottautua todellisuudesta ja arjesta? Tarkoitus olisi ilmeisesti pitää hauskaa, mutta kaikki vain jäkittävät ja pyrkivät käyttäytymään mahdollisimman järkevästi. Hirveätä teeskentelyä. Ja kaikkea muuta kuin rentouttavaa.

Toisaalta, mistäpä sitä tietää, että minkälaisia yön valtiattaria nämäkin sisaret ovat viime yönä olleet? Ei mistään. Tiedä vaikka näidenkin kotiäitien ahterit olisivat täynnä ruoskaniskujen jälkiä ja selät kiimaisten miesten kynsien raapimia.

Hynynen tietää jo etukäteen, että Iisalmen keikka tulee olemaan katastrofi. Mies tuntee nimittäin kaupungin kuin omat taskunsa. Lapsuuden kesät on jyllätty siellä, teininä on tutustuttu jopa kaupungin poliisilaitoksen putkatiloihin. Hurja paikka, mutta ihmiset ovat aitoja.

Saavumme kylille joskus viiden jälkeen iltapäivällä ja jätkät aloittavat ahkeran roudauksen. Me soittajanrentut menemme hotellin saunaan. Tämän jälkeen on soundcheck, jossa huomaamme, että tämän illan lava on niin pieni, ettei siinä juuri koreografioita vedetä. Tosin, eihän me vedetä muutenkaan, seisotaan vain jäykkinä kuin jalkakäytävälle jäätynyt paska.

Syödessämme kuulemme suru-uutisen. Hynyselle tulee tekstiviesti, jossa kerrotaan, että Kotikadun Mimmi on kuollut. Hongiston kanssa harkitsemme jo keikan peruuttamista. Sinkkonen kuitenkin tokaisee, että eiköhän pelkät surunauhat käsissä olisi riittävä kunnianosoitus. Lopulta luovumme niistäkin.

Hynynen tapaa serkkunsa paikallisessa irkku-baarissa ja saa tältä hienon Zippo-sytkärin. Se on hyvä, sillä tulitikut ja ne iänikuiset Colt- sytkärit tuntuvat miehellä olevan aina kateissa. Tosin nyt voi käynnistää vedonlyönnit siitä, että kuinka kauan tämä sytkäri pysyy tallessa.

Nautimme hotellihuoneessa virvokkeita kun Hynysen puhelin soi. Mitä vittua, onko hänellä muka ystäviä, saattaa joku nyt kysyä. Ei, ei todellakaan. Sinkkonenhan se siellä kyselee, että onko Hynysellä vatsa kuralla kun samaa ruokaa söi hänen kanssaan. Sinkkonen on nimittäin kaksinkerroin pytyllä ja paska lentää. Hynysellä ei ole näitä huolia, pikemminkin ummetuksen puolelle menee. Jo ties monennetta päivää.

Kokeilemme uutta alkunauhaa, Pekka Saurin Yölinjalta napattua puhelua. Jengi on monttu auki. Nauhan loppupuolella baarin perällä istuvat alkavat tajuta, että kyseessä on joko vitsi tai sitten todella traaginen tarina, jolle ei voi kuin nauraa. Nauhan vastaanotto on siis juuri sellainen, kuin pitääkin. Että, mitä helvettiä nyt tapahtuu?

Ja nythän tapahtuu. Vedämme hyvän setin, tosin alussa hieman leipääntyneesti johtuen porukan vähyydestä. Olemme hieman hämillämme. Maksaneita on 83 + Hynysen sukulaiset ja Hongiston tutut. Emme anna sen kuitenkaan häiritä vaan vedämme niin hyvin kuin pystymme ja lopussa lattialla alkaa jo tapahtua pientä eloa. Saamme sen pienen porukan hyvin mukaan ja käymme lopulta vetämässä niille hulluille muutamat encoretkin. Työvoitto selkeästi. Tuntuivat ymmärtävän huumoriakin, koska eivät suuttuneet Hynysen kommentista, jossa hän kertoo eläneensä 32 vuotta sen tosiasian kanssa, että hänen sukunsa on täältä kotoisin.

Tekniikka on erittäin motivoitunut bändin encoreista. Viimeinen biisi on juuri lopeteltu ja Hynynen asettelee kitaraansa telineeseen, kun Pikku-Ville jo ryntää kohti takahuonetta valopöytä harteillaan. Tosin bändi ei edes nähnyt, että valot puuttuivat viimeisessä biisissä. Mikä on siis valomiehen virka? Pitää valot pois päältä?

Serkkupoikaankin iskee mystinen mahatauti, mies laatoittaa Villikissan vessan uusiksi keikkamme jälkeen. Tai sitten hän ei pitänyt näkemästään ja kuulemastaan.

Loppuilta menee ryypiskellessä. Ja arvatkaa keiden kanssa? Saija Varjuksen ja hänen miehensä Upin, jotka eksyvät samaan baariin ja lopulta samaan pöytään kanssamme. Saija, perkele, vetää meidän viinat aivan suvereenisti. Ja näyttää se iloliemi Upillekin maistuvan, hän vain näyttää tulevan siitä känniin. Saijalla ei tunnu missään.

Seuraavan viikon tiistain lööpissä on uutinen, että Saija ja Upi saivat sakot liiallisten autoilupromillien takia. Olisiko meidän sessioiden peruja?

Yöllä Sinkkonen esittää iltasatuna nukketeatterin kahdella sukalla. Meillä on vähän vitun hauskaa.

AIVOKONFERENSSIN 14. KOKOUSPAIKKA
KUOPIO, HENRY´S PUB 22.11.2002
Hongisto avaa silmänsä ja sanoo: "Saija Varjus". Hynynen herää ja toteaa: "Vittu, se ei ollutkaan unta."

Valumme Kuopioon hiljakseen, kasaamme kamat ja teemme soundcheckin. Hynynen ja Hongisto eivät puhu, silmissä on vain utuinen katse. Katse, jossa asuu rakkaus.

Paikalle valuu Jäkälän Simo, Hullu Ukko ja Kotiteollisuuden alkuperäinen laulaja ja kaksi toimittajanplanttua, jotka kulkevat mukanamme seuraavat kaksi päivää ja tekevät kokemastaan jutun. Mihin? Tarinan aihepiiristä päätellen Alibiin tai Rikospostiin, oikeasti kyseessä on kuitenkin joku huomattavasti konservatiivisempi julkaisu. Savon Sanomat, tai joku vastaava.

Menemme syömään ja tunnelma on leppoisa. Pikku-Ville koittaa naurattaa tarjoilijatyttöä, joka katsoo kummastellen kulmiensa alta. Kulmien, jotka muistuttavat Breznevin vastaavia. Tytön sieraimista valuu savu hiljakseen ulos ja suusta pääsee silloin tällöin lieskoja, jotka nuolaisevat Villen kaljun pintaa. Tytön suusta kuuluu vaimea murina ja lihakset, joista meidän seurueemme miehet voivat vain haaveilla, pullistelevat kiiltävinä ja valmiina toimintaan. Ville lopettaa ajoissa ja nainen tyytyy ottamaan tilauksemme vastaan ilman sen suurempia väkivaltatoimia.

Ja saunaan, jälleen kerran. Tämän jälkeen valummekin keikkapaikalle, sillä täällä soittoaikamme on jo 22.30. Erittäin asiallista niin meille kuin yleisöllekin. Mekin pääsemme ajoissa ryypiskelemään.

Vedämme erittäin hyvän keikan aivan täpötäydelle baarille. Yleisö on jostain saanut kuulla meidän Saija Varjus -episodistamme ja kuulemme lievää vittuilua aiheesta. Mm. peniksenmuotoisen kumilelun muodossa, jonka varteen on kirjoitettu tussilla Saija Varjus ja Gimmel. Olemme ihmeissämme. Kuka porukasta vuotaa?

Tosin tarkemman katselun jälkeen Hynynen havahtuu, että paikalla on samoja ihmisiä kuin Oulussa ja Iisalmessa. Mitä vittua ne meitä seuraa? Jättäkää meidän rauhaan, emme ole tehneet teille mitään pahaa!

Yö menee "haastattelua" tehdessä ja Puijonsarvessa (paikalliset sanovat Pirunsarveksi) istuessa. Juomme viinaa. Olemme helvetin älykkäitä jälleen kerran.

AIVOKONFERENSSIN 15. KOKOUSPAIKKA
JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO 23.11.2002
Hynynen aloittaa aamun puhelulla Airon musiikkiin Jyväskylään. Olemme sopineet nimmarikeikan sinne kello 15.00. Hynynen ilmoittaa, että nyt on niin kova krapula, että myöhästymme hieman. Kauppias on ymmärtäväinen. Hynynen ei, hän raahaa itsensä bussin makuutilaan ja kiroaa itsensä alimpaan helvettiin.

Sitä ennen hän kuitenkin kuuntelee edellisen illan keikan minidiskiltä ja täytyy sanoa, että toimii. Paitsi se, että lähes joka biisin jälkeen tai yhteydessä mainitaan Saija Varjus. Alkaa ahdistaa. Kyllä rokkarin elämä on tällä kiertueella raskasta, ensin soitetaan keikka ja sitten se kuunnellaan vielä jälkeenpäin. Tulee nimittäin rokkikiintiö pikkuisen täyteen.

Krapulapeikko on vetänyt krapulavittuilun täysin uusiin sfääreihin. Hän on virittänyt kaiuttimen nukkumatilaan, ja juuri kun Hynynen ja Hongisto ovat nukahtamaisillaan hän virittää soimaan Dire Straitsin Brothers in arms -levyn. Your latest trick valuu sisään imelällä saksofonilla maustettuna. Makuutila alkaa muistuttaa helvettiä. Mies osaa vielä taktisesti välillä hiljentää musiikkia, ja juuri kun uni on uudestaan saavuttamassa Hynysen niin Money for nothing tärähtää kaiuttimesta jälleen kerran, jo tuhannennen varmaankin. Hynysen katse etsii köyttä, sitä ei löydy ja siksi, vain siksi hän on nyt kirjoittamassa tätä.

Lutakko on myyty loppuun, kuulimme asiasta jo alkuviikosta. Kaikki kaupungin avohoitopotilaat saapuvat siis tänä iltana paikalle.

Nimmarikeikka menee asiallisissa merkeissä. Tekniikkakin saapuu paikalle, he ovat käyneet ostamassa muovisia palmunlehtiä, patonkia ja viinirypäleitä. Harmi, että lähes kaikki nimmarinhakijat ovat jo poistuneet heidän saapuessaan, näky on nimittäin epäilemättä loistava: artistit seisovat tiskin takana hämmentyneinä kun tekniikka heiluttelee palmunlehtiä ja tarjoilee viinirypäleitä. On hienoa olla rokkari!

Paha olo valtaa Hynysen. Ruokailu on yhtä tuskaa ja kylmä hiki ravistelee miestä. Olo on kuumeinen, luultavasti kyseessä on kuitenkin vain helvetin kova krapula. Elimistö protestoi. Ala nyt, jätkä, lappaa sitä viinaa kitusiin, on vittumaista olla ilman. Hynynen taistelee vastaan, periaate on, että viinaa aletaan juoda vasta sitten kun vanhat höyryt ovat täysin hävinneet. Siitä ei ole nyt tietoakaan.

Haarakiila lämmittelee. Pieniä, viattomia tyttöjä, jotka pääsevät meidän kauttamme tutustumaan pahuuden seuraumuksiin. On varmaan ikävä katsella väsyneitä, puhumattomia miehiä takahuoneessa. Onneksi Hongisto sentään on sosiaalinen, Sinkkoselta ja Hynyseltä se ei onnistu. Tytöt vetävät räväkän keikan ja alkavat juoda kaljaa. Hynysen jalat iskevät kramppiin, kädet tärisevät. Hän koittaa tasoitella asiaa punaviinilasillisella, mutta mitään vaikutusta sillä ei ole. Armoton jännitys ja krapula ravistelevat samaa ruumista, kokemus on helvetillinen. Paniikkihäiriö.

Maaginen taikarinkimme ennen keikkaa rauhoittaa kuitenkin Hynysen ja tärinä ja hikoilu lakkaavat. Soitamme helvetin hyvän keikan armottomasta väsymyksestä ja Hynysen toisen vahvistimen hajoamisesta huolimatta. Hynynen hikoilee kuin sika, mutta muuten kone pysyy hyvin käynnissä. Soitamme pitkään ja hartaasti (jopa Tuomittu on taas mukana setissä), ja ilman DJ:n hätäilyä olisimme soittaneet vielä toisetkin encoret. Niihin oli varauduttu, Jos sanon ja Routa ei lopu olivat vielä varastossa.

Jossain vaiheessa keikkaa Hynynen havahtuu siihen, että hänen monitorikaapissaan lukee teipillä kirjoitettuna Dire. Ville, perkele! Eikö vittuilu koskaan lopu?

Haarakiilan tytöt ovat ihmeissään meidän takahuonemeiningistä, sitä ei nimittäin ole. Vittuilevat, perkeleet, ettei me osata juoda viinaa. Ainoastaan Hongisto kykenee viinanjuontiin, Sinkkonen ja Hynynen puuskuttavat vain tyhjä katse silmissään. Hynynen ei pysty edes vastaamaan vittuiluun, katse etsii vain happiletkua, tai jotain, jolla tämän pahan olon saisi pois. Hän yrittää olla sosiaalinen tavatessaan serkkunsa, mutta onnistuu siinä varsin huonosti. Ei pysty, ei kykene.

Kotimatka menee täristessä.