Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
KOTITEOLLISUUS: VALTATIE 666

Vieraan vallan aurinko onnistui helvetin hyvin. Levyn kannet tosin meni vituiksi, mutta siitä ei sen enempää. On ironista, että levy, jota vieläkin pidän aika lähellä täydellistä meni jollain tavoin pieleen ihan loppusuoralla. En vieläkään tajua, mitä vittua oikein tapahtui.

Olin jo jollain tavoin toipunut tästä, mutta sitten koitti synkkä ja myrskyinen yö. Elimme loppuvuotta 2016.

Olimme Radiopuhelimien kanssa yhteiskeikalla hevon vitussa. En oikeasti muista, missä. Keikkojen jälkeen Mäki (laulaja) ja Raatikainen (rumpali) tulivat naisystävineen meidän bussiimme ja aloimme viinan voimalla jutella kaikesta mahdollisesta, paitsi kansantansseista ja purjehtimisesta. Jossain vaiheessa päädyin Mäen kanssa ajatukseen, että meidän täytyisi tehdä joskus jotain kimpassa. Tähän johti osaksi se, että olen diggaillut hänen sanoituksistaan jo jostain 80-luvun puolivälistä lähtien, mutta ymmärsin lopulta, että Mäki on myös diggaillut meitä enemmän ja vähemmän. Ja muistan toki, että joskus 2000-luvun alussa näin hänet meidän Turun Kårenin keikan yleisössäkin. Pitkä mies erottui edukseen, mutta silloin emme vielä päässeet juttusille. Nyt viimein pääsimme ja päätimme, että jotain tehdään kimpassa. Löimme asiasta kättä päälle.

Sain häneltä ”Valtatie 666” -nimisen sanoituksen loppuvuodesta 2016, mutta minulla oli kiireitä ja asia jäi lojumaan. Sen verran sain tehtyä, että siirsin sanoituksen tietokoneen työpöydälle muistuttamaan siitä, että palaan asiaan. Mutta se ei asiaa varsinaisesti helpottanut, sillä samasta syystä työpöytäni oli täynnä myös kaikkea muuta sälää, kuten on yhä. Puhumattakaan siitä, että meiltä oli juuri tullut Vieraan vallan aurinko -levy ja teimme keikkoja sen tiimoilta. Uusien biisien teko ei vielä kiinnostanut.

Keikat oli heitetty loppuvuoteen 2016 mennessä. Kävin lomailemassa, ja kun palasin kotiin alkuvuodesta 2017 oli tunne, että jotain voisi hissukseen ruveta taas hommailemaan.

Otin siis eräänä aurinkoisena pakkasaamuna kitaran käteeni ja tein punk-biisin, johon J.A.Mäen sanoitus sopi hyvin. Tein siitä demon työhuoneella saman tien. Sinänsä hauska tilanne: biisin ”säveltäminen” kesti suunnilleen saman ajan kuin kappale kestää. Eli kyseessä oli niin sanottu hetken laulu. Okei, se ehkä kuuluu sävellyksellisesti myös lopputuloksessa, mutta kyllähän biisi paikkaansa levyllä puolustaa. Sen tajusin viimeistään sen jälkeen kun Karmila sai biisin miksattuna.
Mutta siihen oli vielä pitkä matka, joten takaisin asiaan. Biisihanat aukesivat. Eivät heti, mutta hissukseen. Tajusin jossain vaiheessa keväällä 2017, että kai tässä uutta levyä taas tehdään. Miitri tajusi sen myös, ja saimme levyllisen biisejä kasaan kevään aikana todella nopeasti. Tämä tapahtui siis samalla, kun teimme kevään keikkarundia. Kuuntelimme bussissa demoja koko kevään ja kesän ajan sitä mukaa, kun sain kehiteltyä niihin laulumelodioita ja jonkinlaiset sanat. Tässä tohinassa raakkasimme paskimpia pois jaloista ja päätimme, että syksyllä aloitetaan äänitykset.

Elokuussa 2017 teimme ”Helvetin hieno matka” -nimisen biisin Napapiirin sankarit 3 -elokuvaan. Raivasimme syksyn keikkojen välistä tilaa, pidimme kunnon treenit Tikkalassa ja siirryimme sieltä suoraan Lehmon SF Sound -studiolle. Saimme kasaan kolmentoista biisin rumpupohjat. Tutkimme kalenteria ja ajattelimme, että meillä olisi mahdollisuus saada levy valmiiksi keväällä 2018.

Paskan marjat.

Alkuvuodesta 2018 tajusimme, ettei näin tule käymään. Siirsimme julkaisua kevään ja kesän taitteeseen.

Paskan marjat.

Tajusimme, että tulee kiire. Raakkasin hätäpäissäni kaksi jo äänitettyä biisiä pois paketista, kun tajusin, ettei nämä biisit välttämättä sovi kokonaisuuteen. Nämä kaksi kappaletta ehkä julkaistaan joskus levyn vinyyliversiossa, mutta tätä en voi tässä vaiheessa vielä luvata. Mutta ajatus on olemassa, sillä eivät ne huonoja ole. Jossain vaiheessa piti vaan tehdä valintoja.

Jatkoimme hommia. Minä olin soittanut omat kitarani Finnvoxilla, Miitri työsti omia kitaroitaan Lappeenrannassa laitellen raitoja meille sitä mukaa kun niitä valmiiksi sai. Miitri äänitti Hongiston soittamat basso-osuudet myös. Näin vältyttiin turhalta reissailulta. Minä päivystin Karmilan kanssa Helsingissä ja lauloin biisejä kasaan. Pistimme lauluraitoja Aaltoselle, joka lauloi Lappeenrannassa niihin taustalaulut. Jossain vaiheessa kasasimme kavereista taustaköörin, matkustin Lappeenrantaan ja äänitimme runsaan alkoholimäärän avustuksella mullikuorot.

Järkäle alkoi hahmottua, mutta myöhemmin keväällä tajusimme, ettei ole mitään järkeä rypistää, kun asia on pahasti kesken. Tähän vaikuttivat KT:n keikat, minun toukokuinen hermolomani sekä Children of Bodomin äänitykset ja miksaukset, jotka sitoivat Karmilan kiinni muutamaksi viikoksi, jonka jälkeen hänen puolestaan oli pakko lomailla. Päätimme tyytyä tähän, ja yhteisymmärryksessä levy-yhtiön kanssa siirsimme levyn julkaisun suosiolla elokuuhun 2018.

Paskan marjat.

Kaikkien mahdollisten uusintaäänitys-, levynkansi-, uusintamiksaus- ja masterointisäätöjen seurauksena julkaisu siirtyi lopulta syyskuun loppupuolelle. Mutta mikäs kiire tässä, vanhoilla miehillä. ”Valmista on sitten kun valmista on.”

”Kusipää”-singlen saimme kuitenkin ulos loppukeväästä, sillä se miksattiin julkaisukuntoon ensimmäisenä juuri tätä tarkoitusta varten. Jatkoimme äänityksiä pitkin kevättä ja kesää ja viimein, joskus heinäkuun lopussa tajusimme, että äänityksethän on, sätäna, tässä.

Ihmeitä tapahtuu. Katsotaan, mitä tapahtuu jatkossa. Käsissä on nimittäin jotain suurta.

Ja nyt en puhu meidän peniksistä.


KUSIPÄÄ
Sanoituksen suhteen varmaan nopeimpia töitä, joita olen tehnyt. Ehkä myös parhaimpia, tai ainakin sain ytimekkäästi sanottua sen mitä halusin. Muista vastaavista ”helpoista töistä” tulee mieleen ”Meren mutaa”, ”Helvetistä itään”, ”Kultalusikka” sekä ”Varjoihmiset”. Näistä olen lähes ylpeä, ja on jännittävä yhteensattuma, että nämä kaikki ovat syntyneet todella nopeasti.

Mutta takaisin tähän kappaleeseen. Näitä suomalaisia kusipäitä kyllä riittää, ja ehkä itsekin kuulun niihin, tosin ilman uhkaa väkivallasta. Tässä sanoituksessahan sitä lievästi on, vaikka vihaankin sitä sen kaikissa eri muodoissa.

Miitri laittoi tästä demon joskus kevättalvella 2017. Tämä taisi olla ensimmäinen demo, jonka häneltä sain. Itse olin tehnyt jo pari biisiä himassa, pommittanut niillä Miitriä ja hän sai kimmokkeen ryhtyä toimeen itsekin. Kuuntelin rungon pariin kertaan, kehittelin tupakalla istuessa laulumelodian, kirjoitin sanat yhdeltä istumalta ja lauloin biisin talteen.

Hongiston mukaan tässä on hieno ZZ Top -tyyppinen poljento samaan tyyliin kuin ”Yötä vasten” -kappaleessa. En tajunnut sitä itse, mutta näinhän se on.


On tunne: kohta alkaa tapahtua
ikkunasta katson ruohon kasvua
Kotisohva ja TV koukuttaa
ja maailma kunniansa kuulla saa

Tämäkö on sodanjulistuksesi
koko maailmaa vastaan?
Veltto kädenpuristuksesi
ennen kun astut paskaan
                         (Turha uho on miehen tuho!)
         Kun kusipäisyys miestä syö
                  se turhaan päätään seinään lyö

Paskassa uin kuin kala vedessä
         (olen mies, enkä mikään hiiri!)
Voittajana seison peilin edessä
                 (en ole mikään vitun tuuliviiri!)
Kauhussa lähipiiri eläköön
                         (miehellä seisoo, ainakin järki!)
Kukko tunkiolla eläköön!

Tämäkö on sodanjulistuksesi
koko maailmaa vastaan?
Veltto kädenpuristuksesi
ennen kun astut paskaan
                         (Turha uho on miehen tuho!)
          Kusipäisyyttä, turhaa uhoa
                                   kohti tuhoa

                Kusipää!

          Kohta lähtee ja vastapalloon;
                tunti turpaan ja kuula kalloon!


KYY POVESSA
Biisin riffi syntyi Miitrin syöttämänä jonkun keikan soundcheckissä. Paikka saattoi olla Vantaan Tulisuudelma, en ole varma. Hyppäsimme Jarin ja Jannen kanssa messiin ja se oli siinä. Huusin miksaajallemme Mika Isotalolle, että pistäpä tää talteen. Mies vastasi: ”Se on jo teidän sähköposteissa!” Mika oli siis jo äänittänyt riffin talteen ja laittanut eteenpäin. Näin toimii osuuskauppaväki.

Miitri jatkoi kehittelyä himassaan ja pisti demon minulle. Kehittelin laulumelodiat, jonkinlaiset sanat ja huusin ja mörisin biisin talteen. Sanat muuttuivat myöhemmin, mutta nimi on sama kuin demolla. Karmila tosin ehdotti, että eikö sen pitäisi olla ”kyy povella”, mutta perustelin asiaa niin, että ”povessa” tarkoittaa sitä, että kyy on piilossa. Läpi meni. Biisin työnimi oli tietenkin ”Kyy huulessa”. Tässä kohtaa kuuluisi nauraa.

Tajusimme myöhemmin, että kappale tarvitsee uuden alun. Varsinaiset rumpupohjat oli jo äänitetty, mutta päätimme äänittää intron erikseen Kuopion Puijonsarvessa soundcheckin aikana. Mikitimme rummut ja Jari soitti intron Miitrin tekemien demokitaroiden päälle ykkösellä sisään.

Musarunkkarit kuulenevat, että intron tempo on pari napsua hitaampi kuin varsinainen biisi. Riffi lähtee paremmin käyntiin rumpujen kanssa näin. Ja jos oikein kunnolla runkataan, niin kerrottakoon, että intron tempo on muistaakseni 101, varsinaisen biisin 104.

Tämä kiinnostaa kaikkia varmaan ihan vitusti.


Olkoon yö tai olkoon päivä
tämä mies ei nuku, ei naura
ja illan jo hämärtyessä
ei kunnian kukko laula

         Ei!

Ilo sataa valheena sisään
teeveestä ja ikkunoista
enkä usko enää mitään
jota syötetään ruuduista noista

Elämä – mitä se antaa?
        (Kyy povessa!)
        Tyhjyyttä repussaan kantaa
                 (Kyy povessa!)
                 Tuhatta ja sataa liikutaan
                         (Kyy povessa!)
                         Löysässä hirressä kiikutaan

                 Kyy povessa!
Aamu lusikalla ei syötä
se kantaa kyytä povessaan
ja sen epäuskon myötä
mies sulkee lukot ovestaan

                 Elämä – armahda!
                         (Kyy povessa!)

                         Kuolema kolkuttaa!
                                (Kyy povessa!)

                                         Maailman pauhussa!
                                                 (Kyy povessa!)

                                                 Perkeleen naurussa!

        Kyy povessa!


JÄRJEN ÄÄNI
Ensimmäisiä demojani tälle levylle. Pidin riffiä aluksi idioottimaisena ja kertosäettä ”renkutuksena”, mutta demoa äänittäessäni tajusin tämän olevan niitä biisejä, joka nostaa karvat pystyyn. Tässä ollaan tavallaan Kotiteollisuuden alkulähteillä. Tämä voisi aivan hyvin olla Aamen tai Eevan perintö -levyiltä. Tarjosin tätä kappaletta jo yhdessä ”Helvetin hieno matka” -biisin kanssa Napapiirin sankarit 3 -elokuvaan, mutta sen ohjannut Tiina Lymi valitsi toisin. Ehkä hyvä niin, sillä tämä puolustaa paikkaansa tällä levyllä paremmin kuin edellä mainittu.


Tervetuloa
elämään veitsen terälle
Täällä horjutaan reunalla
järjettömyyden keulalla
Ja mitähän tämä maksaa?
Ei oo välii eräpäivällä
kun mäihällä laivaa ohjataan

Järjen ääni korvissa raikaa
jälleen poissaolollaan
Syökää, juokaa ja päälle naikaa
juhlikoot kukin tavallaan

Pikavipit saataviksi
surut maahan haudataan
Baaritiskiin muistutukseksi
nämä teesit naulataan

Hei, tyttö
anna valosi loistaa
Ja poika, pysy sanassasi
ja kuole saappaat jalassasi
Ei tämä ole mikään leikki
On tämä totista totta
josta kirkonrotta pysyy loitolla

          Tyttö, anna valosi loistaa!

                  Poika, kuole saappaat jalassa!


KAIKKI ON KAUPAN
Näitä sanoituksia syntyy silloin kun tuntuu siltä, että eiköhän tässä ole tähän ikään jo kaikki mahdollinen nähty ja koettu. Vähän kyynistä matskua, mutta sellaista on elämä.

Miitri pisti demon tästä minulle joskus keväällä 2017, ja kuulin sointukierrosta heti, että tähän on helppo kehitellä jotain. Kertosäe tuli saman tien, säkeistö vaati pientä puristusta ja tupakalla istumista. Mutta Aaltoseltakin taisi tirahtaa pieni itku, kun hän kuuli lauletun demon keikkabussissa. ”Vittu, Jouni, sie puhallat hengen näihin biiseihin.” Sanat jäivät lopulta aika samoiksi kuin demovaiheessa, muutin vain pari riviä. Näkisin, että tämä on levyn kolmas single ”Kusipään” ja ”Järjen äänen” jälkeen, mutta saapi nähdä.

Lopukkeesta olen pirun ylpeä. Aaltonen kuulee siinä David Bowieta (Heroes), minä puolestani Sex Pistolsia (God Save the Queen). Molemmat ovat kestosuosikkejani, joten valittamista ei ole.


Lapsuuden maisemassa
musta virta pienen pojan
ruumista kuljettaa
Kuljen ja etsin
jotain, josta kiinni saa
Ajan henki puiden latvoja
heiluttaa
En mitään täältä löydä
joka muistuttaisi sinua

Vaietkaa
ja paetkaa saaliinne kanssa pois
sillä kaiken saa
se joka kaiken ottaa
eikä mitään koskaan anna pois

Nyt pysähdyn lepäämään
katselen loputonta
pilvistä taivasta
mietin, kuinka päästä
kulkemisen vaivasta
Rikas täällä rikkauttaan rakastaa
ja köyhän ilona pelkkä
köyhyyden paino

          Kiirehdi kurja, kaikki on kaupan!
                  On sielut tarjouksessa!
                           Matkalla pankkiin Perkele nauraa
                                    köyhän palellessa!

          Kaikki kaupan, on
                  kaikki kaupan
                          jos vaan hinnasta sovitaan!


SÄDEKEHÄ

Meikäläisen rakennelma. Tosin Miitrin kanssa väsättiin alun riffi nippuun Tikkalassa levyn treeni- ja esituotantovaiheessa, kun Jari vielä nukkui ja Hongisto könysi viinapullon ja naapurin äijien kanssa piharakennuksessa, jonne olimme heidät ei niin ystävällisesti ohjanneet.

Jotenkin nautin juuri näistä hetkistä, kun otamme Aaltosen kanssa kitarat käteen ja sitten alkaa vaan tapahtua. Jotain Led Zeppeliniä tässä haettiin ja Karmilan tekemät jousihässäkät korostavat tätä tunnelmaa.

Sanoja väänsin pitkään, mutta sädekehä oli jo demovaiheessa biisin nimenä. Itse asiassa koko kertosäe taisi tulla yhdellä istumalla, mutta säkeistöjä rakentelin pitkään. Ongelma oli se, etten tajunnut mistä ”Sädekehä”-niminen biisi voisi kertoa.

Lopulta tajusin, että ehkä sen pitää kertoa sädekehästä.


Ihmisyys pientä ihmistä nakertaa
pimeintä on ennen kuin aamu sarastaa
Se miettii, miksi vaeltaa täällä
ei tajuu, että vois helpolla päästä
Miksi tehdä aina helposta vaikeaa?

Pystyyn kuolleena keskellä elämää
                (sädekehä ja ikuinen yö)
Olet varma; et huomista päivää nää
                (olla ihminen, siinäpä työ)
Tyhjä elämä lyhyttä kesää taas lupaa
oikotietä keväästä syksyyn
Pystyyn kuolleena keskellä elämää

                 Sädekehä ja ikuinen yö

Mitä itsellesi tahdotkaan todistaa
kun sädekehääsi koetat kiillottaa?
Mieti joskus; vaikket aina voita
koeta olla niin kuin ihminen on
Murehtimalla et maailmaa voi pelastaa


TAAKKA
Aaltosen pommi. Ukko alkoi jutella keikkabussissa, että pitäisi tehdä ultimaattisen raskas biisi. Sanoin, että tee, vittu, semmonen ihan keskenäsi, mie en osaa. No, ukkohan teki, pisti demon miulle saatteella ”hyvää matkaa, keksi tähän jotain”.

Aika nopeastihan minä keksin. Kehittelin melodiaa ja sanoja, ja lauloin ensimmäisen version. Kuuntelimme demoa matkalla Lahden Möysän keikalle ja Aaltonen ideoi kertosäettä vielä hieman paremmaksi keikkapaikan pihassa. Äänitin melodian puhelimeen talteen ja seuraavalla viikolla lauloin uuden demon biisistä työhuoneella. Se oli sitten siinä.

Paitsi ettei ollut. Tajusin, että alku on niin pitkä, että se vaatii jotain skitsofreniaa messiin. Kehittelin tekstin, joka kuvastaa miehen ja Perkeleen sekamelskaa pään sisällä. J.A.Mäki lausui Perkeleen osuuden yhdellä otolla. Olin Aaltosen kanssa seuraamassa nauhoitusta ja olimme molemmat sitä mieltä, että nyt puhuu oikeasti Perkele, ei ihminen.

Tätä alun sanoitusta ei ole kokonaisuudessaan julkaistu edes levyn kansivihkossa, joten käykää kiinni.


MIES:
On ylivoimaa olla aina oikeassa, olla mies. Huudella sohvan pohjalta, kaljamahan takaa totuuksia maailmasta. Kertoa omalle pojalleen, ettei sinustakaan koskaan mitään tule. Ja niinhän se on, minä jos joku sen tiedän. Kannan valtikkaani ylpeänä, minä olet se, joka määrää. Olen mitättömän perheeni uljas pää, järki talossa. Muut vapisevat edessäni, kukaan ei voi aavistaa seuraavaa liikettäni.

Ryystän kaljan, pieraisen ja avaan teeveen. Sohvasika, siksi vaimoni minua kutsuu. Vittu, ei paljon kiinnosta. Tuijotan paskaa, jota meille tarjotaan. Nauran huonoille vitseille, hyviä en edes tajua. Teeveetä tuijottaessani tajuan oman ylivoimaisuuteni, sen, että kaikki pitäisi tehdä perkele itse.

Ilta kuluu, kymmenes kalja. Silmät harittavat ja ääni kovenee. Sohva on muuttunut valtaistuimeksi. Kommentoin kovaäänisesti teeveen tarjontaa. Kaikki on paskaa, ja uutiset ovat vääriä tai huonoja. Perhe on vaiti. Kohta on aika näyttää niille, kuka talossa määrää...

Illan viimeinen, epäselvä ajatukseni on: ”Jos maailmassa on muka jotain kaunista, niin todistakaa se minulle. Tehkää turhaa työtä.”

PERKELE:
Miltä tuntuu olla osa elämää, jota et tunne? Elää valheessa? Elää elämää, jota itse seuraat sivusta? Ja mietit samalla, miksi tunnet pelkkää kipua... ulkopuolisuutta?

Vaimosi on vain kalpea haamu, joka ratsastaa jo selässäni. Hän pitelee vahvasti haureutensa kultaista maljaa, joka on täynnä iljetystä ja saastaa. Katso tarkkaan, eikö olekin?

Näetkö? Minulla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja kaikki sarveni ovat kovempia ja parempia kuin sinun puolikovasi on. Eikö olekin niin, että vaimosi etsii jo jotain parempaa? Jotain, josta saisi kiinni. Jotain sellaista miestä, josta saisi uuden, paremman rakastajan, nyt kun sinut on jo kesytetty sohvan pohjalle.

Näetkö nämä merkit minussa? Pelkkiä herjaavia nimiä sinusta. Sohvasika. Vätys. Häviäjä. Näitä kaikkia olet...

Entä poikasi? Milloin viimeiksi olet puhunut hänelle? Onko teillä puhuttavaa? Onko mitään sanottavaa? Jos et tee mitään, olet vielä säälittävämpi kuin poikasi on.

Eikö olisi jo aika saattaa loppuun surkea taival? Matkasi, jonka tiesit alusta saakka päättyvän? Ole mies! Tee, mitä pitää tehdä!

Tee, mitä pitää tehdä!


Miksi kantaa raskasta taakkaa
mitä se antaa?
Ei mitään, ei
mistään tule koskaan valmista
Mitään kaunista et
kuule, et nää
Miksi miehelle linnut ei laula?
Kohta kaulakiikussa
keinutaan
Ei odoteta takana tähtien
Ja mistä lähtien
niin olisikaan?

Täytyy jaksaa, täytyy jaksaa
Mikä maksaa,
miksei mitään tapahdu?
Iso mies itkee lapsen itkua
mitä vittua;
nyt, ukko, havahdu!

Miksi kantaa raskasta taakkaa
kun ei saakaan
siitä koskaan iloa?
Ensin oliko muna vai kana
vai Saatana?

Juoksuhaudoista soi
lohduton laulu, se kaikuu
Se raikuu, se korvissa soi
Sen edessä vahvinkin taipuu
Sen kaiku ei kadota voi
Se on liian raskas taakka
kenelle tahansa
Ei sitä tarvitse, eikä ees saakaan
kantaa mukana

Soi
ikuinen laulu, se kaikuu
Se raikuu, se korvissa soi
Sen edessä kovinkin taipuu
Sen kaiku ei kadota voi
Se kirottu turha taakka
painaa harteilla
Ei sitä tarvitse, eikä ees saakaan
kantaa mukana

          Liian raskas taakka!
                   Taakka!

Tee, mitä käsken!

 
VÄÄRÄLEUKA
Miitri laittoi tämän biisin pohjan minulle viitteellä ”tässä olis vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita”. No, olihan niitä. Poltin kotiterassilla pari tupakkaa ja kelasin, miten tämän pitäisi mennä. Kertosäkeen melodia tuli saman tien, mutta säkeistöjä en tajunnut. Päädyin ainoaa mahdolliseen ratkaisuun: huuda!

Sanoitus kertoo siitä, mikä suomalaisten asenne kaikkeen on. Olkoon asia miten vakava tahansa, siitä löytyy aina jotain irvailtavaa. Pahimmillaan tämä pätee myös politiikkaan, joka oli ensimmäinen ajatukseni. Miettikää: Väyrynen-Hakkarainen-Soini-Räsänen. Ja näitä vääräleukoja toiset vääräleuat äänestävät olemattomalla ajatuksella ”mitä enemmän saadaan vääräleukoja vallan kahvaan, sen parempi meininki”.

No, onko?


Kantaa valtikkaa ja viittaa
ei piittaa mistään muusta
luusta kovasta se joskus veistettiin

Ylpeys kantaa pukuansa
sukuansa jahtaa, lahtaa sen syvälle
Suomen synkkiin metsiin

Vääräleuka suutaan soittaa
riitasoinnut tänne tuonee
Ja se on oikeessa
vaikka oiskin väärässä

Se punaniska meissä elää
sittenkin kun kuolee
Työn jälki ei näy laadussa
vaan määrässä

On perässä hiihtäjiä
niittäjiä, siittäjiä
jotka ovat osa tämän koneen kolinaa

Totuus lähikievarista:
paskaa päistä molemmista
se pois karista, se on juopon horinaa

          Vääräleuka!
                    Olen vääräleuka!

                    Jos vääräleukaa haukut
                             haukut väärä puuta, luuta
                                     liian kovaa järsit
                                            eikä se mitään muuta.

          Vitun vääräleuka!


VALTATIE 666
Kaikki lähti tästä, koko levy siis. Radiopuhelimien J.A.Mäki laittoi minulle tekstin, koska olimme aikaisemmin puhuneet, että jotain täytyy kimpassa tehdä. Vitkuttelin kiireitteni takia asian kanssa aikani, mutta lopulta otin kitaran käteen ja ”sävelsin” biisin kerralla kasaan. Soitin ja huusin sen demoksi talteen saman tien, sen jälkeen asia ei muuttunut. Mäki huusi omat osuutensa myöhemmin Oulun seudulla Kempeleellä (Wolfbeat studios). Sitä oli kiva seurata, sillä olimme Miitrin kanssa kyttäämässä sessiota.

Perusmättöä meiltä, jotain sellaista, josta kaikki aikoinaan Kotiteollisuuden osalta lähti. Karmila tykittää loppuun tiukkaa Steve Jones -tyyppistä kitaramelua, joka miellyttää minun korviani kovasti.

Kelasin pitkään, voiko tällaisesta rypistyksestä tehdä levyn nimibiisiä. Mutta mitä kauemmin matka jatkui, sen varmemmaksi asia muuttui. Tajusin, että tässähän on koko levyn ydin.


Unelmoitko koskaan mistään
jos et muusta niin elämästä?
         Ilman menneisyyden taakkaa
                 jota kantaa hautaan saakka

Taas demonisi jahtaa
sinua yksinäisellä tiellä
         kuten kaukana siellä
                 missä ruuhkaa on ja juhlaa

Ääni takapenkiltä
tai pimeästä pään sisältä
ensin kuiskasi, sitten huusi:
muista mihin vie
Valtatie

         kuusi, kuusi, kuusi!

Veri maistuu kielellä
ja metallin voi haistaa
         Kasvoton pimeällä tiellä
                ajaa vastaan samaa kaistaa

Ääni kuiskasi, sitten huusi:
kai tiedät mihin vie
Valtatie
kuusi kuusi kuusi

Olkoon klisee mutta muista
         elämä on elämistä varten
                ei kuoleman pakenemista
                         ei odotusta onnetarten

Tuo lopun harhailuusi
        Valtatie kuusi kuusi kuusi!


PIMEYDEN YTIMEEN
Tässä Aaltonen pistää parastaan. Kun sain demon tästä, tiesin, että nyt lähtee. Tähän oli helppoa ja riemua kehitellä laulumelodioita. Ja sanoja myös: kelasin pitkää parisuhdetta, joka ei enää johda mihinkään muuhun kuin tylsistymiseen. Puhujana on mies, joka jaksaa vielä elätellä toivoa.

En ole ikinä tapellut Karmilan kanssa. En tapellut nytkään, mutta jouduin sivusta seuraamaan, kun Karmila ja Aaltonen painivat kertosäkeen kanssa: pitäisikö sen yhden soinnun olla A molli vai -duuri? Keskustelua käytiin puhelimitse, ja itse poistuin niiden aikana Finnvoxin tupakkahuoneeseen. Lopulta lauloin sen nuotin, jonka miehet sopivat. Vieläkään en tiedä, onko kyseessä duuri vai molli. Mitä vittua se miulle kuuluu? Itsehän käytän kitarasta vain kolmea, tai maksimissaan neljää paksuinta kieltä, joten sillä ei ole väliä muun kuin laulumelodian suhteen.

Jos joku joskus miettii, että vaikuttaako tupakointi lauluääneen, niin tässä biisissä sen voi aistia. Vedin kolme röökiä putkeen ennen laulusuoritusta, notkistin ääntä vielä hieman kossulla ja mielestäni lopputulos on parasta mihin ikinä olen kyennyt.


Sanoit
että horisontti on raja
jota ei koskaan kannata ylittää
Päätit
meille riittää tää nyrkkipaja
jossa riittämättömyys yrittää

Älä vajoa pimeyden ytimeen
sillä sieltä et koskaan palaa
Perässäsi vaikka helvettiin meen
eikä kumpikaan koskaan palaa

                Pimeyden ytimeen!

Ja taas tätä epätoivoa halaan
joka ympäröi meidän elämää
Turhaa kai merta edemmäs mennä kalaan
kun siellä ei edes metsää puilta nää

Älä vajoa pimeyden ytimeen
sillä sieltä et koskaan palaa
Perässäsi vaikka helvettiin meen
eikä kumpikaan koskaan palaa
        Syvälle pimeyden ytimeen
                sieltä kumpikaan ei palaa takaisin

                                Älä mene!


HEIKOILLA JÄILLÄ
Meikäläisen hommia alusta loppuun. Ja sen myös varmasti kuulee. Perusjyystöä tyyliin Kotiteollisuus.

Meillä on Karjalassa tyyli kuitata ”mitä kuuluu” -kyselyt baarissa vastauksella ”no mitäs tässä, oon vähän heikoilla jäillä”. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt ollaan ”lasitöissä”, eikä olla lähdetty pelleilemään, sätäna.
Tykkään lopun kitara- ja laulumelodiasta kovasti, niissä kohdissa tulee pienet itkut. Molemmat ovat minun käsialaani, mutta Miitri hoitaa toki soiton. Koska minä en osaa.

Ensimmäinen säkeistö syntyi oikeasti aamutupakalla kertoen juuri sen hetkisestä tunteesta. Minulla on monesti kahvia ja tupakkaa aamulla nauttiessani tapana miettiä, mitä tänään tekisi. Sillä hetkellä kaikki on tavallaan auki. Ja jos käy niin, ettei mikään kiinnosta, en tee mitään. Se tosin on erittäin harvinainen tunne. No, nyt kiinnosti kirjoittaa sanoitus, ja näin kävikin. Illalla olin jo Finnvoxilla tätä laulamassa, joten oli myös pieni kiire kirjoittaa homma nippuun. Toki kertosäe oli ollut valmiina sanoituksineen jo pitkään, mutta säkeistöt olivat vielä laulupäivän aamuna täysin hakusessa.


Aamu on kuin vieras nainen
se voi antaa
vaikka ei mitään lupaakaan
Kahvia ja tupakkaa
lisää tyhjiin aivoihin

Osaan kyllä lentää
mutta on vaikeeta
tulla takas elämään
Sieltä ylhäältä hyvin nään
lääkkeet kaikkiin vaivoihin

Tää on se tie, joka johdattaa
meidät onneen tai heikoille jäille
Kulje se loppuun, huomata saat
jätät hyvästit päiville näille
harmaille, niille
jotka miestä alati syövät, lyövät
kapuloita rattaisiin
kun aina itsesi alusta löydät

Tahdon pois kadota
näihin jäihin vajota
elämäni unohtaa
Se on tahtoni viimeinen
onnella kirotut; uskokaa

En tahdo kuolla yksin
enkä haluis tajuta
ett pahalla muistellaan
Silti vauhdilla luistellaan
paetaan koneiston kolinaa

          Heikoilla jäillä, olkapäillä
                 tunnet, kuinka elämä kuljettaa
                          Ja taas heikoille jäille tahdot uudestaan


MAAILMA NUKAHTAA
Minun heiniä tämäkin. Kun soitin ensimmäisen demon tästä kappaleesta keikkabussissa, Hongisto totesi: ”Vittu, että on tylsä biisi.” Minä totesin tähän, että kyseessä saattaa olla levyn nimibiisi, ainakin levyn viimeinen, joten pidä turpas kiinni. Keskustelu päättyi siihen. Myöhemmin Jannekin tajusi homman pointin. Mutta tämä kertoo vain siitä, kuinka asioita neljän ihmisen päiden sisällä hahmotellaan lopulta samaan maaliin, vaikka alkutilanteessa saatamme olla täysin eri hiekkalaatikoilla.

Tein tämän jonain talvisena aamuna 2017. Aloin äänittämään demoa saman tien, mutta en saanut sitä valmiiksi. Lähdin siis kävelylle vaimoni kanssa ja biisin lopun köörimelodia alkoi vain soimaan pääni sisällä. Hyräilin sen puhelimeen, tein demon samana iltana valmiiksi ja se oli siinä.

Mutta ei ollutkaan. Kului yli vuosi, ja kesällä 2018 kuuntelimme keikkabussissa Mike Oldfieldin Tubular Bells -levyä ja tajusin, että levyhän vaatii outron. Olin säveltänyt sen jo aikaisemmin, mutta en tajunnut mihin kohtaan ja mihin biisiin sen voisi upottaa, vai voisiko mihinkään. Viimein ymmärsin, että tähänhän se menee. Kävimme äänittämässä piano-outron Aaltosella (minä ja Miitri hoidimme pianon, kitarat ja basson) ja Jari soitti rummut Kipon Anssin Astia-studiolla. Aaltonen kehitteli loppuun hienon bassomelodian (se ylhäältä menevä basso, joka kuulostaa uruilta), liitimme koko paskan tähän biisiin ja se oli siinä.

Paitsi, että ei ollut. Karmila tarjosi lopukkeeseen vielä kitarasoolon. Tästä en voinut kieltäytyä, vaikka mies valittelikin, että muutaman kuukauden tauko kitaran soitossa aiheuttaisi soolon soittamisen suhteen hankaluuksia. No, ehkä sormenpäät kovettuivat hieman, mutta hienosta lopputuloksesta täytyy taiteilijan maksaa. Lopputulos on silkkaa Pink Floydia.

Mikko oli myös jossain välissä käynyt lomailemassa Berliinissä ja hänen avovaimonsa oli äänittänyt reissun aikana Berliinin U-Bahnin kolinaa. Sitähän piti toki saada messiin myös. Joku saattaa tässä välissä kysyä, miksi. Voin heittää tähän vastakysymyksen, että miksi, vittu, ei.

Enivei, sanoituksen ajatus pitäisi olla selkeä. Tässä nivotaan langat yhteen. Perkele on hävinnyt taistelun ihmistä vastaan ja tajunnut, ettei hänellä ole enää mitään virkaa täällä. Me ihmiset olemme rakentaneet jo paljon paremman helvetin, jonka hän aikoinaan väsäsi.

Varsinaisen biisin lopun The Cult -henkinen kitaramelodia on parhaita, joita olen koskaan kehitellyt. Ja jälleen kerran pistin Aaltosen soittamaan sen, koska ”minä kuulen, mutta en osaa”. Mutta tämä on minussa ja Miitrissä parasta. Molemmat tykkäämme The Cultin Billy Duffista ja Miitri soittaa yhtä hyvin kuin hän. Minulla taas saattaa monesti olla visio, mutta en kykene toteuttamaan sitä itse. Enkä loppupeleissä edes tahdo, sillä minä en ole kitaristi. Keskityn enemmän halonhakkuuseen.


Kerran kuljin kuninkaana
kaiken turhan valtiaana
oppaana, joka näytti
oikotien Helvettiin
Riitti harhailijoita
tiensä arvailijoita
jotka syövereihin heitettiin

          Joskus ennen...

Tarvitaanko täällä enää
minua, tai yhtään ketään
kiusaajaa, joka ihmiskuntaa
veisi pimeyteen?
Kun jeesustelemalla ja
kyynärpäätaktiikalla
kulkevat tyhjyyteen vajonneet

He ovat toivonsa kadottaneet
loppuun asti kulkeneet
Ei kurjat koskaan tietää saa
mikä heitä kuljettaa

Toiset kantaa salkkuansa
toiset ruumisarkkuansa
Ei käsi löydä toista
katseet tyhjät harhailee
Kuljetaan minne muutkin
hampaattomat suutkin
samaa virttä kilpaa veisailee

         Maailma nukahtaa

         Koko maailma yöhön nukahtaa
                  turhaan oottelee päivää parempaa.

- Hynynen, Lappeenrannassa 30.9.2018