1. VALTAKUNTA
Kämppäjamien tulos. Pohja syntyi erittäin helposti, mutta muuttui hieman Karmilan puuttuessa peliin. Sanat alkoivat syntyä Miltonin Paradise Lost -teoksen innoittamina, ja eräällä juoksulenkillä ne saivat ensimmäisen muotonsa. Sanat tuli sitten kirjoitettua vielä pariin kertaan uudestaan. Hyvä niin. Korneimmat riimit hävisivät pois (hävisikö? Kyllä niitä sinne aika tukku jäi! kirj.huom.). Helvetin hyvä keikkabiisi. Ja tulipa nyt todistettua sekin, että hyvään biisiin ei välttämättä tarvita kahta sointua enempää. (Ja on muuten helvetin rouhea kitarasoundi! kirj.huom.)

Tuo valo, joka näkyy tuolla
onko se vain unta
se Jumalan valtakunta
Siellä kai joskus
olla voidaan
taivaan iloissa
piehtaroidaan
harput helisevät,
hartaat laulut raikuu
ylistykset isännälle kaikuu

Mutta jossain alhaalla
Hornan holvistoissa
kulkee Perkele
ja noissa
pimeissä, synkissä
Hornan sopukoissa
laulu raikaa:
"Juokaa, naikaa!"
komentaa Perkele
ja mitä saikaan
käskyllään hän aikaan

Ihminen tietää sen, että
maailma ilman Perkelettä
on kuin viini ilman humalaa
ja valtakunta, jossa
hyvyys kylpee valossa
ei sellaista ole olemassakaan!

Eikö sinne taivaaseen
enää ketään tuukkaan?
portilla Helvetin
on ruuhkaa

Jonon kärki tässä on
mut missään ei näy häntää
täällä miehelle
riittää emäntää
sanasta Saatanaa,
sarvesta härkää
ollaan kurjia
mut eipä nähdä nälkää

2. VUONNA YKSI JA KAKSI (maaliskuu - 25.9.2001)
Biisin nimi oli mielessä kauan ennen koko biisin syntymistä. Tuli mietittyä harvinaisen pitkään sitä, että mistä tuon niminen biisi voisi kertoa. Dinosauruksistako? Niistä en valitettavasti tiedä vittuakaan, joten tekstistä tuli sitten tuollainen. Säkeistön riffin rytmitys oli alun perin varastettu/saanut inspiraationsa suoraan Faith No Moren Collision- biisistä, mutta siitä tehtiikin sitten perusrokki. Ja mullikööri Hongisto ja Sinkkonen ovat ensimmäistä kertaa oikein kunnolla laulamassa taustoja. Tai huutamassa oikeastaan. Myöhemmin kuulin, että Tapio Liinojalla on saman niminen biisi. Järkytyin. (suurin syy biisin syntyyn taisi olla eurojen tulo, se pelotti kovasti. Enää ei pelota ja vituta yhtään, nyt pelottaa lähinnä niiden puute kirj.huom.)

Miehen perse kyntää maata
ja nenä viistää taivasta
omistaa maailman,
vaikka nimen sai vasta

Tukka on takana, sikari palaa
salkku on pullollaan euroopan rahaa,
katselee kotitalon nurkaan pimeään,
muistelee unohtunutta nimeään

Esitelkää itseni minulle!

Vuonna yksi ja kaksi luulin paremmaksi
tätä paikkaa, nyt kaikki mättää
täällä kärsitään kaikki niin saatanasti,
ahneus petoa elättää

Mies ajaa pois autollaan ja pirun pää
konepellillä lepää johtotähtenään

Kuolon lintu väsyneenä matkasta
kylää katselee näreen latvasta
varovasti se ääntään availee
kun pakkanen jo kylää halailee

Isät helvetistä huutavat maan alta:
"miksi tavoittelette kuuta taivaalta?"

3. MEREN MUTAA (kevät 1999- 2.4.2001)
Soittelin himassa kitaraa ja sävelsin vahingossa Crashin Sugared- biisin (onko se sen niminen, en tiedä?). Ajattelin, että siinä on niin hieno meininki kertosäkeessä, että teen siitä meille biisin. Näin sitten kävi. Karmila vaati tosin myöhemmin muuttamaan kertosäkeen laululinjaa vielä paremmaksi. Riffi ja säkeistö tuli kämppäjameissa. Sanoituksen osa "Papit minut jne.." oli ollut valmiina jo kolme vuotta. Nyt vasta löytyi oikea biisi sanoille. (Mielestäni yhä parhaita biisejä, mitä ollaan saatu aikaan, sanat on, vittu, parhaat! kirj.huom.)

Kohmeisia taloja
jäisiä, pimeitä ikkunoita
uurteisia kasvoja
ihmiset kuin rumia patsaita

Vaihdan asentoa
kylkesi on kylmä kuin maailma
enää ei naureta
olemme totisia ihmisen lapsia

Olen kadottanut
sieluni jonnekin, josta ei kukaan
sitä löytää voi,
se haudattuna on meren mutaan
Papit minut puhuvat pyörryksiin
Virkamiehet painavat paperiin
Pankkiirit sulkevat holveihin
Kauppiaat käärivät minut pakettiin

Sinä sanot: "Kun jaksaa nauraa
kaikki muuttuu paremmaksi
saduissa kaikki elävät
onnellisina elämänsä loppuun asti."

Tämä ei ole satua
ei tule päivää onnellista
silmänkantamattomiin meren mutaa
samanlaista

4. RAKASTAA/EI RAKASTA (20.5.-30.8.2001)
Kertosäe oli vanha, ehkä syksyltä 2000. Pääriffi taas napattiin eräästä toisesta samaan aikaan treenikierrätyksessä olleesta biisistä. Palapeli siis, mutta toimiva. Sanoitusidea lähti siitä kun näin oikeasti kärpäsen kuolevan luonnollisen kuoleman. Onko moni nähnyt sellaista? Lopullinen niitti tuli eräänä sunnuntaiaamuna kun heräsin krapulassa kirkonkellojen soidessa. Itse asiassa niin tapahtuu aika useinkin, asun nimittäin Lappeenrannan kirkon välittömässä läheisyydessä. Asuinpaikkani paljastaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisitte tervetulleita kahville!

Taas kaivan hautaa iloilleni,
vedän hirteen suruni
ei mitään tunteita,
ei mitään heikkouksia

Aikani katson kuinka
kärpänen tekee luonnollista kuolemaa
jaksa en odottaa
tahdon sen musertaa

Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
Mietin mikä vaivaa kun en päättää voi:
rakastaa vai ei rakasta

Vaan vielä miehen sydän lyö
hakkaa se koditon vaikka on
lyöty tainnoksiin
se onneton

Mietin kuinka ottamatta olla
voisin lääkettä, jota tyrkytän
itselleni,
pääni sillä myrkytän

On kaunis kukka kuollut, se on
haudattu kallioiden alle,
Hornan syöverin pohjan alle!

5. KIELLETYN PUUN HEDELMÄ (20.5.-25.9.2001)
Hieman korni nimi biisillä. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä. Tämän biisin syntyä en muista tarkkaan, pääriffi syntyi kuitenkin kämppäjamien tuloksena. Taisi olla ensimmäisiä riffejä, joka saatiin tämän levyn biiseistä kasaan. Perusmeininkiä. Sanoja tein pitkään ja hartaasti. Riimeillä leikittelyä, vanhan liiton suomirock- meininkiä siis. Riimeistä olen tykännyt aina, tämä on ensimmäisiä biisejä, joissa olen itsekin uskaltanut niitä käyttää. Ja runsaasti. (Kumikamelin Topon sanoin: Pitää olla loppusoinnut, että juntitkin ymmärtää! kirj.huom.)

Mies rakastui, lankesi naiseen,
rakastui Jumalan kaltaiseen
ja mieheen moiseen, vaivalloiseen
rakastui nainen, poloiseen

Eikä tästä karusta elämästä
mitään saanut, Taivaan Isästä
apua anoi, vaan minkä mahtoi
Jumala sanoi mitä tahtoi:

"Lohtua saat sitten vasta
kun selviydyt ensin Saatanasta!"

Ota tästä, maista
kielletyn puun jumalaista
hedelmää, se vie sut vaan onnelaan
jos maistat hedelmää tämän puun,
niin et tahdo enää maistaa hedelmiä muista
Paratiisin puista

Nukkuvan naisensa luomien alle
mies tahtoi, mutta taivasalle
joutui, siellä Piru lymyää,
heikolle hymyää, valittavalle

se tarjoaa käärmeisen vuoteen,
käteen lykkää tuiman tuopin
Tuonelan vettä, matoista mettä, sen
tarjoaa Piru ja toteaa että:

"Selkäranka uroossa maatuu,
kaadut kuten mies kaatuu!"

6. TUOMITTU (7.4. -23.4.2001)
Tähän on napattu osia jo pitkään olemassa olleesta tekstistä, jonka sitten muokkasin valmiiksi tähän biisiin. Karmila auttoi myös (pakotti siis muuttamaan tekstiä hieman). Tykkään kertosäkeestä jostain syystä aivan vitusti. Itkeä tihrutin eräänä yönä kun sain tekstin ja kertosäkeen melodian valmiiksi. Enkä ollut edes kännissä. Istuttiin Karmilan kanssa Keravan sykkivässä yössä kaljottelemassa kun tajusin, että mistä helvetistä sen tämänkin biisin pääriffi on oikein kehittynyt. Taustalla soi Led Zeppelinin No Quarter.

Kuun ympärillä on kehä
tähän hallayöhön loppuu kesä
kietoudun tiukasti vaatteiden sisään
kun kylmä tuuli puhaltaa

Mustan veden äärettömyys
vaiko omantunnon äänettömyys
minua houkuttelee tänne
kivikkoiseen rantaan?

Ja jos jonkun sainkin kainaloon
tiesin, silti yksin oon
sen kauniin kukan kadotin
enkä koskaan saanut takaisin
Puolestani anna ruumiisi
edestäni vuodata veresi
loputtomia ehtoja sanelin
yksin kuoliaaksi palelin

Tuomittu!

Kuljemme yksin täällä
kyynelten kastelemia teitä
synkkyyden vankina etsimme
muita eksyneitä

Katselemme kuinka aallot
piiskaavat rannan kiviä,
limaisen roskan sekaan
enkelten siipien höyheniä

7. KUOLEMANVAKAVAA (kevät 2000- 22.3.2001)
Tämän biisin b-osa oli tyrkyllä jo edellisen levyn aikoihin. Silloin siitä piti tehdä kertosäe. Jostain syystä hylkäsimme sen silloin, mutta melodia jäi häiritsemään minua niin perkeleesti. Tyrkytin pojille sitä tämän biisin yhteydessä aivan pokkana ja läpi meni. Vaikka Sinkkosen mielestä siinä onkin ehkä liikaa "Zen Café- meininkiä". Nyttemmin on väitetty, että se onkin Aknestik- meininkiä. Miten vain. Kertosäe ja säkeistökin oli parin vuoden takaa, mutta jostain syystä en uskaltanut niitä aikaisemmin tarjota. Ajattelin varmaan, että pojat lynkkaavat minut näin herkän biisin takia. Sanat hieman kuittaavat biisin rauhallisuutta, niissä kun puhutaan kuolemasta. Tietysti. Eikä Hongisto ja Sinkkonen minua lynkanneet peloistani huolimatta. Naureskelivat vain hieman. Ja lupasivat käydä kaupasta ostamassa sontikat, arvelivat, että tämän biisin jälkeen taivaalta sataa pillua naamaan niin perkeleesti. Eipä satanut.

Ei ole miestä, ei naista
tänne eksynyttä,
joka osaisi
muuttua sinuksi

Ei ole laulua kauniinpaa,
tai virttä karumpaa
tämän taivaan alla

Mitä painavat yhden miehen työt?
Mitä saa maailmalta
kun kivenkovalla nyrkilläsi lyöt
pieneltä pojalta jalat alta?

Elämän äärellä kypsää viljaa,
veisaan hiljaa
virttä kuolemanvakavaa

Kuka jaksaa
näitä päiviä laskea?
Niitä on kuitenkin
liian monta

Liian monta lapsen leikkiä
hiekkalaatikollaan
erotellen hiekkaa jäästä

8. KÄÄRMEEN PÄÄ (22.4- 21.8.2001)
Syntyi soundcheckissä Äänekosken keikkaan valmistautuessa talvella 2001. Nauratti aivan helvetisti, biisissähän on helvetin nopea tempo ja meille hieman hankala riffi. Biisi sai oitis työnimen "Suoritushevi". Tätä soitetaan kieli keskellä suuta. Mullikööri Hongisto ja Sinkkonen huutaa taustoja yhdessä Hynysen kanssa. (Tää pitää kyllä treenata settiin joskus! kirj.huom.)

Elämän ruoska piiskaa
murheellista miestä,
märkänä hiestä
kuljen matkaa, jolta ei takaisin tulla

Maailma, saatana, ei
anna rauhaa,
korvissani pauhaa
kuolinkellot, jotka kutsuvat minua

Maa on kova kuin teräs, taivaan
viha harteillani
painaa ruumistani
näännyn näihin tuskiin,
itkuun iänkaikkiseen

Tämä ruumis jäätyy pystyyn, kuolema
silmäni sulkee,
edessäni kulkee
ilkkuen, nauraen,
pilkaten minua

Tänään on pimeää!
Huomenna on pimeämpää!

Hikoile verta, kiroile, muserra käärmeen pää!
Eikö löydy sinusta miestä pahaa itsestäsi piestä?

Käärme kiertyy sydämeni ympärille,
otteesta sen
irti pääse en,
silti tahdon vielä sen viimeisen sanan

Parempi on siis
istua alas, yksin itkeä,
paha kitkeä
päästä ja tappaa sen sitkeä käärme

9. JOKIN IHMISESSÄ (3.6.- 7.10.2001)
Sanoja en saanut tähän biisiin koskaan valmiiksi, ne tuntuvat vieläkin keskeneräisiltä. Silti jollain käsitämättömällä tasolla biisi toimii. Lantion tasolla ehkä. Kämppäjamien tulos, vaikea saada rullaamaan. Tempo tuntui treeneissä aina liian hitaalta tai nopealta. Onnistui kuitenkin demolla niin hyvin, että biisi oli suorastaan pakko ottaa mukaan levysessioihinkin. Biisin nimen varastin eräänä sunnuntaina jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta, jonka käsis oli Mika Waltarin noveliin perustuva. Käsittämättömän synkkä pätkä, suosittelen lämpimästi. Sunnuntai sai sen jälkeen aivan uudet mittasuhteet.

Siipeni niin väsyneet ovat,
silmäni ovat unettomat,
katselevat tuollepuolen,
harhailevat, levottomat

Matka on kyllä kaunis,
jäänee vain lyhyeksi
tänne en jää ainaiseksi,
riutumaan vaivaiseksi

Ja nyt odotan parempaa,
jokin ihmisessä saa
kaipaamaan kuolemaa!

Vieraalla maalla oon maan päällä!
Ihmisen poika eksyy täällä!

Ei ole paikkaa, johon voisin
raskaan pääni kallistaa,
taivaasta olen tiputettu,
sinne tänne riepoteltu

mistä saisin manattua sanat
ajamaan pois kammottavat
irvikuvat, räyhähenget,
kuolon kuvat pelottavat?

10. TALVI SYDÄMESSÄ (24.5.- 13.8.2001)
Kämppäjamien tulos, perus Kotiteollisuus-biisi. Syntyi noin kymmenessä minuutissa. Sanoihin meni aikaa sentään puolisen tuntia. Olin juuri lähdössä katsomaan YUP:n Lappeenrannan keikkaa ja ajattelin, että pohjia juodessani teen tämän biisin valmiiksi. Lupasin itselleni, että ennen en baariin lähde. Sanat tulivatkin sitten yllättävän nopeasti kun kaljakin pääsi loppumaan. No, niitä piti tosin sitten jälkeenpäin hieman muunnella. Oikeastaan aika paljonkin. Ja ihan selvin päin.

Joskus itselleni
siivet kuvittelin
pirut ne repivät pois
ja voimakkainkin
elämänilo valui pois
hiljaa hiipien,
elämänhalu jäi sinne sekaan
revittyjen siipien

Suruni käärii puut
harsonsa alle
vene lipuu sumusta,
sen soutajalle
olen valmis antamaan
tämän sydämen
soutaja tietää määränpäänsä,
minä tiedä en

Talvi sydämessä!
Kylmä on kulkea yksin Helvetissä!

Joen varsi kukkii
kalman kukkia
tuuli tuo mukanaan
tuoksuja outoja
Tuonen rakin räksytyksen
kuulen tuulessa
soudamme kuun siltaa pitkin
ikuisuudessa

11. SATU PEIKOISTA (26.3.- 11.9.2001)
Sanat saivat alkunsa jostain Aila Meriluodon runosta, jota lukiessa tuli taas itkeskeltyä (runo oli Paha satu, kiitoksia Lea ja muut runon löytäneet). Ja kirjoitin tekstin lähes saman tien. Ja itkeskelin taas. Herkkää meininkiä. (silloin en ollut vielä kyyninen paska! kirj.huom). Sovitus syntyi muistaakseni aika helposti, tosin säkeistöjä rakentelimme pitkään. Karmila soittaa biisin lopussa kitarasoolon. Nyt oli siis meidänkin biisiin saatu sellainen. Huolestuttavaa. Ja minä itkin (vittu, taas!) krapulaisena vieressä kun Mikko veti sitä. (Keikoilla tätä pyydetään aina, ja ollaanhan me se pariin otteeseen vedettykin. Mutta kun se vaatisi oikeat taustalaulajat, ei mitään Hongiston mylvintää. Ja rauhallisen tempon. Mutta ehkä joskus vielä... kirj.huom.)

Toisiinsa kietoutuneina
he kulkevat metsän halki
heille tuntemattoman,
pienille loputtoman

Rukka-Peikko Takkutukka
ja Heikko-Peikko Pelokas
molemmat niin urheina ovat
toistensa tukena

Mitä puiden takana heitä odottikaan?
Niin kaunis kukka, jota ei osaa sanoin kuvailla
sen tahdoi itselleen Rukka, pikku takkutukka

Lyijynraskaita
jalkojaan ei tunne kumpikaan
Ei maailmaa, ympärillä pelkkää harhaa

Halki jäätyneen maan
he kulkevat käsikkäin,
katsomatta toisiaan,
sanomatta sanaakaan

Jään pinnasta peilasivat
uurtuneita kasvojaan,
silmät niin vettyneet ovat
isäntiinsä pettyneet

Se kukka kuoli ja Takkutukan kyyneliin
hukkui Heikko-Peikko
Niin se vain menee, ei aina käykään niin,
kuten toivoi Rukka, pikku takkutukka

Sormet vieraat soittavat
tätä soitinta
kuoleman sormet,
kylmät ja kankeat

Astun sisään portista,
vieras maailma
avautuu sen takaa,
maisemat ankeat

Nyt sanat on sanottu,
laulut on laulettu,
aamun koittaessa
ilta jo hämärtää

Kun hukun itkuuni
toivon, että jää
edes kauniin kukan nimi
tänne elämään

12. ALUSSA OLI ("piilobiisi") (18.3.-5.9.2001)
Ville Pirinen, tuo sarjakuvapiirtäjien kuningas ja nero, lähestyi minua sähköpostiviestillä kesällä 2001. Siellä oli sanoitus, muistaakseni nimeltään Häpeä syö. Mies ei tohtinut suoraan sitä minulle tarjota vaikka olemme melkein sukulaisia. Pyörittelin sanoja aikani ja käytin niitä sitten loppujen lopuksi vain yhden säkeistön verran. Se eka säkeistö on Villen. Jälleen se Miltonin piru oli suurimpana inspiraationa. Riffit syntyivät "lomareissulla" anoppilassa. Taisi sillä kertaa anoppilassa olla aika tyly meininki. (Ja onhan tuossa tekstissä näköjään Paavo Haavikkoakin messissä! kirj.huom.). Lopussa voi kuulla kun Babylon Whoresin laulaja ja kitaristi juttelevat Finnvoxin kahviossa, ja kahvion puhelimen pirinän, molemmat tosin monin kerroin hidastettuna.

Kuka oli hyvä mies?
Ketä autuaana pidettiin?
Se en ollut minä, en,
pukeuduin vain sen vaatteisiin

Meitä oli kuin tähtiä taivaan,
meitä Taivaan lapsia,
jotka Jumala vihassaan
pudotti poveen maan - ja alemmas

Siellä elimme hammasta purren
ilman valoa
kunnes sanansaattaja
toi viestin maan kamaralta

Hän kertoi: "Nyt on Jumala luonnut
maan päälle olennon
kaikkein kauneimman,
viattomimman."

Vielä Taivaan väkeä suunnaton häpeä syö!

Nyt lienee aika siis nähdä
mistä tehty on tuo olento
Paratiisin iloihin
se lienee kyllästynyt jo

Katsotaan, miten hyvä on mies tuo,
miten nainen on viaton,
pian olento alaston
häpeää itseään vaatteittensa sisällä

Pian ihminen ei tiedä mikä on oikein,
mikä on väärin ja mikä vain on!