TURKU, FEENIX 23.11.2001
Turku, tuo Suomen Turku! Ajamme Turkuun Helsingin kautta. Haemme sieltä herrat Virtasen, Huotarin ja Sinkkosen, tuon satunnaisen matkailijan, joka on retkillään eksynyt tällä kertaa sinne. Lumipyry on helvetillinen. Hynystä, tuota aina yhtä iloista kuskia, se vituttaa suunnattomasti. Hän luovuttaakin pian kuskin pestin Huotarille, tuolle rakkaalle pissipöksyllemme. Saavumme perille ajoissa. Maj Karman Kauniit Kuvat tekee soundcheckiä. Soitamme siis ennen heitä. Se ei kuitenkaan ole mikään yllätys, onhan pojilla menossa levynjulkkarikiertue. Alistumme kiltisti kohtaloomme. Soittoaika on kuitenkin pirullisen aikaisin, ja loppujen lopuksi meille tulee pienoinen kiire valmistautua. Syöminen jää hieman liian myöhäiseksi, eikä Hynynen uskallakaan syödä paljoa. Muuten keikalla lentäisi laatta. Hotellihuoneessamme ehdimme jutella lyhyen tovin levy-yhtiömme pomon Atte Blomin kanssa. Nautimme jaloviinaa ja puimme tulevan levyn biisivalintoja ja järjestystä. Keskustelua käydään suuren yhteisymmärryksen merkeissä.

Paikalla on porukkaa varsin mukavasti kun aloitamme. Keikka menee kategoriaan "ihan hyvä". Meininki tosin paranee loppua kohden, kun yleisö tajuaa vihdoin ryhtyä tarjoamaan meille viinaa. Huonon työmoraalin takia me otamme tarjoukset vastaan ja kontakti yleisön ja yhtyeen välillä on valmis. Hynysen ääni pettää jälleen ja tällä kertaa todella pahasti. Mikä vittu siinä nyt on, kun se ei meinaa kestää? Pitäisköhän ruveta laulamaan pelkästään balladeja?

Katsomme Karman keikan yleisön joukosta, ja täytyy kyllä sanoa, että homma on helvetin hyvin hallussa. Hynynen joutuu kuitenkin kuulemaan useamman henkilön taholta spekulointia soittojärjestyksen oikeellisuudesta. Hynynen yrittää laannutella kiihtyneitä ihmismieliä. Pian hän kuitenkin kyllästyy spekulointiin ja poistuu takahuoneen puolelle. Mitäkö tekemään? No, tietenkin lueskelemaan Raamattua ja lauleskelemaan virsiä. Karman rumpalin Savolaisen toiminta keikan jälkeen tekee Hynyseen suuren vaikutuksen. Mies tulee takahuoneeseen ja alkaa välittömästi laatoittaa sen nurkassa olevaa roska-astiaa raskailla suullisilla. Mies on todella antanut kaikkensa. Ilmassa on katastrofin ainekset. Karman miehet nimittäin nukkuvat samassa hotellissa meidän kanssamme. Sovimmekin tapaamisesta viidennen kerroksen tupakka-aulassa. Pian aivokonferenssi on valmis alkamaan. Hongisto sammuu suorin vartaloin istuma-asennosta lattiaan kello 05:38. Pää kolahtaa lattiaan niin kovaa, että ryhdymme huolestuneina tiedustelemaan miehen vointia. Että jos vaikka olisi käynyt jotain vakavampaa.
- Ja vitut, sanoo Hongisto ja jatkaa uniaan.
Hynynen yllättää itsensä ja kävelee omin jaloin nukkumaan. Käypä mies aamupalallakin vähän ennen yhdeksää ja hyvin maistuu. Yksinäistä kuitenkin on, paikalla ei tuttuja näy. Vain tuuli suhisee aamiaisravintolan nurkissa. Mutta ilman täyttää tuoreen kahvin tuoksu. Vitun hyvä fiilis.

RAUMA, TEHDAS 24.11.2001
Rauma, tuo Suomen aivokeskus! Teemme Raumalla soundcheckiä rauhalliseen tahtiin, eli hissukseen. Treenailemme uusia, tulevalle levylle tulevia biisejä. Hörpimme kahvia ja otamme nokosia baarin sohvilla. Hynysellä on pienimuotoinen kanuuna, joka kuitenkin onneksi häviää soundcheckin aikana. Niin aina. Parasta krapulalääkettä on rokin räminä. Hynysen kurkku on hieman kipeä ja olo on muutenkin flunssainen. Tämä huolestuttaa hieman.

Paikalle saapuu porukkaa hieman toista sataa. Aika vähän siis. Emme anna sen kuitenkaan häiritä, vaan menemme lavalle sovittuun aikaan. Ja vedämme setin, joka toimii kuin tauti. Ääni kestää tällä kertaa loistavasti ja soittokin kulkee. Helvetin hyvä keikka. Ja Hongistokin pääsee lauluhommiin, sillä miehelle on annettu aivan oma mikrofoni. Totuttelua tulevaisuutta varten. Hynynen tekee havainnon. Mitä vähemmän keikan aikana juo kylmää vettä sitä paremmin ääni kestää. Olisiko näillä asioilla yhteyttä? Mutta jotain huonoakin. Raumalainen yleisö on nimittäin täynnä hulluja. Helvetin aggressiivista porukkaa. Viime vappuna täällä ollessamme katselimme kuinka pojat takoivat toisiaan pataan. Nyt meininki on aivan samanlainen. Jengiä on lavalla kuin Saipa-pelissä. Joku ossi rojahtaa jossain vaiheessa Hynysen kitaraefektien päälle ja piuha irtoaa, tottakai. Mikrofoni heiluu siihen malliin jatkuvasti, että taiteilija Hynysen on lähes mahdotonta laulaa siihen. No, pääosin meininki on kuitenkin asiallista. Nyt tappeluja ei kuitenkaan nähdä vaikka keikan jälkeen kuulemma pientä kahinaa baarin puolella onkin. Huotari kertoo tehneensä valoja koko ajan toinen käsi nyrkissä valmiina tinttaamaan ympärillä pyöriviä häiriköitä jos tarvetta ilmenisi. Onneksi riidanhaasto yleisön puolelta jäi kuitenkin sanalliselle tasolle. Senhän mies kestää aina.

Pakkaamme kamat saman tien ja lähdemme ajelemaan kohti Helsinkiä. Suuntana on Hotelli Fantom (oikeesti sen nimi on Anton). Aiomme nukkua siellä seuraavan päivän ja suunnata sitten Rammsteinin keikalle jäähalliin. Matkalla kuuntelemme radiosta herra Martikaisen leppoisaa tarinointia YUP:n levyistä ja urasta yleensä. Mukavaa kuunneltavaa. Öinen automatka sujuu senkin takia varsin leppoisissa merkeissä. Nautimme myös, yllätys yllätys, hieman alkoholituotteita. Pysähdymme aamuyöstä jossain huoltamolla ja syömme markan (1 mk) maksavan aamupuuron. Loistavaa meininkiä. Paikalle tärähtää myös bussilastillinen vanhuksia ja Hongisto rientääkin kysymään heiltä:
- Mitä helvettiä tuon ikäiset ihmiset tekevät ulkona tähän aikaan?
Emme saa vastausta. Paikalle kävelee myös Woody Allen. Nauramme miehelle päin naamaa. Se on väärin. Niin ei saisi tehdä. Olemme perillä Helsingissä joskus puoli seitsemän hujakoilla. Nukumme pitkään ja hartaasti. Ja illalla katsomaan Rammsteinia. Vittu, että toimii. Liekkejä, räjähdyksiä ja perseseksiä! Paikalla ovat myös herra Liekki (aivo-operaattori Sonera Plazalta) ja herrat Petosalmi ja Rautiainen. Jälleennäkemisen riemu on aitoa. Rautiainen innostuu kertomaan Hynyselle Niskalaukauksen tulevan levyn linjoista ja sisällöstä. Mielenkiintoista tavaraa on tulossa, sen voin kertoa. Muuta en. Muuten tulloo kirveestä.

Konsertin jälkeen Hynysen puhelin soi. Karmila, tuo pilkkiurheilun suunnaton ystävä, houkuttelee meitä Manalaan. Paikalla on kuulemma myös Jouni "Seppo Räty" Markkanen. Keihäskarnevaalit olisivat siis valmiit alkamaan. Hynynen joutuu kuitenkin kieltäytymään tarjouksesta. Kotiin on lähdettävä. Tänä yönä ei palmukeihäs lennä. Auto kiitää yössä. Riiali ja Hynynen ovat perillä Lappeenrannassa joskus klo 2 jälkeen. Riiali kerkeää vielä baariin, Hynynen menee nukkumaan. Ja aamulla töihin. Kiinnostaa niin vitusti.

TAMPERE, K.L.U.B.I. 30.11.2001
Tampere, tuo Suomen vittuenkeksitähänmitään! Tampereesta tulee jostain syystä mieleen Lappeenranta. Jotain samanlaista henkeä on aistittavissa ihmisistä. Junttiutta positiivisessa mielessä. Virtanen soittaa Hynyselle kun matkaa on jäljellä vielä muutama kymmenen kilometriä:
- Älä nyt ota mitään paineita, mutta tää on jo loppuunmyyty. Että tervetuloa vaan, pojat.
Soundcheck menee leppoisissa merkeissä. Petosalmen Jarkko (Trio Niskalaukaus) on tullut Sinkkosen kanssa Jyväskylästä ja aikoo olla mukana muutamalla biisillä. Treenaamme ne, tai pikemminkin soitamme ne läpi. Muuta ei tarvita, homma on hallussa. Myös Viikate on paikalla ja kokeilemme jälleen Suojelusenkelin toimivuutta. Tuntuu toimivan ja päätämme yrittää sitä myös keikalla. Menemme hotelliin odottelemaan keikan alkua. Aika kuluu punaviinin ja tv-viihteen merkeissä. Pari toimittajanrenttuakin on paikalla. He ovat tuoneet meille tuulahduksen tamperelelaisten alkuasukkaiden maailmasta. Mustaa makkaraa. Kukaan ei kylläkään uskalla koskea siihen.

Viikate aloittaa ja Hynynen kyttää kahdeksatta biisiä. Kuudennen biisin aikana hän kävelee yleisön joukkoon odottelemaan vuoroaan ja tapaa vanhoja lapsuuden ystäviään. Pöödi ja Kusti, nuo Lappeenrannan legendaariset ikipunkkarit ovat asuneet Tampereella jo muutamia vuosia ja ovat nyt saapuneet siis tänne vanhoja kavereitaan katsomaan. Se lämmittää mieltä aidosti. Hynynen jää suustaan kiinni ja meinaa unohtaa koko lavalle menemisen. Menee kuitenkin. Suojelusenkeli menee hyvin, paremmin kuin Nosturissa. Lunttilappu on yhä kyllä mukana, mutta sitä ei juurikaan tarvita. Ja pojatkin vetävät rennommalla kädellä.

Kotiteollisuus viedään lavalle Spinal Tap- henkisesti jotain vitun katakombeja pitkin (Pakkahuoneen kautta siis). Tämä on meille aivan uutta. Hynynen onkin aina ihmetellyt, että mistä vitusta ne "oikeat" bändit oikein tulevat Tulliklubin lavalle. Ollaanko mekin nyt sitten "oikea" bändi? Hynynen ei tiedä. Keikka kulkee. Se kulkee hyvin. Ääni kestää siedettävästi ja muutenkin homma on hallinnassa. Jarkko tulee messiin kolmeen viimeiseen biisiin (Itkussa, Jos sanon ja Enkeli). Tämän jälkeen vedämme vielä muutaman encoren ja sitten alakertaan saunaan.

Petosalmi ei ole tyytyväinen suoritukseensa. Meillä ei ole mitään valittamaista, mutta päätämme kuitenkin, että huomenna Jyväskylän Lutakossa treenataan biisit kunnolla. Virtanen ottaa keikaliksat talteen, sillä Hynynen viskelee setelinippua aika vaarallisen näköisesti takahuoneessa saunan jälkeen. Vittu, mikä pelle! Ja Koskisen Ari (Poolin kitaristi yhä) tulee hotellille heittelemään palmukeihästä. Kun aamulla menemme saunaan hotellin henkilökunta tulee huomauttamaan, että toiminta on nauhoitettu turvakameralle. Kaarien pituudet voidaan siis tarkistaa vielä nauhaltakin. Hieno homma, saatana!

JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO 1.12.2001
Jyväskylä, tuo Kusisen kehikon kehto.Joulukalenterin ensimmäinen luukku avautuu surkuhupaisissa merkeissä. Kun palmuhässäkät hotellin kanssa on selvitetty huomaamme, ettei Tullitorilla parkissa ollut automme lähde käyntiin. Paska auto. K.L.U.B.I.n henkilökunnalta (kiitos vielä!) saamme auton lainaksi ja hinaamme sen paskan käyntiin. Matti Liekki, tuo rockjournalismin Kerkko Koskinen, tulee kyytiin, sillä hän tahtoo lähteä siskoaan tapaamaan Jyväskylään. Sehän käy meille, tiedämme matkan kulkevan näin rattoisammin. Aivoilotulituksen merkeissä. Hynynen ei kuitenkaan voi osallistua. Hän nukkuu. Hänellä on jysäri. Valtava pääkipu ei hellitä edes soundcheckissä kuten yleensä. Ei auta särkylääkkeetkään, saatana. Ja viinalla Hynynen ei ole ikinä krapulaansa parannellut, eikä te sitä nytkään. Se on säälittävää toimintaa. Teemme soundcheckiä pitkään ja hartaasti. Pidämme treenit ja nautimme olostamme krapulasta huolimatta. Mokoma on myös paikalla. Soittavat Saattoväkeä omassa soundcheckissään. Imartelevaa. Osattaisipa mekin soittaa se biisi vielä. Täytynee ottaa harjoittelun alle. Lutakko myydään loppuun. Olemme ihmeissämme. Katselemme Mokoman keikkaa lavan sivulta. Vitun hauskan näköistä toimintaa, aitoa soittamisen iloa. Nämä pojat eivät tee virheitä musiikissa. Eivätkä elämässä.Takahuoneeseen saapuu ennen keikkaa bonusyllätys. Pullo Jaloviinaa. Se otetaan ilolla vastaan, sillä krapulakin on nyt viimein hävinnyt.

Keikka on räjähtävän hyvä. Ihan saatanan hyvä. Ääni kestää hyvin. Biisit kulkevat hyvin. Petosalmikin on tyytyväinen osuuteensa ja molemminpuolisia kiittelyitä satelee keikan jälkeen takahuoneessa. Mutta ennen kaikkea: tuntuu, että tämä bändi toimii todella. Saatana, Hynynen on mukana jossain, joka todella toimii! Se on hieno tunne, ihmiset! Meidät taputetaan kaksi kertaa lavalle takaisin. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Bonusyllätykset jatkuvat ja ties monesko kori olutta tärähtää takahuoneeseen. Otamme sen ilolla vastaan. Jatkoille menemme siihen baariin, jonka edestä olimme kesän demosessioiden aikana löytäneet jo liki legendaarisen Kusisen kehikon. Onko se Bar 68 se paikan nimi? Hynynen ei koskaan muista. Hän on niin huono nimissä. Kuten myös elämässä. Anteeksi.

LAHTI, TORVI 5.12.2001
Lahti, tuo Suomen Turokeskus! Odotamme koko ajan näkevämme miehiä takatukissa ja mustissa aurinkolaseissa. Yhtäkkään tällaista ilmestystä ei kuitenkaan tule vastaan. Olemme pettyneitä. Torvi on omituinen paikka. Täällä vedetään treenikämppämeiningillä eli pelkillä laulukamoilla. Kuitenkin homma toimii jollain käsittämättömällä tavalla. Ja meininki on miellyttävää. Kun kyselemme hermostuneena paikan pitäjältä, että onkohan Lahdessa paljon ihmisiä liikkeellä tällaisena iltana hän vastaa, että on aika kova juttu jos paikalle saapuu neljä tai viisi ihmistä. Ja hymyilee vittumaisesti päälle. Hynystä se naurattaa. Vittuilu toimii! Vietämme aikaa Hynysen pikkuveljellä. Kuuntelemme Fantomasin ja Tomahawkin uusimpia levyjä. Mike Pattonin (Faith No More) projekteja siis. Saatana, että kuulostaa hyvälle. Sinkkonen nukkuu. Hän on edellisenä päivänä ollut Helsingissä Pearlin edustajien pikkujouluissa. Glögiä on vedetty, kapuloita heiluteltu ja kalvoja puhkottu. Hurjaa hommaa! Mies oli nähnyt Karmilaakin ja hän oli heti kysynyt, että mitä helvettiä sä teet näiden ammattilaisten kanssa. Torvi on loppuunmyyty kun saavumme paikalle.

Keikka on saatanan hyvä. Taas. Alkaa jo tympiä tällainen rutiini. No, onneksi tämä on viimeinen keikka pitkään aikaan, palailemme asiaan seuraavaksi vasta maaliskuussa. Keikassa onkin sellaista loppukirin meininkiä. Helvetin kiihkeä ote ja yleisökin meinaa tulla syliin. Onneksi olemme asettaneet rumpulaatikot itsemme ja yleisön välille ennen keikkaa. Muuten saattaisi tulla ruumiita. Eturivissä on niin kiihkeä meno, että Hynynen joutuu vähän väliä rauhoittamaan jengiä. Näyttää nimittäin siltä, että pienimmät litistyvät. Ja niinhän ne raukat tekevätkin.

Helvetillinen hiki keikan jälkeen. Kalja maistuu. Ja Viikatteen Kalle kantaa salmiakkijuomaa paikalle. Ystävällistä toimintaa. Kansitaiteilija Aki Scharinkin saapuu takahuoneeseen yltä päältä hien peitossa. Mies on transsissa ja alkaa kaatuilla. Shamaani Scharin, tuo levykansitaiteen Julius Ceasar. Kaatumatautinen. Menemme jatkoille jonnekin baariin, jonka nimeä Hynynen ei taaskaan voi muistaa. Joku vitun yökerho se oli. Valomerkin jälkeen poistumme viimeisten joukossa ja portsari yrittää lisätä vauhtiamme sanallisesti lahjakkain huudahduksin. Riiali alkaa välittömästi linkkaamaan toista jalkaansa ja Hynynen ottaa hänet käsikynkkään.
- Meillä on tämmöinen vammainen mukana, me ei oikein päästä nopeammin näitä rappusia, toteaa Hynynen
- Joo, ei mitään kiirettä, sanoo portsari, jonka ääni kellossa muuttuu välittömästi.
- On se hyvä, että te otatte meidät erilaisetkin huomioon, toteaa Riiali vielä päälle.
Hynysen Jannen asunnossa pidetään levyraatia. Janne toimii Jukka Virtasena ja muut antavat pisteitä. Hynynen kuulee ainoastaan kolme ensimmäistä biisiä ja sammuu sitten. Ne ovat Kissin All hell´s breaking loose, Iron Maidenin joku biisi ja Mötley Crüen Looks that kill. Jannen mielestä Rakastaa/ei rakastan riffi muistuttaa epäilyttävän paljon viimeiksi mainitun biisin riffiä. Vanhempi Hynynen ei myönnä mitään. Ja sammuu sitten. Scharinilta tulee seuraavana päivänä viesti:
- Mikään ei ole niin masentavaa kuin humalainen haudankaivaja. Humalainen suntio, saatana!
Päätä koskee.

> Seuraava

sivua päivitetty 3.10.2002 - webmestari@kotiteollisuus.com