MUISTIKUVIA JUHANNUKSESTA
JÄMSÄ, HIMOSFESTIVAL 21.6.2001
Juhannus on yleesä mennyt mökillä. Nyt se menee bussissa. Ja koko saatanan bussi,
eli hotelli Soihtu, on liekeissä! Himoksella on epävakaiset sääolosuhteet. Jengiä
valuu paikalle pikkuhiljaa, katselemme sitä huolestuneina.
Esiinnymme Pohjannaulan jälkeen heti toisina ja epäilemme, ettei siihen mennessä tule jengiä paikalle. Tulee kuitenkin. Ainakin ihan riittävästi. Koposen Miksa tekee valoja ja hän onkin rakentanut meitä varten "grillit", eli jokaisen soittajan taakse oman valokehikon. Niitä silloin tällöin väläyttelemällä hän saa helposti showun näyttävyyttä ja meille soittajille kuumat kainaloon. Nyt on kuitenkin niin valoisaa, ettei valot toimi täydellä teholla. No, treeniä Raumanmerta varten. Silloin pitäisi olla pimeää. Keikka sujuu mallikkaasti. Hyvät soundit, hyvä meininki. Normaali suoritus. Keikan jälkeen alkaa totaalinen alkoholiin hukuttautuminen. Juhannusfestareilla on se hyvä puoli, että viinat ovat ilmaisia. Meille sellainen on tuhoisaa, maalaispojat kun ovat tottuneet ottamaan kaiken, minkä ilmaiseksi saavat. TÄMÄ EI KUITENKAAN PÄDE NAISIIN!
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Menemme
meille varattuun mökkiin, jonka saunan bassotaiteilija Hongisto on laittanut
ennen keikkaa lämpeämään. Tämä tarkoittaa sitä, että se on kylmä kuin ryssän
helvetti meidän mennessämme sinne. Oli raukka vääntänyt väärästä napista. No,
Hynynen ja Riiali (paitamyyjämme, muistattehan) saunovat silti. Pesevät kiukaan,
saatana! Hynynen seisoo kuusen juurella ja pitää toisessa kädessään olutta ja
toisessa munaa. Hän kusee. Viereen ilmestyy horjuva mieshenkilö, joka myös ottaa
tuon maagisen, nahkaisen esineen käteensä. Hetken kustuaan miehet katsovat toisiaan
ja tapahtuu tunnistus. Näin tutustuvat Pohjannaulan Samuli ja Kotiteollisuuden
Hynynen. Perusasioiden äärellä. Hynynen rentoutuu katsomalla muutaman bändin.
Valinta osuu Niskalaukauksen ja CMX:n kohdalle. Yllättäen. Molemmat jyräävät
niin perkeleesti! CMX on täysin eri bändi kuin Provinssissa. Helvetillinen rokkisetti
vie Hynyseltä jalat alta. Saatanan hyvä! Yöllä Hynynen pullistelee Neljän Ruusun
Kodelle: - Meilläpä on neljä keikkaa juhannuksena. - Meillä on seitsemän, toteaa
Kode rauhallisesti. Aamulla aikaisin bussi lähtee kohti Nummirokkia. Sisällään
erittäin krapulainen soittajaseurue ja paitamyyjä, joka oli yöllä saanut astmakohtauksen.
Henki vinkuen hänet oli kuitenkin saatu kuljetettua ensiaputeltalle, jossa tarvittava
lääkkeistys oli suoritettu. Elossa siis.
NUMMIROCK
22.6.2000

Saavumme paikalle
iltapäivällä. Hynynen ei tajua aikaa, koska on vieläkin pyörryksissä eilisen
jäljiltä. "Ethän sinä yhtään humalaiselta näytä", toteaa herra Rautiainen Hynyselle
ennen keikkaa. Hynynen on vahvasti eri mieltä ja aavistelee keikan osalta pahaa.
Aavistelee oikein. Soitto ei kulje, kaikki nopeat biisit menevät päin helvettiä.
Sormet eivät liiku, mies on kuin sementissä. Hävettää. Porukka on kuitenkin
hyvin mukana ja ostaa paitoja niin helvetisti. Käsittämätöntä. Lienevät vielä
enemmän humalassa kuin Hynynen. Saa jäädä viimeiseksi kerraksi kun tällaista
tapahtuu! No, myöhemmin Hynynen kuulee vakuuttelua, ettei se nyt niin huono
veto ollut. Mutta siltä se tuntui... Ja ruokakin oli ihan paskaa. Ja kylmää. Vitutti.
RAUMANMEREN
JUHANNUS 22.6. 2001
Nummirokin jälkeen heti bussiin nukkumaan ja selviytymään. Parin tunnin nokosten
jälkeen kaikki onkin kunnossa ja Raumalle saapuessamme koko paletti on taas
kasassa normaalilla tavalla. Hynynen on siis iskussa. Backstagella on helvetillinen
meininki. Paikalla on Renny Harlin, Halme ym. urpoja. Ovat tulleet sinne poseeraamaan
ja "olemaan niin vitun rock". Seura-lehden seurapiiripalstan toimittaja ottaa
kuvia kun "suuruudet" ovat rokkitapahtumassa. Hynynen hakee kahvin ja menee
bussiin murjottamaan. Ahdistaa. Kahvin jälkeen maistuu jo olutkin. Ja jaloviina.
Soittoaika on ihanteellinen. Klo yhdeltätoista Zen Cafén ja CMX:n välissä. Cafén
jälkeen on vähän hankala mennä lavalle, kovan keikan kun taas heittävät. Olo
on silti mahtava, ja kun setti alkaa, Hynynen tajuaa homman olevan hyppysissä
taas. Yleisö tosin katselee hieman kummissaan kun Hynynen kehoittaa heitä ystävällisesti
hukuttautumaan mereen. Ei varsinaisesti mitään yleisönkosiskelumeininkiä. Mutta
Jos sanon- kappaleen "jumalauta"- huudot lähtevät kyllä tältä yleisöltä mallikkaasti.
Hyvä meininki. Ja valogrillit toimivat nyt täydellä teholla. Valotaiteilija
Miksa Koponen loistaa ja näyttää kykynsä. Hynyseltä katkeaa kieli kesken Kädessäni-
kappaleen. Erittäin harvinaista. Varakitara pelastaa tilanteen, vaikka onkin
hieman epävireessä. Hyvä meininki jatkuu keikan jälkeen. Hyvä meininki liittyy,
yllätys yllätys, alkoholituotteisiin. Hynynen ja herra Ylppö istuvat sylikkäin
hörppien olutta. Huomattava määrä miesenergiaa samalla tuolilla. Joku taika-Jim
harrastaa magiaa tehden aivan käsittämättömiä taikatemppuja. Järki lähtee. Magia
on ihmeellistä! Jossain vaiheessa yötä olemme rannassa ja näemme siellä Dannyn!
Äijä on ruskettuneena huvipurrellaan pasteeraamassa. Jälleen lähtee järki. Vittu,
Danny! Ja miksaajamme Miitri Aaltonen pasteeraa miehen kanssa siellä kannella.
Käsittämätöntä! Sitten ollaankin jossain kalliolla ja hölmöillään YUP:n Mannosen
ja Tynkkysen kanssa. Pitihän se YUP- kiintiö saada täytettyä myös tällä reissulla!
Paikalla käy myös Egotripin Knipi, Zen Cafén Parkkonen ja muita. Mutta näistä
asioista Hynynen ei oikein muista mitään. Se siis siitä. Mutta hauskaa oli.
Vissiin.
KOUVOLA,
TYKKIMÄKI 23.6.2001
Tämä paikka on helvetti. Ihmiset on tungettu sorakuoppaan viettämään juhannusta.
Hynynen ei ymmärrä. Keskellä kuoppaa on Bajamaja- vessoja, joiden takaa valuu
kusivirta koko saatanan hornankattilan halki. Ihmiset kävelevät siellä kusen,
paskan ja tyhjien muovituoppien meressä nilkkojaan myöten. Hauskaa juhannusta!
Keikka on klo 20:n aikoihin. Siihen mennessä ollaan selvitty edellisen illan
riennoistakin, vaikka Danny oltiin nähtykin. Ja roima määrä taikuutta. Ja Ylpön
munat. Vedämme hyvän keikan. Porukkaakin on "ihan kivasti". Yllättäen äänikin
kestää mainiosti, vaikka useampi huutopäivä on jo takana. Hynynen ilmeisesti
alkaa oppia varjelemaan kultakurkkuaan... Hynynen huomaa yllättäen, että osa
porukasta alkaa jo tapailemaan uusien biisen sanoja. Muutama innokas fani on
siis paikalla. Omituista. Sairasta. Mikä helvetti ihmisiä riivaa? Hulluus? Alkoholi
ei enää oikein maistu keikan jälkeen. Närästää niin vitusti. Ahistaa katsella
ihmisten örveltämistä. Tuntuu pahalta. Tahtoo kotiin. Ei pääse. Hynynen katsoo
jälleen Niskalaukauksen keikan. Ja jakelee nimikirjoituksia. Noloa. Riiali katsoo
Niskistä istuen liikkuvan polkupyörän tarakalla. Joku huimapää ajaa, en tiedä
kuka. Yleisö antaa nöyränä tilaa. Näky on absurdi. Ja liekehtivä. Yöllä kuunnellaan
DAD:ia bussissa ja juodaan, yllättäen, alkoholituotteita. Sitten nukahdetaan.
Hynynen herää seuraavana aamuna Lappeenrannan rautatieaseman pihasta. Ahdistus
on melkoinen. Maistuu uni. Parin päivän mittainen.
> Seuraava
sivua päivitetty 3.10.2002 - webmestari@kotiteollisuus.com