LAPPEENRANTA, CANNIBALS 25.1. 2001
Vuosi alkaa lämpimien lihapatojen äärellä. Kotikeikka siis. Olo on omituinen, kuten aina täällä. Pitäis olla niin vitun rock. Sinkkonen kertoo vieneensä roskat keikalle lähtiessään. Minä sain kotona moitteet siitä, että olin syönyt keikkapaikalla herkullisen metsäsieni-kasvisruukun vaikka kotona oli kesäkeitto odottamassa. Että silleen. Alkunauha soi. Savu lavalla sakenee. Vitun mystinen meininki. Bändi astuu lavalle ja porukka käy lämpöisenä. Mukavasti jengiä. Taiteilija Hynynen astelee mikrofonin luo ja toteaa alistuvalla äänellä: "anteeks". Keikka menee hyvin, vaikka miksaajan mielestä pidän liikaa puheita. Virtanen ilmoittaakin, että jos huomenna Hämeenlinnassa kuullaan puheita niin hän vetää pöydästä linjat kiinni. Oikein. Cannibalsissa on maan paras takahuone. Saunat ja kaikki. Ylellistä. Baariin emme enää sitten kerkeäkään.

HÄMEENLINNA, PUUTERI 26.1. 2001
Uusi paikka kuulemma. Ei ole oikein löytänyt yleisöään. Niin väittää baarin henkilökunta. Soundcheckin jälkeen Virtanen koittaa korjailla Big Muffiani, mutta epäonnistuu karkeasti. Lainaan Hongiston vastaavaa, kuten olin tehnyt jo edellisenäkin päivänä. Ystävät ovat kivoja. Ja liekehtiviä. Takahuoneen oveen ilmestyy lappu: "Oottex te niitä alhaalla soittavia rokkityyppejä? Oottex te meidän kaa? Soitelkaa numeroon..." Lappu aiheuttaa hysteerisen naurukohtauksen seurueessamme. Tekee mieli pirauttaa ja ehdottaa, että pyytäisivät äiskät käymään. Kenties voisimme oppia heiltä lemmen salat. Paljon porukkaa, mukava mennä lavalle. Olo on varmempi kuin eilen. Jossain vaiheessa lavalle astelee nuori kolli kainalokeppien kanssa. Ristin hänet Antero Monivammaiseksi (Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta). Poju seisoo lavalla monen biisin ajan. Raukalla ei kai sitten ole muuta paikkaa elämässä. Jostain syystä en anna kaverille karatea. Keikan loppupuolella alkaa puheiden pito. Pirtu alkaa vaikuttamaan kesken setin. Virtanen vetää linjat kiinni ja näyttää kesoa. Tajuan lopettaa. Encoreissa kitara tipahtaa (hihna pettää) pariinkin otteeseen. Hynynen voimistelee. Kansa nauraa. Hongisto ajaa yöllä kotiin. Sillä on kiire johonkin saunailtaan tai jotain. Aamulla klo 7 hortoilen kotipihalla. Pirtu on juotu. Ahistaa. "Variksenpelätin tanssii pakkasessa."

TURKU, SÄÄTÄMÖ 9.2. 2001
Kerrankin soitamme Turussa ihan oikeassa rokkipaikassa. Aikaisemmat mestat ovat olleet lähinnä pikkuräkälöitä Kårenia ja Ruisrokkia lukuunottamatta. Klaani odottaa kun saavumme paikalle toivottoman myöhään. Hongisto on hakenut itselleen aivan saatanan kalliin basson Helsingistä. Sinkkonen on myös sijoittanut ja hommannut itselleen uudet rummut. Osa setistä on ollut aikoinaan Red Hot Chili Peppersin rumpalin käytössä. Hurjaa hommaa. Kaverit panostaa. Vielä kun opittais soittamaan. Onko hyvästä harrastuksesta tulossa hyvä vakava harrastus? Miksaaja onkin kuningas: Deep Turtlen entinen kitaristilaulaja. Vittu, Hynynen meinaa kättelyvaiheessa pudota polvilleen. Kerron, että Deep Turtlen Joensuun Kerubissa heittämä keikka joskus 90-luvun alussa oli eräs mieleenjäävimmistä kokemuksistani. Enkä valehtele. Paitamyyjämme Sami myy lähes kaikki paidat jo soundcheckin aikana. Mukana on meille uusi valomies. Miksa Koponen potee hieman jälkeisiä ollessaan kotimatkalla Goom- risteilyltä, jossa oli ollut hoitamassa Eläkeläisten valoarsenaalia. Hotellissa juhlitaan Hynysen tulevia synttäreitä. Lahjat ovat vakuuttavia: pullo Jallua ja iso pullollinen Mennen partavettä. Sitähän on laitettava leukaan heti. Vittu, kun haisee pahalle. Mutta Hynynen on otettu. Liikuttuu lähes kyyneliin. Takahuoneessa on porukkaa kuin Saipan pelissä. Onneksi Miksa on raahannut paikalle HC Andersenin entisen basistin Pakke Pakarisen, joka tyhjentää huoneen väkivaltaa kaihtamatta. Saadaan olla rauhassa. Nyt seuraa vetoomus: älkää nyt saatana tulko sinne takahuoneeseen ennen keikkasuoritusta. Me ei silloin olla erityisen seurallisia. Eikä kyllä keikan jälkeenkään. Keikka kulkee. Jengiä mukavasti. Turku alkaa vaikuttamaan kivalta kaupungilta. Hongisto oksentaa hotellin käytävään ja Hynynen sammuu käytävällä olevan suuren ruukkupalmun juureen. Isä Sinkkonen raahaa Hynysen nukkumaan. On aamu.

HELSINKI, NOSTURI 10.2. 2001
Keikka äänitetään. Paikalla on aivan helvetin hieno äänitysauto. Kysymme, että saadaanko me sillä kyyti hotelille. Ei saada. Sinkkonen soittaa Pearlin maahantuojalle ja patistelee häntä tuomaan itselleen uuden bassorummun pedaalin. Mies saapuu paikalle ja onnittelee Sinkkosta. On kuulemma ensimmäinen rumpali, joka saa kyseisen pedaalin rikki. Ja vielä ensimmäistä kertaa sitä keikalla käyttäessään. On se Sinkkonen hullu mies! Siitä ei kannata saada vihamiestä. Krapula. Ja flunssa. Hieman kuumeinen olo. Hynynen koittaa nukkua ennen soundcheckiä mutta eihän siitä mitään tule. Olo kuitenkin paranee vähitellen ja illalla kymmenen aikoihin se on jo siedettävä. Leppoisaa oleskelua hotellilla Karmilan Mikon ja Salmisen Maran kanssa. Mukava nähdä herra Salmistakin pitkästä aikaa. Viime kerta taitaa olla silloin Pokaalin levyn teon jälkeen. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Ja onhan siitä. Jätkät patistelee Hynystä kurkkaamaan lavan takaa, että onko tullut yleisöä. Hynynen ei uskalla. Eikä halua. Jätkät kurkkaavat ja tuntuvat nauttivan näkemästään. Kieltämättä on hienoa astella Nosturin lavalle. Jengiä on niin perkeleesti. Soitamme keikan, joka on fiilikseltään eräs parhaistamme koskaan. Soitannollisesti ja varsinkin laulujen osalta se ei ole sitä. Ei haittaa. Ainakaan paljon. Tosin seuraavalla viikolla Hynynen itkee verta kuullessaan keikasta tehdyn raakamiksauksen. Voi, vittu, kun sitä välillä laulaa ja soittaa huonosti. Anteeks!

> Seuraava

sivua päivitetty 3.10.2002 - webmestari@kotiteollisuus.com