uhhuhnohjepjepteksti

KOTITEOLLISUUDEN LUOMISKERTOMUS - OSA 3

IDÄSTÄ HELVETTIIN JA TAKAISIN
Helvetistä itään myi platinaa eli 30 000 levyä loppukevääseen 2004 mennessä. Olimme ihmeissämme. Kotiteollisuus keikkaili hulluna koko vuoden 2004 aivan loppusyksyä lukuun ottamatta. Silloin aloitettiin seuraavan levyn äänitykset.

klikkaa minuaMutta sitä ennen kerkesi tapahtua paljon. Hynynen asettui aloilleen keikkojen välissä joskus keväällä 2004 ja polkaisi seuraavan levyn työstön tulille. Hetkessä syntyi kaksi biisiä, Kultalusikka sekä Vieraan sanomaa. Kultalusikasta päätettiin tehdä seuraava single ja lopulta paketista kasvoi ep, joka julkaistiin alkusyksystä 2004. Mukana oli viisi live-vetoa Imatran Big Band –festareilta, ja niistä kuulee, että bändi oli todella tiukassa kunnossa. Ja oli syytäkin sillä keikkamäärällä.

klikkaa minuaKesä 2004 meni hujauksessa. Mieleen ei ole jäänyt paljon muuta kuin matka Provinssiin, jolloin joimme Camparia gefilus –mehuun sekoitettuna. Hongisto ja Hynynen yrittivät näin keksiä vatsaystävällistä alkoholijuomaa. Kokeet ja testit asian tiimoilta jatkuivat läpi kesän. Ja jatkuvat edelleen.

klikkaa minuaYleX-pop Kaisaniemessä on myös jäänyt mieleen. Paikalla oli 40 000 ihmistä, jotka kaikki odottivat Minä olen –kappaletta. Viimein se soitettiin, mutta varakitaralla, jota Hynynen ei saanut vireeseen ja joka kiersi jatkuvasti. Totta kai keikka myös televisioitiin. Viulisti Pekka Kuusisto seurasi keikkaa lavan sivusta ja totesi varmaan, että noin toimivat todelliset ammattimiehet. Hyi helvetti. Jo toinen mokattu telkkarikeikka uramme aikana. Ruma –klubi Tavastialla oli näistä ensimmäinen joskus vuosi tai kaksi aikaisemmin. Loput televisioinnit, eli Raumanmeren juhannus 2005, pari MTV3 Max –keikkaa, Provinssi 2007, Voicen taltioima Vanaja festivaali 2007 sekä Radio Rock Finladia 2007, ovatkin menneet sitten hieman mallikkaammin. Nyt en puhu siis soundeista vaan meiningistä yleensä.

SEISKA
Syksyllä Hynynen yritti kirjoittaa tekstejä seuraavaa levyä varten. Biisit olivat syntyneet jossain välissä kesän ja alkusyksyn aikana. Alkusyksystä teimme niistä demon Aaltosen Miitrin kanssa ja paikka oli jälleen Music Bros Imatralla. Syli –nimistä kappaletta soittaessamme Aaltonen puuttui peliin: - Tajuatko, Jouni, että teillä on klassikon ainekset kasassa tässä biisissä jos muutat hieman kertosäkeen melodiaa. - Ai, miten? - No, näin (Aaltonen hyräilee jotain). - En mie osaa. Vittu, laula ite melodias. Ja Miitrihän lauloi. Lopulta siitä tuli niin hyvä, että mies lauloi sen levyllekin. Muu materiaali Vieraan sanomaa –kappaletta lukuun ottamatta oli pahasti kesken. Hynynen jatkoi biisien kehittelyä jossain väsymyksen ja vauvan hoidon lomassa ja lopulta loppusyksystä päästiin studioon. Paikka oli tällä kertaa trendikäs Petrax Hollolassa. Aikaa rumpujen, basson ja peruskitaroiden soittoon oli varattu 10 päivää. Se riitti, vaikka lähes joka ilta piti ottaa taksi ja ajaa Lahden keskustaan. Takaisin tultiin millä milloinkin, parhaimmillaan Suomen valtio tarjosi kyydin. Jonain aamuna heräsimme Hirvosen Kimmolta. Hynysen tukka oli “takutettu” kammalla niin, että hiusharjaan jäi takkuja selvitellessä aamulla puolet koko vitun pehkosta. Hynynen irrotti hiukset harjasta, teki niistä kivan tukkapallon ja laittoi sen lähtiessään Kimmon jääkaappiin.

Petraxilla olo oli leppoisaa, mutta näin jälkeen päin täytyy kyllä ihmetellä, että miten siitä on levy saatu kasaan. Hynystä väsytti jatkuvasti, hän nukkui aina kuin vain voi. Hongisto ei suoriutunut bassoistaan totuttuun tapaan ja niitä piti treenata pitkään ja hartaasti. Sinkkonen söi Rappulan Tiinan ihania pöperöitä ja lihoi kymmenessä päivässä neljä kiloa. Eräänä aamuna telkkarihuoneen lattialta heräsi meidän lisäksemme tuttu hahmo. Viikatteen Kalle. Kukaan ei tiennyt miksi. Koko ajan oli krapula, pieni pöhnä tai väsytti muuten vain. Karmilalla oli vireillä uusi naistuttavuus ja mies pelasi puhelimellaan jatkuvasti. Kaipuu pillun perään oli niin kova, että eräänä iltana miehen oli lähdettävä käymään Helsingissä kesken äänitysten. Mikäs siinä, ymmärtäähän sen. Oikein hyvinkin.

Mutta niin vain saimme pohjat kasaan. Jatkoimme äänityksiä Hongiston kartanolla Tikkalassa joulukuussa 2004. Sessiot jatkuivat kosteina. Velli maistui niin tehokkaasti, että se alkoi vaikuttaa jo työn tekoonkin. Hynynen katosi kesken sessioiden Joensuun humuun muutamaksi päiväksi. Täysin miehen tapojen vastaista. Ei katoaminen, vaan se, että töitä siirretään tällä tapaa. Tai yleensäkään millään tapaa.

Levy alkoi kuitenkin hahmottua hiljakseen ja paniikki alkoi kadota loppukuuhun mennessä. Kelpo levyhän tästäkin tulisi, armottomasta kiireestä huolimatta. Viimeiset äänitykset Tikkalassa tehtiin 21.12., kun Holopaisen Tuomas kävi soittamassa osuutensa. Hynynen ja Sinkkonen olivat tällöin jo Helsingissä antamassa jotain haastatteluja. Tuomas tuli Tikkalaan kuulemma puolinukuksissa lähes suoraan lentokentältä ja jostain päin maailmaa.

Studiopäiväkirja löytyy täältä

Alkuvuosi 2005 meni miksatessa levyä. Totuttuun tapaan homma hoidettiin Karmilan toimesta Finnvoxilla. Myös Hynynen oli paikalla itseään tappamassa. Nyt meni kovaa. Homma huipentui siihen, kun mieheltä paloi miksausten loppuvaiheessa ajokortti. Sitä se pitkä ilta Mokoman veijareiden kanssa Helsingin humussa teettää. Myös Hongisto oli paikalla miksausten loppuvaiheessa yleismies Tammen kanssa. Hongisto kertoi juuri käyneensä maksakokeissa ja arvojen olevan yli seitsemänsataa, kun normaalisti niiden kuuluisi olla paljon alle sadan. Mies kertoi tätä järkyttävää uutista lonkerolasi huulillaan Tammen ja Hynysen nauraessa vieressä. Käsi täristen mies vei lonkeroa huulilleen todeten: “Mie varmaan kuolen kohta, ihan varmasti mie kuolen.”

Vieraan sanomaa –single ilmestyi helmi-maaliskuussa 2005. Se meni listaykköseksi. Itse levy, joka oli mielikuvituksellisesti saanut nimekseen 7, ilmestyi maaliskuussa ja meni ykköseksi sekin. Hynynen ja Hongisto lensivät Lista –ohjelman haastatteluun suoraan Joensuun keikalta lentokoneella. Eivät kuitenkaan Joensuusta vaan Kuopiosta. Miehet kämmäsivät krapulapäissään Joensuun koneen lähdön. Samana iltana oli keikka Lahdessa ja se taisi olla uramme huonoimpia. Hongisto soitti lähes koko keikan puoli tahtia jäljessä. Miehelle tuli paniikkihäiriökohtaus lavalla, tai jotain. Mies oli silkkaa ihmishyytelöä.

Seiska –levyn rundi jatkui todella kiivaana huhtikuun loppuun saakka. Parhaimmillaan teimme 6 keikkaa viikossa. Hynynen kävi kesken kaiken lääkärissä valittamassa närästystään, joka oli äitynyt todella pahaksi. Samalla otettiin kaikki mahdolliset testit veriarvoista mahdolliseen hepatiittiin ja kuppaan asti. Kesken erästä keikkareissua Hynynen sai puhelun lääkäriltään, joka tiedusteli tiukkaan äänensävyyn, että miksi mies ei ole kysellyt labratuloksiaan. -Sori, en mie oo kerenny, on vähän muuta puuhaa tässä. - Ne muut puuhat loppuu nyt. Maksa-arvosi on todella hälyttävät. Nyt jarrutat vähän. Tulet käymään täällä, niin jutellaan. - Juttele keskenäsi, mie en kerkeä. Kassellaan vähän syssymmällä.

Hynynen kuitenkin huilaa toukokuun ja maksa-arvot ovat erinomaiset kesäkuun alussa. Sama ralli voi siis jatkua. Näin toimii nero. Lääkärin kanssa mies ei tietenkään jutellut.

RAI RAI JA MUUTA AUDIOVISUAALISTA SEKOILUA
En pidä imperfektistä, vaihdan aikamuotoa. Älkää antako sen hämätä. Nyt ollaan siis vuodessa 2005.

Suunnitelmissa on kasata DVD, joka julkaistaisiin 2005 syksyllä. Sitä varten on kasattu materiaalia jo pitkään, herrat Parkkinen ja Kilpiäinen Joensuusta seurasivat meitä oikeastaan koko Helvetistä itään –rundin ajan. Näiden kuvausten “sivutuotteena” syntyy Kultalusikka ja Tämän taivaan alla –videot sekä sekoiludokumentti Rai Rai, joka on tarkoitus myydä joskus sen valmistuttua Ylelle. Mutta kesä 2005 keskitytään siis DVD:n kasailuun. Ja tietysti armottomaan keikkailuun. Keikkailun sivussa syntyy idea NO SORI! –nimisestä skandaalilehdestä, joka päätetään tehdä ja julkaista DVD:n liitteenä.

klikkaa minuaEnnen DVD:tä julkaistaan kuitenkin Murheen mailla –niminen nuottivihko, johon Yari on nuotittanut ison nipun Kotiteollisuuden biisejä uran varrelta. Hynynen saa nipun tarkistettavakseen, mutta eihän siitä mitään tule. Mies ei tunne nuotteja. Paketti sisältää myös kansitaiteilija Scharinin ja valokuvaaja Vuodon ottamia kuvia meistä. Nuottivihon kansi on niin onnistunut, että päätämme joskus tulevaisuudessa julkaistavan kokoelmalevyn kannen olevan samanlainen.

Kotiteollisuus DVD, joka saa arvoituksellisen nimen “Kotiteollisuus DVD”, myy heti ilmestyessään kultaa. Alkuvuoteen 2006 mennessä se on myynyt jo platinaa. Platinalevyt ojennetaan Hynyselle ja Hongistolle Finnish Metal Expon yhteydessä, jossa miehet ovat lomailemassa ja edustamassa NO SORI! –lehteä. Lienee tarpeetonta sanoa, että kotimatkalla Hynynen huomaa kultalevyn jääneen hotellin respaan, aivan kuten aikoinaan kävi myös Helvetistä itään kultalevylle. Vittu, mikä nero. Levy-yhtiömme edustaja joutuu taas keräilemään jakamiaan levyjä ympäri kyliä.

Seiska on ehdolla Vuoden Hardrock/metallilevy –Emman saajaksi, samoin Kotiteollisuus DVD on ehdolla. Niinhän siinä käy, että Hongisto ja Sinkkonen käyvät yhdessä Parkkisen ja Kilpiäisen kanssa DVD –Emman hakemassa. Hynynen on lomailemassa jossain vitun ulkomailla.

IANKAIKKINEN – HELPPO 8. LEVY
Nyt olemme siis vuodessa 2006. Kotiteollisuudella on suunnitelmissa pitää välivuosi, näin on sovittu jo edellisenä pääsiäisenä keikkabussissa. Se jää haaveeksi. Hynynen on aloittanut uusien biisien teon välittömästi Seiskan keikkojen loputtua edellisenä syksynä. Helmikuussa uusia kappaleita on jo parikymmentä, joten päätämme Karmilan kanssa aloittaa seuraavan levyn tekemisen jo kesällä. Päätämme siis olla tekemättä keikkoja kesällä ja keskittyä täysin seuraavaan levyyn, jota ei missään nimessä saisi tehdä samanlaisella aikataululla kuin Seiskaa. Nyt tehtäisiin hissukseen ja jossain omassa rauhassa. Tämä päätös siirtää loppuvuodeksi suunniteltua kokoelmalevyä vuodella eteenpäin.

Hynynen ja Hongisto aloittavat äänityspaikan etsinnät keväällä 2006. Paikka löytyy nopeasti. Jostain Tohmajärven viidakoista, Hoilola –nimisessä pikkukylästä löytyy valtava hirsilinna nimeltään Korpiselkätalo. Päätämme vuokrata sen muutamaksi viikoksi kesällä ja tehdä levyn siellä.

Hynynen keskittyy biisien kehittelyyn koko kevään ajan. Sinkkonen rakentaa Summasen Jarin kanssa meille uutta treenikämppää Imatralle. Hongisto taas rakentelee Ilosaarirockin Piiparisen kanssa Tuuliajolla –kiertuetta, jonka olemme päättäneet herättää henkiin. Ideaa on pidetty keikkabussissa tulilla jo vuosia, mutta nyt se päätetään viimein toteuttaa. Siitä tuleekin Hongistolle niin kiireinen pesti, ettei mies kerkeä edes uusien biisien demosessiohin. Hynynen ja Sinkkonen äänittävät biisipohjat monitorivelhomme Salon avustuksella tuliterällä, uudella treenikämpillä joskus toukokuussa 2006. Hynynen jatkaa äänityksiä kotonaan tehden Jarin rumpupohjien päälle kitarat, bassot ja laulut. Kasaan saadaan lähes kolmekymmentä biisiä, joista valitaan yhdessä Karmilan kanssa 15 jatkoon.

Jossain tämän kaiken keskellä käymme Petroskoissa jollain festivaaleilla soittamassa keikan parin joensuulaisen bändin kanssa.

klikkaa minuaKesän ainoa keikka Petroskoin ja Tuuliajolla –keikkojen lisäksi on tarkoitus tehdä Rovaniemellä. Keikasta ei ole ilmoitettu etukäteen, sen on tarkoitus olla yllätysveto. Hongisto ja Sinkkonen lähtevät matkalle moottoripyörillään. Illalla Hynynen saa puhelun humalaiselta Hongistolta, että keikka on sitten peruttu. Sinkkonen on kaatunut pyörällään ja telonut kätensä. Onnettomuus siirtää tulevan levyn biisien harjoittelun aivan viime tinkaan, mutta viikkoa ennen sessioiden alkua pääsemme kuitenkin aloittamaan harjoitukset.

Suuntaamme Korpiselkätalolle heinäkuun puolivälin jälkeen. Äänitykset kestävät kolmisen viikkoa ja jatkuvat heti Tuuliajolla –kiertueen jälkeen Helsingissä. Kolmessa viikossa saadaan kaikki soittopohjat tehtyä muutamia kitaroita ja koskettimia lukuun ottamatta. 

Äänitykset ovat helpot ja helvetin mukavat. Meillä on paikalla oma kokki. Aurinko paistaa jatkuvasti. Pelaamme pingistä, teemme aamulenkkejä, grillaamme makkaraa, saunomme ja juomme tietysti myös viinaa. Biisimateriaali on hyvää. Kaikki on kohdillaan. Totuttuun tapaan mukana on myös vierailijoita. Hynysen Janne ja Aaltosen Miitri hoitavat taustalauluja yhdessä YUP:n Mannosen kanssa. Holopaisen Tuomas soittaa koskettimet.

Studiopäiväkirja löytyy täältä

Iankaikkinen –nimen saava levy valmistuu alkusyksystä 2006. Se ilmestyy marraskuun alussa ja menee suoraan Vesa-Matti Loirin jälkeen listakakkoseksi. Iankaikkinen –kappaleesta tehdään video, jota varten pysäytämme Lappeenrannan Valtakadun liikenteen hetkeksi. Videota tekee meille uusi porukka, Medialouhos Kouvolasta. Päävastuun ohjauksesta kantaa todella lyhyellä varoitusajalla Stam1nan Hyyrynen. Kokeilemme näin uusia kuvioita. On pakko, sillä “vakio-ohjaajamme” Karvinen on estynyt. Kokeilu osoittautuu onnistuneeksi.

Kuvagalleria

Iankaikkinen –videon käsikirjoitusrunko syntyy kostean baari-illan yhteydessä, ja mukana kehittelyssä on myös äsken mainittu Karvisen Tommi sekä näyttelijä Hissu Hietalahti, joka on aikaisemmin ollut mukana meidän Kaihola –videolla. Samalla tehdään myös toinen käsikirjoitusrunko: Kummitusjuna

Iankaikkisen rundi jatkuu koko syksyn 2006 loppuen joskus joulukuun puolivälin tietämillä. Holopaisen Tuomas on mukana kiertueen lähes kaikilla keikoilla. Ansaittua lomaa vietetään aina helmikuun 2007 alkuun saakka, jolloin toteutetaan Naapurivisa-keikat Viikatteen kanssa Tallinnassa ja Helsingin Nosturissa. Viikatteen kanssa on pyörähdetty ulkomailla aikaisemminkin, Pietarissa joskus keväällä 2004. Silloin mukana oli myös Mokoma.

TUULIAJOLLA 2006
Tuuliajollan henkiin herättämistä suunniteltiin siis pitkään. Ensimmäistä kertaa joku meistä taisi sanoa asian ääneen joskus 90-luvun lopulla Atte Blomille, joka ei juurikaan ajatukselle lämmennyt. Aikaisemmat keikat 80-luvun alkupuolella olivat tuottaneet pahimmillaan tappiota, joten mistään rahasammosta ei tulisi siis olemaan kysymys nytkään. Hongisto ja Piiparinen päättivät kuitenkin toteuttaa hankkeen ihan vain vittuillessaan. Niinpä Juice Leskiseltä kysyttiin lupaa nimen käyttöön alkuvuodesta 2006. Juho Juntusta pyydettiin suunnittelemaan logo ja juliste hankkeelle. Molemmat suostuivat. CMX:n leiri suostui yhdeksi bändiksi, 51 Koodia toiseksi. Kolmansia olimme tietysti me.klikkaa minuaklikkaa minuaklikkaa minua 

Päätimme tehdä yhteissinglen, jotta hankkeelle saataisiin epävireinen ääni. Yrjänä tarjosi levytettäväksi Vapaus johtaa kansaa –nimistä kappaletta joskus keväällä 2006. “Tommonenko pitäis tehdä, hyi helvetti”, totesi Halmkrona kuultuaan demon. Äänitimme kappaleen toukokuussa. Single ilmestyi kesäkuussa ja se oli singlelistalla pitkään, koko kesän. Lauluosuuksista huolehtivat herrat Yrjänä, Hynynen sekä Koodien Hannu.

Itse keikat tehtiin elokuun puolivälissä samalla paatilla (MS Heinävesi), joka oli ollut rokkareiden riepoteltavana aikaisemminkin. Jopa kapteeni oli sama, joka oli mukana alkuperäisellä risteilyllä. Mies oli vanha kuin taivas jo silloin. Kova sissi.klikkaa minuaklikkaa minuaklikkaa minua 

Keikat kännistyivät “treeneillä” Savonlinnan Happy Time –pubissa. Tämän jälkeen seurasivat Lappeenranta, Juva, Joensuu ja Kuopio. Lappeenrannan ilta sai karun lopun, kun viallinen sähkökaappi aiheutti virran pätkimisen ja lopulta sen täydellisen katkeamisen kesken illan. 51 Koodien keikka jäi kesken, Kotiteollisuus ja CMX eivät päässeet soittamaan ollenkaan. Mellakkahan siitä tuli. Hynynen pääsi kuitenkin toteuttamaan itseään lavalle, sillä myöhemmin illalla hän kävi Stam1nan Hyyrysen kanssa munat paljaina Monsteriserin levynjulkaisukeikalla paikallisessa yökerhossa. Alastomana hiipivää neroutta. Muut keikat menivät putkeen, joten pahempia tappioita ei tullut. CMX:n ja Koodien myötämielisellä avustuksella järjestimme korvaavan keikan Lappeenrannassa pari viikkoa myöhemmin. Se meni kuten pitikin. Kokonaisuutena Tuuliajolla on yksi mukavimmista kokemuksista Kotiteollisuuden historiassa. Jatkoa seuraa.

Tuuliajolla -keikoista tehtiin myös DVD, joka julkaistiin loppuvuodesta 2006. Se myi kultaa heti ilmestyttyään.

KUMMITUSJUNA –EP
Ja takaisin preesensiin. Alkuvuosi menee ihmetellessä, että mitäs vittua taas tapahtuu. Kotiteollisuus kerää voittoja mm. Rumban vuosiäänestyksen lähes jokaisessa sarjassa. Iankaikkinen on Emma –ehdokkaana, mutta voiton vie lopulta Stam1nan UKK. Yleisö-Femman Kotiteollisuus voittaa toisen kerran peräkkäin. Palkinnon hakee Mokoman Aalto, sillä meidän Helsinki-kiintiömme on täynnä. Siellä meitä jahtaavat kymmenet vihaiset ex-aviomiehet.

Talvella teemme muutamia keikkoja, mutta enimmäkseen lomailemme. Keikat jatkuvat maaliskuussa ja niitä tehdään aina toukokuun alkuun saakka. Jossain niiden välissä teemme sen aikaisemmin suunnitellun Kummitusjuna –videon, joka on tarkoitus julkaista muutaman vielä julkaisemattoman biisin kylkiäisenä joskus keväällä 2007. Paketin nimeksi tulee mielikuvituksellisesti Kummitusjuna –ep.

Video tehdään taas Medialouhoksen poikien ja tyttöjen kanssa. Sessioista tulee miellyttävin ja helpoin videosessiomme, lopputuloksesta taas Kaiholan ja Rakastaa/ei rakastan ohella parhain. Kummitusjuna –ep julkaistaan lopulta kesäkuun alussa 2007. Kuolemajärvi –nimisestä kappaleesta tulee valtava radiotyrkky, ja Radio Rock luukuttaa kappaletta koko loppuvuoden vähän liiankin tarmokkaasti. Kappale oli nauhoitettu Iankaikkisen sessioissa, mutta se ei mahtunut mukaan varsinaiselle levylle.

Jossain kevään keikkojen välissä meille luovuttetaan kultalevy Iankaikkisen myynnistä. Levyt unohtuvat keikkabussimme savuisiin ja hämyisiin nurkkiin koko loppuvuodeksi.

Kevään 2007 rundi nimetään Peukaloisen retket –kiertueeksi. Käy nimittäin niin, että Sinkkonen loukkaa molemmat peukalonsa, eikä pysty soittamaan koko kiertueella. Jaria tuuraa alkurundin ajan 51 Koodien Olli-Matti ja loppurundin hoitaa Hynysen Janne. Sinkkonen on mukana kiertueen kaikilla keikoilla hengaillen joko lavan takana tai yleisön puolella tanssimassa. Myös Holopaisen Tuomas tekee kanssamme muutaman keikan. Kevään aikana kiehuu muutenkin, sillä valomiehemme vaihtuu Pikku-Villestä Huotarin Mikaan, joka on tehnyt valojamme joskus uramme alkuvaiheessa ja välillä Villeä tuuraten. Alkaa viimein tuntua siltä, että tekniikkamme alkaa vuosien hakemisen jälkeen olla kasassa. Eli Virtasen Timo miksaa, Salon Pete tekee monitorit, Huotari on valoissa ja yleismiehenä ja kuskina toimii Tammen Jani. Edellisen syksyn aikana myös paitamyyntiimme saatiin vuosien rimpuilun jälkeen joku tolkku. Se ulkoistettiin Longplaymusicin ja Hirvosen Kimmon haltuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Neuvostoliitossa on parhaimmillaan 8 henkeä kyydissä. Ja tämän lisäksi tietysti bussihuorat. Hyniö ;€=

Keväällä on reilun kuukauden keikkatauko. Sen aikana Sinkkonen ja Hynynen käyvät tekemässä Pronssisen pokaalin 5 keikan minirundin, joka tehdään toukokuussa ilmestyneen kokoelmalevyn kunniaksi. Keikkatauon aikana Hynynen kasaa myös kirjan, jonka on määrä ilmestyä joskus syksyllä.

Kesä 2007 on kiireisin kesä Kotiteollisuudelle koskaan keikkojen osalta. Niitä tehdäänkin elokuun loppupuolelle saakka. Niiden välissä Hynynen pyöräilee helvetillisiä lenkkejä ja kasaa syksyllä ilmestyvää kokoelmalevyä. Siitä on tulossa valtava paketti.klikkaa minuaklikkaa minuaklikkaa minua 

Syksyn keikkatauon aikaan Hongisto alkaa jutella outoja. Kotiteollisuuden pitäisi kuulemma ostaa oma bussi. Lopulta mies hyppää muilta kysymättä junaan ja käy Tammen kanssa hakemassa sellaisen jostain Kauhavalta. Bussi puretaan alkutekijöihinsä ja sitä aletaan hissukseen rakentaa bändille mieluisaksi.

Hynysen kirja ilmestyy elokuussa. Se sisältää miehen Keskisuomalaiseen, Seepraan, Ilosaarirockin kotisivuille sekä Infernoon kirjoittamia “pakinoita” uudelleen kirjoitettuina ja päivitettyinä. Kirjasta tulee yksi vuoden 2007 eniten myyneistä kirjoista Suomessa. Hämmentävää.

KT:n syksyn keikat alkavat lokakuun alkupuolella ja niitä tehdään tiukasti joulukuun puoleen väliin saakka. Tällä kertaa kattaus on hieman erilainen. Olemme treenanneet alkusyksystä nipun aikaisemmin soittamattomia biisejä, sinkkujen b-puolia ja ensimmäisen Hullu Ukko ja Kotiteollisuus –levyn kappaleita. Soitamme näitä koko rundin ajan. Yleisöä on totuttuun tapaan perkeleesti, mutta tällä kertaa he seisovat nyrkin heilutuksen sijaan monttu auki. Syksyn rundiin kuuluu myös kaksi keikkaa Eppu Normaalin lämmittellijänä ja se on kokemus, joka kuuluu Hynysen elämän kohokohtiin.

Kokoelmakin valmistuu lopulta jossain vaiheessa syksyä ja se ilmestyy marraskuun alkupuolella. Murheen mailla 1996-2007 menee Suomen virallisen listan sijalle 7, ja roikkuu Top 40:ssä vielä tätä kirjoitettaessakin.

Murheen mailla mini-kotisivu

TILANNE TALVELLA 2008
Jätkät kasaavat uutta bussia epämääräisellä vauhdilla. Tavoite olisi saada se kasaan maaliskuun loppuun mennessä. Silloin alkavat kevään keikat. Niitä tehdään huhti-toukokuulle saakka.

Hynynen tekee uusia biisiraakileita, joita treenataan ja demotaan kevään ja kesän aikana. Seuraavan levyn äänitykset on tarkoitus aloittaa loppukesästä 2008. Se ilmestynee joskus keväällä 2009.

Tuuliajollaa suunnitellaan loppukesäksi. Muuten kesällä tehdään keikkoja jonkin verran, mutta pääpaino tulee olemaan uusien biisien treenauksessa. Jo alkukesästä mennään ehkä studioon tekemään jotain. Näitä tuotoksia EHKÄ julkaistaan jo syksyllä 2008.

Kassellaan. Bio päivitetään taas neljän vuoden kuluttua.

Hynynen tammikuussa 2008

sivua päivitetty 23.1.2008 - webmestari@kotiteollisuus.com