KOTITEOLLISUUDEN LUOMISKERTOMUS - OSA 1
JULMA LAPSUUS
Sinkkonen ja Hynynen tapasivat toisensa ensi kertaa joskus 1970-luvun puolivälissä. Paikka oli Lappeenranta ja Raastuvankatu. Hynysen alakerrassa oli (ja siinä ne ovat kai edelleenkin) Pelastusarmeijan tilat. Sieltä Hynynen kävi hakemassa kiiltokuvia Raamatun henkilöistä. Kun muisti pyhäkoululäksynsä sai hienon kiiltokuvan niitä varten varattuun vihkoon. Sinkkosen mummo asui viereisessä talossa ja Jari kävi siellä usein. Törmäsimme pihaleikeissä. Vahingoksihan se on luokiteltava. Jos vain silloin olisi tiennyt mitä siitä seuraa.
Sinkkonen teki lähtemättömän vaikutuksen Hynyseen sympaattisuudellaan ja auttamisenhalullaan. Kun Hynynen putosi puusta Linnoituksen valleilla (se vitun puu on vieläkin siellä) niin Sinkkonen talutti itkevän poikarukan kotiin. Äidin luohan sitä oli tuollaisen järkyttävän kokemuksen jälkeen mentävä. Tämä toimintamalli on muuten tehokas edelleen. Keneltäpä muulta mies saa sääliä ellei äidiltään.
Tiet erosivat kun Hynynen muutti Skinnarilaan omakotitaloalueelle. Omakotitaloalue on mainittava siksi, että Skinnarilan eli Skinbahwen kerrostaloalue oli ja on yhä pahamaineista seutua. Siellä asuivat kovikset. Mutta Hynynen asui siis omakotitaloalueella ja oli kiltti.
Koulunvaihto Skinnarilan ala-asteelta vuonna 1981 syksyllä oli kohtalokas. Kun hän astui uuteen luokkaan Lavolan ala-asteella niin tuntemattomien, räkänokkaisten pentujen joukosta osuivat silmään yhdet tutut kasvot. Sinkkonenhan se siellä irvisteli. Työnsi sormen nenäänsä, katsoi hetken kaivuutyönsä tuloksia ja työnsi ne lopulta suuhunsa.
Nerous on näkyvää. Tämän täytyi olla kohtalon johdatusta.
Meni vuosi ja kohtalo hämmensi soppaa lisää. Luokkamme sai vahvistuksen Savitaipaleen takamailta. Hongisto astui ujona luokkaan. Mukana pojalla oli Rubiikin kuutio. Sitä ihmeteltiin kovasti. Aikamme yritimme sitä ratkaista, kunnes joku tajusi oikotien. Ei muuta kun tarrat irti ja samanväriset tarrat aina yhdelle puoliskolle. Loppui se naurettava kuution kääntely ja vääntely. Siinä oli muuten aika vahva metafora meidän tulevalle tavalle tehdä musiikkia.
Tietääkö nykyajan pennut muuten, että mikä se sellainen Rubiikin kuutio oikein on?
ONNETTOMIEN SIELUJEN BALETTI
Tämä onnettomien ja säälittävien sielujen baletti oli siis kasassa jo vuonna 1982. Eihän me sitä, Luojalle kiitos, vielä silloin tiedetty. Hölmöiltiin vain, eikä loppujen lopuksi oltu kovin hyviä ystäviäkään vielä silloin. Mutta keskinäisen yhteyden sokkelia valettiin jo tiukasti.
Stray Catsin ekan levyn ilmestyttyä Hynynen möi sielunsa Saatanalle. Rokki kutitti kivasti lanteita. Eräs kaveri sai ennakkoon Polecatsin levyn Englannista ja se oli myös todella kova. Bändin versio David Bowien John I´m only dancing -biisistä oli taivaallinen, ja kun Hynynen myöhemmin kuuli Bowien alkuperäsien version ei hän voinut uskoa korviaan. Se oli aivan kaameaa vinkumista. Ja tietysti kovia olivat myös Crazy Cavan ja Matchbox, nuo jo silloin toivottoman vanhat ukot, joista kukaan ei muualla Euroopassa tiennyt mitään.
Pian farkkuliivit ja torttukampaukset saivat kuitenkin kyytiä kun Adam and the Ants kolahti Hynyseen kuin ensimmäinen siemensyöksy. Se sai posket punottamaan ja omituisen hyvänolontunteen koko, siihen aikaan vielä kovin laihaan, vartaloon. Jopa se Bowien John, I´m only dancing kolahti lopulta. Bowieta piti kuitenkin kuunnella vähän salaa, koska heviä kuuntelevat kaverit pitivät sitä hinttinä. Olivat osaksi oikeassa.
Kaverit sekosivat heviin, Ozzy Osbornen soololevyihin, Iron Maideniin ja muihin. Hynynen sekosi punkkiin ja suomi-poppiin. Kaaos ja Terveet kädet kolisivat lujaa, ja Sekunda, joiden biisien innoittamina tuli ensimmäistä kertaa itsekin kokeiltua soittamista. Sekunda kun kuulosti niin paskalta, että siihen luuli pystyvänsä itsekin.
Eppujen Aku ja köyhät pojat oli todella kova levy. Ja kun lopulta tuli Sielun veljien L´amourha niin se vei totaalisesti mennessään. Ja alkoihan se hevikin lopulta saada niskaotetta Hynysestä. Iron Maidenin The Number of the Beast ja Peace of Mind olivat käsittämättömän kovia. Mutta ei ikinä niin kova kuin Siekkarit. Siitä kovempaa ei ollutkaan.
MURROSIKÄ - TISSIKOMEDIOITA JA TOIMINTAA
Hynynen alkoi pyöriä Hongiston kanssa joskus yläasteen alkukahakoissa. Hän tajusi, että pelimieshän se on lievästä junttiudestaan huolimatta. Vedettiin ensimmäisiä kännejä ja hierottiin ensimmäisiä tissejä. Hongisto oli seonnut heviin. Sinkkosella oli omat kuvionsa. Hän taisi olla meistä ensimmäinen, joka harrasti jo jotain soittotoimintaa. Kurkkupurkkirummut olivat olleet kasassa jo pitkään ja naapurin keskimääräistä pitemmän jätkän eli Siveniuksen Tomin kanssa hän tutustui musiikin perusteisiin. Tai metelöinnin oikeastaan.
Hynysellä oli myös jotain pieniä virityksiä. Naapurissa asui hullu, hörökorvainen kaveri, jonka kanssa oli mahdotonta olla sovussa kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Sitten tapeltiin ja rajusti. Perustimme kuitenkin bändin nimeltä A-studio ja huomasimme, että tällä tavoin pystyimme olemaan pitkiäkin aikoja yhdessä ilman silmitöntä väkivaltaa. Yritimme soittaa punkkia, mutta boogietahan se oli, ZZ Topin hengessä. Hynynen soitti yhtä komppia, sitä millä ZZ Topin Eliminator -levy lähtee liikkeelle, ja Hyppänen soitti särösoundisella, itsetehdyllä kitarallaan päälle. Ensimmäisen kasetin nimi oli A-Studion raportti - Valtion hallintoon. Kannessa komeili Adolf Hitler.
Saman miehen kanssa oli kasassa myös sivuprojekti nimeltään Iloiset velikullat. Hynysen isä, Kassu, oli ostanut kotiurut kun näytti siltä, että poikaa homma näytti hieman kiinnostavan. Sillä tehtiin biisejä Aavikon hengessä. Kaikki biisit oli yhden oton ihmeitä, nauhuri päälle ja biisi käyntiin. Takuuvarmoja hittejä olivat mm. Vehnänen, Humupekka, Kemijoen kultahaukka ja Yama - Mefiston poika, joka sai innoituksensa Tex Willer -sarjakuvista.
Sinkkonen katosi muutamaksi vuodeksi ammattikoulun ja työelämän pyörteisiin, Hynynen ja Hongisto menivät lukioon. Sivenius sattui samalle luokalle ja hän raotti Hynyselle hieman kitaransoiton mysteereitä. Eihän ne selvinneet, eivät ole selvinneet tähänkään päivään mennessä, mutta mielenkiintoiselta asia vaikutti. Lopullisen vallan kitara otti Hynysestä talvella 1989. Kirjoituksiin luku ei kiinnostanut kun piti opetella älytön kasa sointuja kerralla ja tehdä samalla biisejä. 12 omaa kappaletta syntyi parissa viikossa. Eihän niissä mitään järkeä ollut, mutta homma oli polkaistu käyntiin.
Armeijan aikana Sivenius ja Hynynen päättivät perustaa bändin. Molemmat olivat soitelleet tahoillaan ja lopulta päätyneet samaan orkesteriin. Bändin linja ei kuitenkaan enää tyydyttänyt, joten jotain omaa soundia haettiin. Siihen aikaan Hynynen soitti vielä bassoa, Siveniuksella oli puolestaan vahva heviote kitaroinnissaan ja laulajanahan mies oli omaa luokkaansa. Hynynen ajatteli, että Hongisto varmaan klaaraisi bassottelun aika helposti, musikaalinen mies kun oli. Hynystä itseään kutkutti nimittäin siirtymien kitaristiksi. Sivenius oli puolestaan soitellut yhä Sinkkosen kanssa (ja kuunnellut tämän kanssa Deep Purplea ja Kirkan "rock"-levyjä) ja tämä oli kuulemma hankkinut aikaa sitten jo oikeat rummutkin. Ympäri käydään yhteen tullaan.
NIMI "KEKSITÄÄN"
Muutama vuosi horjuttiin ja pahasti. Vuonna 1993 bändin nimeksi kehittyi viimein Hullu ukko ja kotiteollisuus. Vahvassa humalassa keksitty nimi, joka taisi tulla siitä kun eräs ystävämme hoki TV- sarjasta Hyvät herrat tuttua lohkaisua "meillä kotiteollisuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että..."
Tehtiin ensimmäinen demo kokoonpanolla:
Simo Jäkälä: laulu
Janne Hongisto: basso
Tomi Sivenius: kitara, laulu
Jouni Hynynen: kitara
Jari Sinkkonen: rummut
Paikka oli Akaan musiikkireklaami Viialassa, Tampereen kupeessa. Peltosen Heikki äänitti. Omituinen ontuva mies joka välillä hävisi yläkertaan syömään hernekeittoa. Kaikki biisit olivat Siveniuksen ja Hynysen käsialaa. Motelli Skronklen ja Siekkareiden vaikutus kuulunee vahvana, vaikka läheskään samaan tunnelmaan ei päästäkään. Ja CMX:n Aurinko kolahti Jäkälään ja Hynyseen tuohon aikaan todella vahvasti. Mutta sitä ei voi lopputuloksesta havaita, korkeintaan siitä, että mukana on paljon kitarakiertoa. Mukana oli ensimmäinen versio Käärmeenkielestä, josta kehittyi pieni radiohitti muutamaa vuotta myöhemmin Pronssisen pokaalin esittämänä. Sessioista on jäänyt mieleen se, että salmiakkikossu oli juuri tullut myyntiin Alkoon. Se oli silloin vielä aivan helvetin halpaa ja sitä kului paljon.
Jäkälä, joka siis lauloi bändissä, oli vanha lukiokaveri, joka pyöri mukana alusta saakka. Hommaa tehtiin siis vahvasti kaveripohjalta.
Saman vuoden syksynä (1993) tehtiin toinenkin demo, samassa paikassa, samalla kokoonpanolla. Tällä demolla on mm. Voimakas, joka myöhemmin päätyi Kotiteollisuuden Aamen -levylle.
Bändihenki alkoi lievästi rakoilla tämän demon äänitysten aikoihin. Muutaman vuoden tiiviin kimpassapyörimisen jälkeen Sinkkosen, Jäkälän ja ennen kaikkea Siveniuksen innostus alkoi lopahtaa. Mies ehkä tajusi, ettei poikien rahkeet riitä siihen mihin pyritään. Siveniusta alkoi kiinnostaa enemmänkin laskettelu kuin treenit, Hynynen päätti siis tehdä asialle jotain. Soitto Sinkkoselle, Hongistolle ja Virtaselle, johon Hynynen oli tutustunut lähinnä baariyhteyksistä, oli tosiasia. Päätimme jatkaa samalla nimellä mutta uusin kuvioin.
Hynysellä oli nippu uusia biisejä. Näitä treenattiin ja niistä tehtiin demo Costellon saunalla Tampereella keväällä 1994. Toikan Ari (entinen Horsepower, nykyinen Bomfunk MC´s) äänitti. Hommassa oli jo vähän toivoa, mutta hakemista se vieläkin oli. Tällä demolla oli mm. kappaleet, joista myöhemmin kehittyivät Pronssisen pokaalin Tuulee ja Hullu ukko ja kotiteollisuus -levyllä oleva Hurmos. Harjoitukset jatkuivat. Hommaan alkoi tulla uutta vivahdetta kun lisäsimme volumea entisestään. Virtanen oli oikea soittaja meihin harrastelijoihin verrattuna, ja hänen avullaan hommaan tuli lisää koukkua. Sitä tuli hieman liikaakin, kuten myöhemmin saimme havaita. Tärkein muutos aikaisempaan oli kuitenkin se, että biisejä alettiin tehdä kimpassa.
Ja syksyllä -94 taas demon tekoon. Viitasen Jani äänitti Mika Sundqvistin studiolla Kihniön perämailla. Homma toimi todella komeasti, syntyi nippu suhteellisen hyviä biisejä hyvässä tunnelmassa. Ylitse muiden nousi Noitavasara, jonka kertosäkeen riffi tuntui aivan taivaalliselta.
Meni muutama kuukausi ja Atte Blom soitti ja kysyi, että kiinnostaisiko poikia tulla rikkaiksi ja kuuluisiksi. Viitanen oli toimittanut demon Megamaniaan kertomatta siitä meille. Hynynen sanoi, että kiinni veti ja vetäisi aika tukevan kännin päälle.
ENSIMMÄINEN LEVY - HULLU UKKO JA KOTITEOLLISUUS
Päätimme käyttää Viitasta, koska demolla homma oli toiminut niin mallikkaasti. Homma lähti käyntiin 1995 syksyllä. Paikkana oli Headline- studio Tampereella.
Biisejä oli perkeleesti. Olimme niin vitun tyhmiä ja innoissamme, että halusimme tehdä kaikki biisit, jotka olimme saaneet aikaiseksi. Järjetön urakka. Hommaan käytettiin Hynysen muistikuvien mukaan aikaa noin pari viikkoa. Tiivis yhdessäolo sai aikaan sen, että huomasimme homman kaatuvan päälle. Sinkkonen sanoi viimein erään humalanhuuruisen baari-illan jälkeen Hynyselle ja Hongistolle, ettei Virtanen enää pitkään mukana pyörisi, se olisi varmaa.
Oikeassa oli, emme vaan vielä ymmärtäneet sitä. Toki naureskelimme miehen sooloille ja itsetyytyväisyydelle, mutta pidimme sitä ohimenevänä.
Levy valmistui viimein, ja painosta se saatiin erinäisten syiden takia vasta syksyllä 1996. Hynynen muistaa vieläkin, että hävetti hakea artistikappaleita levy-yhtiöstä. Vitutti se, että tuli tehtyä huonolla porukalla aivan vitun huono levy. Masterointia myöten kaikki hommat oli hoidettu päin helvettiä. Todettakoon kuitenkin, että Viitasen Jani teki sen minkä pystyi. Mutta ei paskasta bändistä hyvää saa. Pitäsi olla Taika-Jim tällaisia tapauksia varten.
Levynjulkkarikeikka oli Semifinaalissa Helsingissä. Atte Blom ja Koskisen Anne Megamaniasta tulivat paikalle lähinnä siitä syystä, että sanoisivat yhteistyösopimuksen irti, mitään kirjallista kun ei oltu vielä laadittu. Atte vakuuttui kuitenkin keikan nähtyään, ja alkoi heti seuraavana päivänä soitella perään, että joko aletaan tehdä hommia oikeasti. Hän näki bändissä jotain sellaista, mitä me ei vielä itse tajuttu olevankaan.
KUULOHAVAINTOJA - JA NIMI VAIHTOON
Talvella 1997 Hullu ukko ja kotiteollisuus aloitti äänitykset T.T. Oksalan johdolla. Paikkana oli MTV3 -studio ja tarkoitus oli äänittää muutaman biisin ep. Näin tapahtuikin.
Sessio oli sekava. Hynystä vitutti jatkuvasti ja hän soittikin tämän kahden päivän session pelkät pitkät kalsarit jalassaan. Siinä olivat kahviossa istuvat MTV 3:n uutistenlukijat ja Karpo ihmeissään kun kalsarimies tepasteli käytävillä. Homma oli muutenkin epävarmalla pohjalla, kukaan meistä ei enää oikein jaksanut sietää Virtasen soittotyyliä itse kun olimme menossa hieman suoremmille linjoille. Se oli käynyt ilmi harjoituksissa, joita olimme saaneet kolmestaan tehdä. Virtanen ilmeisesti oletti, ettei hän harjoittelua kaipaa. Ja olihan syyt myös taloudelliset, matka Tampereelta Lappeenrantaan kun on aika pitkä.
Hongistoa välimatkat eivät haitanneet, hän tuli Joensuusta aina kun mahdollista oli. Ei tainnut poikaa opiskelu juuri kiinnostaa. Ai, että mitä se Hongisto opiskeli/opiskelee? Elämää ilmeisesti, se ei ole nimittäin Hynyselle koskaan selvinnyt. Ei me koskaan jutella keskenämme mistään vakavasta. Ainoastaan pillusta ja viinasta.
Äänitimme neljään biisiin pohjat. Kolme tehtiin valmiiksi eli Käärmeiden historiaa, Tuulten pyyhkimä ja Suurelle tuntemattomalle. Velhonaisen älä salli elää -niminen biisi hyllytettiin ajanpuutteen vuoksi. Toistaiseksi.
Biisien sanat löytyvät täältä.
Emme olleet tyytyväisiä. Hynysen laulu on vielä horjuvampaa kuin ensimmäisellä äänitteellä, eivätkä kitarasounditkaan olleet kohdallaan. T.T:kään ei ollut parhaimmillaan, miksaus jäi nimittäin aika kumisevaksi. Ep julkaistiin kuitenkin toukokuussa 1997 ja se poiki muutaman keikankin. Ja ennen kaikkea se poiki sen, että lyhensimme nimen pelkäksi Kotiteollisuudeksi. Atte Blomhan oli ehdottanut sitä jo silloin kun ensi kertaa kävimme pääkallopaikalla, mutta ehdotus meni nyt vasta läpi. Sitä voi taiteilijakin krapula-aamuna taksissa suostua aivan mihin vaan. Atte tiesi milloin iskeä.
Ep:n julkaisun aikoihin päätimme myös järjestää Virtasen ulos bändistä. Homma hoidettiin tyylikkäästi saunaillassa suuren yhteisymmärryksen vallitessa. Virtanenkin oli yhtä mieltä kanssamme, hommassa ei ollut enää järkeä.
Ensimmäinen keikka triona tehtiin Tavastialla jonkun Megamania-illan yhteydessä. Paikalla oli muitakin bändejä, ainakin Retkibanaani, Zenana, Magneetti (jolle olimme puhuneet levytyssopimuksen Kuulohavaintoja-sessiossa) ja Tuomari Nurmio! Paikalla oli myös Jyrki kuvaamassa, eli jotain kuvamateriaaliakin siitä on olemassa jossain. Olisi kiva nähdä se nauha joskus.
Muutamia keikkojakin tehtiin, mm. Seinäjoen Herrasmiesrock on jäänyt mieleen. Hotellin väki sai nauttia alastomista miehistä hotellin käytävillä ja tomaattisodasta hotellihuoneessa. Pojat olivat ensimmäisiä kertoja ihan hotellissa yötä. Ja keikan jälkeen Hynysen huomio kiinnittyi kaljuun, kovin ahdistuneen näköiseen mieheen baarin nurkassa. Herra Ylppöhän se siellä kuikuili ja vakoili kilpailijoitaan. Maj Karmakin oli juuri julkaissut ensimmäisen levynsä, omakustanteen Kaukana puhelimista. Myöhemmin Aamenen sessioissa Atte Blom pohti sitä, että kannattaisiko Maj Karman kauniit kuvat ottaa Megamanialle. Hynynen oli ehdottomasti vastaan kun "ne on niin vitun ahdistuneita ja rokkitähtiä jo nyt". Atte ei uskonut, otti bändin ja oli oikeassa. Jälleen kerran.
Hynysellä oli niihin aikoihin muutenkin antipatioita rokkiväkeä kohtaan. Janne Joutsenniemi Sub Urban Tribestä oli tehnyt aika huonon arvion Kuulohavaintoja -ep:stä Rumbaan. Hynynen tapasi miehen Tulliklubilla Tampereella ollessaan Pronssisen pokaalin keikalla. Joutsenniemi totesi parrakkaan, toppapuvussa pasteeraavan Hynysen nähdessään, että "nyt mä ymmärrän sitä teidän musaa paljon paremmin kun mä näen sut". Hynynen totesi tähän, että "miekun ajattelin sen arvostelun jälkeen vetästä siuta turpaan heti kun näen siut". Janne totesi, että voisihan se Hynynen nyt sitä yrittää. Hynynen ei yrittänyt, tajusi miehen olevan pelimiehiä ja huomattavasti lihaksikkaamman kun hän itse. Ja sitä paitsi mies oli arviossaan aivan oikeassa.
Todettakoon vielä, että välit Joutsenniemeen ja Ylppöön ovat tätä nykyä kunnossa.
AAMEN
Kevät 1997 meni treenatessa uusia biisejä. Into oli kova, olimmehan nyt kolmestaan ja kaikki olivat samaa mieltä siitä, että mihin hommaa tulisi viedä. Suoraa rokkia ja vitun kovaa oli homman nimi. Teimme demon heti alkukesästä 1997 ja sieltä löytyi Routa ei lopu -niminen veisu, josta levy-yhtiömmekin innostui aivan mielettömästi. Se oli ensimmäinen biisi, jonka olimme kolmestaan tehneet. Demo tehtiin Imatralla Music Bros -studiolla ja Aaltosen Miitri äänitti. Päivät ääniteltiin ja illat istuttiin Imatrankosken rannassa juomassa kaljaa ja katselemassa tyhjän uoman kivistä pohjaa.
Olimme kaikki aivan helvetin innoissamme Brüssel kaupallinen -nimisestä bändistä, olimme käyneet katsomassa niitä livenä jo ensimmäisen levymme sessioiden aikana Tampereella. Se veti jalat alta. Blokkasimme niiden levyn kannesta nimen Mikko Karmila, tai lähinnä Sinkkonen sen nappasi. Itse asiassa Sinkkonen höpisi miehestä jo ennen Kuulohavaintoja -sessiota, mutta me muut emme tajunneet. Sinkkonen alkoi ehdottomasti vaatia, että ottaisimme Karmilaan yhteyttä. Näin tapahtuikin. Mies lupasi, että syksyllä on aikaa, tulkaa Finnvoxille niin tehdään sinkku ensin. Tarkoitus oli varmaan katsoa, että tuleeko hommasta mitään.
- Onks teillä mitään soittokamoja mukana? oli Karmilan ensimmäinen kysymys meille, ei se edes tervehtinyt, kun astelimme tunnin myöhässä ja aivan vitun arkoina Finnvoxin kahvioon. Olihan meillä. Niitä sitten ihmeteltiin ensimmäinen tunti.
- Paskat rummut, totesi Karmila.
- Miksi sä käytät tota Marshallin kaappia ton Peaveyn nupin kanssa? Se on paska, se kaappi nimittäin. Vahvistin on ok. Mutta mikä vitun kitara sulla on? Toihan on ihan paska ja vitun rumakin.
- Mikä vitun bassokaappi sulla on, toihan on ihan hirveetä kuraa mitä sieltä tulee? No, ehkä me saadaan siitä jotain. Nimittäin jos saat ton paskan bassos vireeseen jotenkin.
Karmila valoi tulevan ystävyytemme sokkelia vahvoin sanakääntein. Tunne oli loistava. Aivan kuin olisi kotona Karjalassa, jossa kaikki keskustelu käydään vittuillen. Jopa naisten kanssa.
Sitten soitti Atte, joka vaahtosi siitä, että olimme saapuneet tunnin myöhässä paikalle. Kallista studioaikaa meni hukkaan poikien krapulan takia. Ei mitenkään lupaava alku sessioille. Mutta aina ennakkovaikutelma ei pidä paikkaansa.
Homma oli nimittäin yhtä juhlaa. Tajusimme heti, että nyt oli oikea mies puikoissa. Ja ilmeisesti Karmilakin piti meistä kun kerta halusi jatkaa levyn tekoa myöhemmin syksyllä. Tässä ensimmäisessä sessiossa äänitettiin Hynysen muistin mukaan ainakin Routa ei lopu, Kivipää, Harakat (joka päätyi Roudan bonukseksi ja jonka sanat Hynynen teki ollessaan paskalla Finnvoxin vessassa) ja Voimakas, josta Karmila piti niin paljon, että ehdotti sitä ensimmäiseksi sinkuksi. Hynynen ei kuitenkaan suostunut siihen. Syynä olivat sanat, jotka oli napattu suoraan Batman- sarjakuvalehdestä, Frank Millerin tekemästä Yön ritarin paluu -trilogian ensimmäisestä osasta.
Toinenkin sessio meni putkeen, ja saimme levyn valmiiksi keväällä 1998. Levyn nimeksi tuli Aamen, se oli Atte Blomin idea. Atte oli ollut paikalla todella aktiivisesti ja luultavasti hänellä oli paras kokonaiskuva koko levyn linjasta.
Levy oli sitä, mitä haettiinkin. Räväkkää, suoraa rokettia, mutta mukana on myös hieman kikkailua jäänteinä Virtasen tuomista sävellysvaikutteista. Osassa biisejä kun oli vielä mukana hänen tekemiään soinnutuksia. Emme pitäneet tarpeellisina muuttaa jo kertaalleen treenattuja biisejä vain sen takia, ettei mies enää bändissä ollut. Jäljet pelottavat, Velhonaisen älä salli elää, Laulava luu ja Päällekirjoitus ovat biisejä, joita mies oli ollut mukana tekemässä.
Teimme videon Routa ei lopu -biisiin ja siitähän tuli varsin onnistunut ensivideo. Hynysellä oli ollut pitkä parta koko levysession ajan ja Atte ihmettelikin, että miten videon ohjaaja Miikko Oikkonen (Lappeenrannan miehiä muuten hänkin) oli saanut hänet ajamaan sen hirveän reuhkan pois.
- Mä vaan pyysin niin se ajo, sanoi Miikko.
Video kuvattiin valtavassa pakastehallissa pakastemaissien ja sekavihannesten keskellä. Se oli helvetillinen sessio, pakkasta oli jatkuvasti -26 astetta. Välillä käytiin ulkona lämmittelemässä, siellä kun ei ollut pakkasta kuin muutama aste. Kuvaukset kestivät kolme päivää. Sillä reissulla Kotiteollisuus oppi juomaan punaviiniä. Ja sitä taitoa ei olla kyllä unohdettu. Mutta eineksiä ei olla sen reissun jälkeen juurikaan nautittu. Ellei kossua ja makkaraa sitten lasketa eineksiksi.
Aamenen sanat ja jotain löpinää biiseistä löydät täältä.
sivua päivitetty 25.3.2004 - webmestari@kotiteollisuus.com