LENTÄVÄT KITARAKAMAT JA OUTOA HALTIAKIELTÄ MONGERTAVAT PORILAISET

ISO JYTKY VAI RÖKÄLETAPPIO

MUTTA MIKÄ ON TIMONI?

PORI, BAR KINO torstai 14.4.2011
Sovimme lähdön puoli kahdeksitoista. Se tarkoittaa sitä, että bussi starttaa puoli yksi.

Hynysellä on vahva krapula. Se paranee keikkapäiväkirjan edellistä osaa kirjoittamalla ja nukkumalla. Mies havahtuu Tampereella, josta Huotari hyppää kyytiin. Jonnekin unen ja valvetilan hämärään Hynynen saa viestin, että Huotari on käynyt ennakkoäänestämässä ja äänestänyt vihreätä homoseksuaalia. Olisihan se pitänyt arvata.

Bussimme (jota muuten ajaa jälleen kerran The Thing eli Master of Topless eli Hongisto) parkkeeraa Porissa Bar Kinon eteen, jossa herra Hukka meitä jo odottelee. Hän on toimittanut PA-kamat paikalle. Samaan aikaan Timoni (äänimiesten demoni) Virtanen kaartaa baarin eteen Helsingistä. Näin toimivat ammattimiehet. Kellontarkkaa toimintaa.

Hynynen ja Sinkkonen käyvät hotellilla ja suuntaavat keskioluelle. Tämän jälkeen suoritamme lyhyen äänenpaineentarkastuksen. Laulumonitorointi on jostain syystä syvältä perseestä, eikä sille oikein mitään voi tehdä, mutta muuten soundi on kohdillaan.

Porukat käyvät syömässä. Hynynen käy tutustumassa nähtävyyksiin. Mies juttelee parin paikallisen kanssa, eikä ymmärrä siitä mongerruksesta hevon vittua. Outoa haltiakieltä.

Tapaamme tuntia ennen keikkaa takahuoneessa. Mystinen tyrämies on tehnyt paluun! Mies aikoo matkata kanssamme Helsinkiin huomenna. Hongisto nukkuu. Hynynen avaa viinapullon ja herättää miehen korkin narskahduksella ja vienolla alkoholin tuoksulla. Näin saamme tuohon Tikkalan sarvikuonoon virtaa.

Helvetin vaikea keikka. Laulusoundi pyörii ja pyörii. Hynynen löytää suht oikeat äänet selkäytimestä ja kurkusta, mutta aina se ei toki onnistu. Iankaikkinen menee pitkin vittuja. Harmi, sillä sehän olisi ollut Porilaisille juuri SE biisi. Onhan kertosäkeen sointukuvio suora kopio Yön Rakkaus on lumivalkoisesta. Yleisökin on aluksi vaisu, mutta lämpenee loppua kohti. Lopulta meno on jo infernaalista, joten reilusti plussan puolelle jäädään.

Tässä vaiheessa kiitämme sitä neroa, joka keikan jälkeen horjahti rappusissa ja kaatui suoraan Hynysen kitarakamojen päälle niin, että nuppi, kaappi ja mikki, jolla kaappi oli mikitetty PA:han kokivat kovia. Koko motti kaatui lavalle. Tuli kallis paukku. Jytky. Ja rökäletappio artistin lompakkoon.

HELSINKI, TAVASTIA perjantai 15.4.2011
Matka Porista Helsinkiin menee nukkuessa. Krapulus ja panetus maximus.

Perillä Hynynen nauttii parit oluet ja tekee telkkarihaastattelun Strada -ohjelmaan, joka käsittelee - nyt tulee yllätys - alkoholia. Nomikäettei! Alan erikoismies antaa erikoislausunnon. Vähän tylsää, mutta homma tulee hoidettua jaloista kai suht tyylikkäästi. Ja toimittaja ja kuvaaja ovat mukavia miehiä, se auttaa paljon.

Teemme pitkän ja huolellisen äänenpaineentarkastuksen. Huomaamme, että Hynysen vahvistin on saanut hieman damagea eilen. Se ei toimi rutisematta kuin tietyillä säädöillä. Päätämme sitten soittaa niillä. Emme voi muuta.

Soittoaika on jo puoli kymmenen, joten pitää syödä erittäin kevyesti. Kirjaudumme hotelliin (Antti Tuisku esiintyy siellä tänä iltana, stalkkaus siis jatkuu!!!) ja sitten ei voi muuta kuin odottaa. Puhelimeen satelee viestejä jatkuvasti, vieraslistapyyntöjä niin tälle kuin huomisellekin illalle. Mikäs siinä, kiva kun kaverit vielä muistavat. Hissu Hietalahti osoittaa erityistä rohkeutta pyytämällä listalle itsensä + 9. Viisitoista minuuttia ennen keikkaa mieheltä tulee vielä viesti, että jos voisimme venyttää soittoaikaa viidellä minuutilla, jätkät kun saunovat vielä. Siihen emme sentään suostu. Tavastia on määritellyt meille, että soiton pitää loppua jonkun vitun diskon takia tasan klo 23, joten ei ole varaa venyttää. Haluamme soittaa noin puolitoista tuntia. Vähintään.

Perkeleen hieno keikka. Tupa on täynnä, meno on kuin helvetissä. Homma menee aivan nappiin, ei virheitä, ei sekoilua. Ja mikä tärkeintä: on ihan vitun kiva soittaa. Encoreineen ja niiden aikana tapahtuneine jammailuineen setti kestää tasan puolitoista tuntia. Ammattimiehet liikenteessä taas.

Helvetti on irti. Takahuone täyttyy. Alamme ryystää kossua. Rantalan Pätkä kantaa sitä jatkuvasti lisää takahuoneeseen. Lopulta sinne ilmestyy Tavastian toimesta Sorbustakin. Mahtava meininki meneillään.

Lopulta Hynysen elämä on pelkkää pimeyttä.

HELSINKI, TAVASTIA lauantai 16.4.2011
Kuljen valtavalla, tuulisella arolla. Kylmä viima vinkuu korvissani. En näe muuta kuin loputonta tasaista helvettiä edessäni. Tajuan, että se on sieluni maisema. Kuvaan ilmestyy kaukainen piste jossain horisontissa joka lähestyy minua. Hahmo alkaa piirtyä selvemmäksi. Tajuan, että se on laamalla ratsastava mongoloidi. Tyyppi lähestyy, tulee suoraan kohti ja pysähtyy viimein eteeni. Laama sylkäisee naamalleni, irvistää ja huutaa rumalla äänellään: HERÄÄ HOMO!

Mitä vittua! Hynynen valuu kylmää hikeä. Kello on vähän yli yhdeksän aamulla. Ei muuta kuin aamiaiselle. Siellä mies näkee ihka aidon neekerin! Sitten syvä uni valtaa hänet taas.

Vähän ennen kahta mies herää uudelleen. Puhelin on täynnä vastaamattomia puheluita. Hynynen tajuaa, että on missannut yhdeltä alkaneen palaverin alun. Ei muuta kuin kuteet niskaan ja kokoukseen, joka käsittelee kumia, nahkaa ja jalkaseksiä.

Tapaamme viiden aikaan Tavastialla. Paikalla on myös herrat Holopainen, nuorempi Hynynen sekä Aaltonen. Monsteriser on tullut keikalta Porista ja jätkät komppaavat meitä tänään. Nuorempi Hynynen on niin pierussa, ettei saa sanaa suustaan. Näyttää pahalta. Monsteriseria oli mainostettu Porissa kuulemma nimikkeellä Hynynen & co. Voi luoja, miten veljeni joutuukaan kärsimään kirotun nimensä takia.

Treenaamme lopulta pari tuntia. Tämän takia Hynynen unohtaa täysin, että oli luvannut tehdä puhelinhaastattelun radioon. Anteeksi vaan, jos joku Novalta näkee tämän. Soitamme koko illan setin läpi. Mukana on kappaleita joita ei ole soitettu aikoihin, mm. Kuolemajärvi ja Taivaankaunis. Nuorempi Hynynen sammuu kesken treenien, mutta pölähtelee aina rumpulavan takaa vetämään kertosäkeiden stemmat. Ei hyvin, mutta vähän sinne päin sentään. Sehän riittää meille. Muuten menee liian ammattilaistouhuksi.

Treenien jälkeen Hynynen käy Tavastian toimiston tietokoneelta tarkistamassa parin biisin sanat ja siirtyy hotelliin suihkuun. Kaikki alkaa olla valmista. Ei muuta kuin Ilvekseen moikkaamaan tuttuja. Niitä riitää, tänäänkin. Se on kiva.

Hynynen löytää takahuoneesta nukkuvan Hongiston ja herättää tämän Sorbuspullon korkin narahduksella. Kuluu viisi minuuttia ja mies on kuin uusi ihminen. Täynnä tarmoa ja intoa. Mutta missä ovat herrat Aaltonen ja nuorempi Hynynen? Ei muuta kuin puhelin käteen ja kyselemään. Selviää, että Miitri on tulossa, mutta Janne ei vastaa. Se johtuu siitä, että miehen puhelin pirisee takahuoneessa.

Tässä vaiheessa ystävämme Vuorelan Pasi ilmestyy takahuoneeseen ja kertoo, että meinasi saada viime yönä pillua, mutta sitten äiti heräsi.

Viisitoista minuuttia ennen keikkaa nuorempi Hynynen juoksee takahuoneeseen. Joku oli juuri kertonut hänelle Ilveksessä, että keikka alkaakin jo puoli kymmeneltä. Onneksi on kertonut.

Tässä vaiheessa on syytä infota, että yritimme vääntää tämän illan soittoaikaa pitemmäksi Tavastian porukoiden kanssa, mutta se ei taaskaan ihanan diskojärjestäjän takia onnistunut. Aikaisemminkaan ei voi aloittaa, koska jengi valuu paikalle puoli kymmeneksi, kuten Tavastian kotisivuilla soittoajaksi ilmoitetaan. Päätämme tyytyä siis puoleentoista tuntiin.

Taas napsahtaa kohdilleen! Keikka on vielä hurmoksellisempi kuin eilen. Täyttä tunnetta, ei mokailua. Nuorempi Hynynenkin on piristynyt sen verran, että stemmat tulee kohdilleen, Aaltosesta nyt puhumattakaan. Ja täytyy kyllä sen verran kehaista Hynystäkin, että mies taitaa laulaa paremmin kuin koskaan. Puolitoista tuntia yhtä hurmosta. Hurmosta, jonka aikana Hynynen havahtuu strippaavansa yleisölle Ei kukaan -biisin aikana. Tähän on tultu.

On syytä purkaa paineet. Vedämme aivan helvetilliset lärvit täpötäydessä takahuoneessa. Osa porukasta poistuu Karjalaan jo yön aikana, mutta juopoimmat jäävät. Eli Hynynen, Hongisto, Huotari ja Tammi.

On aika suuren ilon. Luoja, kun me ollaan hyviä. Mutta ei kai tätä voi ikuisesti jatkua...