VASTAUKSIA
(16.12.2002)
Vastauksia.
Ja anteeksi säälittävä päivittämistahti, webmestari
yrittää tehdä viikot töitä ja viikonloput remonttia.
Ihmiset ja Hynynen ovat lähettäneet kaikenlaista joka kyllä päätyy
vielä sivuille jahka keskuslämmitys on valmis. Elämäänsä kyllästyneet
putkimiehet ovat tervetulleita kylään.
KIITOS
(3.12.2002)
Kotiteollisuuden
Mitää en oo ottanu -kiertue on päättynyt, eikä tänä vuonna
enää keikkoja tehdä ennen Nosturia. Bändi kiittää,
salit olivat täynnä kaikkialla muualla paitsi Ähtärissä ja
Iisalmessa. Emme kuitenkaan muistele katkerina edes näitä paikkoja.
Nauhurit pyörivät lähes koko kiertueen ajan ja nyt katsellaan
ja kuunnellaan josko äänityksiä voisi joskus julkaista. Päiväkirjamerkinnät
joka keikasta seuraavat perässä, samoin kysymys/vastauspalstan kuukauden
viive kiritään umpeen kunhan Hynynen pääsee alkoholistiparantolasta.
Nosturissa tavataan, siellä soitetaan sitten se Satu peikoista ihan oikeasti.
Raskaudella Kotiteollisuus + tekniikka
VASTAUKSIA
(27.11.2002)
Taas. Ja paljon.
KEIKKAPÄIVÄKIRJA
(27.11.2002)
25 & 26 lokakuuta ja
muita surullisia tarinoita.
VIRUS
(19.11.2002)
Tällä viikolla
on alkanut liikkua virusta lähettäjänä webmestari@kotiteollisuus.com.
Nämä emailit eivät kuitenkaan ole peräisin webmestarin
koneelta, virus väärentää lähetysosoitteen, sain näitä itsekkin
kaksi, ja kun tutkin mailin "full header" osan niin ne olivat lähtöisin
joltain raketti.net -käyttäjältä, sen tarkempaa tietoa
en valitettavasti saanut. Elikkä älkää aivailko epäilyttäviä maileja
/ liitetiedostoja lähtöisin mistään "@kotiteollisuus.com" -osoitteesta,
varsinkaan sellaisia jotka väittävät sisältävänsä viruksenpoistotyökaluja...
JYVÄSKYLÄ (19.11.2002)
Jyväskylän
hurjat, huomio! Kotiteollisuus on Airon musiikissa jakamassa nimmareita ja
ohjeita elämää varten lauantaina 23.11. klo 15.00. Bändin
tekniikka on lupautunut heiluttelemaan palmunlehtiä ja syöttämään
pojille viinirypäleitä heidän makaillessaan divaanilla.
VASTAUKSIA
(5.11.2002)
Bonuksena Sinkkonen.
Etsi viisi kirjoitusvirhettä.
MESSUT
(19.10.2002)
Muutos,
tuleva Kuopion keikka on siirtynyt seuraavalle päivälle ja paikaksi
on vaihdettu Henry's Pub, lisäyksinä Iisalmi 21.11. Iisalmi & 31.12.
Helsinki.
KEIKKAPÄIVÄKIRJA
(12.10.2002)
Mukana treenit, Kuopio, Kerubi & Tavastia
MESSUT
(12.10.2002)
Lemi 16.11.2002 lisätty.
TAVASTIA
(12.10.2002)
Mesta.net raportoi
Tavastian keikasta.
PAIDAT
(8.10.2002)
Paitojen
tilaus näitten sivujen kautta oli kaput lauantai 5. lokakuuta illasta tiistai
8. lokakuuta aamuyöhön, tilaukset eivät lähteneet minnekkään
elikkä jos joku teki tilauksen tuolla aikavälillä se ei ole saapunut
perille. Nyörimmät anteeksipyynnöt mahdollisesta harmista.
SOHVA
(5.10.2002)
Kotiteollisuus
mediamaailman pyörteissä! Hynynen ja Viikatteen Kalle ovat tiistaina
8.10. lastenohjelma Sohvassa. Suora lähetys alkaa klo 16.00. Tarkoitus
on pohtia miksi nykyajan vanhemmat kasvattavat lapsensa päin helvettiä.
Miksei piiska ja Koivuniemen herra puhu?
KERUBI
(5.10.1002)
Näe humalainen
Kotiteollisuus, Mieto Isometsä ja Nykänen -experience Kerubin hautajaisissa! www.kerubi.net ja
linkki "kuvia".
SIVUT
(5.10.2002)
Uusittu ilme ja
muutoksia navigaatioon. Pyha sana -osio poistui keskuudestamme, sen alla olleet
sivut ovat nyt osa Messut ja Opinkappaleet -osioita. Grafiikassa raiskatuista
KT kuvista kiitokset Harri Holmille ja Juhani Haapam äelle.
MAFIA
(3.10.2002)
Kotiteollisuuden
Hynynen ja Viikatteen Kalle v ääntävät kättä Radiomafian
aamussa keskiviikkona 9.10. klo 9.15.-10.00. Peltsi ja Juuso haastattelevat.
Studiossa on siis neljä psykiatrista avohoitopotilasta ja samaan aikaan!
Järjetön meno! Ja kuten kaikki muistavat, illalla on sitten se jo
etukäteen lähes legendaariseksi määritelty Tavastian radio-
ja TV-keikka. Kaikki paikalle ja vähän hitaasti!
LINKKI
(28.9.2002)
Varsin sympaattinen KT-
haastattelu. Suunnattu perheen pienimmille.
VASTAUKSIA
(28.9.2002)
RIP Kerubi. Vastaukset.
KUVIA
(22.9.2002)
Kolme kuvaa Ämy-Rock:ista lisätty keikkapäiväkirjaan,
kiitos Niina Raatikaiselle.
+-0
(22.9.2002)
+-0 nousi
suoraan Suomen virallisen singlelistan kolmoseksi. Kiitos, ihmisrauniot! Syy
on meidän, ansio teidän.
KEIKKAPÄIVÄKIRJA
(22.9.2002)
Syyskuun messut.
MESSUT
TAAS (19.9.2002)
Mäntsälän
ja Kauhajoen keikat ovat siirtyneet viikolla
eteenpäin, nyt 25.10. & 26.10.
MESSUT
(18.9.2002)
Mäntsälä,
Ähtäri ja Seinäjoki lisätty ohjelmaan.
TV1
(18.9.2002)
TV1 kuvaa
Kotiteollisuuden keikan Tavastialla keskiviikkona 9.10. Taltiointi tulee ulos
töllöttimestä joskus marraskuussa. Ainakin vissiin. Ja kun Ruma-
klubi on kyseessä on tietenkin myös Radiomafia paikalla. Joten radiostakin
sitä saatanan metelöintiä on luvassa. Ja vielä suorana.
Tulkaa paikalle ja ikuistaa äänenne ja rumat, karvaiset, nahkan peittämät
kasvonne näihin tallenteisiin.
VASTAUKSIA
(18.9.2002)
Tässä numerossa mm. Hynysen Stray Cats -opas.
MESSUT
(14.9.2002)
Uusia keikkapäivämääriä,
yksi peruutus, yksi päivämäärän vaihdos.
KEIKKAPÄIVÄKIRJA
(1.9.2002)
Kesän 2002 tilinpäätös ja katsaus tulevaan.
SINGLE
(25.8.2002)
Bändi
ja Karmila ovat palanneet lomilta ja uuden singlen miksaukset on viimein saatu
päätökseen. Uusi single + - 0 julkaistaan 13.9.2002. Sisältö
on:
1. +-0
2. Meren
mutaa
(soittakaa nyt saatana tätä radiossa -edit)
3. Valtakunta
(Tappava pila -remix)
4. I äisyyskutsu
(bonus)
Seuratkaa, lapset, myös keikkakalenteria. Syksyn keikat alkavat Mikkelistä (kyllä, sielläkin on elämää!) 5.9. ja keikkoja tehdään aina marraskuun lopulle saakka. Sitten alkaa uusien biisien kasaaminen, mikäli bändin jäsenet ovat vielä elossa.
VASTAUKSIA
(25.8.2002)
Uusia vastauksia.
KILPA
(25.8.2002)
Mesta.net -sivuilla Can You Festival? -kisa, palkintoina festarilippuja & KT-levyjä.
KEIKKOJA
(18.8.2002)
Uusia keikkapäiviä.
VASTAUKSIA
(28.7.2002)
Vastauksia lisätty
KUVIA
(28.7.2002)
Kuvasivu avattu
Messut-osioon. Kiitoksia Harri Holm, Janne Pennanen & Jouni Hirn.
DANNY
(10.7.2002)
Kotiteollisuus
esiintyy lastenohjelma Summerissa maanantai-aamuna 22.7. Luultavasti orkesteri
on erittäin vahvassa krapulassa. Lapsille sopivaa katseltavaa siis. Samassa
ohjelmassa näytetään myös Kotiteollisuuden versio Dannyn,
tuon ihmisvalaan, kappaleesta Kesäkatu. Varoitamme etukäteen: versio
on paska!
ILOSAARIROCK
(10.7.2002)
Kotiteollisuus
soittaa Ilosaarirokissa kaksi eri settiä. Töminäteltassa perjantaina
12.7. keskitytään vanhempaan ja nopeampaan materiaaliin kun taas sunnuntaina
14.7. päälavalla vedetään normaalimpaa settiä.
MESSU
(9.7.2002)
Jörisrock
Suonenjoella 26.7. lisätty.
VASTAUKSIA
(7.7.2002)
Viimeisin
kysymys / vastaus -sessio.
JUHANNUS
(4.7.2002)
Mesta.net raportoi
Kotiteollisuuden juhannuksesta.
KAISTA
(24.6.2002)
Uutispala,
kiitos Timolle.
KUKASTA
JA MUUSTAKIN (24.6.2002)
Hynynen valottaa kukan
kuoleman taustoja.
PÄIVÄKIRJA
(16.6.2002)
Kotona oleville
lohdutukseksi huhti-toukokuun keikkapäiväkirja.
VASTAUKSIA
(9.6.2002)
Hynysen sulkakynä
on puhunut jälleen.
LISTA
(28.5.2002)
Single Vuonna
yksi ja kaksi nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan sijalle viisi.
Hyvä, kansalaiset, hyvä!
KEIKKOJA
(21.5.2002)
Uusia messuja Turussa, Helsingissä ja Kuopiossa.
VASTAUKSIA
(20.5.2002)
Samat kysymykset,
samat vastaukset.
KEIKAT
(13.5.2002)
Uusia keikkapäiviä ja viimeisin päiväkirja messut -sivulla.
UUSI
SINGLE (9.5.2002)
Vuonna yksi
ja kaksi -singlen julkaisu siirtyy päivämäärään
17.5.2002. Singleltähän löytyy bonusbiisi Pirunpelto ja jo kiivaastikin
kaivatut albumin sanat. Ei muuta kun baskeri päähän, sulkakynä
korvan taakse, punaviinipullo povariin ja patonki kainaloon ja levyliikkeeseen
varaamaan kyseistä äänitettä.
VASTAUKSIA
(5.5.2002)
Ja paljon.
MESSUT
(22.4.2002)
Uusia päivämääriä lisätty.
KEIKKAPÄIVÄKIRJA
(20.4.2002)
Messut ajalta 15.3-22.3.
METALHEL
(20.4.2002)
Sivuilla
Lutakossa tehty KT-haastattelu. Kielenä englanti.
PERUUTUS
(17.4.2002)
Tornion keikka
24.5. on peruttu.
KERUBI
(16.4.2002)
8.5. keikka
on siirretty,
uusi päivämäärä on 11.5.
VIDEO
(16.4.2002)
Ravintola
Nite Train Lappeenrannassa näyttää Rakastaa/ei rakasta -videon
kaikille halukkaille tiistaina 23.4. Videotykki huutaa kostoa klo 22.00 alkaen.
Sisään pääsee narikkamaksua vastaan. Suosittelemme myös
vahvaa humalatilaa. Myös Moon TV:n Purkissa -ohjelma näytetään
(se jakso, joka kertoo tämän surkuhupaisan videon teosta), jos ohjelman
tekijät vain antavat siihen luvan. Paikalla on myös Kotiteollisuuden
edustajia. Jos ei muuten niin näkymättöminä.
RADIO
CITY (16.4.2002)
Hynynen valehtelee
Radio Cityn kuuntelijoille torstaina 18.4. klo 19.00 lähtien. Matti Airaksinen
haastattelee. Tarkoitus on puhua painista ja autourheilusta runsaan kiroilun
säestyksellä. Ja radioaalloilla leijuu vahva dieselin katku.
TEKSTIÄ
(13.4.2002)
Ilosaarirock sivuilla jatkuu Hynysen kirjoittelusarja, osa 3 viimeisimpänä. Seuraa
linkkiä "Kohti rokkia" ja skrollaa sivua alas.
SNOWBOUND
(10.4.2002)
Kotiteollisuutta
ulkomaan kielellä osoitteessa:www.keikomedia.com/snowbound.htm
Seuraa linkkejä, > Snowbound 5 > Chill Zone - Kotiteollisuus.
UUSI
EP (8.4.2002)
Kotiteollisuus, tuo Karjalan aivopyörremyrsky, lähtee 29.4. studio
Finnvoxiin äänittämään vielä nimeämätöntä
kappaletta alkusyksyllä ilmestyvää EP:tä varten. Tuottaja/äänittäjänä
toimii Mikko "En koskaan pääse niistä urpoista eroon"
Karmila.
VASTAUKSIA
(8.4.2002)
Uusia vastauksia lisätty.
PROVINSSI
(8.4.2002)
Kotiteollisuus esiintyy Provinssirockissa 16.6.
UUSI
SINGLE (8.4.2002)
Kotiteollisuuden
seuraava single ilmestyy 10.5.2002. Paketti sisältää kappaleet
Vuonna yksi ja kaksi ja Pirunpelto sekä toivottavasti erittäin tyylikkään
kansivihkosen, jossa on Kuolleen kukan nimi -levyn sanoitukset. Kansitaiteilija
Aki Scharin, emme kai luoneet sinulle paineita?
STUDIOPÄIVÄKIRJA
(7.4.2002)
Osat 4 & 5 verkossa.
MESSUT
(7.4.2002)
Kuusi varmistunutta
kesäfestaria lisätty.
MELUA
(7.4.2002)
www.letsmakesomenoise.com
-sivuilla KT haastattelu.
VASTAUKSIA
(28.3.2002)
Uusia vastauksia lisätty.
SOUNDI
(27.3.2002)
Verkkosivuilla haastattelu.
MESTA
(27.3.2002)
Arvostelu
KT:n ja Viikatteen Tavastia keikasta.
KAISTA
(23.3.2002)
Hynysen kommentteja chatista, Purkissa -ohjelma Realvideona ja haastattelun osa2.
Kiitos Isoaholle.
SUE
(23.3.2002)
Suen verkkosivuilla on arviot KT:n Turun ja Helsingin keikoista. Kiitokset Kimmolle linkistä.
KUKKA
(23.3.2002)
www.rockmusica.net
-sivuilla uuden levyn arvostelu.
KIITOS
(15.3.2002)
Kotiteollisuus
+ videoryhmä kiittää ja kumartaa kaikkia Rakastaa/ei rakasta
videon kuvauksissa mukana olleita. Asianmukaisesti ilmoittautuneiden nimet ovat
tiistain 19.3. Lappeenrannan keikan vieraslistalla (paikkahan oli Nite Train).
Tervetuloa.
SAVONLINNA (14.3.2002)
Neljä
uutta keikkapäivää, mm. Savonlinna
20.3.
RAUMA
(11.3.2002)
Rauman TEHDAS,
tuo älyllisen toiminnan musta aukko, on lisätty keikkakalenteriin
jälleen aivan helvetin lyhyellä varoitusajalla. Aika on 16.03.2002.
Tulkaa mukaan yhteiseen iloon! Siellä kiroillaan ja juodaan viinaa. Ja
luultavasti tapellaankin. Ainakin aikaisemmin on tapeltu.
TV
DOKU (8.3.2002)
Kotiteollisuudesta
kertova, viime syksyn kiertueella kuvattu puolituntinen dokumentti pyörii
MoonTV:llä. Dokumentin on kuvannut sekä työstänyt alusta
loppuun Panu Kontkanen. Lähetysajat: to 7.3 klo 19.45, pe 8.3 klo 15.00, la 9.3 klo 21.30, su 10.3
klo 18.00, ma 11.3 klo 19.45, ti 12.3 klo 15.00 ja ke 13.3 klo 00.15.
LISÄÄ OOPIUMIA (8.3.2002)
MoonTV:ltä
kannattaa seurata myös torstaina 7.3. tulleen videoraadin uusintoja. Tarinan
mukaan Kotiteollisuuden Rakastaa/ei rakasta -video herätti siellä
positiivisia tunteita. Valpion Never Trust a Hippietä kannattaa myös
vilkuilla. Siellä kiroillaan ja juodaan viinaa. Varokaa nyt toki, ettei
mene herne nenään.
KAISTA
(8.3.2002)
Haastattelu osa
1.
VIDEO
(6.3.2002)
Rakastaa/ei
rakasta -videota voi nyt katsella kaistalla.
Sivuilla myös juttua videon teosta ja näytteitä uudelta levyltä.
Kiitokset linkistä Isoaholle.
VASTAUKSIA
(5.3.2002)
Eikä
yhtään Hetfield kysymystä?
MESTA
(5.3.2002)
Mesta on
nähnyt taas parhaaksi haastatella KT:tä. Lue tulos.
KUKKAKIRJA
(5.3.2002)
Studiopäiväkirja osa 2 & osa 3 lisätty.
RADIO
(4.3.2002)
Artikuloinnin
mestarit, herrat Hynynen ja Sinkkonen, menevät puhumaan paskaa Radio Helsingin
taajuuksille tiistaina 5.3. aikavälillä 19.00-21.00. Mukanaan miehet
kiikuttavat lempilevyjään ja drinkkivinkkejään.
KEIKKOJA
(24.2.2002)
Uusia keikkapäiviä lisätty.
VITUN
SÄTTEJÄ (24.2.2002)
Aivoprofessorit
Hynynen ja Hongisto ovat äänessä Radiomafian UpTeekissa keskiviikkona 27.2. Kuunnelkaa jos haluatte nauraa. Miehet räjähtävät
eetteriin n. klo 19.30.
Älymystön kalifit Hynynen ja Sinkkonen häiriköivät MTV 3:en chattia 5.-6.3. välisenä yönä n. klo 01:stä lähtien. Tarkoitus ei ole vaihtaa vinkkejä siitä, miten vauvoja nukutetaan. Tarkoitus on hoitaa näiden sivujen kysymys/vastaus- palsta ns. livenä. Eli valvokaa, kysykää mitä mieleen tulee. Hynynen ja Sinkkonen vastaavat jos vittuilultaan kerkeävät. Ei suositella heikkohermoisille!
Runollisen ajattelun tsaarin, herra Hynysen, sulkakynä häiriköi osoitteessa www.ilosaarirock.fi milloin mistäkin aiheesta. Jutut vaihtuvat noin kahden viikon välein. Epätoivoiset tarinat popparin arjesta löytyvät "kohti rockia" -osiosta.
RIPPITUOLI
(22.2.2002)
Uusia kysymyksiä lisätty ja keskustelupalsta siirretty uudelle serverille uuteen osoitteeseen.
SF
PERKELE (20.2.2002)
Sivuilla KT haastattelu. Nikolle kiitos linkistä.
VIDEO
(7.2.2002)
Kotiteollisuuden
uutta musiikkivideota (rakastaa/ei rakasta) kuvataan Lappeenrannassa Nite Train
-ravintolassa sunnuntaina 17.2. Videota varten tarvitaan yleisöä joka
kykenee muuhunkin kuin vain nyökyttämään päätään
hyväksyvästi musiikin tahdissa. Kuvauspäivästä tulee
pitkä, joten kannattaa varautua koko päivän kestävään
helvettiin. Tarkemmista aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin keskustelupalstalla.
Ilmoittautumiset osoitteeseen kotiteollisuus@jippii.fi
KEIKKOJA
(6.2.2002)
Uusia keikkoja lisätty.
KEIKKOJA
(23.1.2002)
Lisää
tulevia esiintymisiä varmistunut.
STUDIO
PÄIVÄKIRJA (23.1.2002)
Kuolleen
kukan synty, osa 1.
VASTAUKSIA
(23.1.2002):
Lisää vastauksia.
MTV3
(17.1.2002)
Käyttäkää
energiaanne järkevästi, ihmiset! Käykää osoitteessa mtv3.fi/bandx ja sijoittakaa
kaikki osakkeenne Kotiteollisuuden hyväksi. Näin takaatte orkesterin
videoiden näkyvyyden valtakunnanverkossa eli MTV3:lla. MTV3 on laatukanava,
Speden Spelitkin näkyy siellä!
MELUA
(17.1.2002)
Kotiteollisuus
sijoittui sijalle 1. LetsMakeSomeNoise.comin vuosiäänestyksen "Vuoden kotimainen bändi" -sarjassa. Suuret kiitokset kaikille
äänestäneille!
KEIKKOJA
(17.1.2002)
Vuoden 2002
ensimmäiset messut.
KAISTA
(10.1.2002)
Suomalaisten
muusikoiden "vuoden 2001 levyt" -listoja Kaistalla, mukana myös
Hynynen valinnat.
MESTA
(10.1.2002)
Ja lisää samaa,
vuorossa vuoden paras keikka, levy, mieleenpainuvin kokemus ja tulevaisuuden
toiveet.
UUSI
LEVY (10.1.2002)
Kotiteollisuuden
uuden levyn nimeksi tulee KUOLLEEN KUKAN NIMI. Taidetta? Kyllä vain. Julkaisuaikataulu
pysyy yhä samana. Single Rakastaa/ei rakasta + Voi Luoja (bonus, ei levyllä)
1.2.2002 ja itse kokopitkä 1.3.2002.
Kokonaisuutta varten
äänitettiin seuraavat biisit:
1. Valtakunta
2. Rakastaa/ei rakasta
3. Kielletyn puun hedelmä
4. Vuonna yksi ja kaksi
5. Tuomittu
6. Meren mutaa
7. Käärmeen pää
8. Kuolemanvakavaa
9. Talvi sydämessä
10. Satu peikoista
11. Alussa oli
12. Voi Luoja
13. Pirunpelto
14. Jokin ihmisessä
15. Iäisyyskutsu
Biisijärjestys on vielä hakusessa. Kuten taiteilijoiden ihmisyyskin. Raukat eivät löydä edes itseään.
VASTAUKSIA
(8.1.2002)
Uuden vuoden
ensimmäinen satsi. Edellisvuosien kysymykset on siirretty
katakombeihin.
VAROITUS
(8.1.2002)
Sivuilla
voi lähiaikoina ilmetä hämäryyksiä tai ne voivat kadota
väliaikaisesti täysin, tulossa on aina yhtä ilahduttavia serverivaihdoksia.
Pahoittelemme aiheutunutta harmia etc.
sivua päivitetty 22.4.2003 - webmestari@kotiteollisuus.com